Tämä nyt on kyllä väärin minua kohtaan. En missään vaiheessa ole ollut kunnioittamatta rukousketjun luonnetta ja opettanut rukoilemaan, vaan itselähtöisesti, siis oma kokemukseni johtotähtenä pyrkinyt vapautumaan ns. rukousmyllystä tai rukolilumyllystä jossa rukouksesta tehdään teko, jolla uskovia ahdistetaan rukoilemaan ikään kuin meillä olisi mahdollisuus ohjata Jumalaa lihan, siis järkeisjohteisen, hienoon rationaaliseen pukuun puetun rukouslitanian välityksellä. Emme me voi auttaa Ukrainaa rukoilemalla, vaikka hankaisimme lumpiot rikki lattiaa vasten.
Kristus on kärsinyt ristinkuoleman myös Ukrainalaisten edestä, siis hekin ovat syntisiä. Tämä on selkeä viesti myös meille siitä miten ja mitä heidän puolestaan tulee rukoilla. Ei se vaadia monia sanoja. Voimme sanoa varmuudella esim. seuraavanlaisen lyhyen huokauksen olevan Jumalan tahdon mukaisen ja sen Jumala varmasti kuulee:
“Johdata Herra Ukrainan kansaa kaiken sitä kohtaavan kautta niin, että mahdollisimman monet heistä löytäisivät armolähteen sinussa, sinun nimessäsi, aamen.”
Eihän Jumalalla ole mitään muuta pyrkimystä meitä ketään kohtaan kuin johtaa meidät synnin valtakunnasta siihen pelastukseen, jonka hän on Kristuksessa valmistanut.
Apt 17:26-27: “Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä.”
Tämä on sanottu myös Isä meidän rukouksessa lyhyesti sanoilla “tapahtukoon sinun tahtosi.”
Tämän voi testata ja kokeilla muotoilla rukouksen joku muu tendenssi sisältönä ja huomata, ettei henki yhdy siihen.
Kun me rukoilemme Jumalan tahdon mukaan Ukrainan puolesta, silloin me myös pyrimme itse toimimaan siten, että tämä päämäärä, heidän sielujensa pelastus olisi keskeistä toiminnassamme ja rukouksessamme. Ja näin kaikkien kansojen kohdalla, myös meidän oman kansamme.
Itsekin olen läpeensä syntinen ihminen ja samoin Jumalan armon tarpeessa kaikin tavoin tässä suhteessa joka päivä ja pyrin siksi vapautumaan rukouksessa kaikkien ajallisten tarpeiden kahleista sikäli kuin ne ovat tulppana Jumalan armolle. En onnistu siinä syntisestä luonnostani johtuen muuten kuin hyvin huonosti, mutta sen tiedän, että henki minussa kuitenkin huokaa kaiken tämän surkeuden keskellä “Abba Isä” ja se riittää ja vapauttaa minut käpertymästä oman itseni ympärille ja omiin mahdollisuuksiini auttaen minua kokemaan todeksi sitä vapautta johon Kristus on minut vapauttanut.
Tiedän kyllä ettemme saa tätä keskustelua onnelliseen lopputulokseen millään tavoin niin kuin montaa muutakaan keskustelua, koska synnillisen luontomme tähden haluamme jokainen lausua aina kulloinkin viimeisen sanan joka tyhjentäisi pajatson.