Olen usein sanonutkin, “jos ja kun pää tulee vetävän käteen”.
Kun ihmisen sisäinen lankeemus paljastuu - siivosyntisenä voi hyvässä uskossa elää vuosikymmeniä - se on havahduttava kokemus.
Oma hartauselämä, korkeat fiilikset holvien katveessa, harras musiikki,
oma kuviteltu hyvyys, sinne tänne lähetetyt rukoukset - mikään ei autakaan tyydyttämään Jumalan vanhurskasta tahtoa.
Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana,
jona sinut löytää voidaan.
Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.
Sinä olet minun suojani,
sinä varjelet minut hädästä,
sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla.
Sela. (Psalmi 32:7)
Se ei eroa luterilaisten Tunnustuskirjojen opista missään kohden. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan jos joku väittää sen eroavan, että missä kohdin se näin tekee?
Pieperin kirja on Pieperin ajattelua, ei kirkon. Se, että te ajattelette näiden kahden olevan vastaavia, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne ovat. Jos teillä Pieperin sanoilla on sama merkitys kuin mitä esimerkiksi tunnustuskirjojen sanoilla on, niin se on teidän tulkintanne näiden sanojen vastaavuudesta.
Mikä on kirkon oppi? Kirkon oppi ei ole tunnustuskirjat, sanon. Kirkon oppi on kuvattu esimerkiksi Katekismuksessa. Tunnustus on tunnustus, ei kirkon oppi. Kirkon oppi kirjoitetaan aina kullekin ajalle uudelleen. Sen vastaavuus merkitykseltään aiempaa oppia on aina kulloistenkin kirjoittajien mielessä. Varsinaisesti oppi ei ole edes se, mikä on kirjoituksissa, vaan mikä on kaiken ytimessä.
Pieper ei ole kirkon oppi. Kirkon oppi ylitttää yksittäiset teologit ja myöskin yksittäisten aikojen tulkinnat.
Teoreettinen kysymys: pystyykö kaikkivaltias Jumala ilmoittamaan tahtonsa kirjallisessa muodossa niin selkeällä tavalla, että maallikotkin voivat sen ymmärtää? En nyt kysy, onko hän tehnyt niin, vaan onko tämä mielestänne edes teoreettisesti mahdollista.
Minulle tuli se vaikutelma, että @silvanus väistää hänelle esitetyn kysymyksen.
Kirkon tunnustus on yksityisten teologien ylös kirjoittama.
Siihen on jokainen luterilainen pappi luvannut sitoutua, voidakseen vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä.
Kun tämä tunnustus tulee esiin Pieperin dogmatiikassa, mitä syytä on sanoutua siitä irti?
Puhutaan nyt ihan vaan entiseen tapaan reilusti sisällöstä, eikä sivuasiasta, kenen kynästä se on lähtöisin.
Pieperin dogmatiikka on Pieperin tulkinta luterilaisesta opista. Se ei ole mikään meidän kirkkomme hyväksymä virallinen opin esitys. Siksi siihen sitoutumista ei voida vaatia eikä vaaditakaan.
@cymbus sanoi hyvin. Se, vastaako Pieper kirkon oppia, on tulkintakysymys. Kirkon oppi ei ole Pieperin oppi, vaan se on monien muiden kirjoittama, ja sen suuri korpus on kirkolliskokousten teksteissä. Tunnustus ei ole oppi, vaan tunnustus.
Olen hyvin kiitollinen tästä ymmärrystäni valaisevasta näkemyksestä.
Jos asianomainen henkilökohtainen esitys kuitenkin halutaan keskustelussa hylätä, olisi sopivaa mainita mistä syystä näin tapahtuu tai millä tavalla se asettuu normatiivista tulkintaamme vastaan.
Ei se ole kohtuuton pyyntö.
Muutenhan keskustelusta saattaa tulla vain väistelyä.
Onhan kirkossamme Johansson, Pietilä ja Tiililä kirjoittaneet dogmaattisia summauksia. Niiden kanssa on muistaakseni menetelty kriittisesti niin, että mainitaan joku kohta, joka niin sanotusti ontuu.
Menee sikäli huvittavaksi, ettei täällä ole kenelläkään velvollisuutta yhtään mihinkään, ei edes toisten tekstien lukemiseen…
Asia on ihan eri silloin, kun on jo ottanut kantaa johonkin.
Koko keskustelupalstan ideaan ainakin minun mielestäni kuuluu, että kantaa otetaan ja perustellaan asia, jos siihen joku kanta puolesta tai vastaan on otettu.
Itsehän esitit, että pappislupauksessa olisi sitouduttu Pieperin kirjaan. Ei ole sitouduttu. Voi olla pappina, vaikkei ko kirjaa olisi koskaan edes nähnyt.
Minusta olisi kohteliasta foorumilaisia kohtaan, jos @Silvanus kertoisi, mitä vikaa on Pieperissä. F. Pieperin teos “Kristillinen dogmatiikka” yrittää olla luterilaisen dogmatiikan yleisesitys. Jos Silvanus on sitä mieltä, että Pieper ei ole onnistunut kuvaamaan luterilaista oppia oikein, pitäisi kertoa, missä meni pieleen.
1 Kor 13. luvussa Paavali puhuu meille rakkaudesta.
Tämä katkelma luetaan meille tavallisesti vihittäessä miestä ja naista avioliittoon.
Siinä ei sinänsä pahaa, mutta Paavalin tarkoitus on osoittaa, millaista usko, rakkautena toimiva usko on.
Mieleeni tuli siitä yksi kohta:
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
Kun minä kristittynä luen Pieperiä, minä iloitsen sen jäntevästä sanan ja tunnustuksemme selityksestä.
Onhan se eri juttu kuin vaikka Yksimielisyyden ohje, en sitä voi kieltää.
Iloitsen siitäkin, kun paavi julistaa tämän maailman foorumeilla Jumalan sanan totuutta. Minä uskon ja toivon, että se sana myös vaikuttaa siellä, missä vielä on pimeyttä.
Kun asia on oikein sanottu, voin sen allekirjoittaa, vaikka en olekaan lupautunut puolustamaan paavin arvovaltaa tai hänen auktoriteettiaan.
Näin sydämeni iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Se on rakkautta totuuteen, jos vaikka perin vajavaista onkin.
Tämä kommentti on tähän mennessä kerännyt jo neljä tykkäystä! Kertokaapa, Silvanus ja tykkääjät, mikä on se vaarallinen umpikuja, johon Pieper meitä johtaa.
Sitä on vaikea selittää. Kyse on siitä, kuka puhuu kirkon äänellä, mita on teologia, mikä on teologian ja opin suhde, mikä on opin ja tunnustuksen suhde, mikä on opin moodi, ja monia muita kysymyksiä.
Dogmatiikka on tiede, joka tutkii opin sisältöä. Dogmatiikka teoksena on tutkijan käsitys opin sisällöstä. Tekstinä se on aina hermeneuttisen prosessin kohde.
Jos sinulle on vaikea selittää, niin minulle taas on vaikea ymmärtää näitä lyhyitäkään selitysyrityksiä (mitä on vaikka “hermeneuttinen prosessi”?). Tämä selittämisen vaikeus on kuitenkin kiistatta moderni ilmiö. Ennen 1800-lukua kenelläkään minun tietämälläni kirjoittajalla ei näy olleen mitään vaikeuksia selittää, mikä on kirkon oppi. Vaikkapa Uuden testamentin kirjeissä näyttää päinvastoin olevan selvää, että kristillinen oppi on kielellisesti kuvattavissa, ja kirjoittajat tekevät sitä estottomasti ja näköjään kehottavat muitakin niin tekemään (2.Tim.2:2, 1.Piet.3:15).
Opin kuvaaminen selkeillä virkkeillä ei muuten ole mikään F. Pieperin erikoisuus. Samaa tekee vaikka Katolisen kirkon katekismus, ja room.kat. kirkko muutenkin.
