Aikaisemmin vihittyjen sanottiin myös tekevän melkoisen osan työstään Inkerin kirkossa, mutta taitavat kaikki olla päätoimisesti jonkin piirin työntekijöitä eikä ainakaan julkisesti ole Inkeriin tehdyistä työmatkoista puhuttu tai kirjoitettu, ei ennen eikä jälkeen koronan.
Ihmettelen myös sitä että Sleyssä nykyään tunnutaan puhuvan vain papin virasta vain miehille tarkoitettuna tehtävänä. Ei tästä kovin kauan ole kun naiset eivät saaneet opettaa (paitsi lapsia) eli naiset eivät pitäneet raamattutunteja, eivät juuri edes puhuneet seuroissa tms. Ei tarvitse kovinkaan vanhoja evisten ohjelmia katsoa, kun kaikki puhujat olivat miehiä. No, joku lähettinainen saattoi kertoa lähetyksestä. Jos nainen ei saa opettaa, miksi Sleyn naislähetti vastaa raamattuopetuksesta Virossa?
Jostain syystä minua ei vaivaa tuo tarkennus - tai laajennus, kuinka päin asiaa sitten katsookin.
Teologinen näkemys siis Sleyssä lienee tarkentunut niin että opetuskielto koskee jumalanpalvelusta ja siihen kytkeytyy myös liturgin tehtävä eli koska pappi edustaa Kristusta ehtoollisen toimittamisessa, hänen tulee olla mies.
Aiemminkin kyllä naisia oli lehtorin virassa ja puhujina sekä saarnaajinakin, ehkä nimenomaan lähetyksen puolella (mm. Sleyn lähetysjohtaja Sääksi joka on sittemmin etääntynyt varsin kauas koko evankelisuudesta). Lehtorin virka oli hyvin epälooginen kehitelmä papin viran rinnalla jos tuota em. teologista näkemystä siihen vertaa.
Minusta on ihan ok että naispappeuden torjuva järjestö ottaa naisteologit muuhun työhön kuin papin virkaan.
Naisille riittää kirkossa ja muissa järjestöissä papin töitä jos heidän raamatuntulkintansa sen sallii.
Ne teologit jotka eivät papin virkaa halua, voivat naisina olla hyvinkin paikallaan kouluttajina jne. Teologinen sivistys ja Raamatun tuntemus on hyvä eikä huono eväs.
Oliko Sleyssä? Paikallisseurakunnissa tiedän olleen sellaisia, jotka eivät itse halunneet pappisvihkimystä ottaa kun se naisille mahdollistui, mutta saarnasivat kyllä jumalanpalveluksessa ja tekivät jumalanpalvelusyhteistyötä naispappien kanssa. Kuitenkin koko sen ajan kun olen itse ollut tietoinen naispappeuskysymykseen liittyvästä näkemyskentästä, eli noin 20 vuotta*, on Sleyllä johdonmukaisesti ollut se linja, että ketkään naiset eivät saarnaa jumalanpalveluksissa. Muissa tilaisuuksissa voi puhua.
*Näköjään unohdin lisätä tähti-alaviitteen. Tuntuu kamalan vanhalta, että olen jo 20 vuotta sitten ollut sen verran iso, että olen seurannut “aikuisten maailman” asioita tällä tavalla. Monien muiden kirjoittajien mielestä taas olen varmaan mahdottoman nuori tällä perusteella.
Herätysliikehistoria tuntee muuten muitakin naisia saarnaajina kuin Helena Konttisen. Mutta silloin puhutaan ajasta paljon ennen naispappeutta ja lehtoreita.
Olen itse varmuudella tietoinen yhdestä toteutuneesta Inkerin-matkasta yhden pastorin kohdalla. Se tapahtui melko pian vihkimyksen jälkeen, ja puhutaan siis noista aiemman erän pastoreista, joiden aikana raja tosiaan oli auki. Suunnitelmissa, ja muistaakseni myös tuon toteutuneen matkan kohdalla, oli kyse jostain kuvioista koskien vanhojen suomenkielisten inkeriläismummojen hengellisten tarpeiden palvelemista. Nämä mummot lienevät kuitenkin katoava luonnonvara. Vaikka raja olisi auki, niin kuinka paljon mahtaisi tällä hetkellä olla tarvetta suomenkieliselle työlle Venäjän Karjalassa?
Ei varmasti tällä hetkellä olekaan sen enempää mahdollisuuksia kuin tarvettakaan. Mutta vaikka tuolloin aikoinaan olisi joitain yksittäisiä matkoja tehty, niin onhan se selvää, että molempien Inkerissä tapahtuneiden vihkimysten päätarkoitus on ollut saada Sleylle työntekijöitä Suomeen.
Inkerin kirkon jäsenistä en tietenkään tiedä, mutta Karjalan tasavallassa on edelleen yllättävän paljon vähintäänkin melkon hyvin suomea tai karjalaa puhuvia. Suurimmalla osalla tosin venäjä on vahvin kieli, ihan jo koulunkäynnin vuoksi. Ortodokseilla kirkollinen kieli on kirkkoslaavi, mutta inkeriläismummoilla kirkkokieli on käsittääkseni ollut suomi. Vaikka he olisivatkin opettaneet lapsilleen myös suomea, niin todennäköisesti sielunhoito sujuu nuoremmilla luontevammin venäjäksi.
Entistä enemmän se alkaa nyt näyttää syvimmältä motiivilta eli että saadaan vihittyjä työntekijöitä Suomeen. Olisivat voineet ehkä suoraan itsekin sanoa.
Itse olen poliittisesti nationalisti, mutta se on politiikkaa. Käytännön yleisten asioiden hoitamista. Jokaisella kansalla on oikeus hallita itseään.
Tässä Suomen kirkon suhtautumisessa inkeriläisiin on erittäin vahva juonne siitä nationalismin perversiosta, että joku rotu oikeasti olisi toista parempi. He ovat kuitenkin luterilaisia ja silti he sanovat, että jossain muussa maassa vihitty luterilainen pappi ei voi toimia täällä pappina, koska he ( tai pitäisikö jo sanoa ne? ) sotkevat meidän virkakuviomme, ja meidän puhtaan rotumme.
Pappi on pappi. Tai ainakin pitäisi olla. Piispa päättää mitkä ovat papin tehtävät. Kun piispa päättää, että pappi ei voi toimia tässä hiippakunnassa hänen pitäisi myös esittää syyt maailmanlaajuiselle katoliselle kirkolle, jonka hän itsekin tunnustaan aina silloin, kun hän ehkä kerran vuodessa tai parissa kerkiää toimittaa messun. Ei millekään valtion viranomaisille.
Tässä oli pientä provoa mukana. Myönnän ja pyydän anteeksi. Mutta kysyn vaan: Miten voi sanoa aina sunnuntain messussa “Uskon yhden, pyhän katolisen kirkon?”
Noin taisi olla. Joitain vuosia sitten täällä keskusteltiin siitä edellä mainitun, Sleyn ulkolähetysjohtajanakin aikoinaan toimineen naisen kommentista, jossa hän oli kertonut ajoistaan Sleyssä mm.:“Minun olisi pitänyt seurakunnissa vieraillessani kieltäytyä saarnaamasta, jos seurakunnan naispappi oli liturgina.” Tuolloin Sleyssä työskenneille (nais)lehtoreille ja naislähetystyöntekijöille oli sallittua saarnata jumalanpalveluksissa, mutta silloisten ohjeitusten mukaan kaikkien Sleyn työntekijöiden, myös naisten, tuli pidättäytyä saarnaamasta jumalanpalveluksessa, jos naispappi oli liturgina.
Erään pastorin puheista opin tänään et ev.lut. kirkossa on ehkä juuri ja juuri kymmenkunta virassa olevaa pastoria, jotka eivät ole tehneet eivätkä tee jp-yhteistyötä naispappien kanssa. Ilmeisesti valtaosin he toimivat tuolla Lapin pienissä seurakunnissa. Ruuhkasuomesta sellaisia ei enää löydä vaikka kuinka tiuhalla haravalla etsisi. Ja kun uusia tiukan linjan pitäviä pastoreita ei enää ees vihitä, niin ne pappisvihkimykset on sit haettava muualta. Pian sekin porsaanreikä tukitaan huolella, joten SLEY:n ja SEKL:in ja muiden on joko otettava lusikka kauniisti käteen ja luovuottava tästä opinkohdasta tai tehtävä pesäeroa ev.lut. kansankirkkoon - samaan tapaan kuin LHPK ja/tai Esikoislestadiolaiset.
SEKL:lle asian ei pitäisi olla jatkossakaan ongelma. Järjestöön on vihitty melkein joka vuosi uusia pappeja. Jarkko Haapasen ja Santeri Marjokorven “henkilökohtainen ongelma” ei ole ollut esteenä muiden miesten pappisvihkimyksille. Myös Daniel Nummela itse on vihitty pappisvirkaan ihan normaalissa järjestyksessä.