Ei varmaan nykyään. Mutta kyllä nuoruudessani kotipaikkakunnallani saattoi olla vaikeaa töiden saanti. Ei kirkko ollut uhka, vaan uskovat…
Minä en kyllä ymmärrä, mikä voisi olla seurakunnalle tärkeämpi työmuoto kuin lapsityö. Se tavoittaa hyvin, se levittää evankeliumia, mikä kuitenkin on kirkon tärkein tehtävä, ja kohteena on Raamatunkin mukaan aika tärkeät ihmiset.
2 tykkäystä
Minä ymmärrän. Esim messut ja kasteet. Huomattava osa lapsityöstä on melko lailla tunnustuksetonta.
2 tykkäystä
Lisäksi lapsityöstä puhumiseen tuntuu minusta liittyvän sellainen hieman epärehellinen piirre, että vähemmän uskovaisille siitä puhutaan jokseenkin uskontoneutraalina kerhotoimintana (mitä se usein onkin) mutta uskovaisille sitä perustellaan evankeliumin julistamisena lapsille (mitä se usein onkin).
3 tykkäystä
Millä lailla uskovat häiritsivät töiden saantia?
No, minä olen tehnyt kirkon lapsityötä n. 14 vuotta.
Päiväkerhojen pitämiseen liittyy aika tyhmiä sääntöjä, kuten että Jeesuksesta ei saisi kertoa ennen joulua… Vuosiohjelma on suunniteltu lähtökohtaisesti kuin uskontotiedoksi, tai riippuu toki lapsityönohjaajasta.
Valmiita lasten rukouksia on pino, joista ohjaaja saa valita mieleisensä, ja jotkut niistä eivät ole oikeastaan rukouksia. Kuten:
“Minä lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen,
pienet kädet yhteen liitän,
Taivaan Isää aina kiitän.”
Toiminnassa eli lastenohjaajina on mukana ateisteja ja uskontokriittisiä ihmisiä, joita lasen kysymykset eivät paljon kiinnosta.
Lasten vanhemmat ovat varmaankin aistineet joustavuuden, ja ovat esittäneet toivomuksia uskonnon käsittelyyn liittyen. Kerran oli mukana eräs muslimipoika iltapäiväkerhossa, ja hänen läsnäollessa ei olisi saanut Raamatun kertomuksia kertoa tai pitää hartauksia.
Muutamia uskovia lastenohjaajia on kuitenkin aina, ja kyllä siinä näen mahdollisuuden keskustella lasten kanssa ja kertoa itse uskovansa. Kastella taimia.
1 tykkäys
Seurakuntien lapsityön tulisi olla selkeästi kristillisorientoitunutta, jos se ei sitten joitakuita miellytä, niin ei ole pakko lapsia sinne tuoda.
6 tykkäystä
Tätä en tunnista niiltä vuosilta joina olen ollut seurakunnan töissä.
Varhaiskasvatus on ainakin meillä avoimen kristillistä. Se ei ole sama asia kuin tuputtaminen tai lapsiin kohdistuva hengellinen väkivalta, joista on hiljattain ollut juttujakin.
Avoimesti kristillinen varhaiskasvatus johdattaa lapsia ja heidän perheitään kerhoissa ja vaikkapa kuoroissa läpi kirkkovuoden ja tutustuttaa myös ytimeen eli jumalanpalveluselämään. Tottakai mukana on ohuempaa otetta mutta puhe uskontoneutraaliudesta tuntuu hyvin oudolta.
Varhaiskasvatus on aivan olennaista seurakunnassa ja arvostan suuresti sen alan työtovereita. He joutuvat myös kohtaamaan lisääntyvää pahoinvointia perheissä ja koulussa sekä vastustusta varsinkin päiväkodeissa mutta toisaalta heillä on erinomaiset eväät siihen kohtaamiseen. Lasten ja nuorten saama turvallinen ja arvostava kristillinen suhtautuminen kantaa varmasti monen elämässä pitkälle.
Varhaiskasvatus ja nuorisotyö eivät rajoitu kirkon seinien sisään. Vielä ainakin täällä ne otetaan hyvin vastaan kouluissa. Ne ovat kirkon kasvot monelle. Myös yhteistyö muiden toimijoiden, esim kaupungin kanssa on tärkeää.
2 tykkäystä
Kirjoitin näkemättä sinun viestiäsi.
Tuntuu oudolta. Ehkä meillä Suomen suurimmassa seurakunnassa sitten asiat ovat ihmeellisen hyvin!
Minusta ei yhdeltä ohjaajalta toisaalta pidä vaatia liikaa. Selvä vastahankaisuus kyllä on huono juttu. Mutta erilaiset ihmiset tekevät työtä eri vahvuuksilla. Ei ohjaajan tarvitse ainakaan pappia esittää.
Itse olen kokenut että varhaiskasvatuksen työmalli on sellainen joka toimii.
Jeesuksesta puhutaan meillä reippaasti ja kyselemättä. Muslimeja on jonkun verran kerhoissa. En ole kuullut että se muuttaisi mitään.
Ei. En olisi vaatimassa että lastenohjaajan on oltava tunnustava kristitty. Mutta olen huomannut, että monet ohittavat lasten hyvät kysymykset aika tylyllä tokaisulla, haluamatta edes ajatella asiaa.
Ja haluavat vanhemmille vakuuttaa, että “ei täällä Jeesuksesta niin paljon puhuta…”
Ei tuo ole epärehellistä jos ei salata oikeasti jotain.
Asiassa on kaksi puolta.
Työ on toisaalta perheiden tukemista siinä missä joku kaupungin toimikin mutta toisaalta ihan omaleimaista. Ei hartauksia. kirkkohetkiä, lasten messuja ja hengellisiä konsertteja peitellä vaan avoimesti niihin kutsutaan.
Minusta kyllä seurakunnan työntekijöiltä, etenkin niiltä, jotka lasten kanssa työskentelevät, pitäisi vaatia, että he ovat kristittyjä. Mitä sitten tunnustava kristitty tarkoittaa? Leipälastenohjaaja kuten leipäpappikin on varmaan ihan olemassa oleva juttu, mutta leipääntyneenkin tulisi tehdä työnsä, lastenohjaaja on katekeetta, jonka työ on tehdä kasteopetusta.
No joo, olen kyllä samaa mieltä. Kristillisissä päiväkodeissa ym. tätä vaaditaan, siis “tosiuskovaisuutta, uudestisyntymistä” tms. mutta jos sitä vaadittaisiin kirkon lastenohjaajilta, homma ei pyörisi.
Tulisi suuri työntekijäpula.
Olisi kyllä mielestäni paikallaan työhaastattelussa kysyä miten suhtautuu uskonasioihin. Ja ateisteja ei pitäisi ottaa työhön. Mutta…
Mitä minä olen huomannut niin ohjaajista on lähinnä hupaisaa että joku kummastelee Jeesus-juttuja. Kyllä sitä täällä pidetään selviönä että seurakunnan toiminta on kristillistä.
Se on eri juttu jos ohjaaja menee johonkin tilaisuuteen joka ei ole kirkon yksin järjestämä. Siihenkin kai joku haluaisi herätyspuheen mutta minusta on Ok että ohjaaja edustaa kirkkoa ihan ihmisenä muiden joukossa. Tästä pihuimmekin hiljan.
1 tykkäys
No, ohjaajia on joka lähtöön. Olen itse työskennellyt edellä kuvailemieni kanssa… Eräs ei edes halunnut kutsua alkuhartautta “hartaudeksi”.
Tässä vaikuttanee paljon se miten lapsityönohjaaja suhtautuu.
Oletko ollut useissa seurakunnissa töissä?
Minusta meillä on selkeä hengellinen ohjaus kaikessa. Varhaiskasvatuksen pappi vastaa siitä että sanoma on kohdallaan. Jos jotkut ohjaajista nikottelisivat, ei se lopputuloksissa ole näkynyt. Mahtavia hetkiä olen kokenut tällä työalalla.
Millä tavalla?
Olisipa meillä homma toiminut noin…
Missä olet työskennellyt?
Muistan kyllä nyt että eräässä yhteydessä sain hämmentävän viestin eri seurakunnassa työskentelevältä. Se sopi kuvaasi Jeesuksen ja Jumalan dissaamisesta… Vaikea sanoa miten yleistä on.
Siis meillä kaikissa alueseurakunnissa on varhaiskasvatuksen tiimi. Sitä johtaa pappi. Se kokoontuu käsittääkseni aika usein. Kanttorina olen mukana silloin kun tarvitaan. Tärkeimmät toki joulun ja pääsiäisen jutut jolloin valmistetaan yhdessä tilaisuus jossa musiikkia ja draamaa. Tämä viedään kouluihin ja päiväkoteihin tai sitten ne tulevat kirkkoon. Sitten on tietenkin kirkkohetkiä pitkin vuotta. Ja koulutielle siunaamiset ja lasten messut. Kerhoissa harvemmin olen mukana mutta kyllä tiedän että hartaudet pidetään. Kerhotyötä johtaa varsinaisesti varmaan eri ihminen mutta luulisin papin olevan hyvin perillä siitäkin.
Hyvä juttu. Meillä taisi papit jättää päävastuun lapsityönohjaajalle, joka meillä oli aika taitamaton…
Ei lastenohjaajien kuukausikokoontumisissa juuri hengelliseen puoleen puuttunut. Myöhemmin meillä oli sitten viiden vuoden aikana 11 eri esimiestä, 3-4 tiiminä. Katosivat yksi kerrallaan, eri syistä.
Ja osa heistä oli aika lailla yhteiskuntaan päin kumartelevia, ettei vain ole liikaa uskonnollisuutta. Esim. tilanteessa, jossa iltapäiväkerhoa pidettiin koulun tiloissa, että saako pitää hartauksia…
Meille tuli sitten erikseen pyhäkoulun pito, muutaman hengen tiimi, jossa oltiin hengellisesti motivoituneempia.
En tiedä mikä on tilanne aiemmassa työyhteisössä nyt, lähdin sieltä kaiken sekavuuden vuoksi kokeilemaan työtä muualla. Pari vuotta, kunnes vaihdoin alaa, mutta täällä homma toimi mielestäni paremmin, myös yhteistyö pappien kanssa, ja papit olivat aidosti kiinnostuneita lapsityöstä…
1 tykkäys
No eipä oikeastaan. Lähinnä nyt tulee pikaliittymisiä oletettavasti kirkkovihkimisen tai kummiuden vuoksi. Eroavista vain pieni osaa palaa pian jäseneksi.