Toivottavasti @Henrikki ja @anon31067578 vielä jaksavat kirjoittaa, niin pysytään pelastukseen liittyvissä asioissa, kuten aloitettiinkin.
Minä en ymmärrä, miksi asioista pitää tehdä monimutkaisia?
Minä uskon, että se on Jumala, joka lähestyy ihmistä,
eikä päinvastoin.
On kastetuista jokainen sen verran kuullut Jumalasta,
että omatunnon herättyä
tietää tasan tarkkaan, että on syntinen.
Usein ihminen on tiennyt sen ihan joka hetki.
Se on sanoina pyörinyt suussa
suuremmin mieltä liikuttamatta.
Mieleen on vain jämähtänyt,
että omat uskonnolliset harrastukset,
ennen mitään muuta,
jotenkin riittävät niiden maksuksi.
Eräänä päivänä ne eivät riitäkään.
Sana avautuukin yhtäkkiä todistamaan,
että Kristuksen rinnalla kaikki
muu on vain katinkultaa.
Siksi sanoo Paavali:
**olen heittänyt kaiken roskana pois, **
jotta voittaisin omakseni Kristuksen
Moni miettii näitä vasta elämänsä kalkkiviivoilla.
Ei ole mitään ihanampaa kuin se.
että vieressä on silloin Kristus,
olit protestantti, katolinen tai ortodoksi tai adventisti…
Ei se ole mitään luterilaista shibboletia,
Lupaavat ne kristityt katolisessakin kirkossa “luopua Perkeleestä ja hänen menoistansa”-.
Jos kerran uskoa on, seuraa siitä myös elämän muutos.
Se on väistämätöntä,. koska armon saanut on kiitollinen.
Sitä isommin, mitä kalliimpaa armo on ollut.
Kun täällä on kerran otettu runomuotoinen vastaus tavaksi, niin minäkin vähän runoilen!
Jokainen ihminen tietää, että on Jotain.
Kukaan ei tiedä, mitä se on.
Ei kukaan, paitsi se, joka on nähnyt sen teot.
Teot luoda olevaa,
luoda elämää,
luoda viisautta, tahto etsiä Jotain.
Sisäänrakennettuna ihmisen sisimpään on kutsu Johonkin,
isänmaahan, kotiin, mikä lienee.
Mutta kuinka kukaan voisi tuntea sitä, mikä ylittää kaiken tuntemisen?
Vain siten, että Tuntematon tulee tunnettavaksi
pysyen itse tunnettavana,
ollen Sanassa itse merkitys ja ääni,
ollen Pojassa Luoja ja luotu.
Mikään ei ole monimutkaista itsessään.
Asiat ovat yksinkertaisia.
Vaikeaksi asiat muuttuvat, kun aletaan puhua,
sillä kieli on kuollut ja sanat ovat vinoutuneet –
rakensimme Baabelin tornin liian korkealle,
emmekä vielä puhu liekkien voimalla,
ainakaan koko aikaa.
Niin: Jumala lähestyy ihmistä,
ja siinä ihminen lähestyy Jumalaa,
niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi.
Ja sitten meidät yhdistetään häneen,
jotta hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä
olisimme kuuliaisia, kunnioittaisimme, palvoisimme, siunaisimme, ylistäisimme,
ja kaikilla tavalla olisimme valmiita juurtumaan uudelleen isänmaahan.
Siksihän hän synnyttää meidät sanasta ja vedestä,
Hengestä ja tulesta,
jotta me tempautuisimme salaisuuteen
ja tulisimme kätketyksi.
Hulluista hulluin on se, joka luulee, että hän on nähnyt Jumalan.
Hulluista hulluin on se, joka luulee, että hän on ajatuksellaan tavoittanut Hänet,
joka ylittää kaikki ajatukset,
kaikki sanat,
kaikki merkitykset,
sillä omalla puheellaan hän on luonut maailmankaikkeuden ja tehnyt sen eläväksi,
omilla ajatuksillaan hän on antanut kaikelle merkityksen ja tehnyt sen nähtäväksi.
Turhaa on kaikki hänen rinnalla,
joka tekee kaikkeuksia suunsa henkäyksellä ja mielensä sanalla.
Sinä, ihminen, vieläkö kuvittelet,
että on jotain suurempaa kuin tuntea hänet,
joka astui keskeltä huonetta nurkkaan?
Se on elämämme kallein asia: Jumalan tunteminen Kristuksessa.
Sinä, ihminen, vieläkö haihattelet,
että joku voisi tulla puhtaaksi ilman että tuntee Jumalaa?
Se, joka tuntee laupeuden,
joka ilmenee Pojan kautta,
ja joka hengittää armoa
Pyhän voimassa,
se tulee puhtaaksi.
Sillä armoa ei anneta ilman tuntemista,
eikä kukaan voi väittää tuntevansa Jumalaa,
jos vielä luulee hänen olevan vihassa.
Tunne siis Jumala.
Älä haikaile sen perään, että saisit anteeksi tuntemattomalta.
Hän kutsuu sinut nimeltä, ja sitten vasta seuraa oikeus.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat,
oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Laupeus kutsuu uskollisuuteen,
ja oikeus tuo rauhan.
2 tykkäystä
Oletko Jörg Zink? 
Aivan, jokainen joutuu yksilötasolla ainakin kerran elämässään kohtaamaan reformaationsa.
Se tärkein viesti on tämä:
Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Tämä asian kohtaaminen voi olla katastrofi tai suuri vapautus.
Viittasin siihen, mitä Paavali kirjoitti kirjeessään (Fil 3)
Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois.
Siis Kristuksen tähden.
2 turkulaista sai idean lähteä Atlantin yli Euroopasta Amerikkaan pienellä
perämoottoriveneellä.
Heille sanottiin, ettei se onnistu. Pitää olla isompi vene tai laiva.
Ranskalaisessa satamassa Biskajalla heitä varoitettiin taas.
Toinen kavereista sai herätyksen, ja jäi rannalle. Hän pelastui.
Seppo Muraja jatkoi omiin voimiinsa luottaen, eikä hänestä ja hänen veneestään ole sen koommin kuultu.
Onnellinen on se, joka saa herätä huomaamaan, että Kristus yksin
on tehnyt puolestani kaiken, oma pyhyys ei auta tuomion hetkellä yhtään mitään.
Uskonnollisuudella ei ole hädän hetkellä arvoa, varsinkaan jos ei ole joutunut punnitsemaan, mihin omat tekoni ja hurskasteluni lopulta riittävät - jos yhteys Kristukseen puuttuu.
Kiva kun @Silvanus jaksaa selittää. Mutta jotakin voin sanoa minäkin:
Tarkoitan tätä: jos kirkon oppi olisi selvärajainen lause, silloin se olisi selvä. Mutta koska oikeasta opista voidaan puhua sadoilla tavoilla, ei kirkon oppi ole selvä, vaan epäselvä
Ikävä kyllä en ymmärrä tätä ajatuksenjuoksua lainkaan. Vetoan vielä kerran Raamattuun: sielläkin puhutaan opista monin tavoin ja myönnetäänkin se (Hebr.1:1), mutta oppia ei silti katsota epäselväksi.
Jumala ei nimittäin ole olemassa samalla tavalla kuin kivet, ihmiset, käsitteet tai luonnonlait, vaan aivan eri tavalla.
Tähän asiaan liittyvä esityksesi jää minulle vallan käsittämättömäksi. Meille lapsenmielisille Jumalan olemassaolon tapa ei ole ongelma eikä pohdinnan kohde.
Lisäksi, sanonpa vielä, mielestäni ilmoitus varsinaisesti on Jeesus Kristus persoonana.
Tätä ajatusta kuulee usein. En ole siitä eri mieltä. Mutta eiväthän Kristuksen persoona ja kielellinen ilmoitus ole vastakkaisia.
kirkon oppi (dogma) varsinaisesti on itse tosiasiat, itse totuus, wie es gewesen est, eivätkä niitä kuvaavat sanat.
Tarkoitat historiallista totuutta (jos nyt saksaasi oikein ymmärrän)? Itse painotan asioita eri tavalla. Esimerkiksi Kristuksen ristinkuolema on historiallinen tosiasia, mutta sen aikaansaama syntien sovitus tapahtui enemmänkin historian ulkopuolella; opille ovat tärkeitä nekin sanat, jotka kuvaavat historian yläpuolella olevia tosiasioita. Sanat ovat tärkeitä juuri siksi, että Jumala on suonut ihmiskunnalle mahdollisuuden kuvata sanoilla sitä, mitä ei silmillä voi nähdä.
Ilmoitetut totuudet tarkoittavat, mitä sanovat, mutta se, ymmärrätkö sinä tai ymmärränkö minä sen, mitä siinä sanotaan, on eri asia
Kyllä jokaisen kristityn pitää ymmärtää jotakin kristinopista (kukin kykynsä mukaan), ja sitä varten on olemassa opetusvirka, pyhäkoulut, rippikoulut, kristillinen kirjallisuus ym.
Eli siis pyhäkoululainen osaa neitseestäsyntymisestä kuultuaan sanoa - -
Jos pyhäkoululaiselle sanotaan, että “Jeesus on Jumalan poika” ja “Joosef ei ollut oikeasti Jeesuksen isä”, niin eiköhän hän ajattele, että nämä liittyvät jotenkin toisiinsa? Ei sen puoleen, jos osaat rikastuttaa pyhäkoululaisen ymmärrystä puhumalla hänelle uudesta Aadamista, tee se kaikin mokomin.
Vaikeaksi asiat muuttuvat, kun aletaan puhua,/
sillä kieli on kuollut ja sanat ovat vinoutuneet
Tästä olemme näköjään kovasti eri mieltä. Jumalan ilmoitus on elävää ihmiskieltä ja koostuu selkeistä sanoista.
(Muuten, saksan, latinan, englannin ja kreikan siteeraaminen ei varsinaisesti paranna esitystä, vaikka moni teologi näyttää niin ajattelevan. Ei, vaikka satunkin ymmärtämään ainakin saksaa ja englantia. Saksan olla-verbin preesensmuoto on muuten ‘ist’ eikä ‘est’ 
)
Ei tuo kiekon pyörittäminen keskikentällä poista sitä tosiasiaa, että
Suomen evankelisluterilaisen kirkon tunnustus on ilmaistu kolmen vanhan kirkon tunnustuksen lisäksi Tunnustuskirjoissa.
Ei niitä voi sysätä sivuun.
1 tykkäys
No niin, olen selvästi ollut itsekin epäselvä. Mitä tarkoitan, kun sanon, että oppi on epäselvä? Lähdetäänpä selvittämään.
Oppi tarkoittaa etymologisesti opetusta. Opetus on puhetta ja lauseita. Siis oppi on lauseita, sanoja, kieltä. No onko kirkolla olemassa yksi, selvärajainen, tarkka määritelty oppilause kustakin opinkohdasta? Kyllä ja ei. Nämä lauseet ovat dogmeja ja tunnustusten osia, niissä on tarkasti määritelty lauseita. Mutta se, mistä nämä lauseet nousevat, on opin kokonaisuus (dogma), joka ei viittaakaan varsinaisesti opetukseen, vaan todellisuuteen. Samasta todellisuudesta voidaan puhua lukemattomin eri sanoin, ja niin puhutaankin. Tämän vuoksi sanon, että kirkon oppi on epäselvä, koska ei ole olemassa yhtä selvärajasta sanallista määritelmää kaikista opillisista asioista.
Hepr. 1:1 Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla
Ilmoitus on Vanhassakin testamentissa nähtävissä sekä Jumalan toiminnassa (moninainen), että Pyhän Hengen puheessa profeettojen kautta (selkeämpi, mutta edelleen moninainen).
Niin, siis sinulle tämä asia ei ole merkityksellinen. Monille muille tämä asia on merkityksellinen. Et voi rakentaa kaikkia sitovaa ja koskevaa uskonnollista oppijärjestelmää puhtaasti oman kokemuksesi varassa.
Eivät toki. Tulee kuitenkin juuri Hepr. 1:1 valossa tehdä ero Vanhan liiton ilmoituksen (puhe profeetoille) ja Uuden liiton ilmoituksen (Poika) välille. Puhe valmisteli Pojan tuloa. Poika tuli ja omassa persoonassaan ilmoittaa Isän.
Kysymys siitä, mikä on historiallinen totuus on epäselvä. Wie es gewesen ist (kiitos korjauksesta) on viittaus Leopold Ranken historianfilosofiaan:
To history has been assigned the office of judging the past, of instructing the present for the benefit of future ages. To such high offices this work does not aspire: It wants only to show what actually happened (wie es eigentlich gewesen) (Wikipedia)
Ajatus siitä, että historiantutkimus kykenisi ylipäänsä jotenkin osoittamaan sen, “mitä oikeasti tapahtui”, on kyseenalainen. Viittaan kirjoittaessani tähän näkemykseen tai oikeastaan tällaiseen näkemykseen historiasta ja historiantutkimuksesta. Eli siis puhun siitä, mikä tosiasiallisesti tapahtui. Olen kuitenkin sen verran paljon opiskellut myös (kirkko)historiaa, että olen epäileväinen sen suhteen, voiko historiantutkimus koskaan saavuttaa tällaista. Historiantutkimus on myös sanoja ja niiden ilmaisemia merkityksiä, joiden suhde tosiasioihin jää aina epäselväksi.
Tarkoitus on siis viitata tietynlaiseen historian ymmärtämisen tapaan.
Jumalan ilmoitus on lihaksitullut Sana, joka koostuu ruumiista ja sielusta ja niihin yhtyneestä jumaluudesta, niin että tämä ruumis ja sielu ilmoittavat niihin yhtyneen jumaluuden.
Todellisuuden itsensä luonteeseen kuuluu minusta se, että tosiasioita voi kuvata monilla mentaalisilla representaatioilla tai merkityksillä. Kielen luonteeseen kuuluu, että samoihin merkityksiin voi viitata useilla sanoilla. Baabelin tornin myötä me olemme menettäneet kykymme viestiä toisillemme niin, että kykenisimme aina välittämään toisille juuri ne merkitykset, joita me tahdomme heille välittää. Jumalan ilmoitus pyhässä Raamatussa ei - valitettavasti - poikkea tästä. Sen vuoksi tarvitaan Pyhää Henkeä, joka valaisee sanat. Vaikka pyhä evankeliumi kantaa itsessään Pyhää Henkeä ja vaikka Henki annetaankin kaikille, jotka kuulevat evankeliumia, jostain syystä käy niin, että Henki ei vaikuta (ainakaan koko aikaa) kaikissa niin, että he ymmärtäisivät evankeliumin merkityksen ja tulisivat kirkon yhteyteen. Jos evankeliumi olisi kaikkien ymmärrettävissä suoraan itsensä perusteella, niin jokainen, joka sen kuulisi, tulisi kirkon yhteyteen välittömästi. Näin ei kuitenkaan tapahdu.
Kuten lainauksesta käy ilmi, Leopold von Ranke tarkoittaa sanoillaan jotain muuta, kuin miten ne tulkitset. Kyseessä on siitä, mikä koetaan historian tarkoitukseksi, ei ole mikään ohjelmanjulistus.
Historiantutkimus on tietysti aina historioitsijan ymmärryksensä avulla tekemää lähteiden tulkintaa. Metodina on siis lähdekritiikki. Ja kuten hengentieteissä aina, keskeisintä on myös Verstehen. Historiantutkimus on tietysti aivan turhaa puuhaa, jos sen tavoitteena ei ole sanoa jotain tutkimuksen kohteesta, mikä olisi paikkaansa pitävää.
Miten tämä ilmoitus tapahtuu, miten saamme tiedon tästä? Itsessäänhän Sanan lihaksituleminen ei ilmoita mitään, vaan jonkun täytyy välittää ilmoitus, joten toistan “miten ilmoitus tapahtuu?”
Se on hienoa, että muistutat mieleeni tämän kohdan:
- Sana sen tekee. Vaikka Kristus annettaisiin ja ristiinnaulittaisiin tuhat kertaa meidän edestämme, olisi se kaikki turhaa, jos Jumalan Sana ei tulisi ja jakaisi sitä ja lahjoittaisi sitä minulle.”
Luther: Wider die himmlischen Propheten. 1525
(Taivaallisia profeettoja vastaan)
Ilmoitus tapahtuu siten, että Jeesus telttailee meidän keskellämme. “Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsellä hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Totta kai Jeesus myös puhuu. Mutta Jeesus itse on Isän Poika ja siten Jumalan ilmoitus. Hänen puheensa on ilmoitus vielä enemmän kuin mitä Pyhän Hengen puhe profeettojen kautta oli, sillä hänessä Jumala puhuu itsensä kautta.
Erotan siis ilmoituksessa eri tasoja. Nämä eivät ole arvojärjestyksessä, paitsi ensimmäistä pidän tärkeimpänä:
- Jeesus Kristus lihaksitulleena Sanana ilmoittaa Isän persoonana
- Jeesuksen omat puheet (=Jeesuksen julistama evankeliumi)
- Kaikki, mitä Jeesus teki (=asia, josta evankeliumikirjoitukset kertovat)
- Se Jumalan toiminta, jota VT kuvaa (=VT:n historia, Jumalan toiminta Israelin historiassa)
- Ne Jumalan suorat puheet, joista VT kertoo (=edelliseen liittyvät Jumalan puheet)
- Pyhän Hengen puhe profeettojen kautta (=Vanha testamentti)
- Kristuksen ja Hengen puhe seurakunnan kautta (=Uusi testamentt)
Fakta: me lähestymme ilmoitusta kohtien 6 ja 7 avulla. 6 ja 7 ovat kirjoitusta.
Ajattelen, että Jumalan ilmoituksen eri tavat sisältyvät kirjoituksiin. Ne eivät ole “tasapaksua Jumalan sanaa”, vaan niiden luonne Jumalan sanana, ja niiden perusta Jumalan sanana on molemmissa erilainen.
Kiitos! Olen nyt kännykkäyhteyden varassa, enkä pysty paremmin kommentoimaan, lisään vain hiukka löylyä Francis Pieperin sanoilla:
Kun ihmiset hapuilivat pimeässä, Jumala on säälinyt heitä. Hän antoi ilmoituksensa heille, ja tämä ilmoitus on asetettu heidän eteensä kirjoitetussa apostolien ja profeettojen sanassa, Pyhässä Raamatussa. Jumala on sitonut ihmiskunnan ankarasti ilmoitukseen, jonka hän on antanut. Hengellisissä asioissa hän rajoittaa ihmiskunnan opettamaan ja uskomaan ei mihinkään enempään ei vähempään kuin siihen mikä on kirjoitettuna Raamatussa.
Francis Pieper, The Church and Her Treasure, s. 122-123.
Kommentoinen Silvanuksen viestiä myöhemmin.
@Silvanus, minun täytynee lopettaa keskustelu siitä, onko oppi selvä vai epäselvä; en vain pääse perille ajatuksenjuoksustasi. Jos meillä ei olisi selvää oppia, meillä ei olisi mitään varsinaista oppia, joten emme olisi uskovia, vaan agnostikkoja.
Hepr.1:1 valossa [tulee] tehdä ero Vanhan liiton ilmoituksen (puhe profeetoille) ja Uuden liiton ilmoituksen (Poika) välille. Puhe valmisteli Pojan tuloa. Poika tuli ja omassa persoonassaan ilmoittaa Isän.
Minusta Poika antaa varsinaisen ilmoituksen kielellisillä sanoilla, ja sittemmin apostoliensa sanoilla. Jos meillä sattuisi olemaan erimielisyyksiä, miten ne voitaisiin ratkaista vetoamalla Kristuksen “persoonaan”?
Erotan siis ilmoituksessa eri tasoja. - -
6. Pyhän Hengen puhe profeettojen kautta (=Vanha testamentti)/
- Kristuksen ja Hengen puhe seurakunnan kautta (=Uusi testamentti)
Fakta: me lähestymme ilmoitusta kohtien 6 ja 7 avulla.
Niin lähestymme, ja niin on Jumala hyväksi nähnyt. Pitäytykäämme siis sanaan, kuten apostolit ja Kristus itse kehottavat (Joh.5:39, 2.Tess.2:15, 2.Tim.2:2).
Olen eri mieltä. Se, että opin referenssi merkityksiin ja tosiasioihin on epäselvä, ei tarkoita sitä että oppia ei olisi. Me olemme ihmisiä ja olemme myös opissa inhimillisen kielen ja siten Baabelin aiheuttaman referenssivirheen vaikutuksen alaisia. Tavallaan joudumme välttämättä olemaan kielen vuoksi agnostikkoja: kun en voi olla varma siitä, että minä ja sinä jaamme samalla tekstillä samat merkitykset (niin kuin ei näytäkään tapahtuvan), on kielen ylisubjektiivinen/objektiivinen luonne itsessään kyseenalaistettu. Usko on välttämätöntä myös opin suhteen; oppia ei rakenneta Baabelin tornia ennen, vaan sen sortumisen jälkeen. Siksi meillä ei ole varmuutta sanojen viittauksista, vaan meidän tulee tyytyä yhteisiin sanoihin voimatta osoittaa niiden takaa välttämätöntä merkitystä taikka tosiasioiden eksaktia laitaa.
Jatkan tarvittaessa. Selvitän samalla asiaa itselleni. Muut aiheet myöhemmin…
Mutta mihin sanaan? Kirjoituksiin, vai Kristuksen sanaan, joka on kirjoitusten sisällä, vai Sanaan itseensä, joka on Jeesus Kristus? No mutta katsotaanpa näitä kohtia, joita olet laittanut:
Joh. 5:39: Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.
Tässähän nimenomaisesti Kristus puhuu, että kirjoitukset todistavat hänestä. On siis todistaja ja se, josta todistetaan. Jos me jäämme todisteen ääreen, emmekä tule Kristuksen luo, toteutuu tämä sana: “te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän”.
.2. Tess. 2:15: Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille.
Tämä on hyvä ohje. Tämän vuoksi me pidämmekin kiinni myös Uudesta testamentista. Se on apostolien opetus, ja sen vuoksi kirkkokin nimittää itseään apostoliseksi. Miten voi kuitenkin olla, että olemme kiinni apostolien sanassa, kun meidän pitäisi olla kiinni Kristuksen sanassa? No siten, että apostolit kertovat Kristuksesta. Ilmoituksessa siirretään sisemmälle kehälle, kun lähestytään Jeesusta.
.2. Tim. 2:2 Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita.
Tämä todistaa kirkon roolista ilmoituksen välittäjänä.
Olen eri mieltä. Varsinainen ilmoitus, siis aivan ytimessä ehdottoman varsinaisesti sanottuna ilmoitus on Jeesus Kristus itse. Usko on suhde häneen. Tästä suhteesta (inkorporaatio, filiaatio, jne jne.) olen ohimennen kirjoitellut täällä aika paljon.
Kristuksen sanat (=opetus) koskevat ennen kaikkea hänen ja Isän suhdetta ja hänen asemaansa Jumalan valtakunnan tulemisessa. Apostolien sanat (=opetus) koskevat Kristuksen asemaa, kirkon suhdetta Kristukseen, ja niin edelleen.
Erimielisyydet sanoissa ratkaistaan vetoamalla sanoihin. Erimielisyys uskossa on ratkaisematon, koska emme voi arvioida toistemme sydäntä.
Raamatun sanaan, oman luettelosi kohtiin 6 ja 7. Eikö se tullut asiayhteydessä selväksi?
[Joh. 5:39] Tässähän nimenomaisesti Kristus puhuu, että kirjoitukset todistavat hänestä. On siis todistaja ja se, josta todistetaan. Jos me jäämme todisteen ääreen, emmekä tule Kristuksen luo, toteutuu tämä sana: “te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän”.
En vieläkään näe, miten kirjoitusten lukeminen ja uskominen olisi ristiriidassa Kristuksen luo tulemisen kanssa.
[2. Tim. 2:2] Tämä todistaa kirkon roolista ilmoituksen välittäjänä.
Ja se todistaa myös, että kirkon on pysyttävä tässä roolissaan uskollisena alkuperäiselle apostoliselle uskolle.
Erimielisyydet sanoissa ratkaistaan vetoamalla sanoihin. Erimielisyys uskossa on ratkaisematon, koska emme voi arvioida toistemme sydäntä.
Tässä on taaskin ajatuskulku, jota en ymmärrä. Ehkä pitää luovuttaa. 
Moi. Ite oon tullut uskoon ( perheeni kanssa ) vajaa vuosi sitten. Olin täys-ateisti pari vuotta taaksepäin. Itsekkin ihmetellyt kun on niin monenlaista “oppia” ja tulkintoja. No osa on oikeasti väärää ( ainakin koen niin ), esim. äärikarismaattiset liikkeet (?). Mutta itsekkin tajunnut että tämä on kasvuprosessi, eikä juoksemalla pääse kun juoksuhiekkaan, mihin uppoot vaan syvemmälle. Eli kun tulet uskoon, niin Pyhä Henki alkaa avaamaan sitä sinulle sen uskon tason mukaan, missä olet. Itselläkin vaihe kun luin yöt ja päivät Raamattua, ihan kun sillä olisin jotain saavuttanut. Mutta sitten kun Jumala avaa sitä, niin se tapahtuu myös käytännössä, ja se sana tulee eläväksi.
Itse näen asian niin että osa pastoreista, saarnaajista, eivät välttämättä ole edes armoitettu kyseenomaiseen tehtävään, ja siksi eivät pysty joitain asioita tulkitsemaan “oikea-oppisesti”, tai eivät ole uskossa kasvaneet tarpeeksi ja saaneet Jumalalta ymmärrystä. Eikä itse pysty kasvamaan sen enempää vaikka kuinka yrittää pinnistää (kokeiltu on ). Jumala antaa kasvun.
Siunausta.
3 tykkäystä
Minusta on välillä tuntunut, että Jumala on antanut aina tietyn mitan. Sitten hän on antanut itse ahkeroida ja välillä ihan ilman ahkerointiakin kasvattanut kohti tuota mittaa. Kun mitta on täyttynyt (heh), hän on antanut uuden mitan. Ikään kuin välietapit. Saa nähdä, mihin tässä mennään.
Koska muutamat eivät ole saaneet avattua tuota tekstiä Dropbox sovelluksesta saamieni yksityisviestien perusteella laitan sen suorraan näkyviin tähän:
“Varhaiskirkon opettajat kutsuivat Saatanaa tuhansien petkutusten mestariksi, ja oikeutetusti niin. Saatana etenee suurella taitavuudella eksyttääkseen ihmiset ja ryöstääkseen heidät pelastuksestaan. Hän teeskentelee antaen fundamentaalisten totuuksien pysyä muuttumattomina vietellen samanaikaisesti ihmisiä mielipiteillä, jotka tekevät nämä totuudet merkityksettömiksi. Esim. paavilaisuudessa hän jättää koskemattomaksi fundamentaalisen totuuden, että Kristus on tosi Jumala ja ihminen, mutta sitten tekee tämän totuuden luoksepääsemättömäksi ottaen käytäntöön opin teoista niin, että kurjat syntiset eivät voi hyötyä Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisesta. Nämä kurjat paavilaisuuden panttivankeina olevat syntiset kuluttavat elämänsä taistellen luodakseen itselleen armollisen Jumalan, kuten Jumalan poika ei olisi koskaan tullut ihmiseksi ja teoillaan Jumal-ihmisenä tuonut armoa ja pelastusta syntisille. Nämä kurjat sielut, joita pidetään panttivankeina, kuluttavat elämänsä vaivatuin omintunnoin ja lopulta, paavilaisen opin voimasta päätyvät epätoivoon, kuten ei Jumalan Poika olisi tullutkaan ihmiseksi, eikä saavuttanut rauhaa Jumalan ja koko ihmissuvun kanssa.”
Francis Pieper, The Church and her treasure, p. 132-133.
1 tykkäys