Lyhyesti asiaa Pyhästä Hengestä. Mietin mihin ketjuun laittaisin, mutta ehkä sopii tänne, kun helluntailaiset painottavat Pyhää Henkeä kaikessa toiminnassaan, ja voisi luulla heidän olevan ikään kuin asiantuntijoita.
Itse olen ollut 20 vuotta mukana helluntailiikkeessä, mutta vasta tänään oikeastaan sain kirkkaan oivalluksen Pyhän Hengen osallisuudesta, jatkumona sille, mitä aiemmin kirjoitin virran suunnasta.
Helluntailaiset ja muut karismaatikot - nekin jotka ovat Hengen kasteen jo saaneet - mieltävät Pyhän Hengen niin, että täyteyttä tulee odottaa jotenkin ulkopuolelta. He odottavat Henkeä, vaikka Jumala jo asuu heissä Henkensä kautta. Ei ihme, että he elävät kuivuudessa ja jatkuvassa janossa.
Aiemmin olen pyytänyt joka aamu, että Jumala tänäkin päivänä täyttäisi minut Hengellään. Mutta oivallukseni on tässä: Hengen täyteys onkin minusta itsestäni kiinni. Ei minun tarvitse pyytää sitä Jumalalta eikä odottaa ulkopuoleltani mitään “humauksia” tms Jumalan kosketusta, koska aina kun ravitsen itseäni evankeliumilla, tavalla tai toisella, täytyn Hengellä. Kyse on valinnoista eli siitä kuinka aikani käytän. Kyse on myös siitä, että ilosanoman tulee olla puhdas eikä laki- tai hurmahenkisyyden vääristämä. Armon ja uskonvanhurskauden kokemus saa aikaan iloa ja Hengen täyteyttä.
“Täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” (Ef 5:18-20)
Ehkä on mainittava, että ajatus siitä, että Pyhä Henki ilmenisi vain sanassa ja sakramenteissa, on minulle vieras. Liian teoreettista minulle. Hengen täyteys on koettavaa todellisuutta. On huomattava, että armolahjojen toiminta ei ole se Hengen täyteys, vaan Hengen täyteys on sisäinen olotila. Henki toki jakaa armolahjoja, mutta ne toimivat (ainakin kielilläpuhuminen toimii) ilman Hengen täyteyttäkin.
Lopuksi aiheellinen kehotus, josta ilmenee, että Henki on ja pysyy meissä:
“Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.” (Ef 4:30)
On sangen suositeltavaa täyttyä päivittäin Hengellä, sillä se antaa voitelua hengellisiin tehtäviin ja sujuvuutta kaikkeen. Ja onhan se huikaiseva ajatus: Jumala asuu minussa.