Mistä erotat “lestadiolaisten tilaisuuksissa” ( tarkoittanet seuroja?) sen kuka on pappi ja kuka ei?
1 tykkäys
En olisi niin varma, että tästä silti voi tehdä johtopäätöstä, että naiset ovat lähtökohtaisesti liberaalimpia. Useissa kirkkokunnissa, joissa virallisesti hyväksytään naispappeus, on kuitenkin paikoin aika merkittäväkin vähemmistö, joka silti sitä vastustaa. Hyvä esimerkki tästä on ihan meiltä Suomesta sekä Vapaakirkko että helluntailaisuus, joissa kummassakin naispappeus hyväksytään, mutta liikkeen sisällä on merkittävää vastustusta sitä kohtaan. Meillä metodistikirkossa pappeus avattiin naisille vuonna 1956 ja edelleen meillä on jäseniä, jotka sitä kuitenkin vastustavat.
Ei siis tarvita erillisiä herätysliikkeitä siihen, että esimerkiksi naiset eivät lähde papeiksi, vaan kyse voi olla myös siitä, missä seurakunnassa kasvaa. Naispappeutta vastustavista ympyröistä ei nouse naisia papeiksi. Vastaavasti naispappeihin hyväksyvästi suhtautuvista seurakunnista nousee. Kyseiset seurakunnat voivat sitten olla esimerkiksi konservatiivisesti tai liberaalisti suuntautuvia, usein edeltäviä, mikä vaikuttaa siihen, minkälaisia pastoreita tulee. Eli alkuperäinen väitteeni ei muutu miksikään: konservatiivisuus on lähtökohtaisesti naispappeuskielteisempää ja siksi sieltä ei nouse konservatiivisia pappeja, kun taas liberaalimmat yhteisöt suhteutuvat myönteisesti naispappeuteen, ja siksi liberaaleja naispappeja tulee enemmän kuin konservatiivisia.
Tarkoitan käytännössä Suviseuroja tai paikallisia seuroja tai messuja, joita myös joskus paikallisestikin on. Esimerkiksi Suviseurojen messussa konkreettisesti näkee, ketkä toimivat siellä pappina. Sinne pyritään värväämään ne, jotka pappina voivat vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä toimia. Ehtoollisenjako kestää Suviseuroilla siitä huolimatta monta tuntia, että sinne värvätään kaikki papit, jotka itse suostuvat siellä palvelemaan ja jotka papiksi sinne liikkeessä hyväksytään. Suviseurojen ohjelmassa messun keston on ehtoollisella käyvän suuren väkimäärän takia esim. tänä vuonna 4,5 tuntia, mutta ehtoollisenjako jatkuu usein vielä sen jälkeenkin. Joskus on tainnut kestää 6 tuntiakin.
Tunnen Suomen ev. lut. kirkon papistoa jossain määrin myös ulkonäöltä; osasta hiippakunnista enemmän, osasta vähemmän.
Vai niin.
Satun myös tuntemaan asiaa. SRK:lla on noin 100 pappia puhujina. Siis niinä, joilla on oikeus pitää seurapuheita. Pappeja on kyllä vielä enemmän.
Suviseurat, vaikka iso tilaisuus onkin,ei tarvitse lähimainkaan sataa pappia ehtoollisen jakoon.
Ja seuroissa ei tyypillisesti liikuta papin sotisovassa.
Vuoden 2026 Suviseurojen jumalanpalvelus alkaa klo 10.00. Ohjelma jatkuu klo 12.00 pyhäkoululla ja klo 13.00 seuroilla.
2 tykkäystä
Esimerkiksi aborttikysymyksessä kyselytutkimusten mukaan naiset ovat useissa maissa muuallakin kuin hengellisisissä yhteisöissä miehiä liberaalimpia. Asiaan liittyen on esitetty myös ihan biologisia selityksiäkin kirjallisuudessa.
Vastasin väitteeseesi:
Käytännössä ongelma on naispappeutta vastustavien herätysliikkeiden luoma.
Uusi väitteesi oli:
Eli alkuperäinen väitteeni ei muutu miksikään: konservatiivisuus on lähtökohtaisesti naispappeuskielteisempää ja siksi sieltä ei nouse konservatiivisia pappeja, kun taas liberaalimmat yhteisöt suhteutuvat myönteisesti naispappeuteen, ja siksi liberaaleja naispappeja tulee enemmän kuin konservatiivisia.
Teesissä on yksi iso ongelma. 2000-luvulla Suomen ev. lut. kirkossa papiksi vihityistä yli 60 prosenttia on ollut naisia, ja nykyään kaikista papeista jo enemmistö on naisia. Jos miehiä aktivoidaan papeiksi konservatiivisissa liikkeissä ja naispappeutta vastustavista ympyröistä ei nouse naisia papeiksi, niin mistä se seuraa, että nykyään lähes kaksi kolmasosaa papiksi vihittävistä on naisia?
Osasyy voi olla sinä, että niitä, jotka sanovat ääneen torjuvansa naispappeuden, ei pääsääntöisesti papiksi enää vihitä, mikä kenties jonkin verran vähentää vihittävien miespappien määrää ja osuutta. Mutta jos argumentti pätisi, olisi odotettavissa, että nimenomaan miehiä päätyy erityisesti papiksi, mutta tilanne on nykyisin juuri toisinpäin.
Yksi selitys on mahdollisesti se, että seurakuntiin päätyy nykyään yhä enemmän sellaisia henkilöitä töihin, joilla ei ole pidempiaikaista seurakunnallista taustaa missään hengellisessä yhteisössä.
3 tykkäystä
Klo 10:n jumalanpalvelus on seura-alueella sanajumalanpalvelus, eikä siihen liity ehtoollista. Ehtoollista vietetään Suviseura-alueella viikkomessussa, joka alkaa klo 15.00. Lähialueen kirkkoihin voi mennä messuun klo 10:n jumalanpalvelukseenkin, jos joku haluaa. Siteeraan Suviseurojen omaa viimeisintä tiedotetta asiasta:
“Ehtoollisen vietto kestää seurateltassa noin kello 19.30 asti. Ehtoollisenjaon päättymisestä ei kuuluteta erikseen. Yhtäjaksoisten jonojen loputtua viikkomessu jatkuu liturgin johdolla jumalanpalveluskaavan mukaisesti. Ehtoollisleipä on gluteenitonta. Ehtoollisviini on alkoholitonta.”
Ehtoollinen - SRK:n Suviseurat Kauhavalla 2026
Suviseurat, vaikka iso tilaisuus onkin,ei tarvitse lähimainkaan sataa pappia ehtoollisen jakoon.
Moni SRK:n puhujalistoilla olevista papeista on niin ikääntyneitä, etteivät jaksa tuntikaupalla ehtoollista telttaolosuhteissa jakaa. Mutta käsittääkseni aika laajasti ne vapaaehtoiset, jotka ovat hyväkuntoisia ja papiksi vihittyjä ja lestadiolaisen liikkeen hyväksymiä, ja ehtoollisen jakoon ilmaisevat olevansa valmiita, sinne kyllä ehtoollista jakamaan ilolla otetaan, sillä ehtoollisen jakamiseen liittyvää työtä Suviseuroilla tapaa useita tunteja riittää sinä päivänä kun messu seura-alueella on. Jos jakajia ei ole tarpeeksi väkimäärään nähden, ehtoollisen jako venyy hyvin pitkäksi.
[Normaalisti paikallisseurakunnissa saattaa olla kaksi ehtoollisen jakajaa alle 50 hengen porukkaakin varten. Jos ehtoollisella kävijöitä olisi vaikkapa 50 000, sillä henkilöstömitoituksella ehtoollisen jakajia voitaisiin rekrytoida tuhat. Suviseuroissa ehtoollinen joustaa usein pitkäksi kestoltaan, koska ehtoollisen jakajia on rajallinen määrä. Käytäntö kastaa leipä viiniin molempien erikseen jakamisen sijaan vähentää jakajien tarvetta, mutta kyllä jakotyötä silti riittää. Ehtoolliskävijöitä taitaa siellä olla tyypillisesti jonkin verran yli 20 000 henkeä + ne lapset, jotka eivät ehtoollista saa, ja joita ei siihen lukuun lasketa.]
2 tykkäystä
Kirkolliset Esikoiset eivät hyväksy naispappeutta. Jäsenistössä varmaan hyväksyntää on paljonkin, mutta yhdistyksen tilaisuuksissa ei ole naispappeja. Omia pappeja liikkeellä ei ole lainkaan, mutta ajoittain (muutaman kerran vuodessa per paikkakunta) järjestettävissä kirkkopyhissä palvelevat miespapit. Ne on yleensä paikallisseurakuntien pappeja, joskus eläkepappeja tai muiden järjestöjen pappeja.
4 tykkäystä
Eipä olisi näitä ongelmia, mikäli naiset eivät alun perin olisi hinkuneet papeiksi eli tunkeneet selkeästi miesten reviirille historiasta ja UT:n ohjeista röyhkeästi välittämättä. Jos nainen haluaa oikeasti hengelliseen tehtävään, ryhtyköön nunnaksi. Nyt taustalla on poliittinen tasa-arvohömpötys ja omien “oikeuksien” tavoittelu sen sijaan, että nöyrryttäisiin Jumalan tahtoon.
“Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.” (1.Kor 14:37)
Mutta sitä tietenkin saadaan mitä kylvetään; hedelmä on huono, esimerkiksi pyhä avioliittoinstituutio on jo murskattu. Pieleen menee, kun asioita aivoitellaan oman pienen pääkopan sisällä Jumalan sanasta välittämättä. Kun kyse ei kuitenkaan ole älystä tai sen puutteesta. Tämä ole ihmisarvo- eikä yhdenvertaisuuskysymys. Tässä on kyse Jumalan säätämästä kristillisen seurakunnan viranhoitojärjestyksestä ja parhaasta mahdollisesta perheen hyvinvoinnista. Mutta tilanne on nyt mikä on, ja näillä eväillä on väkerrettävä.
3 tykkäystä
Kuten todettiin, Esikoiset Ry ei hyväksy naispappeja. Heillä on myös yhteistyötä Inkerin kirkon kanssa, joka ei niitä myöskään hyväksyisi. Seurakunnassamme on ollut Esikoiset ry:llä jumalanpalveluksia kerran vuodessa, jolloin niissä on aina ollut meidän oma miespappi mukana.
Hengen uudistuksen johdossa oleva Johanna Sandberg ei ole myöskään pappi, vaan teologian maisteri ja uskonnonopettaja koulutukseltaan.
2 tykkäystä
Minulla on siinä tapauksessa ollut väärä luulo asiassa. Kiitos korjauksesta.
1 tykkäys
Kiitokset oikaisusta .
Kyllä kai aika monet tutkimukset osoittavat, että naiset ovat nykyään liberaalimpia kuin miehet, toki kokonaisväestön tasolla. Sitä en tiedä, miksi näin on, ehkäpä sukupuoliroolit ohjaavat siihen. Ja varmasti tämä heijastuu seurakunnissakin, vaikka en tiedä, onko asiaa tutkittu. (Ja olen ihan tietoinen termien monimutkaisuudesta…)
Mitä naispappien liberaaliuteen tulee, varmasti yksi ihan ymmärrettävä syy on se, että heidän on ollut pakko sanoutua irti ainakin yhdessä asiassa perinteisestä kristillisestä kannasta. Se ei tietysti tarkoita, että välttämättä kaikki muu menee siinä mukana, mutta se tarkoittaa, että ainakin tässä asiassa, naispappeudessa, he ovat päätyneet kannattamaan uutuutta.
3 tykkäystä
Uutuutta? Todistetusti naiset ovat toimineet papin virassa ja jo useamman vuosisadan ajan eri yhteisöissä. Kiistellysti, mutta silti aika vakuuttavasti, naiset olivat aktiivisia toimijoita myös ensimmäisinä vuosisatoina pappeuteen verrattavissa viroissa (verrattavissa siksi, että kristillinen papin virka on kehittynyt ajan kuluessa, eikä ole mitenkään Raamatun lehdiltä lähtöisin). On jopa arkeologisia todisteita siitä, että naiset ovat toimineet piispoina. Mistään kovin uudesta asiasta ei siis ole kyse, vaikka toki kristikunta kokonaisuutena on ehkä enimmäksi ollutkin eri mieltä.
Toisaalta esimerkiksi Suomessa käytävä keskustelu naisten asemasta tuo hyvin esille sen, mistä todellisuudessa on kyse: vallasta. Luterilaisilla valta keskittyy pastoreihin, joten naisten asema pastoreina on kiistelty. Sen sijaan vapaakristillisyydessä on hallintomuotona kongrekationaalinen seurakuntamalli, jolloin todellinen valta on vanhimmistolla. Näin moni vapaakristillinen kirkkokunta Suomessa onkin hyväksynyt naiset pastorin virkaan melko varhain, mutta ei vanhimmistoon. Esimerkiksi helluntaikirkossa edelleen kiistellään siitä, saavatko naiset olla mukana vanhemmistossa, mutta siitä huolimatta pastoreina heitä on ollut jo pitkään sellaisissakin seurakunnissa, joissa heitä ei huolita vanhimmistoon.
Tässä valta tietenkin rinnastuu johtajuuteen ja auktoriteettiin, ja naispappeuden vastustajat vetoavat juuri siihen, että auktoriteetin pitäisi olla miehellä. Se, miten tämä auktoriteetti käsitetään on kuitenkin hyvin vaihteleva. Naispappeutta vastustavissa herätysliikkeissä on kovataoisia naisteologeja ja osa heistä on myös järjestöjen johtoasemissa. Tätä ei koeta mitenkään ongelmalliseksi, kunhan eivät ole virkaan vihittyjä pappeja. Tällainen järkeily tuntuu jopa naurettavalta, kun ottaa huomioon, että mitään kristillisen papin/pastorin virkaa ei ollut Uuden testamentin aikaan, ja Uudessa testamentissa kuvataan naisia toimimassa tehtävissä, jotka nykyisin voitaisiin rinnastaa papillisiin tehtäviin. Kaikkein eniten ristiriidassa tällainen naisten viran vastustaminen on 1. Korinttilaiskirjeen kuvauksen kanssa, jonka mukaan Pyhä Henki kutsu keitä haluaa ja kaikki voivat tehdä kaikenlaista.
Mutta toki hyväksyn asiantilan niiden kirkollisten suuntausten kohdalla, jotka ajattelevat toisin. Kaikkein parhaiten hyväksyn tämän ortodoksien ja katolisten kohdalla, jotka voivat vedota perusteluissaan kirkon traditioon Raamatun ohella. Sen sijaan meidän protestanttien kohdalla kyse typistyy vain raamatuntulkinnalliseksi kysymykseksi ja sitä kautta varsin subjektiiviseksi näkökulmaksi. Toisaalta siksi olen ihan tyytyväinen protestantti ja metodisti, koska voin juhlistaa naisten papinviran avaamisen 70-vuotisjuhlavuotta. Toki meillä metodisteilla tähän liittyy myös synkkä puoli, sillä alun perin pappisvirka avattiin metodistisessa perinteessä jo 1800-luvulla, mutta yhdistymisten myötä se taas suljettiin. Eli kaikilla meillä on luurankomme kaapissa.
1 tykkäys
Kyllähän UT:ssa mainitaan piispat, presbyteerit ja diakonit eli kaikki kolme (ylemmän) papiston virka-astetta. Maallikkovanhemmistoa siellä sen sijaan ei mainita. Seurakunnan valtuustot, neuvostot ja maallikkovanhemmistot ovat tulleet käyttöön vasta uudella ajalla ja ensiksi protestanttien keskuudessa.
Varhaiskirkossa oli naisdiakoneja, joiden tuli olla leskiä. Myöhemmin naisdiakoneiksi otettiin myös yli 40-vuotiaita selibaattilupauksen tehneitä neitseitä. Naisdiakonit toimivat naisten keskuudessa, antoivat heille katekumeeniopetusta ja avustivat piispaa naisten kasteissa. Idän kirkossa oli naisdiakoneja vielä 1000-luvun alusssa. Presbyteereiksi eli papeiksi ja piispoiksi naiset eivät ole koskaan meillä päässeet.
5 tykkäystä
No ei. Se, että kyseiset sanat esiintyvät Uudessa testamentissa, ei tarkoita, että ne olisivat samoja, miten me ne ymmärrämme nykyisin. Käytännössä piispan virka oli alkuaikoina lähinnä seurakuntapapin virkaa, josta se sitten kehittyi laajemmaksi hallinnolliseksi viraksi. Vanhimmat, siis presbyteerit tulivat aika suoraan juutalaisesta synagogaseurakuntamallista, jossa he olivat nimenomaan maallikoita. Diakoni taas on Uudessa testamentissa äärimmäisen ongelmallinen, jos haluaa sieltä johtaa jonkinlaista virkakäsitystä, sillä selkeimmät diakonin viran esiedustajat eli Apostolien tekojen 6. luvun seitsemän valittua kreikkalaisjuutalaiskristittyä miestä ovat sellaisia, joita ei missään edes kutsuta diakoneiksi. Sen sijaan diakoniksi kutsutaan henkilöitä, jotka selkeästi ovat paljon muuta kuin meidän käsittämämme diakonin viran haltijoita.
1 tykkäys
Presbyteerit olivat varhaiskirkon aikaan apostolien ja Herran veljien ohella juutalaiskristillisten seurakuntien johtajia. Pakanakristillisissä seurakunnissa johdossa olivat apostolien ohella ja jälkeen piispat. Mitään maallikkovanhemmistoja ei alkukristityillä ollut, mutta ei tietysti myöskään juutalaisia uhripapppeja. Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen uhripappeus loppui myös juutalaisilla.
Toisella vuosisadalla ttuli sitten viran kolmijako piispat, presbyteerit ja diakonit. Hiippakunnat (kreik ekklesia) olivat kirkon alkuaikoina pieniä, (niin kuin ne nyt ovat vieläkin esim Kreikassa), vain yhden kaupungin ja sitä ympäröivän maaseudun käsittäneitä. .Myöhemmin ecclesia voitiin jakaa useammiksi alueiksi eli nykyisiksi “seurakunniksi.” Tällaisen nimi on kreikaksi enoria. Kirkon virka kehittyi orgaanisesti UT:n ajan alusta.
Kuuntelin aikoinani silloisen Helsingin metropoliitta Johanneksen ( myöhemmin arkkipiispa ja Nikean metropoliitta) luennot, joissa hän selvitti tätä kehitystä ja yleensä kirkon hallintoa. Reformoitujen yms protestanttien seurakuntajärjestys tai näkemys kristillisesta pappeudesta ei perustu Raamattuun eikä kirkon traditioon. Se perustuu vain reformaatioajan väärinkäsityksiin.
4 tykkäystä
Mihin perustat tämän käsityksen? Ainakaan Uudessa testamentissa ei edes kerrota, että apostolit olisivat olleet johdossa muualla kuin Jerusalemin seurakunnassa lukuunottamatta tietenkin Paavalin perustamia seurakuntia, joissa hän nautti ainakin jonkinlaista johtoasemaa. Apostolien tekojen 14. luvussa kerrotaan, miten Paavali asetti nimenomaan pakanaseurakuntiin vanhimmat. 1. Timoteuskirjeessä ja sen rinnakkaiskohdassa Tituskirjeessä annetaan ohjeita seurakuntien vanhimmille. 1. Tim. käyttää nimitystä episkopos, joka voitaisiin kääntää piispaksi. Sen sijaan Tituskirje käyttää ristiin samassa yhteydessä vanhin (presbyteros) ja piispa (episkopos) termejä, mikä myös hyvin osoittaa, että mitään vakiintunutta virkakäsitystä ei ollut, jossa vanhin ja piispa olisivat jollakin tavalla erilaisia.
Ymmärrän toki sen, että esimerkiksi Uuden testamentin virkakäsitykset ja nimitykset otetaan nykyaikaisten virkojen esikuviksi, mutta on täydellistä historiattomuutta olettaa, että seurakuntavirat olisivat olleet heti alusta alkaen täsmälleen sellaisia, kuin miten me ne nykyään käsitämme.
1 tykkäys
Eihän siinä mitään, jos vain pysyttäisiin Kristuksen sanassa, eikä rakennettaisi hierarkiaa, kuten esim. ev. lut. kansankirkko room.kat. kirkon vanavedessä on rakentanut. Piispoilla, pastoreilla tuomiokapituleilla ja konsiileilla ei saa olla herravaltaa, päätäntävaltaa, joka kävelee yli Jumalan sanan, kuten nytkin on tapahtunut, vaan ainoastaan neuvoa antavat valtuudet niissä asioissa joihin ei sisälly nimenomaista Jumalan sanan ilmoitusta.
On ehdottomasti pidettävä mielessä, että Kristus pysyy ainoana Opettajana. Kaikki ihmisopettajat, olivatpa he apostoleja, palvelijoita tai muita kristittyjä, ovat vain Kristuksen välikappaleita. Joh.20:21: “Niin kuin Isä on minut lähettänyt, niin lähetän minä teidät.” Ja Paavali muistuttaa painokkaasti kuulijoitaan, että “Kristus puhuu minussa” (2. Kor.13:3). Kristuksen sanaa, eikä ihmisen sanaa, täytyy saarnata seurakunnassa päivien loppuun asti. Joh.8:31-2: “Jos te pysytte minun sanassani” jne.; 1. Tim. 6:3-5: "Jos joku… ei suostu terveellisiin sanoihin, Herramme Jeesuksen Kristuksen sanoihin… hän on ylpeä jne.; 1. Piet. 4:11: “Jos joku puhuu, puhukoon Jumalan sanoja.” Kristus suorittaa profeetallisen tehtävänsä maan päällä inspiroidun Sanansa kautta korotuksensa jälkeen. Apostolit eivät ainoastaan puhuneet inspiraation kautta, vaan he myös kirjoittivat inspiraation kautta (Joh.14:26; 16:13-15; 2. Kor. 13:3; 1. Kor. 14:37; 2. Tess.2:15) ja heidät asetettiin siten koko maailman erehtymättömiksi opettajiksi. Kristus antaa kirkolle opettajia ja saarnaajia (Ef.4:11), mutta Hän on sitonut nämä miehet apostolien erehtymättömään sanaan eli omaan sanaansa, Joh.17:20 22
Lopuksi Kristus täyttää kaikki kristityt hengellisellä viisaudella ja tiedolla, tehden heidät kykeneviksi opettamaan ja neuvomaan toisiaan (Joh.7:38-39; 4. Moos. 11:29), mutta he eivät perusta opetustaan omaan viisauteensa, vaan Kristuksen sanaan. “Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana, kaikessa viisaudessa” (Kol.3:16). Kristus on siis kirkon ainoa opettaja; kirkon kautta yksin hän opettaa maailmaa päivien loppuun asti. Sana, jota kirkko julistaa toteuttaessaan suurta lähetyskäskyä, on Herran sana. “Teistä on Herran sana kaikunut” (1.Tess.1:8). Kaikki näkyvän kirkon sisällä tapahtuva opetus, joka ei julista Kristuksen sanaa, on harhaoppia, näennäisprofetiaa, ja kirkon on ehdottomasti kielletty harjoittamasta tällaista saarnaamista.
Francis Pieper, Christian Dogmatics, Vol. II, 339-340.
2 tykkäystä
Paljon täällä lainataan Pieperiä, mikä ei ole ihme, sillä Pieperille oikea oppi on kirkon tunnusmerkki, erityisesti vanhurskautuksen korostus reformaation hengessä ja yksin Raamattuun pohjautuen. Toki myös ortodoksinen teologia pitää oikeaa oppia tärkeänä, mutta riittämättömänä tyhjentämään totuutta pelkällä Raamatulla, sillä kirkko on historioineen enemmän kuin oikea oppi. Minusta tämä kuulostaa aika maukkaalta, varsinkin kun itse elän varsin vahvasti ekumenian hengessä ja korostan kaikille kirkkokunnille ja kristityille yhteisiä asioita, joista tärkein ja leimallisin ainakin oman käsitykseni mukaan on ristiinnaulittu Kristus.
Ortodoksikirkkoon ei ihan näillä näkymin ole tulossa naispappeusongelmaa. 
Ei tosiaan ole. Ortodoksisen kirkon ongelmat ovat toisenlaisia.
Mm. Joissain piireissä täysin erakkoelämän ja tavallisen maallikkoelämän erot unohtava tapojen ja askeettisten sääntöjen ylikorostaminen.
Vanhastaan ortodoksissa maissa, kuten Kreikassa, voi olla niin että ortodoksisuus on arkielämää eikä vaan luostareita ja luolia.