Tällainen ei ole hyväksyttävää, ei puolin eikä toisin. Mutta itse mainitsit ongelmaksi sen, että “suljetaan yhteisymmärryksen ulkopuolelle”. Tämä ei ole eikä voi olla eikä sen pitäisi olla mikään ongelma sinänsä.
Ei ketään “suljeta yhteisymmärryksen ulkopuolelle”, ei sellainen ole edes mahdollista. Porukan ja keskustelun ulkopuolelle voidaan sulkea, mutta tuo ilmaisu on absurdi eikä tarkoita mitään.
Jos tarkoituksesi on puhua loukkaavasta nimittelystä, pilkasta, ivasta ja halventamisesta, niin puhu sitten siitä. Selkiyttäisi keskustelua. Kaikki ovat varmasti samaa mieltä sen paheksuttavuudesta. Ehkä tulkitset yritykset selventää tuota “yhteisymmärrystä” ja sen ulkopuolelle jäämistä loukkaavan nimittelyn puolusteluksi?
Niin minä en ainakaan tarkoittanut, että mikään nimittely olisi oikein, vaan että sitä yhteisymmärrystä oikeasti löytyy. Ja kun meillä mediassa ja ‘fiksumpien’ ateistien ja agnostikkojen taholta on tottunut kuulemaan sen verran halventavaa tekstiä uskovista, on vapauttavaa puhua ei-kristitylle kirkossakäynnistä ja uskostaan tietäen, että ei kohtaa halveksuntaa tai ylimielistä luokittelua tyhmäksi ja takapajuiseksi ihmiseksi.
Nyt näyttää sellainen julkkis kuin Tommy Hellsten menettäneen puolisonsa. (Lähde: Facebook)
Hänen jaksamisensa puolesta voisi pistää käsiä ristiin. On aikamoinen elämä ollut hänellä, ja rankoista vaiheista on noussut paljon hyvää ja monia auttanutta tekstiä.
Ei Hellsten ehkä klassinen kristitty ole mutta kristitty kyllä ja on myös puhunut omasta uskostaan. Pitäisi se viimeisin kirja lukea.
Saa nähdä, jaksaako mies vielä julkista toimintaa. Surutyön kautta varmaan terapeuttista tekstiä syntyy, jos voimia on.
Kysymys onkin siitä, onko Jumala antanut ilmoituksensa ts. ilmoittaako hän itsensä meille? Luulen,että ihmisen on mahdotonta olla vakuuttunut siitä, että Jumalaa ei ole olemassa. Sellainen “vakuuttuneisuus” on lähtöisin ihmisen itsekkyydestä, jonka vangiksi hänen järkensä on joutunut ja joka itsekeskeisyys häntä johtaa. Minun on henkilökohtaisesti mahdotonta ajatella, että länsimaisen kulttuurin keskellä, etenkin suomessa elävä ihminen voisi olla tietämätön Jumalasta niin, että hän voisi sanoa, ettei Jumala todellakaan ole ilmoittanut itsestään mitään hänelle.
On erotettava toisistaan järki joka toimii itsensä varassa ja järki joka toimii Jumalan hengen ohjauksessa.
Järki ei sellaisenaan ilman jumalallista valaisua ole kyky meissä, joka havaitsee totuuden tai ymmärtää sen. Järki on avuton totuutta koskevissa kysymyksissä aina siihen saakka kunnes valo, josta se on saanut syntynsä valaisee sen. Ihminen voi Jumalan luomana olentona, siis luotuisuuteensa perustuen vastata Jumalan kutsuun kun tämä kutsu käy ihmisen luokse Pyhän Hengen voimassa. Kun ihminen sitten on vastannut siihen uskomalla tulee hänestä järjellinen so. hänen järkensä toimii oikein, vaikka täällä vielä kovin puutteellisesti. Jeesus on totuus ja hänen Hengessään eläminen merkitsee kykyä muodostaa päätelmät maailmasta ja elämästä totuudellisesti.
Kaikissa ihmisissä on luonnostaan jo paljon kiihkomielisyyttä tai fanaattisuutta. Tarvitaan vain sytyke tai motiivi, joka tuo sen esiin. Täysin agnostinen ihminenkin voi olla joissain tietyissä asioissa kiinni fanaattisesti tai intohimoisesti. (Esim. joku voi olla urheiluhullu, joka intohimoisesti kannattaa jotain tiettyä joukkuetta, vaikka järjen valossa intohimoisuus sellaisen asian suhteen tuntuu hassulta, lapselliselta tai jopa järjettömältä.) Takertumattomuus katoavaan todellisuuteen tai turhamaisiin asioihin ei onnistu kaikille tai juuri kenellekään. Ihminen, joka ei ole nähnyt vielä intellektillään järjettömän ja katoavaan kaikin voimin itsensä ripustavan intohimonsa “läpi”, on vielä irrationaalisen luontonsa sätkynukke, ja siitä syystä altis kiivaasti takertumaan katoaviin asioihin.
Dogmaattinen usko, joka jakaa ihmiset jyrkällä tavalla muutamaan kategoriaan (hyvät ja pahat, Jumalan omat ja Paholaisen omat), on ilman muuta negatiivinen suhteessa niihin, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavalla tai haluavat toimia vastoin oikealla tavalla uskovan uskoa. Paavali sanoi Jumalaan uskovista ympärileikkaukseen kehottavista, että kunpa oikein kuohitsisivat itsensä, nuo teidän kiihottajanne. Jeesus käytti ilmaisua kyykäärmeiden sikiöt (viittasi sanoillaan väärällä tavalla uskoviin).
Se, että Soini puhuu ronskisti tai sanoo suoraan, mitä aikuisen oikeasti ajattelee, on toisaalta mielestäni ihan hyvä asia, sillä teennäisyys ei ole hyvä asia. En itse ainakaan loukkaannu, jos joku sanoo minusta jotain kammottavaa, jos hänen uskonsa saattaa hänet niin sanomaan. Lapsi tai nuori voi ottaa muiden lausahduksia itseensä, mutta aikuinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen voi hymähtää tai antaa välittömästi mennä toisesta korvasta ulos sen, mitä toinen korva vastaanottaa. Maailmaan mahtuu miljoonia erilaisia mielipiteitä.
Sinä agnostikkona koet, ettet voi todistaa omaa näkemystäsi (kenties paradoksaalisesti kunnolla edes itsellesikään), joten ymmärrät tai osaat olla tästä syystä suvaitsevainen tai ei-fanaattinen suhteessa eri tavalla ajatteleviin (kun itse siis et ole fanaattisesti sitoutunut tai “addiktoitunut” mihinkään ideologiaan, dogmaan tai yhteisöön, joka vaatii sinulta ehdotonta kuuliaisuutta tai antautumista). Kun itse ei ole fanaattinen, niin on vaikea ymmärtää, miksi kuitenkin monet vähintään yhtä rationaaliset ihmiset ovat fanaattisia tai “mustavalkoisia”. Itse siis uskon tai olen jopa huomannut, että nimenomaan dogmaattisesti uskovien piirissä on todella paljon fanaattisuutta. Heillä on heidän omasta mielestään ehdoton totuus; he näkevät omasta mielestään totuuden metafyysisistä asioista kirkkaasti ja epäilyksettömästi; siitä syystä he ovat valmiit taistelemaan valhetta vastaan.
Fanaattisuus ei ole mikään uskovien ominaisuus. On paljon ei-fanaattisia uskovia, ja paljon erittäin fanaattisia ateisteja. Minulla on Facebookissa aika monia kymmeniä uskovia kavereita, ja yksi järjestäytynyt ateistininen kaveri. Kaksi ihmistä on, jotka postaavat jatkuvasti aatteellista ahdasmielistä aineistoa, toinen on yksi näistä uskovista, toinen on tämä ateisti. Ja ainoa, joka on postannut toisen ihmisen tappamiseen viittaavan jutun, jota omat aatteelliset ystävät kannustivat ja komppasivat, oli tämä ateisti. Ja hauskan vitsin kohde oli tunnettu suomalainen kristitty poliitikko.
Juuri näin! Kaikkein kipeimmin tuon kiihkomielisen intohimon kokee juuri uskova kristitty taistellessaan vanhaa luontoansa vastaan. Kun uskova ottaa ensi askeleita uskon tiellä, niin kaikki näyttää silloin kovin auvoiselta ja helpolta, koska hän ei vielä tiedä mikä häntä odottaa, hän ei ole vielä tullut tuntemaan vanhaa luontoansa, joka hänessä riippuu ja joka synnynnäisen lainalaisuutensa tähden kuvittelee vanhurskautuvansa tekojenja tähden, siis sen tähden, että hän saa perattua itsestään pois tuon kiihkohenkisen intohimon, joka kohdistuu näihin maallisiin. Mutta oppiessaan tuntemaan itseänsä hän huomaakin, ettei vanha aatu hänestä mihinkään lähde, ei kirveelläkään, vaan hän takertuu tähän katovaan todellisuuteen, sen nautintoihin ja niin kuin sanoit ja kuvasit “turhamaisiin asioihin”, usein jopa aivan yltä päältä lapsellisiin asioihin ja on niissä kiinni kuin täi tervassa. Usein vasta kauan kamppailtuaan hän oppii huomaamaan, ettei ihminen voi vanhurskautua lopettamalla synnin tekemisen, vaan uskomalla syntinsä anteeksi Kristuksen tähden. Kiinnittymällä uskon kautta Kristukseen hän on Kristuksessa, siis toisessa hänen ulkopuolellaan olevassa henkilössä vanhurskas, eikä hänen enää tarvitse etsiä vanhurskautta itsestään.
Jaa-a… olen hiukan eri mieltä. Tai ainakin taas kerran on sanottava, että katson asiaa eri suunnasta. Olen kokenut sen, kun Jumalaa vain ei ole. Tai jos on, niin hän on kääntänyt minulle selkänsä. Vähintäänkin hyljännyt lopullisesti. Ja tämä ajatus toki kuvaa hyvin sitä, mihin minut aivopestiin aikoinaan. Kyllä ihminen lopulta uskoo, kun hänelle toistetaan riittävän kauan samaa asiaa, että sulla ei ole oikeaa ymmärrystä. Siksi olenkin hyvin varovainen sen suhteen, rukoilen kun muistan nimenomaan tätä asiaa, että anna Jumalani minulle lempeät sanat kun kohtaan etsivän ystävän. Että minä olisin aina pikemminkin todistamassa vain siitä, että lupauksen sana koskee sinuakin.
Kun Jumalaa ei ole, Häntä vain ei ole. Asioita ei ajattele sen kautta. Tai jos Hän nyt sattuisi olemaan, niin on sitten jossain joitain muita varten. Tätä on vaikea selittää sellaiselle, jolle näyttää olevan itsestään selvyyys, se että usko on olemassa. En minä oikeastaan uhrannut ajatusta koko asialle, koska se ei ollut merkityksellistä. Pärjäsin hyvin ilmankin.
Kuitenkin lahjan arvon eli Jumalan lapseuden ymmärtämisen kautta Jumala tuli todelliseksi monin eri tavoin. En perusta uskoani kokemuksiin, eikä uskoni ole uskoa omaan uskooni, sanottakoon se selvyydeksi. Kuitenkin on niin, että vaikeana hetkenä vaikerran kuin pikku lapsi, että miksi Jumala minut hylkäsit, voisitko näyttää jonkin merkin että olet olemassa. Ja hän on näyttänyt. Sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Toisaalta on myös niinpäin, että kristinusko sopii mun logiikkaan kuin nenä päähän. Se on jotain parasta, minkä varassa elää levossa.
Mietinpä vaan lyhyesti tätä ketjun otsikkoa, ja miten toimin itse.
Siinä onkin pohtimista, kyselemistä.
Kyllä kai “samanhenkisten” kanssa uskosta voin puhua, sanoa
että apu minulle tulee Herralta, Jeesus on minut pelastanut.
Mutta mites tuolla kylän raitilla, joku vaan kysäisee miksi kasvoni säteilee,
tai ei säteile…pystynkö kertomaan?
Jeesus sanoo: Joka häpeää minua ihmisten edessä, sitä minä häpeän
Isäni edessä!
Itse olen todella huono esimerkki kristitystä muille, siksi tunnen paremmaksi olla hiljaa. Huomaan nimittäin usein, että omat motiivini ovat kaikkea muuta kuin kauniit sellaisia ihmisiä kohtaan joita en voi sietää ja evankeliointi tällaisessa tilanteessa olisi irvokasta.
Kävin parturissa viime viikolla, jossa aasialainen tyttö leikkasi tukkani. Hän on leikannut pari kertaa aiemminkin hiukseni, mutta nyt huomasin hänen kyynärvarteensa tatuoidun ristin. Ehkä talvella ja keväällä kun olin viimeksi siellä hänellä oli ollut pitkähihainen pusero, jonka vuoksi en ollut ristiä nähnyt.
Aluksi ajattelin, että onkohan hän joku hevari tai satanisti, sillä peilikuvasta parturituolissa istuessani ei ollut heti helppoa havaita, miten päin risti on käsivarressa, ne kun olivat välillä ties missä asennossa.
Tämä nuori nainen vaikutti käsittämättömän säteilevältä, mutta niinhän usein aasialaiset vaikuttavat. Tässä oli kyllä silti jotain muutakin. Hän ei puhunut kuitenkaan mitään siihen suuntaan että hän olisi kristitty. Lopuksi maksaessani näin myös kaulassa ristin ja tatuoitukin oli ihan oikein päin. Olin hiljaa mielessäni hyvin iloinen siitä mitä olin nähnyt, sillä vaikka aasialaiset ovatkin yleensä hyvin ystävällisiä ja ovat mitä uskontoa edustavatkaan, vakuutuin tämän naisen uskosta!
En kulje evankelioimassa, enkä seiso kadunkulmissa julistamassa tai traktaatteja jakamassa.
Mutta uskallan toki tuoda kristillisen uskoni esiin seurassa kuin seurassa, jos sitä kysytään tai asia läheltä liippaa. Reaktiot ovat sangen moninaisia. Hauskinta on jos jossakin harrastuspiirissä tai muussa äijäkerhossa, missä on toiminut jo vuosia ja saanut jonkinlaisen tolkun miehen maineen, paljastaa uskovansa Jumalan luoneen maailmankaikkeuden ja Jeesuksen olevan ainoa pelastuksemme, seuraa hiljaisuus, mikä saattaa kestää parinkin tapaamisen yli. Sitten kaverit jotenkin hyväksyvät, että saattaa se nörtti/ressu/kaljakaveri kai olla uskovainenkin, ja silti hommat jatkuu. Joskus joku sitten tulee kahden kesken keskustelemaan uskonasioista myöhemmin.
Ei minun tekniikkanörtin matemaattis-luonnontieteellistä maailmakuvaani yhtään sotke usko. Jumala loi olemisen, energian, materian ja tyhjyydenkin, Sitten fyysikot ja kosmologit yrittävät selittää mitä tapahtui hetipian alkuräjähdyksen jälkeen, silloin kun palestiinalais-aktivismiltaan ehtivät, kuten Voima-lehden kolumnisti Syksy Räsänen, joka satunnaisesti nähdään Yliopiston Viikin laitoksillakin.
Jatkan vielä sen verran, että värinsä näyttäminen, eli jonkin tunnusmerkin esilläpito voi olla todella hieno asia. Aina kun näkee kalankuvan auton takaosassa, tulee hyvä mieli, tai kun kuulee jonkun vaikka kuuntelevan hengellistä musiikkia tai radio-ohjelmaa. Pari kertaa olen törmännyt mustalaisiin huoltoasemalla tai parkkipaikalla, kun radiosta soi hengellinen ohjelma. Jostain kummasta heti nousee sympatiani heitä kohtaan, joka muuten on yleensä hukassa.
Joskus näin motoristijengin ajelulla, mutta kun selässä luki Gospel Riders, en voinut muuta kuin olla onnellinen, jokin sykähti taas. Olen joskus ajatellut, että pitäisi sittenkin liimata se kalankuva auton taakse. Joku TV7-tarra olisi jo vähän liikaa. Kirsi Rostamolla on muuten ollut jo kauan keltainen Mini, jonka rekkari on Dei - 1.
Sama täällä, paitsi -80- 90 luvuilla tein vapaaehtoista vankilalähetin työtä, jossa tehtäväni oli pitää Raamattu piirejä akselilla “nokka”," sörkkä" ja Kerava.
Tuossa tehtävässä myös evankelioin.
Kaikki kaverini tietävät uskostani ja siitä usein myös puhutaan heidän kanssa, koskaan en tuputa ja aloite tulee useimmiten heiltä.
Lyhyt offtopic kysymys: miten päin tuon kalankuvan pitää autossa olla? Näkee kalan pään vasemmalle tai oikealle katsomassa. Onko sillä edes väliä? Itse ajattelen kuitenkin että oikealle on oikeampi tapa…
tää on hyvä… hebreanlainen ajattelu seuraa kirjoitustapaansakin, eli etenee oikealta vasemmalle. Tätä kuvaa hyvin vaikkapa bet-aakkonen, joka on kuin piirretty neliö, jonka vasen sivu on jätetty piirtämättä.
Niinpä ‘menneisyys’ (tamul, edessä) on vasemmalla, edessämme, avoimesti nähtävissä, ja ‘tulevaisuus’ (maher, takana) oikealla, suljettuna takanamme, näkymättömissä.
Siinä meinaa mieli hieman vinksahtaa, kuin ajattelee noita vasen-oikea juttuja…
