Miksei? Joo ymmärrän byrokraattisen eron, mutta minusta tämä on vähän sellainen jos se kävelee kuin ankka, vaappuu kuin ankka jne. Ei kai ehtoollisyhteys muusta koostu kuin ehtoollisella käyvistä ihmisistä.
1 tykkäys
Ehtoollisvieraanvaraisuus koskee yksilöitä ja sisältää kehotuksen ymmärtää ehtoollinen luterilaisesti. Perustana kaste. Ehtoollisyhteys koskee kirkkoja ja sisältää teologisen keskustelun ja hyväksynnän. Ja ottaen huomioon että myös katolisen kirkon laki sallii ehtoollisen jakamisen hätätilassa toisen kirkon kristitylle on tällainen jaottelu yksilöön ja kirkkoon ihan validi.
1 tykkäys
Lisäksi: ehtoollisyhteys on molemminpuolinen asia, jossa tunnustetaan toisen kirkon virka ja ehtoolliskäsitys päteväksi. Hyvin merkittävä asia.
1 tykkäys
Koostuuhan ne kirkotkin ihmisistä. En nyt edes vaihteeksi yritä dumata luterilaisia, mutta en ymmärrä logiikkaa.
Eikös se sanamuoto mennyt ehtoollisvieraanvaraisuudessa niin, että täytyy hyväksyä luterilainen käsitys ehtoollisesta Kristuksen todellisen läsnäolon ja syntien anteeksiantamuksen ateriana. Jotenkin noin.
Joka tapauksessa ortodoksit reagoivat arkkipiispaa myöten tuohon tunnustautumiseen luterilaiseen ehtoolliskäsitykseen.
En nyt mene käsitysten eroihin mutta luterilaiselle ehtoolliselle osallistuva on erottanut itsensä ortodoksisesta kirkosta. Paluu on mahdollinen mielenmuutoksen ja katumuksen sakramentin kautta.
On noinkin. Käytännössä luterilaisen perinteen pohjalta jopa paljon isompi ongelma lienee nyt silti siinä, että sakramentteihin ei enää osallistuta ja että sakramenttien vaikuttavuuteen ei enää läheskään niin iso osa papistostakaan enää itse usko kuin aiemmin. Silloin ei ole kyse siitä, liittyykö joidenkin henkilöiden toimittamien ehtoollisten oikeellisuuteen epävarmuutta, vaan siitä, että moni pappi ei usko kenenkään toimittaman ehtoollisen vaikuttavan sellaista, mitä luterilainen teologia on perinteisesti opettanut. Tätä asiantilaa Vähäkangas ei kirjoituksessaan jostain syystä kuitenkaan edes mainitse. Hiljattain julkaistun jumalanpalvelusbarometrin mukaan enää vain noin 5 % luterilaisen kirkon papeistakaan osallistuu messuihin viikottain, ja seurakuntalaisista vielä harvempi.
Jumalanpalvelusbarometri ei selvittänyt messuihin vapaa-ajalla osallistumattomuuden juurisyitä, mutta messuihin osallistumattomuuskehityksen yleistymisen taustalla papistossa lienee mm. se, että merkittävän iso osa luterilaisen kirkon papistosta ei usko itse enää siihen, että ehtoollisilla olisi mitään erityistä luterilaisessa teologiassa perinteisesti opetettua vaikutusta. Moni luterilaisen kirkon pappi ei enää ajattele ja opeta, että ehtoollisella leipä ja viini ovat Jeesuksen ruumis ja veri, tai että ehtoolliseen liittyisi mitään erityistä syntien anteeksiantoa, tai että Kristus olisi erityisesti läsnä ehtoollisella. Siinäkin saattaa olla perää, mitä seurakuntalainen.fi:n jumalanpalvelusbarometriä koskeneessa uutisessa väitettiin, että aiempaa useammin papit mieltävät itsensä nykyään kirkon ammattilaisiksi, jotka eivät halua käyttää vapaa-aikaansa seurakuntalaisena messuihin osallistumiseen.
Koko pappeuskeskustelu liittyy Suomessa vahvasti herätysliikkeisiin, koska käytännössä kaiken muun paitsi sakramenttien toimittamisen saa luterilaisessa kirkossa nykyään tehdä myös maallikko, ja koska herätysliikkeistä monissa sakramentteihin osallistumisella on opetuksessa ja käytännön elämässä yhä keskeisen iso rooli. Vastaavasti mm. Inkerin kirkon pappisvihkimyksien hakeminen on vaikuttanut olleen relevantti kysymys erityisesti sellaisille henkilöille, joille sakramentit ovat henkilökohtaisesti tärkeä asia. Ehtoollisen toimittamisoikeudet ovat olleet ilmeisesti keskeinen syy sille, miksi pappisvihkimyksiä on sieltä haettu. Esimerkiksi avioliittoon vihkimisoikeutta Suomessahan Inkerin kirkon papisto ei edes omaa.
Eiköhän suurempi ongelma ole virka ja se, että ortodoksisen käsityksen mukaan teologisen yksimielisyyden kirkkohen välillä tulee olla täydellistä ennen kuin ehtoollisyhteyttä voi olla.
Suomen ev.-lut. kirkon ehtoolliskäsityksen mukaan leivästä ja viinistä tulee Kristuksen ruumis ja veri eivätkä ne sitä lakkaa olemasta ehtoollisenvieton jälkeenkään. Yhtä lailla ymmärrämme ehtoollisen anamnesiksen kautta ristinuhrin nykyistymiseksi vaikka uhrista ei vastaavissa määrin puhutakaan ehtoollisen yhteydessä.
Koska ortodoksi voi osallistua katolisessa kirkossa ehtoolliselle kyse ei ole myöskään näkemyseroista konsekraation suhteen (epikleesi vs. asetussanat).
3 tykkäystä
Tämä ei pidä paikkaansa. Ehtoollisen merkitys on luterilaisessa kirkossa vain vahvistunut. Kyseisessä barometrissä kasvatuksen työntekijöilläkin ehtoollinen on ylivoimaisesti merkityksellisin asia jumalanpalveluksessa.
Myös usko reaalipreesensiin on vahvistunut. Ehtoollisaineiden jälkikäsittelyyn suhtautuu moni nuori (tai uusi) pappi erityisen suurella pieteetillä, olipa suhtautuminen vaikkapa avioliittokysymykseen mikä tahansa.
Moni nyt vain uskoo, että nämä uskonasiat hoituu ihan riittävän hyvin töiden puitteissa. Se on väärä luulo, mutta ei kerro silti reaalipreesensin uskomisen heikkenemisestä.
1 tykkäys
Tässä artikkeli yhteisestä kohtaamisesta ehtoollisasian tiimoilta:
Ehtoollisen merkitys luterilaisissa kirkoissa ei missään tapauksessa ole vain vahvistunut. Ehtoollisjumalanpalvelusten määrä aikoinaan kasvoi jumalanpalvelusuudistuksen yhteydessä takavuosikymmeninä kyllä aiempaan nähden samalla kun sanajumalanpalvelusten osuutta vähennettiin merkittävästi. Mutta tosiasiallinen nykytila on se, että seurakuntien jäsenistöstä enää hyvin harva, tyypillisesti alle 3 prosenttia tai vielä sitäkin vähemmän, käy säännöllisesti ehtoollisella, ja että kirkon työntekijöitä näkyy aiempaa selvästi harvemmin messuissa. Ei ev. lut. kirkon messuissa seurakuntien kasvatuksen työntekijöitäkään kovin paljoa nykyään näy verrattuna siihen, mitä tilanne oli aiemmin.
Myös usko reaalipreesensiin on vahvistunut. Ehtoollisaineiden jälkikäsittelyyn suhtautuu moni nuori (tai uusi) pappi erityisen suurella pieteetillä, olipa suhtautuminen vaikkapa avioliittokysymykseen mikä tahansa.
Ehtoollisaineiden jälkikäsittelyyn on heijastunut vuoden 2009 JP-oppaan sivulle 102 kirjoitetut ohjeet siitä, miten ehtoollisaineiden jälkikäsittely kuuluu suorittaa. Kyseisen ohjeistuksen noudattamisen yleisyys ei välttämättä kerro siitä, että noudattaja itse uskoisi ehtoollisen asetussanoilla olleen mitään vaikutusta, vaan sen noudattaminen voi johtua myös siitä, että papisto kokee virkatehtäväkseen tehdä asia niin kuin virallisissa ohjeissa lukee. Vastaavasti korona-aikana papisto otti maskit käyttöön riippumatta siitä, uskoiko niillä olevan vaikutusta vaiko ei. Kun oli ohjeistettu sellaisia käyttämään, niin käytettiin, ajatteli työtehtävissä ollut itse asiasta sitten melkein mitä tahansa. Ja kyllä, varmasti moni nuoremmastakin papistosta uskoo ehtoollisen aidosti vaikuttavan. Mutta useat asiat indikoivat siitä, että kaikki papisto ei nykyään ajattele sen enempää ehtoollisen kuin kasteenkaan aidosti tekevän sitä, mitä luterilainen oppi on opettanut.
Tämän olen kuullut myös ehtoollista jakavan papin sanovan ennen ehtoolliselle kutsua messussa. Mutta muistaakseni vain Sleyn messuyhteisössä ja toisen kerran Evankeliumijuhlilla. Ja luulenpa että kysymys on siitä, että pappi oletti paikalla olevan ensimmäisellä kerralla toisen luterilaisen kirkon ja toisella kerralla kesäjuhlilla todennäköisesti uteliaisuuttaan vierailevan muutaman ei-luterilaisen.
Paikallisseurakunnan ehtoollisilla tällaista ei sanota. Luultavasti jotkut sitten sanovat jos joku tulee pyytämään lupaa osallistua ehtoolliselle, ja kertoo olevansa toisesta kirkosta. Tai ilman kirkkoa.
Jos mittarina käytetään sitä, kuinka moni osallistuu, pitää varmasti paikkansa että harva osallistuu. Siinä ei ole kuitenkaan kyse siitä, etteikö ehtoollisen merkitys ole kasvanut teologisessa mielessä. Ehtoollisen teologinen painoarvo on suurempi kuin ennen. Tämä näkyy parhaiten vaikkapa siinä, että ehtoollista vietetään entistä useammin - oli kyse sitten rippileireistä tai muista tilanteista. Sanajumalanpalvelukset tuntuvat useimmista nuorista papeista jotenkin puutteellisilta, kuivakoilta tai tylsiltä.
Eräs kollega viettää rippileireillä yhdistettyä laudesta ja ehtoollista jokaisena leirin päivänä. Erilaisissa kirkon koulutuksissa joissa hän on tästä muille papeille kertonut on kiinnostus ollut suurta ja hänen käyttämäänsä ordoa on haluttu ottaa muillekin käyttöön.
Ei, en todellakaan näe heikentynyttä ehtoollisen merkitystä tai uskoa reaalipreesensiin. Yleistä maallistumista kyllä, ehdottomasti. Mitä tulee puolestaan jälkikäsittelyyn, olen itse käynyt vanhan papiston kanssa sen kädenväännön jonka kautta uudet ohjeet saatiin käyttöön. Uusi papisto ei ole ohjeita ihmetellyt vaan on suhtautunut asiaan arvostuksella - ei kuitenkaan vain koska niin käsketään vaan koska he pitävät sakramenttia arvossa ja ymmärtävät ohjeistuksen olevan sen kanssa linjassa.
Tällaisella foorumilla voi olla vaikeaa uskoa sitä, mutta ei kaikki Suomen ev.-lut. kirkossa ole menossa päin … no, tiedätte. Maailma on paljon monimutkaisempi paikka. Samat ihmiset voivat kiivailla sakramenttien, jumalanpalveluselämän ja seksuaalivähemmistöjen puolesta. Ristiriitaista? Ehkä, mutta kovin inhimillistä.
Barometrissä muuten muistaakseni näkyy, että heikointa jumalanpalveluselämän arvostus on siinä noin 40-60 vuotiaiden pappien ryhmässä. Se ei yllätä minua: kun minut vihittiin papiksi vuosikymmen sitten, ensimmäisellä pastoraalikurssillani jota kansoitti lähinnä viimeistä pastoraaliaan käyvä nuorten pappien joukko, maallistuneisuus oli lähes käsinkosketeltavaa. Se oli hyvin masentavaa. Viimeisten parin vuoden aikana kohtaamieni uusien pappien kohdalla on kuitenkin havaittavissa todellinen muutos. Ilmassa on innostusta ja kiinnostusta kirkon uskoa ja jumalanpalvelusta kohtaan. Olen itse luottavaisilla mielillä, tunnelmani ovat nyt myönteisemmät kuin koskaan aikaisemmin.
Useimmat tuskin edes muistavat ehtoollisvieraanvaraisuutta. Ne jotka muistavat, todennäköisesti sanovat asiasta vasta siinä tilanteessa jossa on todennäköisemmin paikalla muita, esimerkiksi isossa konfirmaatiossa. Suurimmaksi osaksi kirkon arjessa eletään kuin muita kirkkoja ei olisi olemassakaan, paitsi siellä missä on paljon maahanmuuttajia ja tällaiset kysymykset ovat enemmän jokapäiväisiä.
Vanhempien mukana olevalle lapselle voidaan antaa ehtoollinen, mikäli vanhemmat ovat selittäneet lapselle ehtoollisen merkityksen ja lapsi ymmärtää sen.
2 tykkäystä
Kyllä. En maininnut sitä, koska tuossa tilanteessa se ei ollut olennainen asia, vaan se että ekumenian nimissä kutsuttiin kaikkia kastettuja ehtoolliselle.
1 tykkäys
Viittasin edellä etenkin siihen, uskooko ehtoollisen vaikuttavan. Ev. lut. kirkon nettisivujen sanakirjassa todetaan mm.: " Luterilaisen kirkon uskon mukaan armonvälineet ovat välttämättömiä, jotta ihminen pelastuisi. Pyhä Henki suorittaa työnsä seurakunnassa Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä. Sen vuoksi Jumalan sanaa ja sakramentteja sanotaan armonvälineiksi. Luterilaisen kirkon sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen."
Luterilaisen opin mukaan armonvälineet eivät ole vain kiva tietää -tyyppinen asia, vaan suorastaan välttämättömiä pelastuksen kannalta. Jeesuksen ruumiin ja veren syömisellä on luterilaisen opin mukaan ihmeellinen armonvälinevaikutus, jonka kautta saa synnit anteeksi ja elämän.
Luterilaisen kirkon papistossa on nykyään myös sellaisia pappeja, jotka ajattelevat ehtoollista esimerkiksi jonkinlaisena kirkon säätämänä muistoateriana, jossa Jeesuksesta puhutaan siinä, missä kirkossa muutenkin ja jossa tämä on läsnä niin kuin muutenkin on läsnä, ja jossa syödään ehtoollisleipää ja juodaan hiukan viiniä, mutta jotka eivät näe ehtoollista sellaisena vaikuttavana armonvälineenä, jollaisena luterilainen oppi on ehtoollisesta opettanut. Jos ei usko ehtoollisen oikeasti vaikuttavan, ei sellaiselle näe välttämättä mahdollisten sosiaalisten syiden ohella mitään omakohtaista hengellistä tarvetta osallistua omalla vapaa-ajallaankaan.
Jos mittarina käytetään sitä, kuinka moni osallistuu, pitää varmasti paikkansa että harva osallistuu. Siinä ei ole kuitenkaan kyse siitä, etteikö ehtoollisen merkitys ole kasvanut teologisessa mielessä. Ehtoollisen teologinen painoarvo on suurempi kuin ennen. Tämä näkyy parhaiten vaikkapa siinä, että ehtoollista vietetään entistä useammin - oli kyse sitten rippileireistä tai muista tilanteista. Sanajumalanpalvelukset tuntuvat useimmista nuorista papeista jotenkin puutteellisilta, kuivakoilta tai tylsiltä.
Riippuu, mihin vertaa. Verrataan nykypäivää vaikkapa 1950-lukuun, jolloin vain konfirmoidut saivat ehtoollista, ja sitä edeltänyt rippikoulu sisälsi paljon ehtoollisopetusta. Jumalanpalveluksista sanajumalanpalveluksia oli silloin nykyistä isompi osa, ja messu ehtoollisineen oli monessa seurakunnassa harvinaisempi juhla. Messukävijöitä oli messujen järjestämisen harvuudesta huolimatta ilmeisesti silti suhteessa kirkon jäsenmääriin vuositasolla nykyistä enemmän. Nykyään ehtoollisella saa käydä vanhemman luvalla miten pieni lapsi tahansa, ja rippikoulussakin voidaan viettää ehtoollista ennen konfirmaatiota. Toisaalta nykyään rippikoulussa on suhteessa huomattavasti vähemmän opetusta sakramenteista ja ylipäätään luterilaisesta opista kuin menneinä vuosikymmeninä, koska opetussuunnitelmaan on sisällytetty tilalle lukuisia muita tärkeiksi nähtyjä asioita. 1800-luvulla ja vielä 1950-luvullakin seurakuntien työ oli huomattavammalta osin sakramenttien toimittamista, sanajumalanpalvelusten toimittamista sekä muuta opettamista ja väestökirjanpitoa nykyiseen verrattuna. Kirkon omia toimitiloja olivat usein vain kirkko tai kappeli ja pappila, mikä heijastui myös siihen, millaista työtä kirkossa itse asiassa tehtiin. Monet muut työmuodot laajenivat vasta 1970-luvulla, jolloin rakennettiin paljon niin leirikeskuksia, liikuntahalleja kuin lasten kerhotilat sisältäneitä seurakuntatalojakin. Verrattuna 1950-lukuun nykyään seurakunnan tilaisuuksista huomattavasti isompi osa on muita tilaisuuksia kuin jumalanpalveluksia. Pointtinani ei ole sanoa, että palataan 1950-luvulle, vaan esittää huomio, että jos katsotaan Suomen kirkkohistoriaa useita vuosikymmeniä taaksepäin, niin kirkkomme vaikuttaa isossa kuvassa olleen menneisyydessä sakramenttikeskeisempi kuin nykyään.
Rippikoulussa nykyään opetetaan ehtoollisen viettoa ensin nuorten kesken sen sijaan, että ensimmäinen ehtoollinen olisi konfirmaatiomessussa, jossa on paikalla laaja kirko eri ikäisiä. Nykyisissä rippikouluoppaissa kehotetaan tutustumaan ehtoolliseen kokeillen ja maistaen jo ennen konfirmaatiota. Siinä, missä ehtoollisen syömisen käytäntöpuolta on lisätty rippikoulujen ohjelmassa, on toisaalta monin paikoin häipynyt opetusta siitä, miten ehtoollinen vaikuttaa luterilaisen opin mukaan ja kuinka armonvälineet ovat välttämättömiä pelastuksen kannalta. Joskus luin esimerkiksi sellaista ev. lut. kirkossa nykyisin käytössä olevaa rippikoulumateriaalia, jossa sanottiin että on hyvä käydä ehtoollisella usein, mutta jätettiin kertomatta, miten ehtoollisen uskotaan vaikuttavan sekä muutenkin luterilaisen opin mukaiset perusteet sille, miksi ehtoollisella ylipäätään tulisi käydä.
Jos ja kun moni ev. lut. kirkon pappi ei nykyisin usko kenenkään toimittaman ehtoollisen vaikuttavan sellaista, mitä luterilainen teologia on perinteisesti opettanut, on päädytty ainakin osasta rippikoulumateriaaleistakin jättämään sellaista opetusta pois, joka jakaisi näkemyksiä.
Piispa Mari Leppänen kommentoi myös Inkerin vihkimyksiä ja asettuu mun tulkinnan mukaan aika lailla niitä vastaan. Poimintana yksityiskohta, jota en tiennyt:
– Inkerin kirkon kirkkojärjestyksessä sanotaan, että heidän kirkkoonsa vihittävä pappi sitoutuu noudattamaan venäjän federaation perustuslakia ja piispan tehtävänä on valvoa sitä. Eli kyllähän silloin näillä papeilla on jonkinlainen yhteys sinne.
Tietääkö tästä asiasta joku enempää?
1 tykkäys
Suomessa noudatetaan Suomen, ei Venäjän lainsäädäntöä. Taas lähtee mopo keulimaan. Ei mikään maa voi velvoittaa omia lakejaan noudatettavan toisessa maassa.
Taas vaan kylvetään epäilyksen varjoa muutaman ihmisen ylle. Leppänen on huolissaan tästä, muttei siitä etteivät oman hiippakunnan papit pysy pappislupauksessaan jonka ovat luvanneet Jumalan edessä.
Uskottavuus 0. Pointtina on vain savustaa nämä järjestöt ulos kirkosta.
Tässä on saatanallinen ajojahti käynnissä.
D
10 tykkäystä
Ajattelin eilen itse vastata tähän saman, mutta poistin sen ennen viestin lähettämistä ajatellen että olkoot. Tuosta voisi jo melkein liputtaa.
1 tykkäys
Muotoilen uudestaan liputuksen vuoksi. Edelleenkään tässä ei ole asiaa seuranneille mitään uutta.
Inkerin kirkon kirkkojärjestyksen mukaan heillä vihitty pappi sitoutuu noudattamaan venäjän perustuslakia. Tätä valvoo piispa.