Ajattelin aikoinaan samoin, mutta sillä tarkennuksella, että Jumala liittää kasteen välityksellä ihmisen Kristukseen. Oletko sitä mieltä, että kaste on armonlähde, ei siis “vain” armon väline?
En pysty tuohon viilaamiseen. Siksi ei sytytä Väisänen tai anti-väisäsläisyys.
Koetan mahdollisimman yksinkertaisesti tukeutua siihen, mitä kirkko opettaa:
Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.
Varmaankin Huovisen tekstiä, Katekismus.
(kaste on)…armoa tulviva elämän vesi ja ”uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”, niin kuin pyhä Paavali lausuu kirjeessään Titukselle, sen kolmannessa luvussa: ”Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. Tämä sana on varma.”
Lutherin Vähä katekismus.
Lapselle siis jo annetaan, ei vasta ymmärtävässä iässä olevalle aikuiselle (joiden ymmärrys myös olisi varsin vaihtelevaa!), tuo kaikki lahjaksi.
Puetaan Kristukseen. Se on todellakin enemmän kuin vain seurakuntaan liittäminen, tai vain hieno hetki, jonka vasta uskoontullut voisi jotenkin liittää yhtenä palana osaksi Jumalan häntä koskevaa toimintaa. Kyllä kaste on minusta dramaattisen tärkeä, jos Raamattu ja kirkon vanha opetus asiasta on totta. Meidät kastetaan Kristuksen kuolemaan, eli me olemme hänessä, ja vaikka mitä tapahtuisi, me kerran nousemme hänessä ylös, niin kuin hän nousi haudasta.
Sen pohtiminen, mitä on epäusko ja uskoontulo suhteessa tähän Jumalan suvereeniin tekoon, on oma juttunsa. Näitä asioita ei ehkä saa insinöörimäisellä logiikalla tai mikroskooppia käyttävän tutkijan välineillä tyydyttävään järjestykseen. Pääasia on että armo on Jumalan meitä kohtaa osoittaman toiminnan koko ydin. Ja se annetaan niin runsaana kuin pystymme ottamaan, kasteessa, ehtoollisessa, uskossa joka syntyy ja vahvistuu kun sitä ruokitaan sanalla.
1 tykkäys
Meidät siis puetaan kasteen välittämän uskon kautta Kristukseen, josta meihin virtaa armo, eli hän ja vain hän on todellinen armonlähde. Tämä erottelu on tarpeen kasteen välineluonteen teologiseksi ymmärtämiseksi. Väisäsen käsitys ei ainoastaan ole joku kevyt poikkeama kristinuskosta, vaan vakava sellainen, koska siinä pelastus siirtyy lain piiriin ja kalvinismiin. Kalvinismiin sikäli, että tämän käsityksen mukaanhan johdonmukaisesti vain ne pelastuvat, jotka saavat kasteen, eikä Jeesus siten olekaan sovittanut koko maailman syntejä (objektiivinen vanhurskautus) vaan ainoastaan niiden synnit, jotka ovat vedellä tehtynä tekona kastetut. SLEY:n usein sekä puheissa, teologiassa, että Siionin kanteleessakin usein korostuva koko maailman autuus oppi menisi roskakoriin tässä teologiassa.
1 tykkäys
Olen ajatellut aikoinaan hengenheimolaistesi tilaisuuksissa ja jumiksissa käydessäni sanan ja sakramenttien (kaste ja ehtoollinen) olevan armonvälineitä, jotka itsessään tai ex opere operato tai ilman uskoa eivät välitä armoa ihmiselle, joka kastetaan, käy ehtoollisella tai lukee sanaa.
Jos joku väittäisi, että ehtoollinen ei ole vain armon väline, vaan armonlähde, joka tuo armon ihmiselle ilman henkilökohtaista uskoa, niin seuraava kohta Uudesta testamentista torjuu sen ajatuksen.
“Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.” (1 Kor. 11:28-30)
Ajatus siitä, että Raamatun lukeminen (eli Jumalan sana armonvälineenä) sinänsä välittää armoa lukijalle tai kuulijalle, tulee tyhjäksi tehdyksi pelkästään sillä, että myös muiden uskontojen tunnustajat lukevat ja kuulevat Jumalan sanaa, mutta uskovat toisin kuin kristityt; samoin lukemattomat uskonnottomat osaavat jopa ulkoa Raamattua. "Hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." (Hepr. 4:2)
Jos kaste on armonväline, joka edellyttää niin kuin pelkkä sana ja ehtoollinen uskoa ollakseen armoa välittävä, silloin kaste ei ole armonlähde tehdystä teosta, vaan samoin kuin ehtoollinen ja sana, pelkkä armonväline.
Ajatus siitä, että kaste ilman muuta uudestisynnyttää vauvan kuin vauvan, perustunee ehkä siihen, että lapsi ei ole vastaan hangoittelija. Mutta mistä peruste sille ajatukselle? Ei ainakaan perisyntiopista. Vauvaahan ei tarvitsisi edes pelastaa kasteella, jos vauvaa ei pidettäisi jumalattomana ja siis “vastaan hangoittelijana”. “Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta.” (Ps. 58:4) “Minä tiesin, että sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta.” (Jes. 48:8b) Mielestäni esim. näiden raamatunkohtien valossa ei ole alkuunkaan itsestään selvää, että vauva ottaisi vastaan Jumalan valtakunnan helpommin kuin aikuinen. Joka tapauksessa ajatus siitä, että jokainen vauva tulee uskoon tai uudestisyntyy kasteessa, ei millään muotoa “kunnioita” ihmisen itsemääräämisoikeutta tai vapautta valita itse, uskoako vai eikö uskoa. (Tietenkään vauva ei voikaan valita, mutta jos hänet on tehty uskovaksi tai pelastetuksi ennen kuin tulee ymmärtäväksi, kyse ei ole sen ihmisen omasta valinnasta.) Kun jotkut niistä, joiden mielestä lapsi kuin lapsi uudestisyntyy kasteessa, esittävät, että aikuista ihmistä Jumala ei pakota uskoon tai käännytä vastoin aikuisen omaa tahtoa, niin eikö tässä ole selvä ristiriita? Jos vauvat tulevat uskoon ilman omaa valintaa ja päätöstä silloin kun ovat perisynnin alaisia, miksi eivät myös aikuiset?
Minä en ajattele että olen jonkun erikoisen hengen heimoa. 
Minusta luterilainen tunnustus on asiassa ihan selvä ja se on toistettu täälläkin monta kertaa.
Kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen. Se millä sanalla uskoontuloa kuvataan, on tähän liittyvä oma keskustelunsa.
Nopea googlaus vie sekä kirkkomme että Lhpk:n sivuille.
Martti Vaahtoranta kirjoitti tänne joskus artikkelin tästä tänne. Ei liene enää saatavilla.
Ymmärsin kristittynä asian niin, että samalla kun ihminen uudestisyntyy, hän tulee uskovaiseksi. Uudestisyntyminen ja uskoon tuleminen ovat yhtäaikaisia.
Jos ihminen olisi uudestisyntynyt, mutta ei uskovainen, ja hän kuolisi uudestisyntyneenä, joka ei ole uskovainen, silloin hän joutuisi uudestisyntyneenä kadotukseen, koska Uudessa testamentissa pelastus sidotaan uskoon, ei sellaiseen (mielestäni epäraamatulliseen) uudestisyntymiseen, josta puuttuisi usko.
“Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)
“Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.” (Joh. 3:18)
Olisi mielestäni epäraamatullista opettaa, että voi olla uudestisyntynyt ja samalla uskomaton. Jos voi olla uudestisyntynyt mutta samalla kuitenkin uskomaton, silloin ei voisi sanoa Jeesuksen tavalla, että “joka ei usko, on jo tuomittu”.
Näihin kysymyksiin juuri tuossa Kerosuo menee. Samoin muistaakseni Vaahtoranta.
Tarkoitin tuossa siis sitä että aikuinen kokee uskoontulon. Sitä tietyt suunnat kutsuvat uudestisyntymiseksi.
Nyt jätän tämän, ei ole enempää tässä vaiheessa annettavaa. Luterilainen tunnustus riittää minulle.
Eli siis kuollut ei voi olla koskaan syntynytkään? Tähän rinnastuvasti tämän siis itse miellän. Vauva uudestisyntyy kasteessa, saa Pyhän Hengen ja uskon lahjan. Mutta usko voi kuolla, ja jos kasteessa istutettua uskon siementä ei lainkaan hoideta, voi kasteessa annettu usko olla loppunut jo ennen kuin sen olemassaoloa osaisi itse ilmaista tai jälkeenpäin muistaisi. Tällaisen kertaalleen uudestisyntyneen, mutta sittemmin hengellisesti kuolleen Jumala voi toki herättää uudelleen henkiin.
2 tykkäystä
Tarkoitin tuossa yhteydessä sitä, että joku olisi uudestisyntynyt ja samalla hetkellä tai samanaikaisesti kuitenkin ei-uskovainen.
Lyhyesti annan oman näkemykseni siihen, kun tortoise sanoi, että tietyt suunnat kutsuvat uudestisyntymäksi sitä, kun aikuinen kokee uskoontulon. Tästä ei tarvitse puolestani jatkaa keskustelua, jos ette halua. Jos lapsena kastettu alkaa uskoa Jeesukseen Vapahtajanaan esim. oltuaan jonkin toisen uskonnon uskovainen vuosia ennen sitä, niin samalla hetkellä kun hän alkaa uskoa Jeesukseen, hän uudestisyntyy, sillä ei hän nähdäkseni ole millään voinut olla esim. jonkin toisen uskonnon uskovaisena kristillisessä mielessä uudestisyntynyt, koska on mielestäni mahdoton perustella Raamatulla, että voi olla uudestisyntynyt, mutta olla silti samanaikaisesti uskomaton tai uskoa johonkin toiseen jumalaan. Kuinka voi olla uudestisyntynyt Jumalan lapsi, mutta samalla uskoa aivan toisin kuin Raamattu opettaa tai elää uskomattomana? Millä raamatunkohdalla perustelisitte ajatuksen, ettei vauvana kastetun tarvitse syntyä uudestaan ylhäältä pelastuakseen, vaikka hän olisi elänyt vuosikymmeniä esim. jonkin antikrtistillisen uskonnon uskovaisena?
Vielä lisään. Viime vuosisadalla kirkossamme käytössä ollut Eino Sormusen laatima katekismus opettaa muistaakseni kahta uudestisyntymistä. En muista yhtään sen katekismuksen sisältöä siltä osin, mutta allekirjoitan Sormusen käsityksen, että lapsena uudestisyntynyt voi syntyä uudestaan, jos ihminen elää ei-kristittynä kasteensa jälkeen.
Minulle uudestisyntynyt ihminen oli yhtä kuin Jumalan lapsi. Kuinka voisi olla olematta uskovainen, jos on Jumalan lapsi? Joku toinen, esim. @9x, jolla on käsitteet paremmin hallussa, voi oikaista ja tarkentaa. Tunnustuskirjojen mukaan uudestisyntymisen seuraus on uusi elämä. Uuteen elämään kuuluu myös uskominen.Kun liikuin kristillisissä piireissä, joissakin yhteyksissä uskovia sanottiin uudestisyntyneiksi. Annettiin ymmärtää, että uudestisyntyminen ei ole menneisyyttä.
Jos annetaan ymmärtää, että ei tarvitse syntyä uudesti toisen kerran, jos on elänyt vauvakasteensa jälkeen vuosikausia täysin jumalattomasti (siis ilman kristillistä uskoa), vaan täytyy ainoastaan “herätä kuolleista”, niin eikö sekin ihminen, joka ei ole koskaan uudestisyntynyt, ole hengelllisesti kuollut?
“Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!” (Ef. 5:14)
Mutta sinähän tiedät vastauksen! Onko tarkoituksesi vain herättää keskuselua ja seurata ylhäältä/sivusta mihin päin pallo pyörii?
Uudestisyntyminen tapahtuu aina kun ihminen havaitsee tehneensä syntiä ja palaa Isän luo. Ei se ole yksittäinen, kertaluontoinen tapahtuma ihmisen elämässä. Ihminen uudestisyntyy ylhäältä niin monta kertaa kuin on tarvis.
D
2 tykkäystä
Kyllä näin! Ilman uskoa ei voi olla otollinen Jumalalle.
Pidän sitä seikkaa menettääkö ihminen uudestisyntymänsä langetessaan uskosta aika kehällisenä kysymyksenä kaikesta huolimatta, josta voi olla eri mieltä. Joka tapauksessa näin käydessä hän ei tarvitse uutta kastetta, vaan uudelleen uskomista, palaamista kasteeseensa, palaamista siihen uudestisyntymäänsä jonka hän on menettänyt. Ihmisen, joka on uudestisyntynyt on tultava joka päivä kastetuksi uudestaan uskolla.
Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee? Vastaus: Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.
Tunnustuskirjat, s. 310.
1 tykkäys
Mitäs sanoisit seuraavasta Raamatun kohdasta?
- Moos. 1: 38-39. Joosua, Nuunin poika, joka sinua palvelee, hän pääsee sinne; vahvista häntä, sillä hän on jakava maan Israelille perinnöksi. Ja teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, ja teidän poikanne, jotka eivät vielä tiedä, mikä on hyvä, mikä paha, ne pääsevät sinne; heille minä annan maan, ja he ottavat sen omaksensa.
Näyttäisi sillle, ettei pahuus ole Raamatun mukaan kehittynyt vielä samaan mittaan lapsissa kuin vanhemmissa. Tätä seikkaa mm. Luther painottaa sanoessaan lasten olevan soveliaampia kuin niiden joissa pahuus on päässyt jo kehittymään pidemmmälle. Siksi kait Jeesuskin ottaa lapset esimerkiksi ja sanoo sen kaltaisten olevan taivastan valtakunnan. Eivätkö he silloin myös kasteessaan uskoisi, koska heidän järkensä, toisin sanoen heidän päänsä ei ole vielä kasvanut niin isoksi, ettei se mahdu enää ahtaasta portista sisälle.
1 tykkäys
Ei mielestäni perisynti ole Raamatun mukaan pienempi alussa. Toki ihminen ehtii tehdä syntiä ja pahuutta kun vuodet kuluvat. Mutta langennut luonto on perittynä kaikissa. Kaste pukee Kristukseen lapsen tai aikuisen, valkeassa vaatteessa olemme!
Jeesuksen sana lapsista tarkoittanee sitä että aikuisten tulee suhtautua Jumalaan rakastavana isänä ja uskoa ettei oma aikuinen järkemme tai mikään kykymme vie meitä lähemmäs Jumalaa. Ne ovat esteenäkin monesti, siksi lapset nostetaan esimerkiksi.
Tässä muuten ikävä kyllä myös lestadiolainen perinne erehtynee. He kastavat vauvat, mutta selittävät kasteen merkityksen toisin kuin luterilaisuus. Lapset ovat heistä jotenkin lähempänä Jumalaa, elleivät suorastaan synnittömiä.
1 tykkäys
Ei olekaan! Oletan kuitenkin, ettei se ole kehittynyt samaan mittaansa lapsissa kuin aikuisissa? Näin Lutherkin asian näkee. Tai siis uskon torjunta ei ole lapsella vielä niin voimakasta kuin “isopäisellä” aikuisella.
Tuo Lutherin ajatus oli peräti Isossa Katkismuksessa Tunnustuskirjoissa!
Näin kristityt käyttävät kastetta oikein, ja juuri tätä vedellä kastaminen merkitsee. Ellei näin tapahdu, vaan vanhan ihmisen ohjaukset päästetään löyhälle, niin että sen vauhti vain kiihtyy, silloin ei kaste ole käytössä, vaan ponnistellaan kastetta vastaan. Sillä ne, jotka elävät erossa Kristuksesta, eivät muuta voi kuin tulla päivä päivältä pahemmiksi. Sananlaskukin lausuu tämän totuuden: “Aina entistä pahempi, iän myötä ilkeämpi.” Jos joku oli vuosi sitten ylpeä ja ahne, tänä vuonna hän on paljon ylpeämpi ja ahneempi. Näin kelvottomuus kasvaa ja edistyy ihmisessä nuoruudesta asti. Pikkulapsessa ei ole vielä mitään erityisiä paheita, mutta kun hän varttuu, hänessä ilmenee kurittomuutta ja siveettömyyttä. Kun hän tulee täysi-ikäiseksi mieheksi, esiin alkaa nousta yhä enemmän todellisia paheita. Jos siis kaste voimineen ei ole torjumassa ja tukahduttamassa vanhaa ihmistä, tämä seuraa luontoaan ja jatkaa hurjastelevaa elämää. Mutta siellä, missä ihmiset ovat tulleet kristityiksi, vanha ihminen heikkenee päivä päivältä, kunnes vihdoin häviää kokonaan. Tätä on oikea nöyrtyminen kasteeseen ja nouseminen siitä joka päivä jälleen ylös. Ulkonaista merkkiä ei siis ole asetettu vain vaikuttamaan voimakkaasti, vaan myös jotakin julistamaan. Milloin uskoa harjoitetaan niin, että se tuottaa hedelmää, kaste ei ole tyhjä vertauskuva, vaan siihen liittyy myös vaikutus. Mutta jos uskoa ei ole, se jää pelkästään hedelmättömäksi merkiksi.
Tunnustuskirjat, s. 407-408.
Jotenkin vastaansanomatonta! 
No juu, ei mitään vastaansanomista sille että ilman uskossa kilvoittelua Jumalan tahdosta loitotaan koko ajan.
Mutta tässä mentiin mielestäni eri asiaan kuin oli tuo pohdinta vauvan kasteesta ja voiko vauva uudestisyntyä.
Sillä juuri perisynti panee meidät samalle viivalle. Ja sen kaste pesee. Jumalan edessä ei ole niin ikään meissä eroa synnin vähäisyyden tai paljouden perusteella. Ihminen kuuluu langenneeseen sukuun mutta Jeesuksessa kelpaamme Pyhälle.
1 tykkäys
Nyt meilläkin tuli erimielisyys!
Lapsi on kyllä yhtä perisyntinen kuin ikävämpikin ihminen, mutta perisynti ei ole päässyt kasvamaan hänessä samanlaiseen torjunnan mittaan kuin erossa Kristuksesta eläneessä aikuisessa. Onhan tämä Tunnustuskirjoissammekin sanottu, kuten ylempänä siteerasin. Siksihän Jeesus ottaa lapsen esimerkiksi. Käytännön kokemuskin osoittaa minulle, että esim. jo nelivuotiaaseen lapseen evankeliumin sanoma uppoaa kuin naskali voihin. Mutta jos kerron sitä esim. yleisessä saunassa oman ikäisilleni Kristuksesta erossa eläneille “käpysäkeille”, niin kivinenpä on maa vastassani.
Ps. Nimitys “käpysäkki” tulee siitä kun täyttää säkin männynkävyillä niin kovimpa kuhmurainen on säkin pinta, aivan kuten meidänkin vanhusten pinta.
Tämäkin “käpysäkki” nimitys oli lainaus Lutherilta.
Ei siis menty ollenkaan ohi siitä voiko lapsi uudestisyntyä kasteessaan, tulla uskoon. Ilman muuta hän voi! Sen sijaan käpysäkin saaminen uskomaan ei ole ollenkaan niin simppeli juttu.
Nipotan vaan sitä että perisynnin vuoksi kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla. Siksi lapsetkin kastetaan.
Näitä voi toki käännellä ja väännellä maailman tappiin asti.
Mutta - keep it simple, kuten globaali ihminen sanoo - ihminen pelastuu Jumalan armosta. Ja se on ihan yhtä suuri armo ja suuri ihme aina. Hän lahjoittaa pelastuksen, hän on kasteessa ja uskossa kaiken antaja ja lähde.
Btw, taas minua kosketti se miten avoimesti koulukäynnilläni 2.luokan oppilaat tunnustavat uskoa ja kertovat esim rukouksestaan. Vastaavasti joku sitten jo samassa iässä ihmettelee “näitä Jeesus-juttuja” eli aikuisten tai isojen sisarusten puheet on tarkkaan kuultu. Joka tapauksessa on suurta armoa että lapsille ja nuorille voi musiikin kautta meidän maassamme viedä evankeliumia. Ikävää on, että monet eroavat kirkosta ja jättävät lapsensakin vaille tätä viestiä.