No niinpä tietysti. Olen näköjään ihan kesäterässä näiden kanssa, joten lopetan ennen kuin nolaan itseäni enempää. (Tosin tämä ei silti selitä sitä, millä perusteella ulkomailla työskentelevän lähetin suomalainen hiippakunta määräytyy.)
1 tykkäys
Tom Säilän linjapuheessa ekat 8 minuuttia käsittelee tätä Sleyn lähetysjärjestöasemaa koskevaa kuulemisprosessia, mm. sitä, miksi aiheesta ei ole suuremmin tiedotettu tässä vaiheessa. Muita käsiteltäviä aiheita avioliittokäsitys ja eutanasia.
3 tykkäystä
Ensisijaisesti papin hiippakunta on se, missä hänet on papiksi vihitty tai missä missä hiippakunnassa hän on muutoin Suomen ev. lut. kirkkoon pappisoikeutensa saanut. Hiippakunta voi vaihtua tästä tuomiokapitulin suostumuksella. Hiippakunta vaihtuu myös lähtökohtaisesti aina yli vuoden toisessa hiippakunnassa kestävän määräaikaisen viranhoitomääräyksen myötä.
Jos papiksi otettavan työkenttä ei ole selkeästi jonkin yksittäisen hiippakunnan sisäinen, hiippakunta määräytynee sillä perusteella, mihin hiippakuntaan hakemus on osoitettu (ja missä tuomiokapituli hakemuksen hyväksyy). Sleyn ulkomailla toimiville papeille luontevia vaihtoehtoja hiippakunnaksi lienevät lähinnä ne hiippakunnat, joissa Sleyllä on toimipaikka, jonka yhteydessä pappi saattaisi Suomessa ollessaan jotain tehdä. Karkun evankelinen opisto sijaitsee Tampereen hiippakunnassa. Tämä liittymäkohta voi olla ollut myös yksi taustasyy, miksi hakemus on jätetty juuri tuohon hiippakuntaan.
Kotimaa-lehden uusimmassa numerossa on juttu SLEYn ja KLn toukokuussa antamista vastauksista - niistä joita tuolla edellä kaipasin. Tarkkaa sisältöä ei taida (vielä?) missään olla luettavissa ja jutussa kerrotaan, kuten edellä Säilä tuolla videolla, että järjestöt ja piispat haluavat työrauhan eivätkä kommentoi tarkemmin.
Suora sitaatti lehdestä: “Sley lupaa ettei se edistä työntekijöidensä pappisvihkimystä ulkomaisissa kumppanikirkoissa, ellei siitä ole sovittu yhdessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Se lupaa myös kehottaa työyhteyteensä tulevia teologian maistereita ensisijaisesti pyytämään pappisvihkimystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoilta.
Sley kuitenkin toteaa pitävänsä edelleen kiinni “kristikunnan perinteisestä virkaratkaisusta” ja siksi se ilmoittaa tukevansa johdonmukaisesti niitä teologeja, jotka eivät omantuntonsa vuoksi voi osallistua yhteisiin pappisvihkimyksiin naispuolisten vihittävien kanssa.”
Jään kyllä itse miettimään, mitä Sley oikeastaan sanoo. Okei, lupaa kehottaa hakemaan vihkimystä kirkon piispoilta mutta samalla tukee niitä teologeja, jotka eivät voi osallistua naisten kanssa pappisvihkimykseen. Jokainen tietää, että pappisvihkimystä ei kirkossa saa, jos ei suostu samaan vihkimykseen naisten kanssa - ja sellaisia vihkimisiä tuskin enää tulee, joissa olisi vain miehiä vihittävänä. Eli kehotetaan pyytämään vihkimys kirkolta, ja samalla tiedetään että sitä ei saada? Ja millä tavalla sitten tuetaan niitä teologeja, jotka tahtovat vihkimyksen mutta eivät sitä saa, jos oikeasti luvataan olla käyttämättä ulkomaisia kirkkoja apuna? No - sitä työrauhaa haluavat ja neuvottelut kenties jatkuvat, mutta kovin heikolta tilanne vaikuttaa. Ja tästäkö nyt riippuu se, jatkaako SLEY (ja KL) kirkon lähetysjärjestönä vai ei.
Otin tuon ylläolevan sitaatin valokuvana talteen lehdestä - myös KLn vastausta selitettiin, mutta pitemmin kuin SLEYn ja osittain siksi en sitä kuvannut - en olisi viitsinyt sitä naputella tänne kuitenkaan. Samoin Sley kiinnostaa itseäni enemmän kuin KL.
Mieleeni kuitenkin jäi, että KL ei myöskään aio kehottaa hakemaan pappisvihkimystä muista kirkoista, mutta ei myöskään voi ottaa vastuuta siitä, jos heidän työssään oleva teologi itse sopii vihkimyksestä jonkin ulkomaisen kirkon kanssa.
Hm. Jos lähtökohta on se, että ulkomailla vihittävä tekee edes jossain määrin työtä vihkivässä kirkossa, niin kyllähän se silloin KL:llekin työnantajana kuuluu. Työntekijänhän pitäisi silloin anoa ja saada sivutyölupa ja se on sitten KLn asia, myöntävätkö sen. Jos myöntävät, niin tavallaanhan he silloin hyväksyvät myös vihkimisen; jos eivät myönnä, niin periaatteessa vihkimistä ei pitäisi tapahtua. Kinkkistä.
Vaikea on kyllä nähdä, miten tilanne etenee. Jos järjestöt haluavat kuitenkin työntekijöiksi pappeja, heitä pitää jostain saada. Kirkko ei vihi, jos vihittävä ei tee yhteistyötä myös naispuolisten pappien kanssa. Ulkomailta ei saa vihkimystä hakea. Oikeastaan ainoa ratkaisu olisi siis (tällä hetkellä) se, että järjestöt saisivat houkuteltua seurakunnista pappeja - mutta jos järjestöt eivät ota työhön jatkossakaan yhteisvihkimyksissä vihittyjä pappeja, niin jossain vaiheessa seurakunnistakaan ei enää muita löydy.
2 tykkäystä
Mutta onko tällaista rajausta olemassa? Kansanlähetykselle on viimeisen vuosikymmenen aikana vihitty useampikin pappi yhteisvihkimyksissä ja SLEY:n suunnalta on vakuuteltu, ettei yhteisvihkimyksessä vihkimyksen saaminen ole este työskentelylle SLEY:ssä.
Niin, järjestöt voivat ottaa töihin yhteisvihkimyksessä olleita, mutta monet niiden piirissä kasvavat teologit eivät vakaumuksensa vuoksi voi sellaisiin osallistua. Näiden yhteisvihkimyksiin osalllistuneidenkin joukossa on monenlaista variaatiota virkakantaan liittyen, joillekin yhteistyö ei ole ongelma, jotkut ovat osallistuneet eräänlaisella “kerran se vain kirpaisee” -mentaliteetilla, ajatuksella, ettei myöhemmin enää tarvitse tehdä jumalanpalvelusyhteistyötä (näin ainakin Kansanlähetyksen osa papeista Tampereen hiippakunnassa).
Vastaukset kokonaisuudessaan saa esim. täyttämällä tämän lomakkeen ja lähettämällä sen linkissä lukevaan osoitteeseen.
Mieleeni kuitenkin jäi, että KL ei myöskään aio kehottaa hakemaan pappisvihkimystä muista kirkoista, mutta ei myöskään voi ottaa vastuuta siitä, jos heidän työssään oleva teologi itse sopii vihkimyksestä jonkin ulkomaisen kirkon kanssa.
Hm. Jos lähtökohta on se, että ulkomailla vihittävä tekee edes jossain määrin työtä vihkivässä kirkossa, niin kyllähän se silloin KL:llekin työnantajana kuuluu. Työntekijänhän pitäisi silloin anoa ja saada sivutyölupa ja se on sitten KLn asia, myöntävätkö sen.
Kuten olen jo ennenkin sanonut, KL-yhteisö muodostuu itsenäisistä yhdistyksistä, joista kukaan ei omista toistaan eikä juridisesti vastaa toistensa tekemisistä. Näistä keskusjärjestöllä on lähetysjärjestön asema, ja lähetystyö organisoidaan sen kautta, mutta kotimaan työntekijät ovat Ryttylän ulkopuolella piirijärjestöjen alaisia työntekijöitä, ja keskusjärjestöllä ei ole Suomen yhdistyslain mukaan käskyvaltaa tällaisessa organisaatiorakenteessa piirijärjestöihin. Järjestelyn taustalla on näky siitä, että kansa evankelioidaan evankelioimaan kansoja, koska itsenäisten organisaatioiden järjestely ajaa jokaisen piirijärjestön käytännössä antamaan vapaaehtoisille ison roolin, mitä tukee myös se, että kullakin piirijärjestöllä on paikallisten vapaaehtoisten muodostama hallitus. Jos piirijärjestön työntekijä saa pappisvihkimyksen ulkomailta, keskusjärjestö ei ole työnantaja. Todettakoon, että Kansanlähetys ei ole lähtenyt vetoamaan tähän lakitekniseen seikkaan tässä asiassa puolustuksena, että minkä järjestön työntekijästä on täsmälleen ottaen ylipäätään edes kyse.
Sivutoimilupien hakemisvelvollisuus koskee Suomen lain mukaan vain julkisen sektorin virkoja. Järjestöissä ei ole ensimmäistäkään julkisen sektorin virkaa. Johtajasopimukset ovat erikseen, mutta tavallisten työsuhteiden osalta vallitsevan Suomen työlainsäädännön ja perustuslain tulkinnan mukaan sivutoimilupia ei työntekijällä ole velvollisuutta työnantajalta edes anoa, jos sivutointa harjoitetaan yksinomaan muina kellonaikoina kuin milloin kyseisen työsuhteen työtä tehdään. Sivutoimi-ilmoitusta työnantaja voi vaatia, mutta sellaisenkin tekeminen on työntekijälle lain mukaan vapaaehtoista, koska elinkeinovapauden on tulkittu olevan perusoikeutena niin painavan. Taustalla on erityisesti Perustuslain 18 §, jonka mukaan “Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.” Tätä perustuslain pykälää sitten yhteensovitellaan mm. alempitasoisen lainsäädännön lojaliteettivelvoitteiden kanssa. Työnantaja ei Suomessa lähtökohtaisesti saa kieltää sivutoimien harjoittamista omalla ajalla ja lisätulojen hankkimista muustakin työstä, ammatista tai elinkeinosta kuin päätyöstään. Kotimaisiakin sivutoimia vaikeampi työnantajan on laillisesti kieltää ulkomaisia sivutoimia.
1 tykkäys
Se tie lienee kyllä nykyään monelta jo suljettu, että vihittäisiin sellaisia papiksi, jotka ilmaisevat olevansa liikkeellä ajatuksella, etteivät myöhemmin tee yhteistyötä naispappien kanssa. Taitaa suhtautuminen naispappeuteen olla yksi niistä kysymyksistä, jotka piispat ottavat keskusteluaiheeksi pappisvihkimystä hakevien kanssa pidettävässä keskustelussa, jos työnantaja on kirkollinen järjestö.
En tiedä. Siksi kirjoitin JOS.
Kansanlähetystä en juuri tunne, ja vaikka Sleyssä yhteisvihkimys ei olisi este, niin onkohan siellä töissä ketään, joka olisi vihitty papiksi yhtä aikaa nais(t)en kanssa. Aika iso osa taitaa olla Oulussa tai ulkomailla vihittyjä.
Saarenketo kirjoitti juuri jossain - olisiko sekin ollut Kotimaassa että vaikka hän on Afrikassa pappi, hän ei ole hakenut pappisoikeuksia Suomessa eikä siksi jaa täällä ehtoollista. Mitenkäs nuo Inkerissä vihityt järjestöpapit? Valtaosa taitaa toimia kokopäiväisesti pappeina ja hoitaa oman alueensa messut vaikka heillä ei Suomessa pappisoikeuksia ole.
1 tykkäys
Muistaakseni Sleyllä ainakin Markus Korri on ollut mukana yhteisvihkimyksessä, mutta hän on entinen Kansanlähetyksen pastori.
Siksi Sley käyttääkin sanaa pyytää. Se ei käytä sanaa kehottaa. Ovat tarkkaan miettineet tuon. Pyytävät, ehkä jopa kirjallisesti, mutta pyytämisestä kieltäytyminen ei ole läheskään yhtä paha kuin työnantajan kehottamisesta kieltäytyminen.
Tämä on jo aika edistyksellistä teologiaa
Oli mielenkiintoista nähdä Kansanlähetyspäivien avajaismessussa, että liturgiksi oli valittu nimenomaan viime syksynä Inkerin kirkossa vihitty Jarkko Haapanen, vaikka eturivissä istui lukuisia muitakin pappeja, Daniel Nummelan ainakin näin. Ehkä tällä haluttiin antaa pieni näpäytys piispoille. Haapanen on itse kertonut vuosia sitten, ettei voinut ajatella pappisvihkimystä omantunnonsyistä yhteisvihkimyksenä mitenkään ja oli siksi luopunut ajatuksesta tulla papiksi. Päätoimena on Kansanlähetysopiston linjavastaava ja opettaja, en tosin tiedä, suorittaako hän myös papin tehtäviä nykyään tuolla säännöllisemmin. Joka tapauksessa ymmärrän ja tuen hänen valintaansa täysin.
Leif Nummela on myös takavuosina vihitty papiksi Inkerin kirkossa, kun kohua asiasta ei vielä noussut, enkä ole nähnyt häntä varsinaisesti papin tehtävissä missään, liperit kaulassa tosin kerran opettaessaan. Mutta varmasti hänkin voi suorittaa pastorin tehtäviä järjestön omissa jumalanpalveluksissa.
3 tykkäystä
Kirkkojärjestyksen 6. pykälä:
Toisen kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan papin oikeus toimittaa pappisvirkaa
Toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan papin oikeudesta toimittaa pappisvirkaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa päättävät piispa ja tuomiokapituli. Hakijan tulee täyttää pappisvihkimyksen edellytykset ja hänen on annettava pappislupaus. Hakija on vihittävä pappisvirkaan, jollei häntä aikaisemmin ole vihitty pappisvirkaan evankelis-luterilaisessa tai sellaisessa kirkossa, jolla on ehtoollisyhteys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.
Jos kirkolliskokous on hyväksynyt muun kristillisen kirkon tai kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan kanssa tehdyn sopimuksen pappisviran vastavuoroisesta hyväksymisestä, pappislupausta ei edellytetä.
Alin boldaus minun. Käsittääkseni Inkerin kirkolla ja Suomen ev.lut. kirkolla on tällainen sopimus. Sen mukaan kirkoissa papiksi vihityt voivat toimia papin virassa toisessa kirkossa sekä suorittaa pappisvirkaan kuuluvia kuuluvia kirkollisia toimituksia niin kuin siitä asianomaisen kirkon säädöksissä määrätään. Yhteistyösopimus liitteenä.
Yhteistyoasiakirja-SELK-IELK-2015.pdf (718,1 Kt)
2 tykkäystä
Tuossa taidetaan kuitenkin puhua siitä tilanteesta, jossa Inkerin kirkon pappi hakee Suomen kirkon pappisoikeuksia. Näitä tapauksia on ollut kyllä, eli osalla Inkerin papeista on oikeudet molemmissa kirkoissa. Kaikilla ei ole. Jos Suomen kirkon pappisoikeuksia ei ole hakenut, niin voi toimittaa esim. sakramentteja vain yksittäistapauksissa.
1 tykkäys
On tosiaan kaksi eri asiaa, saako pappisviran Suomen ev.-lut. kirkossa ja saako toimittaa kirkollisia toimituksia Suomen ev.-lut. kirkossa. Näistä on olemassa säädöksiä kirkkolaissa/ -järjestyksessä ja erilaisissa ekumeenisissa sopimuksissa ja muissa linjauksissa. Ja esim. avioliittoon vihkimisestä avioliittolaissa. Ja Suomen kirkon pappikaan ei saa esim. pitää messuja koska vain ja missä vain.
En nyt jaksa kaivella, mutta minusta LML:n ja Porvoon yhteisön puitteissa on sovittu pappisviran keskinäisestä tunnustamisesta. Mikä ei tarkoita automaattisia pappisoikeuksia kuitenkaan.
Huomiokri ettei Toivaisella ole ns. virkakantaongelmaa, vaan hän teki jo Virossa yhteistyötä kaikkien pappien kanssa.
Kansanlähetys on tähän saakka, siis ainakin Tuovisen johtajakauden loppuun saakka, vihitty pappeja ihan normi pappisvihkimyksissä. Olen itse ollut paikalla orginaatiomessussa, jossa Kansanlähetykselle on vihitty pappeja ja samassa vihkimyksessä on vihitty myös naisia.
Viitannet Tuoviseen? Hän lähti toiseen järjestöön jo monta vuotta sitten.
Kyllä heillä on käsittääkseni vihitty myös omilla juhlilla eli ei naispappien kanssa yhtä aikaa.
muok: lihavoitu v-kirjain sukunimessä
Ei pappeja ev. lut. kirkossa nykyisin vihitä minkään järjestön omilla juhlilla. Papit vihitään lähtökohtaisesti ordinaatiomessussa kunkin piispan kotikirkossa eli käytännössä yleensä tuomiokirkossa. Silloin, kun tuomiokirkossa on joidenkin vuosikymmenten välein isompia remontteja, piispa voi järjestää pappisvihkimykset jossain toisessa kirkossa, joka toimii varapaikkana.
Järjestöjen omilla juhlilla järjestetään näiden omien työntekijöiden ja vapaaehtoisten siunaamisia erilaisiin tuleviin työtehtäviin kotimaassa ja ulkomailla. Piispojen pappisvihkimykset ovat eri asia.
5 tykkäystä