Inkerin kirkon pappisvihkimys 2023

Nyt otetaan miehistä mittaa. Jos veis he henkemme, osamme, onnemme… Niin, henkeä ei olla viemässä vaan leipäpuuta karsitaan, liekö karsimakirveenä sama millä Lalli tappoi piispa Henrikin?
Luopioille on hilloa ja tolppaa tarjolla.

Ylen juttu otti myös kantaa siihen, tai siis pikemminkin mainitsi, että sopimusrikkomus ei johtanut suoraan kirkon lähetysjärjestön aseman menettämiseen. En nyt lainaa kohtaa tähän kun se on tuossa linkin takana.

Tämä välivaihe ja tuoreet KL:n yt:t on sitten vielä oma keskustelunsa.

Säilä:

On hyvä, että voimme edelleen tehdä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyötä yhtenä sen lähetysjärjestöistä. Hallituksemme arvioi piispainkokouksen edellyttämiä toimia pian. Haluamme edelleen olla sitä, mitä olemme aina olleet, ja tehdä hyvää yhteistyötä yhtenä kirkon lähetysjärjestöistä. Pyrimme toimimaan jatkossa avoimemmin ja tiedotamme tulevaisuudensuunnitelmistamme selkeämmin.

Mahtaako yhdistyksen hallitus olla eri linjoilla sen johtajan Tom Säilän kanssa?
En oikein usko.

Tämä on mielestäni ratkaiseva käänne jutussa. Piispat eivät potkaise Sleytä ja Kansanlähetystä ulos. Järjestöt puolestaan eivät esitä mitään uhkavaatimuksia, ainakaan ilmeisesti.

Enpä usko että 4 kk aikana tapahtuisi mitään provokatiivista joka muuttaisi nyt julkaistua piispainkokouksen lausuntoa.

Se on totta että ristiriita on olemassa, mutta tähänkin asti on niin ollut. Virkakysymys jakaa ja vaikuttaa.
Tullaan jälleen kysymään, onko sopimusta noudatettu ja mitä käytännön tulkintoja on tehty.

Mielestäni tässä Inkerin jupakassa oli selviä virhearvioita järjestöjen, kirkkomme ja Inkerin kirkon yhteispelin suhteen. Luulen että ainakaan Sley ja Sekl eivät oikeasti halua toistaa niitä vaan pysyä tarkemmin kartalla.

Loppuuko Inkerin kirkon ja kirkkomme yhteistyö? Se on kyllä mahdollista. Sen sijaan kirkon lähetystyö muualla tuskin jatkuu ilman näitä kahta firmaa, ainakaan lähivuosina.

Sanokaa viisaammat kuinka ymmärrätte Kotimaan jutun kohdan:

Sitaatti
…järjestöjen kumppanikirkoissa, jos työntekijä asuu ja työskentelee kohdemaassa.

Pitääkö vihittyjen nyt “seuranta-ajan” aikana muuttaa kohdemaahan asumaan?

Piispainkokous kuitenkin vain seuraa sopimusten toteutumista ja kommentoi ohjauskeskusteluja joita kirkkohallitus käy järjestöjen kanssa.

Kirkolliskokous todellakin on ylin päättäjä. Se hyväksyy kirkon lähetystyön tekijöiksi kelpaavat järjestöt.

Hehheh.
Eiköhän se tarkoita että tulevat vihkimiset lähetysmaiden kirkoissa olisivat niille jotka siellä asuvatkin.

Tuskinpa nykyisiä pappeuksia perutaan.

1 tykkäys

Jos kerran tiesit, niin miksi kysyit? Kirkolliskokous on varmasti kaikessa kirkossa tapahtuvassa ylin elin. Tuo piispainkokouksen päätös oli kuitenkin heidän vastuualueella. Näin ymmärsin.

En ollut varma. Tarkistin tuosta kirkon sivulta löytyneestä lähetystyön keskuksen tekstistä.

Jos joku uusi järjestö hyväksytään, päätöksen tekee kirkolliskokous.
Vastaavasti jos joku halutaan poistaa listalta, päättäjä on ymmärtääkseni kirkolliskokous.

Piispainkokous valvoo sopimusten noudattamista.

1 tykkäys

Tyytyväisyyllä panin merkille piispainkokouksen huolen siitä, että vihkimykset tapahtuivat hyökkäyssotaa käyvällä venäjällä. Heitä vapaasti siteeraten: se on toimintaympäristönä vakava ja riskialtis.

Eikait Inkerin kirkko ole syyllinen siihen, että Venäjä käy hyökkäyssotaa? Vihjailusi on vastenmielistä.

7 tykkäystä

Ei ole. Tälläistä ei ole väittänyt piispainkokous eikä minä.

1 tykkäys

Pientä perspektiiviä ja ripauksen hupia aiheeseen tarjoaa rouvan kukkakaupan kääreeksi saatu Helsingin Sanomat vuodelta 1979. Bongasimme sieltä pari naispappeuteen liittyvää mielipidekirjoitusta. Noista voi huomata sen, että argumentaatio on hiukan muuttunut, konservatiiveillakin.

2 tykkäystä

Matti Korhonen kirjoittaa;

" On siis vähintäänkin kyseenalaista, onko mitään sopimusrikkomusta tapahtunut. Piispat ovat kuitenkin yksipuolisesti päättäneet, että sellainen on tapahtunut ja asettavat nyt järjestöille ehdot, joissa näiden tulee sitoutua siihen, ettei Suomen kirkon vihkimyskäytäntöä kierretä ulkomaisten kirkkojen kautta.

Sen sijaan, että kysymys olisi tiettyjen sopimuskohtien rikkomisesta, taustalla on laajempi kysymys siitä, voiko kirkon lähetysjärjestöllä olla kirkon virallisesta linjasta poikkeava kanta naispappeuteen. Näyttää siltä, että ”sopimusrikkomusta” käytetään verukkeena sille, että vanhaan virkakantaan sitoutuvia järjestöjä halutaan ajaa ruotuun."

10 tykkäystä

Piispojen ultimaatumin seurauksena SKL:sta on jo “vuotanut” väkeä toisaalta LHPK:n leiriin ja toisaala One Way Missionin leiriin. Ja lisää tulee vuotamaan kun “kansankirkollinen” diktatuuri kiristää ruuvia lisää.
Turha luulla että piispat tyytyvät joustoon pelkästään virkakysymyksen osalta. SKLn ja SLEYn on otettava lusikka nätisti käteen ja alistuttava KAIKESSA piispojen “kaitsentaan” - se sisältää myös homovihkimiset. Mitään aisan yli potkimista ei tulla sallmaan.

1 tykkäys

“Anna ja Taisto Sokka ja Liisa Rossi jatkavat lähetystyössä uusille työkausille. Sleyn hallitus päätti myöntää toistaiseksi uusia kausia hakeneille läheteille vuoden työkaudet.”
Tavallisesti työkaudet kestävät ymmärtääkseni nykyään kolme vuotta, mutta tämänhetkisen tilanteen takia päädyttiin yhteen vuoteen.

Piispainkokouksen ehdoissa Skrylle ja Seklille oli mm., että ulkomailla voidaan vihkiä papiksi vain sellaisia työntekijöitä, jotka asuvat kohdemaassa ja tekevät siellä työtä. Myös näistä vihkimisistä pitää ilmoittaa ennen kuin mitään konkreettista päätetään. Mietin, johtuuko tästä Suomen ev.lut. kirkon tilanteesta ja (jo aiemmista) kannanotoista se, että Virossa lähetystyössä olevaa Olli Oleniusta ei ole Virossa vihitty papiksi, vaikka hän suoritti vaadittavan pastoraalikoulutuksen jo viime keväänä. Voihan tietysti olla, että juuri hänen työalueellaan ei ole ollut tarvetta uudelle papille tänä aikana, mutta Virossa on kyllä tavallista että pastoraalikoulutuksen jälkeen vihkiminen tulee melko pian. Olenius on kuitenkin ollut jo viisi vuotta Virossa, joten hänen kohdallaan ei kuitenkaan ole kyse siitä, että kävisi vain vihkimisen saamassa. Toisaalta, jos hän nyt saisi vihkimisen ja työ päättyisi kahden kauden eli kuuden vuoden jälkeen - miten sitä tulkittaisiin? :thinking:

Ps. Viron ja Suomen (ev.lut. kirkkojen) pastoraalikoulutus eroavat toisistaan. Suomessa pappisvihkimyksen voi saada, kun teologian maisterin tutkinto on suoritettu. Pastoraalikoulutus käydään sitten jossain vaiheessa työn ohessa. Virossa papiksi haluava teologian maisteri pyrkii vuoden kestävään pastoraalikoulutukseen, jonka jälkeen on mahdollista saada pappisvihkimys.

Hyvin mahdollista että eivät lähde perumaan.

Tässä viitattaneen Kansanlähetykseen (lyhenne SEKL, ei SKL).

Tuo lienee tulevaisuus. Kansanlähetyksen ja Evankeliumiyhdistyksen papeilta tullaan edellyttämään homovihkimisiä. Ehkä 1,5 vuoden sisällä. Elämme hurjia aikoja.

Ei tulla. Edes tällä uudella kirkolliskokouskokoonpanolla ei muuteta kirkon avioliittokäsitystä. Jos siitä tulee pakko, niin minä kiroan Suomen evl. kirkon.

D

2 tykkäystä

Piispainkokouksen ratkaisu oli selkeä, eikä SEKL:n osalta aiheuttane lähitulevaisuudessa mitään ongelmia. Järjestöön on tähänkin saakka vihitty pastoreita kotimaisten piispojemme toimesta. Myös Daniel Nummela itse. Järjestöön ei myöskään liene juuri nyt jonoon saakka hakemassa työhön miehiä joille kirkkomme ordiaatiokäytäntö olisi omantunnon kysymys. Muutaman miehen suma on siis nyt purettu.

Sleyn tilanne on mutkikkaampi. En tiedä koska viimeksi on suoraan ko. järjestön palvelukseen vihitty pappeja siten että samaan aikaan olisi vihitty myös naisia papiksi. Ei ainakaan Elyn erkaantumisen jälkeen ole. Odotetaanko nyt järjestön hallitukselta nimenomaista päätöstä että yhteisvihkimys on jatkossa OK? Mitä tapahtuu jos sellaista ei järjestön hallituksessa synny?