Julkinen uskosta kertominen ja usko


#104

Katopas kummaa. Oikeen rovasti. No, kiitoksia kovasti tuosta Jumalan sanasta. :slightly_smiling_face:

Tymäkät Jumalan kutsut tiedän. Viimeisin oli sellainen, etten sitä oikein hyväksy. Jumala olisi voinut tehdä jotain ja vähän aiemmin. Mutta se vapaa ratkaisuvalta… Vapaalla ratkaisuvalla ratkaisin asiat päin seiniä. Vapaa ratkaisuvalta on saanut elämässäni tuhottomasti pahaa aikaan.

Nyt elän tiukasti sidotussa ratkaisuvallassa. Vapaaseen ratkaisuvaltaan saatan joidenkin mielestä suhtautua kohtuuttomalla vihamielisyydellä, mutta minä tiedän miten käy kun ihminen / itse pääsen vapaasti asioita ratkaisemaan. Etenkään joskus panikoituvaa, tuolloin suorastaan neuroottista syntistä, ei pitäisi koskaan päästää ratkaisemaan vapaasti yhtään mitään.

Noissa ensimmäisissä saatan ehkä kunnostautuakin, mutta nuo kaksi viimeistä. Kun vihollinen näkyy horisontissa, en ole sävyisä enkä itsenihillitsevä.

Sotamies Rokkakin sanoi, että soat loppuu sotimalla ja kun ammutahan on siinä oltava tappamisen meininki.

Jeesus Kristus ei tainnut ihan näin sanoa… mutta kyllä Hänkin kiivastui nähdessään huijareita Herran huoneessa. Pöydät lensivät ja pulut karkasivat nopeasti taivaalle.


#105

Näin on! Itsekin olen neuroottinen ihminen ja siksi hyvin tiedän mitä tarkoitat. Joskin nykyisellään on neurottisuuteni hellittänyt aika paljonkin ja “liipasinsormeni” ts. ratkaisuherkkyyteni antanut aika paljonkin periksi. Onkohan sitä viimeinkin alkanut oppia, että “messujunia” on aivan liikaa?


#106

Näin on, mutta Jeesus oli perisynnistä vapaa. Me ei olla, ja siksi meillä siihen sinänsä oikeassa olevaan suuttumiseenkin liittyy aina myös synnillisiä impulsseja ja hirveän helposti siinä tekee väärin, vaikka tarkoittaisikin hyvää. Näin ollen ei kannata seurata Jeesuksen esimerkkiä kovin hanakasti tässä asiassa. Maltillisempi lähestymistapa on parempi.


#107

Mutta ku Lutherkin kutsui tätä Pyhäksi Wihaksi ja sanoi, että pyhästi saa, jopa pitääkin vihastua, muutoin ei evankeliumi leviä! :persevere:

(Älä ota mua kaikessa ihan kirjaimellisesti… Ymmärrän mitä tarkoitat ja asia on aiva oikke.)


#108

Eikö hän siis kuollutkaan? Tai ottanut ihmishahmoa kokonaisuudessaan? Tai kantanut ihmiskunnan kaikkia syntejä?


#109

Perisynti ei ole ihmishahmoon sellaisenaan kuuluva asia, eihän sitä ollut Aatamilla ja Eevallakaan. Jeesuksen ihmisyys on alkuperäistä, täydellistä ihmisyyttä, ei langennutta sellaista.


#110

Itsekin olen ymmärtänyt Hänen olleen täysin synnitön, mutta kokeneen nk. kiusauksia (kuinka synnitön voi niitä kokea, en tiedä), tästä syystä Hän pystyi ymmärtämään ja samaistumaan tähän kauhujen ihmisyyteen.

En tiedä missä vaiheessa, - mahd. rukoillessaan Getsemanessa? - Hän kuitenkin “otti ihmiskunnan synnit päällensä”, eli eräällä tavoin “sai syntisyyden tartunnan”, “muuttui syntiseksi” ja tässä syntisyydessään, synnin kauhussa ja syntisessä epäuskossaan Hän huusi Jumalalle: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?!” Tässä oli katumus.

Seuraavaksi Hän sanoi: “Isä, Sinun käsiisi minä annan henkeni” = uskoa.

Luther: “Oikea parannus ei siis ole muuta kuin katumusta ja uskoa.” :pray:

Hänet syntisenä tuomittiin kuolemaan. Mutta jo kuolemassaan, Tuonelassa, Hän saarnasi evankeliumia kadotetuille. Sitten, “uutena ihmisenä”, esikoisena “kirkastetussa ylösnousemusruumiissaan” Hän nousi kuolleista ja astui ylös Taivaisiin.

Jeesus, sinä olet Herra.


#111

Hei, minäkin pohdin julkista uskossa olemista ja monia muitakin uskon asioita.

Olen kuitenkin uusi tällä foorumilla ja kaipaisin henkilökohtaista viestikumppania. Yritin netistäkin etsiä tyyliin “puhu pastorille”, mutta ei semmoista kanavaa oikein löytynyt. Jos täältä ei apua saa, niin ehkä täytyy kääntyä oman seurakunnan puoleen.


#112

Tervetuloa!
Oma seurakunta onkin ensisijainen osoite jos uskosta haluaa keskustella henkilökohtaisesti.
Tämä palsta on hyvä kristinuskoon liittyvän tiedon hankintaan ja kyllä täälläkin höpistään välillä hyvässä hengessä. Varsinaista sielunhoitoa ym täällä ei luvata ja tulijaa saattaa hämmentää myös eri tavalla uskovien melko kiivaat väittelyt. Tosin niihinkin voi suhtautua oppiakseen jos pystyy :yum:

Selaile ketjuja ja tutki olisiko sinulle sopivaa aihetta.
:+1:


#113

Älä hyvä ihminen etsi internetistä apua hengellisiin kysymyksiin. Siitä tulee vain päänvaivaa ja ahdistusta. Mars papin puheille, jos joku asia mietityttää.


#114

Henkilökohtainen keskustelu papin kanssa on tosiaan hyvä juttu, kunhan sen kynnyksen uskaltaa ylittää. Minulla on onneksi eräs ystävä, vanha rovasti, joka ei ole omasta a(lueen mukaan määrätystä) seurakunnastani. Tutustuin häneen yhteisen ystävän kautta muissa harrastuksissa, ja automiehenä kuljetin tuota erään Helsingin seurakunnan entistä kirkkoherraa harrastusmatkoillamme. Tuolloin sain rauhassa puhua tuskastani ja peloistani kun oma kirkkokuntamme tuntuu ajautuvan johonkin sellaiseen suuntaan, mitä ei Raamatun ohjeista löydy. Ilman niitä keskusteluja ja hänen lohdutustaan ja levollisuuttaan, en olisi varmaan jäänyt evlut-kirkkoon.

Sittemmin olen kokenut, että täällä minulla on kuitenkin vielä tehtävää niissä vapaaehtoishommissani, joissa koen voivani auttaa ihmisiä ja kirkkoa, ja joissa ei tule esiin jyrkästi jakavia oppikysymyksiä. Sen työn ja mukanaolon kirkossani teen Jeesukselle, Kristuksen kirkolle, olkoon että se fyysisesti tapahtuu evlut-organisaatiossa, joka juoksee omilla poluillaan ja kompassi hukassa. Sellaisiin vapaaehtoistöihin en enää lähde, jossa joutuisi suoraan ottamaan kantaa opillisiin kysymyksiin.

Mutta minulle on ollut kovasti apua juuri henkilökohtaisista keskusteluista muutaman hyvän papin kanssa oman polkuni ja henkisen kotini etsimisessä. Omassa kristinuskossani heilun välillä evlut - ortodoksinen kirkko, ja kunnioitan kaikkia kristillisiä kirkkokuntia, ja voin rukoilla ja osallistua jumalanpalveluksiin kunkin ehdoilla kokien yhtä lailla palvelevani Jumalaa.

Tuon vanhan rovastin nimeä en voi antaa, Toinen hyvä pappi (ei myöskään kotiseurakunnastani) on Espoonlahden kirkkoherra Turtiainen, mainio rohkaisija ja lohduttaja. Aina kohdatessani hänet (itse ollessani siipi maassa tai ahdistunut), hän on positiivinen ja energinen ja rohkaisee eteenpäin ja kohtaamaan vaikeita ja jyrkkiäkin ihmisiä hommissa, jos hommat tehdään Ihmisten hyväksi ja Jeesuksen kunniaksi.

Olen myös kohdannut henkilökohtaisissa keskusteluissa kaksi mainiota ortodoksista pappia, Uspenskin katedraalin eräs ja Herman Alaskalaisen kirkon kirkkoherra. Heissä on syvä ymmärrys ihmisestä.


#115

Tässä kohtaa on ns. mannermaalainen harha, eli Jeesus ei koskaan muuttunut syntiseksi, vaan synti ainoastaan luettiin hänelle, hänen itsensä kuitenkin pysyessä synnittömänä. Aivan vastaavaavasti hänen vanhurskautensa luetaan meille uskoessamme, vaikka perisynti jääkin vielä meihin olemaan kasteemme jälkeenkin. Eihän meidän muuten tarvitsisi rukoilla “Isä meidän” rukouksen kohtaa “anna meille anteeksi meidän syntimme.” Tätähän se katumus ja usko, lyhyesti sanoen parannus on.


#116

En tiedä mitä synnin lukeminen jollekin tarkoittaa, mutta Raamatussa ilmaistaan asia niin että Kristus tehtiin synniksi. Se on kai eri asia kuin että tehtiin syntiseksi.

Miksi olet sitä mieltä että meidän ei tarvitsisi rukoilla velkojamme anteeksiannetuiksi siinä tapauksessa että perisynnin vaikutus on otettu pois kasteessa?
Rukoiltavaa riittää ennen lopun tapahtumia, vaikka tähän päivään mennessä osa ihmiskuntaa on jopa otettu sieluineen, ruumiineen taivaaseen.


#117

Ensimmäiseen kappaleeseesi vastauksena Raamatun sanat:

Hepr 4:15: “Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.”

1Piet 2:22: “joka “ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”,”

Näin on siis selvää, että hän itse oli olemukseltaan synnitön ja siten hänet vain luettiin pahantekijöiden joukoon, kuten Raamattu toisaalla sanoo.

Jälkimmäiseen kappaleeseesi vastaan puhuvanikin vain luterilaisesta positiosta käsin, jossa perisynnin katsotaan jäävän vielä uskovaankin ihmiseen, vaikkakin toki anteeksiannettuna. Koska se kuitenkin on meissä ja saa meidät tekemään sitä mitä emme tahdo, kuten Paavali asian ilmaisee, me rukoilemme syntimme anteeksiantamusta uskossa.


#118

Täydellä maallikon tietämättömyydellä ja sivistymättömyydellä en ole kyllä koskaan kokenut kirkossa synnintunnustuksessa&rukouksessa, että rukoilisin perisyntini puolesta. Kyllä minulla on mielessä ne lukuisat omat teko&asenne-syntini, mitkä taas olen onnistunut viime synninpäästön jälkeen tekemään.

Mutta tämä on tällaista perusäijän palikkaymmyksen mukaista teologiaa.


#119

Minä en ehkä ajattele käsitettä “perisynti” kirkossa ollessani, mutta toisaalta emme tunnusta yksitellen omia pahoja tekojamme, ellei kyseessä ole yksityisrippi.
Jumalanpalvelusten synnintunnustuksissa olo usein jotenkin yhteisen taakkamme kantamiseen liittyvä.

Herra, armahda. Emmekö me tämänkin laula ja lausu “meitä” ajatellen? Kautta aikojen ihmiset ovat varmasti liittäneet omat elämäntilanteensa yhteen sen kanssa, miltä maailma kokonaisuutena näyttää. Herra, armahda meitä voi minunkin huokaksenani sisältää rukouksen “Herra, armahda, tätä langennutta ja katoavaisuuden alla huokaavaa maailmaa” .


#120

Ehkäpä muotoilin asiani huonosti? Tarkoitukseni oli sanoa, että rukolilemme Isä meidän rukouksessa “anna meille meidän syntimme anteeksi” erityisesti perisynninistä nousevia syntejä anteeksi, vaikkakin vaikeahan on sanoa, ettei siinä perisynti olisi myös mukana, koska ilman sitähän ei olisi tekosyntejäkään. Sanon tämän täydellä maallikon tietämyksellä.:grinning:


#121

Sangen onniteltava on se ihminen, joka joskus pääsee siihen tilanteeseen, että on jo saanut perisynnin seuraukset (syntiset ajatukset, puheet ja teot ynnä laiminlyönnit) siivottua pois ja voi keskittyä pyytämään Jumalalta anteeksiantoa perisynnilleen.


#122

Perusäijällä on siinä tapauksessa tarkka omatunto ja hyvä muisti. Mulla ainakin on ihan tavallinen tilanne, että messun synnintunnustuksen yhteydessä ei muistu mieleen mitään konkreettisia syntejä lähimenneisyydestä. Silti tiedän että niitä on, ja tiedän että vaikka ei jostain syystä olisikaan, yleinen syntisyys pysyy silti. Aina on armon tarpeessa ja pienellä paikalla Jumalan edessä, oli mielen päällä konkreettisia tekosyntejä tai ei.


#123

Ei ole sellaista kristittyä, jolla ei olisi itsekästä hitautta jatkuvasti elämässä mukana. Sen voi palauttaa mieleen ehtoolliselle mentäessä.