Leppänen muuten jännästi viittasi siihen, että Hiljaisuuden ystävät, mikä on Hiljaisuuden joogan ruukku, harjoittaa erämaaisiltä ja äideiltä opittua “hiljaisuuden viljelyä”. Mitähän tästäkin pitäisi ajatella? Luolissaanko Pakomios ja Antonios ja Evagrios hiljaisuutta viljelivät? Nytkö askeettisuus innostaakin? Tai jonkin sortin light-luostarimaisuus pujahtaa takakautta luterilaisuuteen?
Tässähän voi nähdä tällaisen suuren munauksen taustalla - luterilaisuuden älyllinen protestanttisuus on laiminlyönyt kehollisuuden, kun on kirkonpenkit, eikä edes polvirukousta, eikä liioin pyhiinvaellusta, autoilla karautetaan penkkien ja kotisohvien välillä, oppia vain tankataan ja uskoa kaikesta luonnosta, aisteista ja maailmasta irti leikataan ja hiljaisuuden torni sanan sahalla katkaistaan, minkä takia nyt nääntynyt ruumis huolii vaikka vieraan hengen rakastajakseen kun ei saateta kuitenkaan kirkkokuntaa lähteä vaihtamaan?
Näinhän kirjoitin:
290-356 Kristillinen luostarilaitos syntyy Antonios Suuren ja Pakomioksen Egyptissä. Luostarilaitoksella ei ole suoraa raamatullista ohjetta, mutta munkit ja nunnat pyrkivät elämään kristillisesti köyhyydessä, rukouksessa ja siveydessä. Erakkoyhteisöt laajenivat järjestäytyneiksi luostareiksi, jotka tekivät myös lähetystyötä ja levisivät nopeasti Palestiinaan, Syyriaan ja Vähä-Aasiaan, etenkin Turkin Kappadokiaan. Luostarilaitoksesta tuli peräti kansanliike, missä voi nähdä kirkon maallistumisen vastustamista sekä kreikkalaiseen maailmankuvaan ominaista materiaalisuuden ja ruumiillisuuden väheksyntää.
Pakomios oli sotilas, joka otti kasteen tulleensa vaikuttuneeksi kristittyjen laupeudentöistä. Hän eli oppi-isänsä Palamon kanssa askeettista elämää: yöt valvottiin mahdollisimman paljon, ruokaa syötiin mahdollisimman vähän, päivät vietettiin auringon porotuksessa… Pakomios perusti luostarin ja sai sen ohjesäännön enkeliltä. Jumalanpalveluksia oli vain(!) kolme päivässä. Luostareita tuli pian lisää, jolloin munkit ja nunnat laskettiin pian tuhansissa.
Antonios menetti nuorena vanhempansa. Kerran hän eksyi kirkkoon ja kuuli Jeesuksen sanat rikkaalle nuorukaiselle. Antonios lahjoitti omaisuutensa pois, antoi siskonsa kristittyjen hoitoon ja lähti erämaakilvoittelijoiden joukkoon. Miehestä tuli kuitenkin erakko, joka vietti yksinäisyydessä 20 vuotta seuranaan enkelit ja demonit. Eristäytymisen jälkeen Antonios alkoi opettaa muita. Näin syntyi luostarilaitos.
Luostarilaitos munkkeineen herättää kunnioituksen sekaista hämmennystä ja hämmennyksen sekaista kunnioitusta 2000-luvun luterilaisessa. Ehdottomuuden puutteesta ei munkkeja ja nunnia ainakaan voi syyttää. Jeesus ei käskenyt perustamaan luostareita, mutta toisaalta juuri munkit ja nunnat noudattivat Jeesuksen köyhyyskäskyjä ja tekivät lähetystyötä. Protestanttien näkökulmasta kristittyjen jako maallikoihin ja munkkeihin on kyseenalaista kielien myös väärästä pelastusopista eli yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden kieltämisestä. Luostarielämään liittyy maailman ja aineellisen todellisuuden kieltävää ”äärikristillisyyttä”. Toisaalta nykyinen protestanttien paastoamaton porsastelu voidaan myös nimetä äärimmäisyydeksi.
Olivatko pahojen henkien kiusaukset henkivaltojen tekoja, vai pelkkää psykologiaa?
383-399 Diakoni Evagrios Pontoslainen muuttaa munkkiyhteisöön Egyptin aavikolle kirjoittaen origenistisen päätuotantonsa. Syy eksiiliin lienee ihastuminen naimisissa olevaan naiseen. Ajatusten ytimessä on mielen paluu Jumalan luokse. Materiaalisen maailman luominen ja lankeemus käyvät yksiin. Evagrios uskoo intellektien ennaltaolemiseen ennen ruumiillista asuntoa. Mielen matka kohti Jumalaa sisältää käytännön ja kontemplatiivisen elämän. Käytänöllisyys tarkoittaa askeesia ja hyveitä, rakkautta ja apatiaa. Evagrioksella korostuu psykologissävytteinen sodankäynti demoneja vastaan. Hän kehitteli kiusausten listaa – mässäily, seksuaalinen himo, rahanahneus, surumielisyys, vihamielisyys, laiskuus, turhamaisuus ja ylpeys – mistä syntyi myöhemmin roomalaiskatolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä. Keskeistä oli myös mielen rukous. Kontemplatiivisuus kuuluu gnostikoille, jotka mietiskelevät jumalallista alkuperäänsä ja palaavat siihen Kristuksen syntymän, kuoleman ja taivaaseenastumisen mahdollistamana – jumalallistuvat, enkelinkaltaistuvat.