Olen miettinyt, pitäisikö minun varjella näppäimistöni tämän kirjoittamisesta, koska onhan tässä vaara, että Helsingin hiippakunta on vähän huono paikka olla, jos väärin puhuu. Sanon nyt kuitenkin.
Korhosen toiminta on ollut minusta aika selkeän pahantahtoista. Se lähti liikkeelle siitä, että hän yritti saada Laajasalon yrityksen paperit nähtäväkseen, mutta ei onnistunut siinä. Painostaakseen asiassa hän alkoi penkoa kuitteja ja löysi näitä epäselvyyksiä, ja sitten lähti niiden avulla jahtaamaan Laajasaloa.
@tortoise kuvaa minusta tätä aika hyvin. Laajasalolla on ainakin seurakunnissa erikoinen tapa käyttää rahaa. Hänellä on toki ollut myös muutenkin erikoinen tapa hoitaa tehtävänsä, mutta oma ymmärrykseni on, että hän on tavoittanut ja avannut aivan uudenlaisia kanavia seurakunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tätä häneltä haluttiin, kun hänet kirkkoherraksi otettiin. Olen ymmärtänyt, että hänen suhdetoimintansa on ollut laajaa, ja sillä on tosiaan ollut vaikutusta.
Helsingin seurakuntayhtymän näkökulmasta minusta kuitenkin näyttää, että koko projektissa on hieman sumutettu. Jos ajatellaan, että julkisen rahan käytössä on neljä vaihetta - 1. kirjanpito, 2. tosite, 3. tosiasiallinen osto, 4. virkatehtävä - niin Maura Audit tutki näistä vaiheita 1-3, siis kirjanpidon, tositteen ja tosiasiallisen oston välisiä suhteita. Se ei tutkinut missään vaiheessa sitä, oliko jokin matkalasku “todellinen virkatehtävä”, tai oliko mikään lounas “todellinen virkatehtävä”, tai olivatko työlounaat sallittuja kyseisten henkilöiden kanssa, tai vastaavaa. Tämä tarkastelu kuuluisi työnantajalle, sillä eri firma ei voi mitenkään tietää, mikä on sopivaa rahankäyttöä ja mikä ei. Sumutus koskee siis sitä, että Maura Auditin selvitykseen perustuen annetaan ymmärtää, että 4. vaiheen selvitys olisi tehty - mutta kun ei ole.
Tässä on minusta siis sumutettu jonkin verran. Fakta kuitenkin on, että kaikki epäselvyydet, joita Korhonen on tuonut esille, ovat olleet päättäjien tiedossa, kun asiasta on päätetty. Maura Auditin keskeinen tulos oli, että kaikki raha on mennyt juuri sinne, minne se on mennyt. Kuitteja on kadonnut, mutta rahat ovat menneet sinne, minne niiden väitetään menneen, ei esimerkiksi Laajasalon omalle tilille tai vastaavaa. Päättäjät ovat nyt sitten päättäneet, että asia ei johda sen suurempiin toimenpiteiseen, ja tähän Maura Auditin tekstiin viitataan nyt ikään kuin se osoittaisi, että vaiheen 4 tarkastelua ei tarvitse tehdä. Korhonen on puolestaan nyt fiksoitunut vaiheeseen 4. Hän on, ihme kyllä, unohtanut Laajasalon firman.
Korhosen ongelma oli, että hän alusta alkaen takertui hieman liikaa kuittien puuttumiseen. Selvitykset olivat sen vuoksi mainitunlaisia, ja niissä selvitettiin, että kuittien puuttumisen syynä oli huolimattomuus, ei se, että rahaa olisi hävitetty. Huolimattomuus on siinä määrin yleisinhimillinen piirre, että huolimattomuuden perusteella piispanvirasta erottaminen tuntuu aika extremeltä, eikä kukaan halua sitä.
Olen itse käynyt läpi Korhosen esittämät väitteet, enkä kiellä, etteikö niissä olisi jotain ongelmaa. Kysymys on kuitenkin siitä, kenen mielestä siellä on ongelma. Korhosen mielestä ongelma on, ja se on sellainen, jonka pitäisi johtaa jatkotoimenpiteisiin. Päättäjän (kirkkoneuvosto) mielestä asia on loppuunkäsitelty, eikä se johda jatkotoimenpiteisiin. “Demokratian” pyörteissä monet tuntuvat unohtavan, että kaikesta kansalaisaktivismista huolimatta - mistä tässäkin on siis tavallaan kyse - on aina olemassa joku päättäjätaho, joka lopulta arvioi, onko asiassa menetelty sellaisella tavalla, että jotain pitäisi tehdä. Rikosasiat tietenkin erikseen, mutta fakta on se, että tässä ei ole kyse rikosasioista, vaan “yrityksen” sisäisistä ohjeistuksista. Ja päättäjä on päättänyt.
Korhosella on varmasti monenlaisia motiiveja asiassa. Kirkkopoliittinen näkyvyys on yksi, mutta jään miettimään, onko tämä tosiaan tuhonnut hänen kirkkopoliittisen asemansa, niin pahasti tämä rikkoi Tulkaa kaikki -liikkeen rivejä.
Laajasalo on käyttänyt rahaa erityisellä tavalla, ja ehkä saanut sillä myös muutaman lounaan syödäkseen. Näkökulmani on lopulta aika yksinkertainen: so what. Syntinen piispani on silti minun piispani.
Siis: ottaen huomion väitetyt ja todelta näyttävät väärinkäytökset, näyttää siltä, että niissä ei ole mitään sellaista, minkä vuoksi Laajasaloa pitäisi riepotella yhä vain tämän asian tiimoilla. Väitetyt ja todelta näyttävät väärinkäytökset ovat minusta vähäisiä. Uskon lisäksi Laajasalon tehneen itse rahankäyttönsä suhteen metanoiaa ja katuneen virheitään, eikä hän niitä enää tee.
Facebookissa eräs tuttava sanoi jokin aikaa jotakuinkin näin: onkohan ihmisillä jonkinlainen kognitiivinen dissonanssi, että hyvistä tyypeistä ei haluta uskoa pahoja asioita. Vaaka on aina vain toisessa suunnassa, ja jos Laajasalo on hyvis, hän on vain hyvis, ja jos Laajasalo on pahis, hän on vain pahis. Valitettavasti asia ei ole näin. Kaikissa ihmisissä on hyvää ja pahaa, niin Laajasalossa, Korhosessa kuin minussakin.
Sadinmaa kyseli jossain Facebookissa, että mistä johtuu, että Laajasalosta on tullut Korhosen hyökkäyksen uhri, sen sijaan että Laajasalo joutuisi vastaamaan tekemisistään. Vastaavasti Louhimiehen kohdalla “uhrin suunta” on vaihtunut. Hän arvuutteli, että kyseessä olisi patriarkaatti ja sen hegemonia. En pidä sitä luultavana. Sen sijaan ajattelen, että yksinkertaisesti julkisuudessa käytävät häpäisykampanjat, jollainen sekä Laajasaloa että Louhimiestä vastaan ollut kampanja oli, eivät lopulta saa monia puolelleen. Ihminen, joka ymmärtää hyvyyttä, ei halua lopulta häväistä ketään. Kun hän on toipunut ensimmäisestä moraalisesta krapulastaan, hän inhoaa someraivonsa mylvintää ja perääntyy siitä, kun näkee, että sillä on aiheuttanut vahinkoa toiselle (tai omalle kuvalle toisesta).
Olisiko lopulta aika etsiä rauhaa tässä asiassa?
