Ei mielipiteistä rangaista. Säännöissä kielletään klassisen kristinuskon vastainen propagointi, mutta ei mielipiteiden esittämistä.
3 tykkäystä
@Oka lla on tästä varmaan oma pitkän linjan näkemyksensä.
Omaan lyhyeen kokemukseen tukeutuen, voin sanoa että minun helluntaiseurakunnassani on kaikenlaisia uskovia. On myös niitä jotka ovat pitkään ja säännöllisesti käyneet mutta eivät ole liittyneet varsinaisiksi jäseniksi uskovien kasteen kautta mutta silti ovat ikäänkuin omaa sakkia.
On varmaan myös eroja siinäkin miten eri seurakunnissa on asioista eriäviä näkemyksiä seurakuntalaista välillä. Toisissa seurakunnissa on luultavasti tiukempi ‘ryhmäkuri’ näkemysten suhteen kuin toisissa.
Omissa porukoissani aika monenlaisia näkemyksiä sallitaan kunhan seurakunnan nettisivuillakin mainituissa ydinkysymyksissä ollaan samalla sivulla. Ortodoksit olivat paljon ankarampaa sakkia kuin helluntailaiset, nimittäin sen suhteen mitä asioita tulee ajatella. Katolilaisilla on taas se tietty ‘ikkuna’ jonka sisällä saa ajatella aika vapaasti.
Ei kovinkaan mielekäs piuhoitus!
Plautilla on hyvin selittänyt polkunsa. En luokittele häntä enkä sinua. Ilman uskoa ei kukaan ole näkevä Herraa!
Kyllähän sitä itse on rukoillut ihan tosi paljon että Jumala antaisi mahdollisimman monelle vahvan uskoontulokokemuksen, varsinkin kun näen ihmisiä jotka itsekin rukoilevat sitä Jumalalta, mutta kun katson ympärilleni niin ei kaikkien elämä mene niin. Ehkä onkin minun lapsellinen fantasiani että kaikki tulisivat samalla tavalla uskoon.
Lähimmäistä, joka rukoilee uskoontulon puolesta tulee rohkaista ja rukoilla hänen puolestaan jos hän sitä toivoo, mutta ei hiillostaa uskoontulolla. Omasta uskoontulosta kannattaa todistaa tilanteeseen sopivasti niin paljon kuin todistamiseen on kutsumusta.
Itseäni todistukset uskoontulosta vetävät vastustamattomasti puoleensa.
Ei minulla ole mitään syytä ajatella itsestäni yhtään enemmän kuin toisista kun minulla on se uskoontulokokemus. Lähinnä ajattelen että vastuuta se lisää. Vastuuta nimenomaan todistaa siitä niin sanoilla kuin elämälläkin.
Kun moitin epämielekkääksi piuhoituksesksi, niin näin asiattomaksi minulta pyytää Plautillan ilmaisun arviointia?
Olen juuri käynyt läpi henkilön kanssa hänen uudistumistaan uskossa, jonka uskon hän sai lahjana 10-vuotiaana, eli tuli uskoon, niinkuin minäkin, kymmenvuotiaana.
Luopuminen oli prosessi, kylmeneminen vähemmän tärkeitten asioiden vuoksi. Sen jälkeen hän eli kunnollista ja työntäyteistä elämää montakymmentä vuotta, mutta karttoi kuin ruttoa, ei uskovaisia, mutta hengellisiä tilaisuuksia.
Jumalan Henki sisimmässäni on rukoillut hänen puolestaan. Se on ollut taakka, mutta mieluinen, koska koen, kuinka Jumala on ollut työtoverina ja tämänkin ikeen toinen kantaja- puoli.
Kun sain soiton häneltä n. kuukausi sitten, että “nyt on tapahtunut minulle jotain valtavaa, olen niin onnellinen. Tunnen kuinka Jeesus muutti takaisiin minuun.” Sen jälkeen olen saanut jakaa samassa hengessä samaa Henkeä. Elämä muuttui hänen kohdallaan täysin ja ei muuttunut mitään ulkonaisesti.
Olen saanut olla monelle rinnallakulkija, enkä ketään patistanut uskoon tai uudistukseen.
Lähes aina, kun kodistani ulos menen tapaan jonkun, naapurin tai oudon ihmisen, jolle olen saanut välittää sanoman jossain muodossa Jumalan sydämeltä. Tämä palvelutehtävä alkoi 90-luvun alussa, kun vaimoni kanssa uudistuimme uskossa. Sanon, että tämä on Jumalalta saatu tehtävä, koska kaikkialla maailmassa missä olen sitä ”hoitanut” olen kokenut olevani ”kaiken kansa suosiossa”, Apt. 2:47.
2 tykkäystä
Hyvä kun kirjoitit tuon viestin. Täällä niin uaein tuodaan esiin helluntailainen uskoontulo ikäänkuin vaatimuksena tai arvottamisena. Ei kai se yleisesti ottaen sitä ole. Jos joskus on ollut ylilyöntejä niin ei se tarkoita että aina on.
En ole kysynyt mitään asiatonta, en piuhoita enkä niuhoita.
Oka ei halua siis kommentoida suoraan Plautillan toivetta että ei väheksyttäisi niitä jotka eivät ole uskonratkaisua kokeneet - eikä päinvastoin. Se oli kyllä arvattavissa.
En usko, että on fiksua asetella joku vastaamaan jollekin. Käytin sanaa “mielekästä”, eli harjoittaa järjellistä Jumalankin palvelusta.
Kommentoi sinne kuin näet tarpeelliseksi ja minäkin saatan keskusteluun osallistua.
1 tykkäys
Mieleni tuli Jeesuksen vertaus sinapinsiemenestä:
“Minkä kaltainen on Jumalan valtakunta, ja mihin minä sen vertaisin? Se on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi puutarhaansa; ja se kasvoi, ja siitä tuli puu, ja taivaan linnut pesivät sen oksille.” (Luuk 13:18-19)
Ajattelen niin, että helluntailaisuus on yksi seurakuntapesä tuossa kristinuskon suuressa puussa. Liikkeeessä saatetaan ajatella, että tuo yksi pesä on se koko puu. No, vertaukset ovat vertauksia. 
Sisäänpäin lämpiävyys on sisäänrakennettua moniin liikkeisiin ellei jopa kaikkiin.
Minulle on kerrottu, että Navigaattoreissakin (joita oli joskus 70-90-luvuilla) joku oli valtakunnallisessa enintään muutaman sadan hengen kokoontumisessa todennut, että koolla olivat Suomen kaikki todelliset Jeesuksen seuraajat. 
4 tykkäystä
Mieleeni tuli toinen vertaus ja minusta varsin relevantti tähän yhteyteen:
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ‘Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ‘Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ “Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luuk 18:9-14)
Monesti nousee mieleeni, että minulla ei ole yhtään mitään annettavaa Jumalalle, sellaista josta voisin tuolla tavoin kiittää niinkuin tuo muita väheksyvä fariseus, joka ylimielisesti ja korskeasti mitätöi muiden uskon. Sen sijaan koen oikeammaksi publikaanin tavoin olla nöyrällä mielellä. Hengellinen ylpeys on vaarallista lajia.
“Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” (Matt 5:3)
3 tykkäystä
Fariseuksiakin tulee uskoon ja uskovista tulee (joskus) fariseuksia.
Oman tunnustuksesi perusteella et kuulu kumpiinkaan!
1 tykkäys
Sitten on se ylpeyden laji joka tekee nöyryydestäkin kilpailun. Sanoisin että sitä harrastetaan Suomessa keskimäärin enemmän kuin monessa muussa paikassa.
Minusta on hyvä olla aralla tunnolla Jumalan edessä. Luulen että se on oikea mielenlaatu. Viittaus kilpailemiseen tässä yhteydessä tuntuu kummalliselta, mutta Paavali opettaa:
“Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room 12:10)
En tiedä mitä tarkoitat, mutta eikös uskova kristitty on sellainen joka uskoo Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan. Koska ilmaisusi on kieltämättä epäselvä, kysyn suoraan: tarkoitatko, että minä en mielestäsi ole aidosti tai oikealla tavalla uskova ja siis uudestisyntynyt Jumalan lapsi, vaikka uskon Jeesukseen ja olen siis ottanut ilosanoman vastaan? Koska säännöissä kielletään toisen uskon mitätöinti, voit vastata privana.
“Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan.” (1.Tim 1:15)
“Ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.” (Jaak 1:21)
Hiukan kielilläpuhumisesta, liittyen lähinnä helluntailaisuuteen.
Oman näkemykseni mukaan kielilläpuhuminen on vain yksi (ei edes arvokkaammasta päästä) armolahja, jonka Pyhä Henki toisille antaa, ja toisille ehkä muita lahjoja. Lisäksi Pyhä Henki ei puhu kielillä vaan ihminen puhuu. Ja aito lahja on täysin ihmisen omassa kontrollissa, ja kyseinen lahja toimii normaalilla päivätajunnalla ilman minkäänlaista hurmosta.
En puhu tässä pelkkää teoriaa vaan oman kokemukseni ja toki UT:n opetusten pohjalta. Kuten olen aiemmin maininnut, on olemassa kaikenlaista “kalatusta”, jota en pidä aitona lahjana vaan ihmisen omana sieluntuotteena. Mutta olen täysin satavarma ja vakuuttunut, että on olemassa myös aitoa kielilläpuhumista. Itsehän puhun kahdellakin eri kielellä, ja se on toki verraton apu rukouselämässä ja yhteydenpidossa Jumalaan.
“Kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.” (1.Kor 14:2)
Mutta armolahja ei tee kenestäkään erityistä superkristittyä, eivätkä kaikki puhu kielillä. (1.Kor 12:30) On myös huomattava, että Paavali kehottaa olemaan puhumatta kielillä julkisesti:
“Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne… Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.” (1.Kor 14:23, 27-28)
Helluntailaiset ym “karismaatikot” eivät tahdo kyseistä täysin selkeää ohjetta noudattaa.
Voiko sitten kielilläpuhumista itse päättää ryhtyä harrastamaan? Ainakaan itse en olisi kyennyt tuottamaan muuta kuin siansaksaa pelkällä omalla päätökselläni - tiedän sen siitä, että olin joskus aiemmin yrittänyt jäljitellä esimerkiksi venäjää ja ranskaa. Mutta uuden kielen intonaatio on ainakin minulla äärimmäisen sujuvaa ja selkeää kieltä eikä mitään parin tavun kalatusta. Vaikuttaa siltä, että kyseistä lahjaa on ilmennyt erilaisissa tilanteissa, kuten Apt:n erityistapauksessa, kun monet evankeliumin kuulijat puhuivat saman tien kielillä. Srk:n kokouksiin Paavali antoi kuitenkin selvät ohjeet.
Kyky uusiin kieliin tulee jos on tullakseen, ja ainakin oman kokemukseni mukaan ihan yllättäin kesken arkipäivän erittäin luontevasti ja puristamatta. Yhtäkkiä sitä vain tajuaa kykenevänsä tuottamaan vierasta kieltä jota ei ole koskaan opiskellut. Takana oli toki lähiaikoina koettu varsin vahva hengellinen kokemus, jota en voi kuvailla miksikään muuksi kuin Hengellä täyttymiseksi.
Jumala antaa alttiisti ja soimaamatta ihmeellisen kyvyn kommunikoida Hänen kanssaan ja puhua salaisuuksia Hengessä. Kaikenlaisiin “pumppauksiin” suhtaudun erittäin kriittisesti.
1 tykkäys
Kysymys helluntaisaarnaajista taas jälleen. Tunteeko tai tietääkö kukan Markku Veilo nimistä pastoria?
Muoks. Jaaha, ja nimet menivät sekaisin, siis mielessäni oli oikeastaan Markku Vilpponen, Tammijärven helluntaiseurakunnasta, mutta voi kommentoida molempia.
Tämä saarna häneltä osui minulle sopivasti. Seurakunta sijaitsee Keski-Suomen Putkilahdessa josta minulla on mukavia lapsuusmuistoja. Pääsisiköhän jopa näiden telttakokoukseen tänä kesänä.
2 tykkäystä
Perustuuko usko sanaan vai siihen, että jotain ihmettä täytyy tulla näkyvänä nähdyksi.
Siis, eihän palastus ole siinä, että rampa kävelee, ym. sen kaltainen. Siinähän ei ole mitään sellaista, mitä evankeliumissa luvattu. Usko, pelastus on sidottu evankeliumin sanaan, Kristukseen.
Ehkä suurin syy sille, että helluntaityyppinen kristillisyys ei minua enää houkuta, ei ole niinkään teologinen vaan se käytännön tosiasia, että niissä piireissä häärää saarnaajina ihan liikaa kaikenmoisia helppoheikkejä ja pellehermanneja ja itseään täynnä olevia lavaleijonia ja kansannaurattajia. Toisekseen en liittyisi mihinkään uskonyhteisöön jossa opetetaan kymmenysoppia.
Tuntuu että valitettavan harvassa yleensäkin kristikunnassa ovat ne, jotka oikeasti osaavat ja kykenevät ravita sanalla seurakuntaa niin että uskovat oikeasti saavat hengellistä ravintoa ja vahvistusta uskonelämälleen. Kristillisen opetuksen tulee innostaa uskovia ja samalla vähentää taakkoja eikä suinkaan lisätä niitä. Varmaankin ainakin joitakin armoitettuja opettajia silti löytyy.
Lisäksi sekä seurakuntien että “tosiuskovaisten” rukouselämä on minusta varsin kaavoihin kangistunutta, ja elävä kristillisyys mielletään helposti vain yhden sapluunan mukaiseksi. Minä en todellakaan rukoile samalla tavalla kuin sinä, vaikka olen päivittäin jatkuvassa yhteydenpidossa Jumalani ja Vapahtajani kanssa.
“Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.” (1.Joh 4:14)
Niinhän siellä häärää, mutta ainakaan siellä ei väitetä että kaikki papit/pastorit/saarnamiehet ovat piispan kaitsennassa ja saarnattavan sisällön oikeellisuutta valvotaan, niin kuin katolisessa kirkossa väitetään. Helluntailaisuudessa tietää selkeästi sen että vastuu on kuulijalla. Sen tietäminen helpottaa minua. On selkeää, kun tietää että itse pitää tutkia mikä ympäristö on hyvää tekevä ja mikä ei, eikä ohjeisteta vain olemaan tyytyväinen siihen mitä äitikirkko milläkin paikkakunnalla tarjoaa.
On aika karmea tilanne kun yrittää sanoa että en oikein ole varma onko saarnaaminen paikassa x asiallista ja sanotaan että on se, koska se on katolista.
Ja silti, olisin kyllä katolilainen edelleenkin, jos vaihtoehtoja olisi tarjolla Espanjan malliin. Voisi siis olla vastuussa itse siitä mitä menee kuuntelemaan. Tällä hetkellä asuinalueellani ei niitä vaihtoehtoja ole. Otan tämän Jumalan järjestämänä mahdollisuutena tutustua vieraisiin lammaslaumoihin.
En ole tyytyväinen kaikkeen siinä helluntaiseurakunassa missä käyn mutta en minä ole ollut koskaan missään kaikkeen tyytyväinen. Tunnen kuitenkin olevani paikassa jonne Jumala minut johdatti vaikeassa tilanteessa.
2 tykkäystä