Mitä japanilaiset itse mahtavat ko tuotteesta ajatella? Tulisiko heille suru puseroon, jos he näkisivät tuotteen jonkin suomalaisen karkkihyllyn keskellä?
Tyypillistä on, että ääneen päästetään nimenomaan ne, jotka loukkaantuvat. Elikkä jos löytyisi sellaisiakin vähemmistöryhmän edustajia, joille jokin länsimaissa tehty asia on täysin yhdentekevä, niin ei sellaisten mielipiteitä kerrottaisi samassa yhteydessä.
Vähän niinkuin ne sotaveteraanit, jotka kaivettiin puhumaan kehitysmaamaahanmuuton puolesta. Toimittajat eivät ikimaailmassa olisi päästäneet ääneen maahanmuuttokriittisiä sotaveteraaneja.
Se olisi sotkenut hyvän agendan, jolla on tarkoitus pehmentää asenteita maahanmuuttajia kohtaan.
Jos nuo asenteet olisivat täysin, mitä niiden sanotaan olevankin, ennakkoluuloja, niin silloin olisi hyvä hälventää moiset ennakkoluulot.
On kuitenkin syytä olettaa, että kovat asenteet maahanmuuttoa kohtaan eivät ole syntyneet pelkästään ennakkoluuloista. Ja koska maahanmuuttajien ryhmä ei ole yhtenäinen, niin asioita ei voi yleistää. Itselläni on syy olettaa, etteivät kyseessä ole pelkästään mihinkään perustumattomat turhat ennakkoluulot, vaan moni muodostaa käsityksensä käytännön kohtaamisten kautta.
Yhdenkään opastamani turistin en ole huomannut suhtautuvan muuten kuin huvittuneesti tms. Kun asiasta taannoin oli keskustelua Twitterissä, pahastumisia ei näkynyt.
Olen kyllä aika varma siitä, että USA:sta löytyisi monta n:nnen polven amerikanjapanilaista nuorta, jotka olisivat valmiita loukkaantumaan. Mutta Japanista lienee vaikeampi löytää niitä, joita Geisha-suklaa loukkaisi.
Mää tässä mietin… en tiedä kuinka relevantteja nämä ajatukset ovat, mutta joka tapauksessa ne ovat pyörineet minun päässäni:
Yksi asia mikä luo kuilua valkoisen ja afrikkalaisen väliin on koulutustaso. Jos nyt ajatellaan vaikka sellaisia kansoja, mitkä elävät paimentolaisina, kuten “bushmannit” Namibiassa taikka Maasait Tansaniassa, niin vaikea on löytää keskusteluyhteyttä. Bushmanni taitaa olla hyvin epäkorrekti termi nykyään, San-kansat on ehkä parempi. Sellaiset kundit joilla on tämä elämäntapa ovat tietenkin huippu-urheilijan kondiksessa, ja siitä seuraa taas sellainen juttu että minulla tulee oitis alemmuudentunto koska jokin Maasai on kovempi kundi. Maasait ovat erityisesti machoja, nehän tekee esim. sellaista että ottaa leijonilta saaliin niin että ne vaan kävelee paikalle ja bluffaa leijonaa, ne siis voittaa henkiset skabat kissapedon kanssa, mikä on aika paljon.
Sitten on ne afrikkalaiset jotka on saaneet hyvän koulutuksen. Ilmeisesti Zimbabwessa kasvoi sellainen sukupolvi joka oli saanut afrikkalaisissa kouluissa todella hyvän sivistyksen. Muistan kuinka IEC:ssä tapasin yhden tällaisen kaverin ja olin ihmeissäni siitä miten mielenkiintoista oli jutella hänen kanssaan. Kun toisella on saman tasoinen sivistyspohja, löytyy yhteys tietenkin helpommin. Yksi kaveri taas Ghanasta oli muuten intresseiltään aika toisissa maailmoissa, mutta huomasin hänen whatsapp-viesteistään että hänen englannin kielensä oli aivan virheetöntä. Eli siis näitähän löytyy, ja selvästikin on aivan mahdollista että Afrikkaan luotaisiin laadukas koulusysteemi joka tuottaa kansaa joka selviää internetissä hyvin.
Kirjojen aika on Afrikassa tavallaan käyty ohi. Nyt on tullut internet, ja sieltä löytyy kaikki. Hiukan niin kuin meillä oli myös vinyylit ja kasetit, mutta Afrikassa niitä ei ollut koskaan. No ehkä kasetteja jossain määrin. On siirrytty suoraan internetin ja somen aikaan.
Olen usein miettinyt, miksi afrikkalaisia ei yleensä kiinnosta luonto ja eläimet samalla tavalla kuin minua. Yksi syy on varmaan historiassa. Afrikan luonto on AIVAN ERILAINEN kuin Euroopan luonto. Pohjoisessa on ihminen pärjännyt niin, että on tehty yhteistyötä eläinten kanssa. Koira oli todella ihmisen paras ystävä, koska se oli metsästäjälle kilpailuetu. Vain ne kansat jäivät yleensäkään henkiin, joilla oli koira apuna metsästyksessä. Siksi koira oli, ja on, ystävä.
Afrikan luonto on niin käsittämättömän aggressiivinen, että ei parane ystävystyä eläinten kanssa. Parasta vaan nuijia kaikki lyttyyn. Siis ihan oikeasti. Jos joku yksilö kiinnostuu eläimistä ilman että on tieteellistä tietoa esim. siitä mikä on myrkyllinen otus ja mikä ei, niin varmaan huonosti käy. Ainut toimiva selviytymisstrategia on se, että tapetaan kaikki mihin pystyy. Minulla oli lapsena Afrikassa kirjat mistä minä luin mihin voi koskea ja mihin ei. Afrikkalaisilla ei ollut. Muistan kuinka minulle kerrottiin kuinka esim. Angolassa joku nainen, suomalaisten ystävä, oli huutanut läpi yön kun jokin pikkueläin oli pistänyt/purrut. Koskaan ei selvinnyt mikä se oli. No minulle ei koskaan ole tällaista tapahtunut… kun on kirjat, taskulamput, myrkkysprayt ym. niin on mahdollista pärjätä aika hyvin.
Tässä jatkan mietteitä… voitteko kuvitella, kuinka tavattoman pihalla ja omassa kuplassa olin lapsena Afrikassa. Toisaalta Namibiassa tämä oli luonnollista, koska ihmiset olivat jakaantuneet eri osastoihin.
Jos lähtökohta on se, että pihalla liikkuu esim. eläimiä joidenka myrkky tuhoaa kudosta, on paras varoa. Tällainen myrkky toimii hiukan niin kuin happo. Näistä puremista jää hyvin rumia jälkiä, ja saattaa esim. menettää yhden sormen käytön tms. Sitten on sylkykobrat jotka ruiskivat myrkkyä simmuun, kaikki ne öppiäiset joiden pistos tuottaa vaan puhdasta raakaa kipua, ym. ym.
No nyt sitten jos on joku valkoinen lapsi joka nostaa kädelle kameleontin taikka rukoilijasirkan, niin ensi reaktio afrikkalaisella on tietysti että tuo on päästään sekaisin ja täysin elinkelvoton yksilö. Afrikkalaisella ei ole yhtään mitään syytä olettaa että kameleontti olisi sen parempi kuin sylkykobra, varsinkaan kun sillä on niin outo olemus. Mutta kun tiede kertoo että mikään kameleontti ei ole myrkyllinen, niin minua ei huolettanut. Se saattaa purra, mutta puremasta ei ole mitään vaaraa, ja sen leuat ovat niin heikot että edes kipua ei tunne.
Minun suurin iloni oli leikkiä rukoilijasirkkojen ja kameleonttien kanssa ja pitää niitä kädelläni. Opin näkemään rukoilijasirkat saman tien - muut eivät niitä edes huomanneet koska niillä on naamio. Afrikkalainen ei voi päästä tähän sisälle, jos ei ole lukutaitoa ja kirjoja. Jos afrikkalainen lapsi kokeilee samaa, niin voi mennä henki. Selvästikin elimme kuin eri planeetalla.
Ja minäpä kerron, mikä on kaikkein v-mäisin eläin mitä Afrikasta löytyy. Se on vaeltajamuurahainen. Tämä eläin voittaa kaikki muut eläimet v-mäisyydessä.
Näin on ja tämä koskenee koko maanosaa. Kännykät pelaa ja somessa tavataan.
Muuten olen tullut ymmärtämään että täällä pohjoisessa helposti käsitetään afrikkalaisuus aivan liian yksinkertaisesti koska siellähän on monia eri kulttuureja.
Muusikkona tietenkin ensiksi tulee mieleen että eteläinen, läntinen, itäinen ja pohjoinen afrikkalaisuus ovat mitä erilaisimpien musiikkikulttuurien aluetta. Jotenkin nuo neljä ehkä jo hahmotan, mutta tietenkin nekin sisältävät kukin paljon enemmän variointia kuin stereotyyppisesti ajattelemme.
Sudanilaisissa häissä oli melkoinen yllätys sekä tavaton volyymi jolla sikäläistä tanssi- ja "pop"musaa soitettiin, että melodioiden ja vähän rytminkin arabialaisvaikutteisuus. Tuttava vieressä totesi että tuli mieleen Etiopia, jossa hän oli käynyt.
Mutta tyhmyyteni siinä toki paljastin että tuosta yllätyin. Ystävän äidinkieli on nimenomaan arabia, Sudanista tullut.
Henkilökohtaisia tuttavuuksia on eniten eteläisen Afrikan kavereiden kanssa, mutta nyt ollaan vähemmän oltu yhteyksissä viime vuosina. Heidän kohdallaan selvä amerikkalaisvaikutus sekä kristinuskon että musiikin ja muunkin saralla näkyy, mutta pehmeä paikallinen laulutapa ja äänenkäyttö on silti jotain mikä on hunajaa korvilleni. Vaikka afroamerikkalainen, vanha gospel ja tietenkin siitä kehittynyt blues on hienoa, se kuulostaa raastavalta sen jälkeen kun on saanut annoksen eteläistä afroa kuulla ja nähdä miten se liittyy näiden ihmisten elämänasenteeseenkin.
Niin, tuo luonto. Olihan se avaavaa, että suomalainen metsä oli kavereille yllätys ja ihmeellinen. Siis mitä - ei vaarallisia eläimiä? Hiljaisuutta! Ja kylmyyttä…
Minäpä kerron yhden muiston… olin Angolassa käymässä vuonna 93, ja menin tutustumaan luontoon. Löysin sellaisen paikan missä oli kivien alla paljon skorpioneja. Minulle ei ole mitään mielenkiintoisempaa, joten rupesin kääntelemään kiviä enemmänkin. Ne olivat siis kivien alla.
Kun käänsin yhden hiukan isomman kiven - se oli silti vielä sellainen, että sen sai yhdellä kädellä nousemaan - oli siinä kiinni kolme skorpionia. Miksi ne olivat ylösalaisin? Luultavasti ensinnäkin ne saivat paremman otteen kiven pinnasta kuin alla olevasta savesta. Myöskin voi olla että ne hyötyivät lämmöstä, kun kivi kuumeni auringon paahteessa.
No joo, tämä oli vaan tämmöinen hassu elämys. Kolme skorpionia kädessä yhtä aikaa. Niistä ei oikein tiedä kuinka vaarallisia ne ovat ellei ole jotain tieteellistä tekstiä saatavilla. Jotkin ovat aika harmittomia, ei edes niin pahoja kuin mehiläinen, ja jotkut taas tosi pahoja.
Yksi pahimmista on muuten jossain Arizonassa. Se on aivan pieni ja elää puiden kaarnalla. Sen pistosta seuraa kova kipu, mutta myrkky vaikuttaa myös psyykeen. Piston jälkeen tule akuutti masennus ja samalla aikaa priapismi ja seksuaalinen kiihottuminen. Pahinta on ehkä, että oireet saattavat kadota joksikin aikaa, mutta sitten ne tekevät comebackin ja henki lähtee kun on ensin kuvitellut että tästähän selvitään.
Muistan miten Sudanissa kahlailin Punaisen meren rantavedessä paikallisten lasten kanssa ja löysin merimakkaran, jonka huvikseni nappasin kouraani huvittaakseni naperoita. Lapset kirkuivat kauhusta. Ja merimakkara on sentään ehkä maailman avuttomin otus…
Merimakkaroista kaikki eivät ole ihan avuttomia hädän uhatessa. Jotkut merimakkaralajeista saattavat puolustautua ulostamalla, jolloin sellaiseen tarttuva voi saada päälleen sotkua. Osa merimakkaralajeista omaa myös sellaisia myrkkyjä, jotka kykenevät jopa sokeuttamaan ihmisen, jos merimakkara pääsee erittämään myrkkyään niin, että sitä pääsee riittävä määrä ja pitoisuus kulkeutumaan ihmisen silmään. Kaikki merimakkaralajit eivät myöskään ole turvallista ravintoa ihmiselle vaan osaan merimakkaralajeista liittyy sellaisia myrkkyjä, että näiden merimakkaralajien syömiseen voi ihminenkin kuolla.
En ihmettele, jos paikallisia lapsia on opetettu olemaan koskematta merimakkaroihin paljain käsin. Asiaa voisi verrata siihen, että Suomessa monia lapsia opetetaan pitämään pihalla kätensä erossa sienistä - vaikka sienistä vain osa onkin myrkyllisiä. Lasten lajitunnistuskyky ei ole usein niin hyvää, että he osaisivat tietää, mikä sieni (tai merimakkara) on turvallinen ja mikä ei, jolloin vanhemmat ovat voineet kokea varmuuden vuoksi turvallisimmaksi opettaa pitämään kätensä erossa kaikista luonnosta itse löydetyistä sienistä (tai merimakkaroista).
Meidän lapset saavat lähmiä sieniä niin paljon kuin haluavat, kunhan eivät pistä suuhunsa (ja se on jopa valitettavan epätodennäköistä).
Kyseinen merimakkara oli kyllä hyvin passiivista laatua. Punaisen meren myrkyllisimmät otukset taitavat edustaa muutenkin muita lajeja. Tutustun merenalaiseen maailmaan siellä työni vuoksi aika perusteellisesti aikoinaan, oli hienoa.
Punaisessa meressä ylipäätään on paljon enemmän erilaisia eliölajeja kuin vaikka suomalaisissa järvissä, joissa kalalajejakin esiintyy yleensä enintään joitain kymmeniä (esim. ahvenia, haukia, särkiä, lahnoja jne.), ja jotka kaikki lapsikin voi oppia nimeämään. Punaisella merellä pelkkiä kalalajeja voinee syvempien merialueiden lajit mukaan lukien olla jopa tuhansia, ja vedessä elävän näkyvän eliölajiston runsaus on muutenkin aivan jotain muuta kuin vaikka suomalaisten kesämökkien rannoilla, jossa karu talvi jääkansineen on asettanut aivan toisenlaisia rajoitteita lajistolle. Siellä lienee monenlaisia eliöitä, joiden turvallisuudesta tai vaarallisuudesta lasten on vaikea tietää, ja joihin lapsia saatetaan kehottaa varmuuden vuoksi pitämään etäisyyttä. Suomessa lapsen ei tarvitse oppia varomaan järveen mennessään meduusoita, kun taas toisaalla maailmassa sellaisten varominen on osa rannoilla leikkivien lasten yleissivistystä.
Ennakkotapausta todella haetaan. Järkyttävää, jos tosiaan kirkkomme alkaa rangaista ellei peräti karsia heitä, jotka puhuvat sen mukaan mitä Raamattu, Tunnustuskirjat ja kirkon 500-vuotinen traditio opettavat. Silloin evl-kko lakkaa olemasta kristillinen kirkko ja siirtyy poliittiseksi yhdistykseksi lukemattomien muiden sen tason maailmanparantajien joukkoon.
Totta ihmeessä. Mutta koska vetosin Lutherin Tunnustuskirjoihin, niin viittasin 500-v luterilaisten kirkkojen Traditioon ensisijaisesti.
Jos otamme huomioon VT:n voisi viitata vaikka yli 3000v traditioon, sillä ei Mooseskaan hyväksynyt samansukupuolisten avioliittoja.
(Moses - Exodus: 13th century
Exodus, the liberation of the people of Israel from slavery in Egypt in the 13th century bce, under the leadership of Moses; also, the Old Testament book of the same name. /Encyclopaedia Britannica)
Jo Mooses ja Aabraham saivat kuulla suoraa Jumalan sanaa. Siitä lähti meidänkin kirkkomme oppi ja traditio kasvamaan.
Jumala laski peruskiven Aatamille, talkoissa omaisuuskansansa Israelin kanssa teki Jumala peruskivestä sokkelin ja siihen sitten Jeesuksen opilla rakensimme kristillisen kirkon, johon kirkkokunnat rakensivat siipiään moneen suuntaan.
Noin tiivistetysti.
joten peruskivi on ??? v vanha, sokkeli 3500v vanha, kirkkolaiva 2000v vanha ja luterilaisuus 500v vanha. Rakennusta koristellaan edelleen, mutta peruskivensä ja sokkelinsa se tarvitsee.