@tortoise nosti aiemmin tämän lainauksen @JohannesK :lta.
Mikään kristillinen tunnustuskunta ei mielestäni ole rukoustavoissaan kovin kehollinen verrattuna joihinkin muihin uskontokuntiin tai perinteisiin.
Yksi tietty asia suomalaisessa, protestanttisessa perinteessä on itseäni vuosien kuluessa ahdistanut. Se jatkuva puhe että teoilla ei voi pelastua (mikä on tietenkin totta, oli sitä myös ollessani katolilainen) tuntuu muuttuvan kristittyjen käyttäytymisessä muotoon, että ei kannata edes ajatella uskon voivan ilmentyä sanoissa ja ajatuksissa, teoissa ja tekemättä jättämisissä.
Se että usko saa tulla konkreettisiksi ajatuksiksi, sanoiksi ja teoiksi, ja luopumiseksi vanhan ihmisen teoista, on kristillistä rukouksen kehollisuutta parhaimmillaan.
Ääneen, vapaasti rukoilu ja uskon muuttuminen osaksi käyttäytymistä on kokemuksellisuutta, mistä myös varoitetaan. Ihmisen elämä on kuitenkin kokemusta siitä että on elossa. Jospa saisi luvan kanssa myös kokea uskoa.
Jos Jumala voi inkarnoida toisen persoonansa ihmiseksi ihmiskokemuksellisuuteen, Jumala voi myös inkarnoida sisäisen rukoukseni sanoihin ja sisäisen uskoni ajatuksiin ja tekoihin.