Olet toki oikeassa sanoessasi, että kristinuskon lopullinen tuomio on heviä. Sitä ei vain yleensä tule juurikaan ajateltua, jos nyt sattuu joulukirkossa käymään ja siellä lausutaan isä meidän rukous.
Tietenkin rukous saa aivan uusia muotoja silloin, kuin yritetään häätää sairauksia tai herättä kuolleita, kuten tietyt hyvin tunnetut suomalaiskristitytkin ovat tehneet.
Vasemmistolaisista en ajattele kovin positiivisia ajatuksia. Tämä juontaa juurensa siihen, kun nuorena miehenä kesätöissä ollessani jotkut saman lafkan vanhemmat työntekijät alkoivat nimitellä minua lahtarin pojaksi. En edes tiennyt mihin sillä viitattiin, mutta olivatpa kuulleet varmaan jostain, kuka isäni oli. No ei ollut kyllä isällänikään mitään tekemistä vapaussodan kanssa, mutta hänen isällään oli.
Ajattelinpa sitten myöhemmin, kun asia tuli selväksi, että ollaan sitten lahtari, jos kerran niin nimitellään. No, olipa suvussani ollut porukkaa myös punaisten puolella, mutta sehän ei tietenkään noita idiootteja kiinnostanut.
Olen tätä nykyä aina ihan periaatteesta eri mieltä kuin vasemmistolaiset ja jos sattuu joku ajatus menemään samaan suuntaan kuin vasemmistolaisilla, niin se on oma ansioni - ei vasemmistolaisten.
Ja siitä, että uuden sisällissodan syttyessä menisin samantien nykyajan valkoisten joukkoihin, saa kiittää näitä nuorta miestä kiusaavia idiootteja.
En esitä mitään tutkimukseen pohjautuvaa väitettä, enkä yleensäkään mitään ateistien lapsista.
Oma kokemukseni ja myös asiallisten ammattiauttajien kokemus on, että uskonto ei ole mielisairaus vaan ihmisille tyypillinen asia. Eri uskontojen edustajat esimerkiksi kokoontuvat rauhantyön merkeissä. Valtioiden päättäjät eivät sulje uskontoa pois näkyvistä, vaan pitävät uskonnonvapautta ihmisoikeutena.
Uskontoja käytetään väärin, fanatismissa, sekä kansallisella että perheiden tasolla. Se on eri asia kuin väittää että uskominen sinänsä olisi sairasta.
Aarrgh.
100 vuotta on kulunut ja vaikka arvet ovat sukupolvilta siirtyneet eivätkä vieläkään kokonaan kadonneet - niin silti: Eikö olisi jo aika ottaa opiksi?
Eihän meillä oikeasti ole muuta järkevää vaihtoehtoa kuin sovinnon tie. Sisällissodat ovat hirvittäviä tragedioita ja niiden opetuksen pitäisi olla: Ei koskaan enää. Meidän kansamme on selviytynyt sodista ja saavuttanut uskomattomia asioita 100 vuoden aikana. Nyt on aika rakentaa rauhaa ja auttaa myös samantapaisissa kriiseissä eläviä ei-suomalaisia.
No oikeasti olen toki samaa mieltä. Mutta tuo menneisyyteen jäänyt episodi vi…taa vieläkin ja saa vereni kiehumaan. Mutta kun ei tiedä mitä lahtarilla tarkoitetaan niin sitten ei tiedä. Luulin asian liittyvän jotenkin eläinten teurastamiseen, enkä oikein tiennyt, mitä olisi häiskille vastannut. Nykyään tulisi nyrkkiä naamaan saman tien.
Niin, minäkin olen kuullut kertomuksia. Lieneekö tällä palstalla ketään, joka omakohtaisesti moiseen tilanteeseen on joutunut? Onko rukous auttanut hädässä olevaa niin, että varma turmio onkin äkisti muuttunut tilanteesta selviämiseen.
No, tunteesi on ymmärrettävä. Mutta olen vakavissani siinä, että sellaisia tunteita ei pidä ruokkia eikä edes tuoda julki ajatusta, että sisällissodassa olisi jo vihollinen katsottuna.
Pidän ihmisen henkisen terveyden ja koko elämän kannalta tärkeänä, että oppii ymmärtämään omien asenteiden taustaa. Niin kuin sinä tuossa kerrot. Sen ymmärtämisen pitäisi minusta jatkua niin että aktiivisesti opettelee kohtelemaan “niitä” sovinnollisesti ja vailla vihaa. Ajattelen, että ihmisten väliset sodat ja väkivaltaisuudet ovat vain laajentunutta ongelmaa, jonka lähtökohta on siinä, että on joku katkera kokemus.
Nuo lahtariksi haukkujat olivat saaneet oppinsa joltain. Eivät hekään ole toivottomia tapauksia. Jos hyvin kävisi, heistä voisi tulla lahtarin jälkeläisen kavereita.
En voisi kyllä kovin helposti kuvitella itseäni upottamassa avantoon ketään satunnaista vangiksi saatua vihollista tai sitomaan pakkasessa puunrunkoon.
Ai olivatko nämä esimerkkejä punaisten kohtaloista? Molemmat osapuolet menivät kauheuksiin - sitä minun ei ole vaikea uskoa.
Koko ajatus sisällissodasta on hirvittävä. On ehkä hyvä tietää siitä pääkohdat. Minä en pysty esim. katsomaan aihetta käsitteleviä elokuvia enkä juuri lukemaankaan siitä. Psyykkinen rakenteeni ei tykkää niistä asioista.
Satun tietämään että terapiatyötä tekevät kohtaavat jatkuvasti näitä “taakkasiirtymiä”. On hämmästyttävää että taakat ja traumat muuntuvat, mutta eivät katoa helpolla.
Tuosta, että ei voisi kuvitella itseään raa’aksi… Valitettavasti itse uskon, että moni ei olisi voinut kuvitella koskaan sitä, mitä sitten on tehnyt. Sekä tappamisen että lievempien rikkomusten kohdalla. Ihmistä vaivaa sittenkin taipumus siihen että on susi lähimmäiselleen. Sellaista vastaan on taisteltava ja rakkautta levitettävä aktiivisesti, mutta koskaan se ei ihmiskunnasta taida hävitä.
Pointti ei siis ole nähdä pahuutta vain toisissa vaan myös itsessä. Silti ei voi luovuttaa. Hyvällä pahaa vastaan, ei pahalla.
Kylläpä minä saarnaan tänään. Olisiko paaston aika?
Onhan esimerkkejä myös sotilaista, jotka kieltäytyvät oman henkensä alttiiksi asettaen kohtuuttomista raakuuksista.
Ja osa sotilaista ampuu sodissa tahallaan ohi. Eikös siitäkin ole paljon todisteita? Se on tosin eräänlaista petturuutta, koska se vaarantaa aseveljien hengen.
Toisaalta se, että Talvisota elokuvassa Niittykasematista juoksi yksi ryssä elävänä karkuun luotien siivittämänä kertoo ennemminkin suomalaisten armeliaisuudesta kuin huonosta ampumataidosta.
Olen kanssasi samaa mieltä, että on väärin väittää uskomista sairaudeksi.
Mutta kun väität, että uskominen edistää mielenterveyttä, niin tottahan toki silloin uskovien lasten mielenterveys pitäisi olla parempi kuin ateistien. Jos molemmat lähtevät samalta tasolta ja toista edistetään, niin kyllähän toinen silloin jää jälkeen. Tai sitten myös ateismi edistää mielenterveyttä.
Oma mielenterveyteni järkkyi silloin 1989 pääasiassa juuri sen takia, että olin ryhtymässä kristityksi liian vaativan uskonnollisuuden ohjauksessa.
Raamatussa kehotetaan vihaamaan suurinpiirtein kaikkia paitsi Jeesusta ja oma elämä pitäisi kieltää, jotta kelpaisi. Tällaisten vaatimusten kanssa sinnitteleminen voi olla mielelle liian raskas taakka. Toki ei välttämättä. Onhan esimerkkejä myös siitä, että se onnistuu, vaikkakin käännekohdassa saattaa olla sisäistä ristiriitaa.
En kinaa. Haen vaan ihan selkeää loogisuutta. Eikä kyse ole minun ajatuksistani, vaan ihan matematiikasta. Jos lähdetään samalta tasolta ja toiseen ynnätään, niin se toinen jää pienemmäksi. Jos siihen toiseenkin ei ynnätä.
Ei uskon puolustamiseksi minusta saa epäloogisuuksia esittää. Tai saa tietysti, mutta tyhmää sellainen on.
Ei ole epäloogista sanoa että uskonto on terveellistä ja esim. rukous tuo turvallisuutta.
Eihän lapsen elämä pelkästään jotain kerhoelämää ole. Moni asia vaikuttaa ja eri suuntiin.
Kohtuuton vaatimus on että pitäisi osoittaa ateismin luovan turvattomuutta jos sanoo niin kuin minä tein. Eihän ateistin lapsikaan ateismiin tyhjene vaan voi aivan hyvin saada hyvän kodin ja turvaa jne.
Sinulla tuntuu olevan taas taistelukirves terävänä…
Ei mitään riitaa. Älä hermostu. Loogisuus on vain sellaista. Jos x ja z ovat yhtä suuret ja x:n lisätään jotain positiivista niin x>z. Jos näin ei ole, on silloin myös z:n lisättävä sama luku.
Summa summarum: Usko ei edistä mielenterveyttä sen enempää kuin ateismi.
