En usko, että tästä kukaan sai oikein selvää, että mitä “ne asiat” olivat. Tai miten ne liittyivät jalkojen pesuun. Tai “vain jalkojen pesuun”. Ellet sitten vain tarkoita solvata minua pelastumattomaksi. No. Tästä saa myös jännää pohdittavaa.
Retoriikka tarkoittaa, sanana ja kirjaimellisesti, vain puhetaitoa. Ja klassisesti puhetaidon merkitys on ollut 1) vakuuttaa joku omasta näkemyksestä, 2) saada toinen omalle puolelle tai 3) saada toinen toimimaan tietyllä tavalla. Nykyaikana ajatellaan, että koska mitään suurta totuutta ei ole olemassa, on kaikki puhe lähtöisin näkökulmista. Jokaiseen yksilöön kuuluu hänen jakamaton ja rikkomaton oma näkökulmansa. Se tarkoittaa, että retorinen puhe yrittää saada yksilön hylkäämään oman näkökulmansa ja alistumaan jonkun toisen näkökulmalle.
Tästä johtuen retoriikka tarkoittaa nykyihmiselle samaa kuin alistaminen. Eli retoriikka on pohjimmiltaan väkivaltaa, jota yhden henkilön uskomukset tekevät toisen henkilön uskomuksille ja sitä kautta toiselle henkilölle.
Moderni ihminen, jonka aika oli lopuillaan ehkä sata vuotta sitten, uskoi asioiden hallitsemisen kautta järjen ja tieteen tuottamaan hyötyyn. Tässä ovat keskeisiä erilaiset metodit, mekanismit ja voimat. Kuulostaa karismaattiselta hengellisyydeltä. Mutta enpä mene asioiden edelle. Tämä tarkoittaa sitä, että modernin ihmisen retoriikka tarjoaa ja lupaa kohteelleen erilaisia tapoja saada asioita haltuun tai hallintaan.
Tässä on sellainen jekku, että jos ihmiselle tarjotaan tapaa tai voimaa, jonka avulla kontrolloida itseään, niin siinä samalla tulevat mukana ne tavoitteet, mihin sitä kontrollia pitäisi käyttää. Jos lahjoitan sinulle vasaran, etkä ole poikkeuksellisen luova yksilö, niin löydän sinut pian takomasta nauloja. Eli modernin ihmisen evankeliumi on, että “me kontrolloimme sinua jotta voit kontrolloida itseäsi”. Nyt minun pitää löytää tästä varauloskäynti ennen kuin saan syytteet antinomismista eli laittomuuden suosimisesta. Totean kuitenkin, että jos evankeliumin sisältö ja Jumalan suurin rakkaus ihmistä kohtaan on tulla Jumalan kontrolloimaksi tai saada Jumalalta kontrolli, jota käyttää itseensä tai antaa Jumalan kontrollin virrata lävitseen, niin kontrolli on yhtä kuin evankeliumi eli yhtä kuin rakkaus.
Eli reformoidussa ja karismaattisessa pyhityksessä retoriikka on kontrollia. Jos kontrolli on totuus ja evankeliumin ydin, niin se on sallittua eli luvallista vallankäyttöä. Mutta jos näin ei ole, niin se on vain verhoiltua alistamista eli väkivaltaa. Toisaalta ihminen, joka on kiinni huumeissa tai viinassa, on nimenomaan vailla kontrollia. Josta syystä tilanne voi hyvinkin näyttää siltä, että kontrolli on yhtä kuin evankeliumi on yhtä kuin rakkaus.
Joh. 13:7 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: “Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät”.
Joillekin evankeliumi näyttäytyy sarjana ihmeellisiä suorituksia. Jeesus elää “täydellisen elämän”, joka on Jumalalle kelpaava osoitus täydellisestä itsekontrollista. Evankeliumit ovat siis lakia. Koska me emme kykene samaan, me tarvitsemme ristin kautta saatavaa armoa. Tämä on se, minkä modernit ihmiset ajattelevat, että opetuslapset vastedes ymmärsivät. Eli kidutuksen ja kärsimyksen salaisuuden. Jonka jälkeen meille lahjoitetaan oma kontrolli joko pelkän Raamatun sanojen auktoriteetin tai korkeudesta puettavan voiman muodossa.
Mt. 11:28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Alkoholistia saattaa auttaa seurakunnan tai AA:n kautta saatu “jumalallinen” tai “korkeamman voiman” antama itsekontrolli. Mutta jos hän jää siihen, on hän “tullut uskoon” vain tätä aikaa varten. Kontrollin retoriikka oli kristinuskon historiassa ohikiitävä ilmiö, jolla kesti yli tuhat vuotta ilmestyä - ja sittenkin vain tiettyjen maallisten ideoiden seurauksena - ja jonka aika on samalla tavalla nyt ohi, jopa samasta syystä.
Tämä selittää paljon seurakunnan nykytilaa, jossa usko kontrollin tavoitteisiin on kadonnut, mutta usko siihen välineenä asioiden saavuttamiseksi on jäänyt jäljelle. Tästä saadaan se, mitä kutsutaan menestysteologiaksi. Erilaiset seurakuntakasvun ja verkostoitumisen ideologiat ovat samasta juuresta. Lopulta kontrolli ilman tavoitteita on vain valtaa vailla suuntaa. Tämä vallan ja kyvyn ihailu asiana itsessään on tuonut meille “kristilliset” johtajuusopit, uuden ajan apostolit ja toinen toistaan groteskimpia karismaattisuuden aaltoja.
Koska evankeliumilla pyritään vaikuttamaan ihmiseen - siis onhan se kehotus kääntyä johonkin - niin evankeliumi on retoriikkaa eli suostuttelua. Nyt voi pitää mielessään Matt. 11:28, 29 ja kerrata autuaaksijulistamisen, puheet taivaan linnuista ja kedon kukista ja että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Ei vaikuta miltään itsekurin ylistykseltä. Sen sijaan, että evankeliumit asettaisivat mahdottoman tason ja vaatisivat pyrkimään siihen, ne ovat päinvastoin täynnä lupauksia.
Luuk. 12:34 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
Siipien alle tuleminen ei ole suoritus eikä vaatimus. Evankeliumit käsittää oikein jos ne näkee täysin rauhanomaisena retoriikkana. Niiden tarkoitus on vedota, houkutella ja luvata. Ilosanomasta puuttuu kokonaan ajatus vallasta ja kontrollista. Se on siis armoa vailla vaatimuksia. Joka kuitenkin sellaisenaan jäisi vain lupaukseksi, koska on mahdotonta ihmisen saada sen lupaamia asioita toteen tässä elämässä. Tähän on vastauksena risti. Ja ristin hyväksyminen ainoaksi vastaukseksi - eli että Kristuksen seuraaminen valtakuntaan ja uuteen elämään tapahtuu lopulta kuoleman kautta - on koko laki.
“It is safe to tell the pure in heart that they shall see God, for only the pure in heart want to.” – C. S. Lewis
Puhdas sydän ei ole suoritus, vaan jotain, mikä on luvattu lahjaksi näissä samoissa evankeliumeissa. Joku voi olla tekopyhä (eli “pyhäksi tekeytyvä”) väittämällä vaikka, että ajattelee himokkaita ajatuksia vain kerran päivässä. Eli siten, että onnistuu kontrolloimaan itseään tietyn tasoisesti. Tässä pyhyys on tätä kontrollia. Mutta jos puhdas sydän tulee siitä, että janoaa näitä lupauksia, ja tunnustaa ne itseltään puuttuviksi, niin ei ole koko ongelmaa siitä kilpailemisen ja sen kontrolloinnin kanssa, että janoaako varmasti tarpeeksi, tai kuka janoaa riittävästi. Tässä pyhyys on juuri tuo vanhurskauden jano.
Tämä ei ole niin yksinkertaista kuin miltä saan sen tuossa kuulostamaan. Mutta asian monimutkaistaminen pitää tehdä jollain toisella kerralla. Ja on joka tapauksessa tarkkaa puuhaa. Keskeistä on kuitenkin, että jos joku torjuu tämän retorisen pyynnön, mikä evankeliumit ovat, niin se tapahtuu valitsemalla jokin tässä elämässä toteutuva hyöty evankeliumin edelle tai tilalle. Tai luulemalla, että jokin tämän elämän hyötyihin, voimiin ja mahdollisuuksiin keskittyvä ajattelu on oikeastaan yhtä kuin evankeliumi.
Puhdas evankeliumi on olemukseltaan tarjous, joka tehdään kaikille. Ikuisesta näkökulmasta katsoen on tarjouksen torjumisessa itsessään riittävästi rangaistusta. Jotain kidutusta saattaa sen lisäksi olla luvassa, mutta se ei ole tässä keskeistä. Siihen asti, kunnes kohtalo on lopullinen, on Jumalan nimessä mahdollista ja aiheellista vain vedota ihmiseen evankeliumin kautta. Langenneen maailman maalliset yhteisöt ja organisaatiot sen sijaan saavat, voivat ja niiden pitää rajoittaa ja rangaista. Niiden elinehto on, että ne kontrolloivat ja sulkevat ulkopuolelle. Siksi kristitty voi olla nationalisti ja tukea konservatiivisia lakeja. Maallisen yhteisön selviäminen on aina eri asia kuin sen jäsenten iankaikkinen kohtalo.
Mutta jos nämä sekoitetaan, niin silloin tulee aiheelliseksi ja tarpeelliseksi Jumalan nimessä ja Jumalan mandaatilla rangaista ja kontrolloida. Raamatun mukaan ihminen suljetaan ulos lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä (1Kor. 5:1-5). Mutta jos evankeliumista on tullut yhtä kontrollin kanssa, niin silloin ulkopuolelle sulkeminen vastaa kadotuksen julistamista. Tämä lienee ajatuksesi kun sanot, että 1) opetan muuta oppia ja olen 2) paisunut, 3) enkä ymmärrä mitään, vaan 4) haen riitakysymyksiä ja 5) tavoittelen kateutta, herjauksia, pahoja epäluuloja ja olen 6) mieleltäni turmeltunut, 7) totuuden menettänyt ja 8) pidän jumalisuutta keinona voiton saamiseen (viittauksesi kohtaan 1Tim. 6:3-5), 9) enkä ymmärrä mistä puhun (Joh. 13:7) ja 10) olen kaiken lisäksi epäpuhdas (Joh. 13:10). Tällainen “hengellinen viisaus” jos jokin on vihaa. Kun taas sinä kutsut vihaksi pelkkää asiasta puhumista.
Itsensä kanssa on monesti kiva jutella. Sinä tulet mukaan sitten kun tahdot tai ehdit tai koet sopivaksi. Mikään pakko ei ole. Omalla osallistumisellasi olet kuitenkin keskusteluun liitetty jo.