Huomionarvoista mielstäni on Hesarin termi varjokirkko, näin he asian näkevät. Moni katsoo vain otsikot eikä lue koko uutista.
Otsikon lainaus on Niko Huttusen aiemman blogikirjoituksen otsikko. Ison huomion antaa Helsingin Sanomat Huttusen väitteille, jotka ainakin Sleyn taholta on kyseenalaistettu.
1 tykkäys
Minulla taitaa olla 1700-luvulla wenäläisestä suomalaistettu sukunimi. Ja vastustan naispappeutta ja käyn välillä slaavinkielisissä palveluksissa. Kohta on Supo ovella. Mistähän kaikesta pitäisi irtisanoutua ja erota. 
Varjokirkkohan on ihan iloinen asia ainakin kuumimmilla kesähelteillä. Mukavan viileä.
4 tykkäystä
Kuulostat huomattavan epäilyttävältä 
. Minä ajattelin käydä ostamassa varastoon kahvipaketin ja pakastimeen pullaa jotta on Supolle tarjoilut jo valmiina. En nimittäin tiedä onko heillä tapana ilmoittaa etukäteen kyläilyistään
4 tykkäystä
Tee samalla lounas. Bors-keittoa, suolakurkkua ja kaalipiirakkaa. Jälkiruuaksi jokin venäläinen kopsu.
Erinomainen ajatus! Ongelmana kuitenkin on etten tiedä päivää enkä hetkeä jolloin kyseiset vieraat saapuvat. Toivottavasti eivät sentään saavu kuin varas yöllä . Ennakkoon vierailusta ilmoittamalla lupaan paremmat tarjoilut.
3 tykkäystä
Borssikeitto on ukrainalainen kansallisruoka, ei venäläinen. Näin Unesconkin vahvistamana.
Lada taitaa olla venäläinen keksintö.
Suomi ei ollut Venäjän osa. Suomi oli toki Venäjän yhteydessä ollut suuriruhtinaskunta (paitsi vanha Suomi oli, ennen kuin se palautettiin muun Suomen yhteyteen)
1 tykkäys
Suomi oli ennen itsenäistymistään Venäjän keisarikunnan osa, eli osa Venäjää. Tietenkin autonomisena suuriruhtinaskuntana, mutta ei itsenäisenä Suomena kuten nyt. Toki kieli ja kansallistunne ovat olleet suomalaisia yhdistävänä tekijänä kauan ennen itsenäistymistä. Enkä todellakaan väitä, että Suomen tulisi olla osa Venäjää nyt tai tulevaisuudessa, mutta aikaisemmin näin on ollut. Suomi on ollut myös osana Ruotsia, kuten kaikki hyvin tiedämme.
HS:n jatkojuttu tietää muun muassa, että Suomen ev.lut. kirkko ei pidä samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteita syntinä. Koskahan tällainen on päätetty? Haapasen vastaukset joihinkin kysymyksiin ovat kyllä aika epämääräisiä. Varmaan hankalaa, kun pitää miellyttää ziljoonaa eri tahoa ja samalla huolehtia siitä, ettei Inkerin kirkko joudu Venäjällä vaikeuksiin.
Tuli muuten mieleeni, että tämä on taas niitä keskusteluja, joissa olen molempien osapuolten kanssa eri mieltä. Hankalaa tämäkin.
2 tykkäystä
Haastattelut ovat myös haastateltavien kannalta usein hankalia tilanteita, vaikkei haastatteluissa erityisemmin edes pyrkisi miellyttämään ketään muuta. Ensinnäkään haastateltu ei välttämättä edes itse haluaisi suurta henkilökohtaista julkisuutta. Toisekseen Hesarin tyypiset mediat tekevät haastattelut ensisijaisesti suullisina puhelimitse ja ainakaan kaikkia kysymyksiä ei yleensä anneta etukäteen mietittäviksi niin, että haastateltavalla olisi hyvä mahdollisuus vastata suullisesti niihin jotain perusteellisemmin mietittyäkin, mutta silti lyhyesti raportoitavissa olevaa. Ja vastauksistakin toimitus karsii tasan ne, jotka haluaa juttuunsa mukaan. Loput jäävät raportoimatta. Kun ei yhtään tiedä, millaisen otsikon alle ja millaisesta näkökulmasta juttu tullaan kirjoittamaan, ovat haastattelulausunnotkin usein varsin epämääräisiä , jottei niitä pysty niin helposti käyttämään väärin jotain uusia kohuja nostattaen, mikäli juttukulmana onkin jotain ihan muuta kuin vastaaja on ensisijaisesti odottanut.
Itsellenikin tämä keskusteluaihe on hankala, kun en lähtökohtaisesti kannata sellaista toimintaa, jossa eri maahan kirkollisessa työssä tosiasiassa toimimiseen haetaan pappisvihkimys toisen maan piispan kaitsentaan ilmoittautumalla. En myöskään pidä uskottavina puheenvuoroja, joissa väitetään, että Inkerin kirkon vihkimyksissä olisi taustalla Venäjän valtion pyrkimys vaikuttaa Suomeen. Itse veikkaan, että vaikkapa Pietarin alueen viranomaisista hyvin harva on edes tiennyt pienehkön Inkerin kirkon olemassaolosta, saati seurannut sen pappisvihkimyksiä, saati pyrkinyt jotenkin vaikuttamaan niihin. Inkerin kirkon jäsenmäärä koko Venäjällä yhteensä on ymmärtääkseni tyyliin 10 000 jäsentä eli pienempi kuin monen suomalaisen kaupunkiseurakunnan. Jäsenkunta on vieläpä varsin hajallaan, jolloin Inkerin kirkon yksittäiset seurakunnat voivat olla hyvin vähäjäsenisiä. On silti mahdollista, että lehdistön Suomessa nyt nostettua asiaa esiin voi Venäjän valtiossakin jatkossa herätä jonkinlaista kiinnostusta asiaa kohtaan.
Pappisvihkimyksen hakemisessa Venäjältä Inkerin kirkosta tuskin on ollut ainakaan yhtään enempää Venäjän valtion vaikutuspyrkimystä kuin vaikkapa siinä, että jotkut suomalaiset ovat hakeneet Venäjältä vaikkapa Pietarista lääkärin tutkinnon voidakseen toimia lääkärinä Suomessa. Lääketieteen papereita suomalaiset ovat hakeneet Venäjältä itse asiassa enemmän kuin Inkerin kirkon pappisvihkimyksiä. Lääkärilehti kertoi pari vuotta sitten, että silloin jo toista sataa suomalaista lääkäriä oli valmistunut pelkästään Pietarissa. Opintoihin sisältyy pakollisina yleisopintoina mm. Venäjän historiaa - jota opetetaan nykyään ilmeisesti aika propagandistisesta näkökulmasta. Se, että kohua nostatetaan vaikkapa Hesariin Venäjällä tapahtuvista pappisvihkimyksistä, joissa on pieni määrä vihittäviä, mutta ei vaikkapa suomalaisista yhä maassa opiskelevista, joilla ihan oikeasti opintojen osana on nykyään propagandistista Venäjän historianopetusta, ja joita lienee määrällisesti selvästi enemmän kuin pappisvihkimyksen Venäjältä saaneita, johtunee jostakin.
7 tykkäystä
Huh, Jevgenia säästyy Supon kuumottelulta ja Supon miehet ja veljet voivat hyvin omantunnoin nauttia lounaasta.
3 tykkäystä
Suomi oli erillinen hallinnollinen kokonaisuus autonomian ajalla. Ei siis osa Venäjää, vaikka sen yhteydessä. Meillä oli oma hallinto, omat lait jne. Ruotsinvallan aikana tilanne ei ollut näin, vaan Suomi oli osa Ruotsia eikä muodostanut hallinnollista erityistä kokonaisuutta, vaikka oli toki kulttuurisesti oma erityinen kokonaisuutensa.
1 tykkäys
Oli Suomi silti yksiselitteisesti Venäjän keisarien alainen alue ja Venäjän keisarikunnan osa, vaikka autonomiaa olikin. Suomessa aluetta kutsuttiin Suomen suurruhtinaskunnaksi erotuksena Venäjästä, mutta Venäjällä Suomen alue kyllä piirrettiin mukaan keisarikunnan karttoihin. Esimerkiksi 1860-luvun tienoilta kuvia kartoista Venäjän keisarikunnasta löytyy tästä. Kieltä en osaa tulkita, enkä siksi tiedä, mitä kartan teksteissä lukee, mutta jos katsoo värejä, niin Suomi ei erotu vaikkapa Pietarin alueesta tai Baltian maista linkin sivun 3 kartalla käytännössä mitenkään, vaan on silloisessa kartassa merkattu osaksi samaa aluekokonaisuutta niiden kanssa. Aikoinaan koulukirjoissa painotettiin, että autonomian ajan Suomi olisi ollut kovin erillinen muusta Venäjän keisarikunnasta, mutta historia on ollut koulukirjoja monimutkaisempi. Yhteydet emämaahan olivat oikeasti ilmeisesti aika syviäkin. Suomesta esimerkiksi Venäjän armeijan kenraaliksi tai amiraaliksi tiedetään edenneen vuosina 1809–1917 ainakin lähes 500 miestä, joiden tietoja voi tarkastella tästä: https://kansallisbiografia.fi/kenraalit.
Tosin nimitti Ruotsin kuningaskin itseään arvonimiluettelossaan myös Suomen suuriruhtinaaksi vuodesta 1577 lähtien, lähinnä kai siksi, että lisäarvonimet kuulostivat kivoilta ja mahtipontisilta. Hallinnollista merkitystä suuriruhtinas-sanalla ei aidosti silloin ollut. Venäjän vallattua Suomen 1809 Suomen suuriruhtinaaksi tuli Venäjän keisari. Hän sai sitten vuorostaan Suomen suuriruhtinuuden arvonimilistaansa pidentämään. Esimerkiksi Aleksanteri II:n pisin arvonimilitanja oli 1860-luvun alussa aluelistausten osalta: koko Wenäjänmaan, Moskowan, Kiowan, Wladimirin ja Nowgorodin Keisari ja Itsewaltias; Kasanin Tsaari, Astrakhanin Tsaari, Puolanmaan Tsaari, Siperian Tsaari, Taurian Kersoneson (Krimin, JPki) Tsaari, Grusian Tsaari, Pleskowin Herra ja Smolenskin, Liettuan, Wolhynian, Podolian ja Suomen Suuriruhtinas; Wironmaan, Liiwinmaan, Kuurinmaan ja Semgallin, Samogitian, Bjälostokin, Karjalan, Twerin, Jugorian, Perman, Wjatkan, Bulgarian y.m. Herttua; Ala-Nowgorodin, Tsernigovin, Riäsanin, Polotskin, Rostowin, Jaroslawin, Beloserskin, Udorian, Obdorian, Kondian, Witebskin ja Mstislavin Herra ja Suuriruhtinas, ja koko Pohjoisen Maakunnan Hallitsija; Iberian, Kartalinian, Kabardan ja Armenian maakunnan Herra; Tserkassian ja Wuoriruhtinasten ynnä usempain Perintöruhtinas ja Päähallitsija; Norjan Perillinen, Sleswig-Holsteinin, Stormarnin, Ditmarsin ja Oldenburgin Herttua y.m., y.m., y.m.
Keisarin arvonimestä oli myös paikallisia lyhennöksiä alueluetteloiden osalta. Suomessa asiakirjoissa käytettiin Keisarista yleensä lyhennettyä nimitystä koko Wenäjänmaan Keisari ja Itsewaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas y.m., y.m., y.m., jossa lukija näki Suomen mainittuna Venäjän ja Puolan ohella, mutta ei joutunut lukemaan pitkää listaa muista alueista.
On vastaavasti Ahvenanmaakin osa Suomea ja Suomen tasavallan presidentin alainen alue, vaikka autonominen alue onkin. Oli aika lähellä, ettei Suomen hallinto ehtinyt venäläistyä. Vuonna 1900 keisari määräsi, että venäjän kieli on otettava Suomessa hallinnon pääkieleksi. Venäjän kielen pakollista opettamista oppilaitoksissa lisättiin. Kielen vaihdoksen kautta moni muukin alue venäläistettiin. Kenraalikuvernöörinä Suomessa vuonna 1898 aloittaneen Bobrikovin murha vuonna 1904 sekä samana vuonna alkanut Venäjän-Japanin sota, johon Venäjän viranomaisten huomio ja resurssit kiinnitettiin Suomen sijaan, pysäyttivät silloisen venäläistämiskauden. Venäjän-Japanin sodassa Venäjä kärsi merkittävät tappiot (kaatuneita taisi olla arvioiden mukaan Venäjän osalta yli 100 000, mikä oli erittäin paljon huomioiden sen ajan armeijoiden koot ja väkiluvut). Sodassa kärsityt rajut tappiot heikensivät Venäjän johdon kykyä yhtenäistää Suomea Venäjän keisarikunnan muihin alueisiin sekä osaltaan ne edistivät myös Venäjän keisarikunnan myöhempää kaatumista. Suomen alueen venäläistämiseen tähdännyt Nikolai II jäi lopulta Venäjän viimeiseksi keisariksi. Jos historia olisi edennyt vähän toisin, olisi venäläistäminen saattanut edetä ensin viranomaiskoneistossa ja sitten muualle väestöön, kuten Venäjä oli tehnyt monilla muillakin haltuun ottamillaan ei-venäjän-kielisillä alueilla.
3 tykkäystä
Hyvä pointti. Näissä on kuitenkin sellainen ero, että Inkerin papit ovat Inkerin piispan kaitsennassa, mutta Pietarin lääkärien toimintaa Suomessa ei mikään venäläinen instanssi tiettävästi valvo.
Missä olet Haapasen kanssa eri mieltä?
HAAPANEN sanoo, ettei ole hakenut pappisvihkimystä Suomessa, koska aloitti heti valmistumisensa jälkeen työt Kansanlähetysopistossa. Hän on opiston raamattulinjan päävastaava.
”Toinen syy on kirkon kannan jyrkistyminen teologian maistereita kohtaan, joilla on perinteinen virkanäkemys. Tämä liittyy naispappeuteen.”
Tuon hän kertoi myös joitain vuosia sitten ollessani lyhyellä kurssilla tuolla, jossa hän oli opettajana. Oikeastaan sanasta sanaan. Rehellinen ja fiksu mies, josta on vain hyvää sanottavaa.
IMO Inkerin kirkossa otetut pappisvihkimykset eivät ole minkäänlainen ratkaisu. Kyllä niitä vihkimyksiä Suomestakin saisi. Vaikkapa LHPKlta. Isossa kuvassa ongelma ei ylipäätään ole nämä vihkimykset vaan kirkon ylenpalttinen liberaalius. Ja nähdäkseni SLEY, SEKL, SRO ja co. faktisesti tukevat kirkon agendaa. Esikoislestat tekivät selvän pesäeron evl kirkkoon omista teologisista lähtökohdistaan. Samoin LHPK omistaan. Isossa kuvassa kaksilla rattailla matkustaminen ei ole hyvästä. Mainittujen tahojen olisi erottauduttava evl kirkosta jos sen pappisvihkimykset ja muu agenda ei sovi.
1 tykkäys
Pitipä minunkin ottaa toisaalla kantaa tämän viestiketjun asiaan, vaikka luulin sivusta seuraamisen riittävän. Ei kai tuossa mitään uutta ole, yritin vain summata olennaista ja oikeaa yhteen.
Vihkimyksen hakeneilta ja sitä tukevilta voi tosiaan kysyä, onko kirkkomme tosiaan niin surkeassa tilassa, että pitää hakea vihkimiset muualta ja näin rakentaa kirkkoa kirkon sisälle. Mikäli surkeus on näin suurta, miksi kuitenkin pysyä tässä kirkossa? Alttariyhteistyöstä kieltäytyminen papin sukupuolen perusteella on vastoin luterilaisen kirkon ykseyden edellytyksiä eli yksimielisyyttä evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.
Ongelmaa ei kuitenkaan voi ulkoistaa vain Inkeriin tai järjestöihin, sillä naispappeuden torjuvat liikkeet, järjestöt ja henkilöt ovat kirkon sisällä, sen jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Ongelma palautuu virkateologiseen hajaannukseen koskien pappisviran sukupuolta sekä naispappien torjujien asemaa kirkon sisällä, käytännössä tällaisia erilliskäytäntöjä ja -vihkimisiä sekä niiden sallimista tai kieltämistä. Koska asiaa ei olla osattu eikä haluttu ratkaista teologisesti, sitä yritetään ratkaista sanktioilla. Tämä on ymmärrettävää, mutta samalla ristiriitoja kärjistävää.
Virkateologian haasteet, ongelmat ja ratkaisut ovat käsittääkseni pitkälti samat tulehtuneessa avioliittokysymyksessä koskien samaa sukupuolta olevien parien vihkimisien oikeellisuutta. Rinnastus ei sikäli toimi, sillä ne papit, jotka nyt vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja, eivät kuitenkaan hae tai suosi erillisvihkimyksiä saati väistä meitä konservatiiveja. Tulevaisuus tuonee kuitenkin vastaavanlaisen kirkolliskokouksen myöntävän päätöksen asiasta sekä ponnen, joka lienee hauraampi ja lyhytikäisempi kuin virkateologinen ponsi. Tämän jälkeen kipinät sinkoilevat avioliittoteologian käytännön sovelluksissa, kuten nyt jo tapahtuu. Moninaisuus avioliittokysymyksissä - jolla muutosta nyt perustellaan - toimii käytännössä yhtä huonosti kuin moninaisuus virkateologiassa. Lisäksi ne samaa sukupuolta olevien parien kannattajat, jotka vihkimisillä ja tilojen luovuttamisilla ohittavat yhteisen päätöksenteon asiasta murentavat luottamusta yhteisen päätöksenteon edellytyksiin ja lopulta yhteen ja yhteiseen kirkkoon. Skismaattisuus lisää skismaattisuutta.
3 tykkäystä
CA VII
Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset.
Vanhan virkakannan papit voisivat perustella asiaa tällä. Ei ole kiistaa evankeliumista tai ehtoollisen toimittamisesta. Kyse on inhimillisistä traditioista (käytetään miespuolisia pappeja), joiden ei tarvitse olla kirkossakaan kaikkialla samanlaiset. CA:n Kirkko tarkoittaa Apologian mukaan hengellistä yhteisöä, ei mitään yksittäistä näkyvää paikalliskirkkoa, joista Kirkko on löydettävissä.
Samaa sukupuolta olevien avioliiton kirkollisen toimittamisen esteet ovat Jeesuksen sanoissa (evankeliumeissa ja voidaan tietenkin kiistellä siitä, onko kyseessä evankeliumi itsessään vai moraalista vääntöä. Minusta kyseessä on Jumalan ehdoton lupaus miehelle ja naiselle l. evankeliumi). Avioliitto on lahja miehelle ja naiselle. Ei muille. Ilman mitään moraalista painolastia tai seksuaalisuuden vähättelyä.
D
Vanha virkakanta on siis se, että miespuolisten pappien käyttäminen ei ole inhimillinen traditio vaan Herran käsky.