"Jeesuksen näkeminen kavereissa"

Jatkoa ketjulle Luterilaisuus ja ortodoksisuus samassa perheessä:

Totta kai meidän täytyy nähdä Kristus jokaisessa ihmisessä - jokaisessa, ei ainoastaan kavereissa.

3 tykkäystä

Matt. 25:31-46

Yhteenveto

31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.
34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.
35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
42 Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
43 Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
44 "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?'
45 Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
46 “Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Minusta tämä raamatunkohta kehottaa meitä suhtautumaan apua tarvitseviin lähimmäisiimme niin, että näemme heissä Jeesuksen.

‘Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

‘Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

8 tykkäystä

Toki pääpointti ei ole siinä, että me näemme Jeesuksen ainoastaan toisissa ihmisissä. Eiväthän nämäkään Jeesuksen mainitsemat ihmiset edes tienneet, että he tekivät tai olivat tekemättä tekonsa nimenomaan Jeesukselle. Hyvät teot eivät pelasta.
Jos näemme Jeesuksen pelkästään toisissa ihmisissä ja kuvittelemme, että se riittää pelastukseksemme, niin väärillä jäljillä olemme. Vain usko Jeesukseen lunastajanamme pelastaa.

1 tykkäys

Olen erittäin samaa mieltä kanssasi. Kirjoitit todella hyvin. Olen toki samaa mieltä edellisestäkin kommentistasi.

Lähinnä tää ilmaisu, minkä otsikkoonkin otin, on se miksi tämän avauksen tein. Ilmaisu tuntuu itselleni kummalliselta, koska en ole ajatellut koskaan Jeesukselle mitään tekeväni. Enkä näkeväni Häntä kavereissani. Jos jotain hyvää olen kristittynä tehnyt, olen sen tehnyt siksi että niin kuuluu tehdä.

Ehkäpä olen allergisoitunut tän tyyppiselle ilmaisulle juuri sen takia, minkä tuossa viimeisimmässä kommentissasi hyvin tuot esiin, että tähän ilmiöön olen törmännyt tämän tästä. Onpa jopa paikalliset papit myös saarnassaan painottaneet tätä hyvän tekemisen tärkeyttä. Olin aika ihmeessäni kun saarnassaan pastori mainitsi, juuri tuosta samaisesta Raamatun kohdasta minkä laitoit, ettei siinä puhuta uskosta mitään. Hän tulkitsi sen niin, että vain teot pelastavat.

1 tykkäys

No tässä pastori on kyllä tulkinnut päin seiniä, sillä teot eivät takuulla pelasta, eivät edes uskovien tekemät hyvät teot. Tämä on Raamatun yksiselitteinen oppi.

2 tykkäystä

Ei tietenkään. Ei kai kukaan ole sitä mieltä. Kristinusko on Kristus-keskeistä.

Vastaus siihen mistä on kysymys silloin kun puhutaan Jeesuksen näkemisestä toisessa ihmisessä tulee hyvin selkeästi ilmi Matt. 10: 42 kodassa.

  1. Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille."

Tuon kohdan ”opetuslapsen nimen tähden” voi aivan hyvin kääntää, kuten jotkut käännökset tekevätkin ”sen tähden, että hän on opetuslapsi.” Tästä selviää, että kysymyksessä on eittämättä uskossa tehty hyvä teko opetuslapselle, josta luvataan armopalkka. Pelastusta ei tarvitse luvata, koska se jo on uskovan omana, ennen kuin hän on tehnyt yhtään tekoa. Edelleen pelastus ei voi Raamatun todistuksen mukaan tulla mistään muusta kuin uskosta Kristukseen, siihen, että hän on sijaisenamme tehnyt kaiken pelastukseen tarvittavan ja me emme voi, eikä meidän tarvitse yrittääkään lisätä siihen mitään, sillä yritys lisätä siihen jotain on uudestaan lain alaiseksi joutumista, josta Paavali ankarasti suomii Galatalaisia.

Tähän sopii vielä erittäin hyvin tämän päivän teksti Lutherin Manna kirjasta:

Tammikuun 18 päivänä

Hes. 36:22

En tee minä teidän tähtenne, Israelin heimo, sitä minkä teen, vaan oman pyhän nimeni tähden, jonka te olette häväisseet.

Tämä ankara ukonisku kohdistuu meidän ansioihimme, niin ettemme kerskaisi pelastaneemme itse itseämme synnistä ja että Herra muka olisi osoittanut meitä kohtaan hyvyyttään ja julistuttanut meille evankeliuminsa omien ansioittemme palkaksi. Ei suinkaan näin! Meillä ei ole mitään kerskaamista. Profeetta sanoo, että Herra on luvannut tehdä laupeuden tuhansia vuosia aikaisemmin kuin minua edes oli olemassa. Kun hän päätti lunastuksestamme, kuka häneltä silloin sitä rukoili? Tähän profeetat siis nojaamalla nojaavat.

Näin käsitetään oikein hänen hyvyytensä. Näin jokainen suu tukitaan, että se, joka kerskata tahtoo, “kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut, sanoo Herra.” Herra ikään kuin sanoo: Sinä et voi lukea ansioksesi sitä, että olet minun valtakunnassani ja että sinulla on minun armoni. Minä olen luvannut sen sinulle. Olen aikonut tehdä näin siksi, että et voisi sitä lukea omaksi ansioksesi, vaan yksin minun ansiokseni.

Tässähän jokainen suu tukitaan. Hän ei ole armollinen ja laupias meidän ansiomme tähden, sillä me emme ole sitä ansainneet teoillamme. Sulasta hyvyydestään Hän on armollinen ja laupias.

Martti Luther

Tarkoitat siis että Kristus elää pelkästään tuolla taivaassa, mutta ei uskovissa kavereissamme Pyhänä Henkenä niin, että näkisimme hänet?

Ei minua oikeastaan tämmöinen teologinen pilkunviilaus innosta. Kristus on keskuudessamme, sillä Kristuksen Henki on keskuudessamme.

En tiedä kenelle suuntasit viestisi, mutta kun sanotaan “opetuslapsen nimen tähden” niin tarkoitus on nimenomaan sanoa, että kysymyksessä on uskova. Edellähän Jeesus nimenomaan sanoo:

Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan. Matt, 10; 40-42.

Et siis voi ottaa profeettaa tykösi muutoin kuin näkemällä uskossa hänessä profeetan ja tällaista näkökykyä ei voi olla kenelläkään muulla kuin uskovalla. Ei kukaan uskosta osaton tämän maailman lapsi voi koskaan ottaa tykönsä profeettaa tai opetuslasta, sillä uskosta osaton tämän maailman lapsihan vihaa heidän sanomaansa ja ei siten näe heissä opetuslasta. Opetuslapsella Jeesus mitä ilmeisimmin viittaa tässä apostoleihin ja niihin, jotka evankeliumin asialla ovat. Heidät meidän tulee ottaa tykömme, eikä torjua heitä, sillä heidän torjuntansa on ilmaus epäuskosta, josta Jumala meidät varjelkoon. Toistan vielä varmuden vuoksi, ettei tämä heidän tykönsä ottamien kuitenkaan ole teko, joka ansaitsisi pelastuksen tai vanhurskautuksen, sillä uskovahan on jo pelastettu, eikä kuten sanottu, ilman uskoa edes voisi nähdä evankeliumin sanansaattajassa opetuslasta, siis Jeesusta itseään, Jeesuksen itsensä hänen välityksellään tuomaa sanomaa.

1 tykkäys

Ei voi sanoa, että Kristus elää kavereissa Pyhänä Henkenä.

2 tykkäystä

Olen sitä mieltä että Jeesus on nähtävissä kaikkialla maailmankaikkeudessa, riippumatta siitä onko ko. aineellinen objekti kristitty vai ei. Jumala inkarnoitui maailmankaikkeuteen, ei kristittyihin. Jeesus kuoli kaiken puolesta, ei kristittyjen puolesta.
Jeesuksen seuraajan merkki on se että hän on yhteydessä Jeesuksen kautta kaikkeen, ei vain inhimillisesti katsottuna omiinsa.
Vaikea sanoa teologisesti miten tämä tapahtuu.
En sanoisi että Jeesus näkyy maailmankaikkeudessa Pyhänä Henkenä.

Omiensa kautta Jeesus kuitenkin toimii, joten siinä mielessä häntä et voi nähdä, etkä kuulla missään muualla.

1 tykkäys

Mielipidekysymys, olen siis eri mieltä. Jeesus toimii kaikkialla ja nimenomaan usein oman joukon ulkopuolelta tulevissa asioissa. Siitä kertoo Raamatussa tarina Emmauksen tien opetuslapsista. Ja se tosiasia että opetuslapsilla oli vaikeuksia tunnistaa ylösnoussut Jeesus. Jeesus tuli heidän luokseen tuntemattomana, jotta opetuslapset huomaisivat katsoa laajemmin.

2 tykkäystä

Kukaan ei voi häntä havaita omien intellektuaalisten kykyjensä avulla, ei vaikka katsoisi kuinka laajasti jos hän ei ilmoita itseänsä. Ihmisen intellektuaaliset kyvyt ovat näet syntiinlankeemuksen turmelemat ja niistä ei ole mihinkään silloin kun pitäisi nähdä hengellisiä asioita.

Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 1. Kor. 2: 14.

Avausviestiin vastasin. Mutta en aio jatkaa tätä keskustelua enempää. Makuasia mitä termejä haluaa käyttää ja miten asiaa katsoa eri näkökulmista.

1 tykkäys

Ei ollut tarkoitus hyökätä mitenkään sinun kirjoitustasi vastaan. Nappasin vain sen lauseen sieltä, kun halusin keskustelua asiasta. Niin kuin aiemmin mainitsin olen, törmännyt täntyyppiseen ilmaisuun täällä omassa seurakunnassa. Täällä on suuri vapaaehtoisten porukka seurakunnalla. Useat heistä ovat sanoneet mulle, etteivät käy kirkossa mutta haluavat näin toisia auttamalla palvella Jumalaa. Ja korostetaan samalla tätä keskustelussa ollutta asiaa, kuinka “Kristus pitää nähdä siinä kaverissa”. Eräs kertoi, että mielellään hän on siinä “Martan” roolissa. Olen myös papistomme saarnoissa kuullut tämän tästä kehotuksia hyvän tekemiseen. Odottaisin itse jotain muunlaisempia saarnan loppulauseita mieluummin. Ja suoraasanottuna Kristuskeskeisempiä saarnoja ylipäätään.

1 tykkäys

Älä ainakaan mene moittimaan heitä. Hyvä, jos tekevät hyvää.

1 tykkäys

En tietenkään moiti. Olen itsekin seurakuntamme vapaaehtoistyöntekijä. Itse en voisi elää ilman jumalanpalveluselämään osallistumista. Mulle on tosi tärkeää päästä kirkkoon. Ymmärrän toki, ettei kaikille ole.