Jotkut ajattelevat siihen tapaan, että ainoa väline on kaste, jonka kautta pelastus saadaan. Sitten ollaan yhden asian ympärillä vain. Kaste on yksi armovälineistä, jossa meille Jumalan armo tarjotaan.
No enpä tiedä. Kyllä kastetta voidaan korostaa mutta ei sentåän noin.
Jumalan sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamaa on kaikki mitä tarvitaan pelastavaan uskoon.
Järisyttää tai sitten vakuuttaa hiljaisesti ja vähitellen. Niin Jumala toimii, eri ihmisten kohdalla eri tavoin.
Kyllä sitä voi vain huomata uskovansa.
Näin kertoo itsestään mm C.S.Lewis. Kirjassa joka on suomeksi nimeltään Ilon yllättämä. Ateistista tuli kristitty. Ei kai minkään järisyttävän ilmestyksen kautta.
Mutta hienoa jos kokemukset yhdistävät. Ei siinä ole mitään pahaa. Jos annetaan arvo myös kasvamiselle uskoon.
Raamatussa asia on toisin.
On hyvin yksinkertainen Jeesuksen sana: Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.
On lähetyskäsky eli kastekäsky.
On apostolien vakuutukset uudestisynnyttävästä pesusta ja kasteessa Kristuksen kanssa hautaamisesta ja yhtäläisestä ylösnousemisesta.
Alkukirkon todistus on myös vahva. Kristityt ovat alusta saakka kastaneet ja opettaneet kasteen välttämättömyyttä sekä sen suurta lahjaa.
On aina hämmentävää miten 2000 vuotta myöhemmin uskovat kristityt ovat niin viisaita olevinaan että pelaavat kasteen ja uskon vastakkain vaikka sitä ei Raamattu eikä kristikunta alunalkaen ole tehnyt.
Mitä ihmettä tarkoitat? Että “Raamatussa asia on toisin”?
Ilman uskoa ei ole pelastusta, vai oletko oikeasti eri mieltä tässä asiassa?
Raamatussa ei pelata uskoa ja kastetta toisiaan vastaan kuten juuri kerroin.
Eihän kasteen lahjasta opettaminen milloinkaan väitä että ei tarvitse uskoa. Ellei kyseessä ole joku ultraliberaali.
Luterilaisen kirkon oppi on ihan kirkas ja Raamatun mukainen.

Näin kertoo itsestään mm C.S.Lewis. Kirjassa joka on suomeksi nimeltään Ilon yllättämä. Ateistista tuli kristitty. Ei kai minkään järisyttävän ilmestyksen kautta.
Olen lukenut tämän. Ymmärsin sen silloin ja ymmärrän vieläkin sen niin että hänestä tuli kristitty sillä hetkellä kun huomasi uskovansa. Ei ennen. Järistyksen voimakkuus ei ole minulle se mikä tässä merkitsee vaan se että huomaa tehneensä uskonratkaisun eli alkaneensa uskomaan. Vaikka se prosessi olisi pitempi ja hiljaisempi, jossain kohtaa ratkaisu tapahtuu.
Kyllä minä sen ymmärrän että joku kokee tämän prosessin samalla kun jo on seurakunnan jäsen ja on varmasti armoa saada kokea se uskovien keskellä. Huomaan silti aina olleeni aina sitä mieltä että ihmisen varsinainen vaellus kristittynä alkaa siitä kun itse ottaa kristityn elämän omaksi elämäkseen.
Ha! Olen siis nyt tullut kaapista ratkaisukristittynä.
Kaikin mokomin olkaa te kaikki muut sillä tavalla kristittyjä kuin tunnette eniten omaksenne.
Ei tässä tarvitse rintamia rakentaa. Ollaan kristittyinä veljiä ja sisaria!
Klassisen uskon foorumilla on luontevaa että sakramenteista ja uskosta keskustellaan tradition ja Raamatun äärellä. Ne tuntevat molemmat: äkkinäiset kääntymiset ja kasteen aikuisena saamisen, mutta myös lapsena kastamisen ja kastetun hiljaisen uskossa kasvamisen, tai siihen palaamisen.
Heillä, jotka ajattelevat uudestisyntymisen tapahtuvan vain kasteessa. Nojautumalla kertakaikkiseen uudestisyntymiseen kasteessa.
Ketä nämä siis ovat?
Niin kyllähän kaste on uudestisyntymisen pesu, niin apostoli opettaa.
Uudestisyntymisen käsite lienee vähän monikäyttöinen teologiassa.
Minusta ei ole merkittävää, sanotaanko jossain uskoontuloa uudestisyntymiseksi ja toisaalla kääntymiseksi ja taas toisaalla armon kirkastumiseksi.
Jumala lahjoittaa uskon, ja Pyhä Henki on jo kasteessa vaikuttamassa ja sitten myöhemmin kun sanaa opetetaan kastetulle ja sitten jos epäuskoon joutunut tulee uskoon eli kääntyy jälleen sen Jumalan puoleen joka on hänet lapsekseen jo kasteessa ottanut.
Vaikea kuvitella sellaista oppia että Jumala toimisi vain kasteessa.
Snadisti hiipii ajatus, että tässä keskustelussa aasi hukkuu termien käytön suhteen. Osassa keskustelussa voidaan samaistaa uskonnollinen kokemus ja uudestisyntyminen. Tästä irrallaan elää sitten kokonaan dogmatiikka, jossa on taas eri määritelmät.

Vaikea kuvitella sellaista oppia että Jumala toimisi vain kasteessa.
No ensiksi saksalainen pastori C. H. Leiner toi tuon opin 1850 luvulla ilmoille ja sittemmin Suomessa Ev. lut. Todistajaseura jatkoi sitä ja jatkaa yhä. Heidän yksi sarnaajansa myös kierteli saarnailemassa juovukissaan eri pitäjissä ja perusteli toimintaansa sillä, että oli uudestisyntynyt kasteessa. Kirkkoherra K. E. Salonen kirjoittikin harhaoppisyytöksen todistajaseuraa vastaan nimikkeellä “Lihan pyhät.”
Myöhemmin Matti Väisänen sai opillaan melkoisen sädekehän heidän keskuudessaan ja kutsuttiin usein puhumaan heidän tilaisuuksiinsa.
Miksi ne olisivat kokonaan irrallaan toisistaa, dogmatiikka ja muu?
Minusta pikemminkin on erilaisia dogmaattisia käsityksiä joihin perustuu eri ryhmien ja kirkkojen käsitteistö.
Luterilainen kirkko opettaa että kasteessa saadaan usko mutta se voidaan menettää ja taas saada uudelleen. Uudestisyntymistä kahdesti? Voi olla mutta tärkeintä on että yksin armosta kaikki tapahtuu.
Ok, tämä on erikoinen poikkeus.

Miksi ne olisivat kokonaan irrallaan toisistaa, dogmatiikka ja muu?
Koska ihmiset käyttävät kieltä eri tavalla. Kirkkokunnat sanovat X ja X voi olla aivan hyvin totta, mutta ihmiset voivat X-termiä käyttäessään tarkoittaa Y.
Se, että ihminen on kastettu ennen uskoon tulemistaan on verrattavissa siihen, että ihminen omistaa Raamattu-nimisen kirjan jo pitkän aikaa ennen kuin on alkanut uskoa.
Minulle kävikin niin, että eräs uskova opiskelija antoi minulle Raamatun. Kirja lojui monia vuosia jossain kaappini hyllyllä käyttämättömänä ennen kuin tulin herätyksen tilaan ja se oli siitä alkaen paljon käytössäni.
Tässä ei ole mitään vikaa. Minun ei tarvitse epäillä tuota Raamattua mitenkään huonoksi, tehottomaksi tai väärälle henkilölle väärään aikaan annetuksi. Minun ei tarvitse hankkiutua siitä eroon ja ostaa tilalle uutta Raamattua uskoon tuloni jälkeen.
Ehtoollinen ja kaste ovat “erikoistapauksia” Jumalan sanasta. Niihin on liitetty aineellisen osan lisäksi Jeesuksen armolliset lupaukset, jotka ne tekevät siksi, mitä ne ovat.
Luterilaisuudessa ihan oikein jaetaan tuhlailevaisesti armoa. Ei se niin mene, että ensin ihmisen täytyy päästä armon ansaitsevaan tilaan, ja sitten sen vasta saa.
Kylväjävertauksessakin siemeniä putosi monenlaisiin maaperiin. Ihan yhtä hyviä ja oikeita siemeniä.

Ei se niin mene, että ensin ihmisen täytyy päästä armon ansaitsevaan tilaan, ja sitten sen vasta saa.
Ei minulla ole tällaisia ajatuksia. Itse sain varmuuden Jumalan armosta 6 vuotta ennen kastettani. Minä en yleensäkään ajattele että olla kristitty on sama kuin tulla osalliseksi armosta. Kyllähän Jeesus kuoli kaikkien puolesta, ei ainoastaan kristittyjen puolesta. Kaikki joiden puolesta Jeesus kuoli ovat ristinkuoleman vuoksi armon ansaitsevassa tilassa.
Minusta kuka tahansa missä tahansa voi kokea Jumalan armon ja armahtavaisuuden, mutta en tarkoita sillä sitä että kaikkien ihmisten uskomukset olisivat samanveroisia.
Kristitty ihmisestä tulee silloin kun hän armon vahvistamana päättää ottaa ristinsä ja alkaa elää Jumalan ohjeiden mukaisesti, omista lähtökohdistaan käsin toteuttaen Jumalan tahtoa.
Tämä minun käsitykseni. En oleta että muut ovat samaa mieltä.
Hieman kyllä kiinnostaa että mitä kristitty sitten muiden mielestä on jos ei kristinuskon kanssa sitoumuksen tehnyt ihminen.
Nimittäin, minä en velvollisuudesta elä kristityn elämää vaan siitä tietoisuudesta että minulla on saatavilla kaikki armo jo ennen kuin olen kristitty. Minä tulin illalla töihin, olin saanut syödä työpaikkalounaita koko päivän kun muut olivat töissä ja nyt viimeisellä tunnilla itsekin ajattelin tehdä jotain, kun kukaan ei ole pitänyt pahana että olen saanut nauttia etuuksia ennen työntekoa. Ajattelen että näin reilussa porukassa voi vähän vaivautuakin.
Muoks.
Ihan vilpittömästi ajattelen että voihan tietysti olla että olen ymmärtänyt kristinuskon ihan väärin.
Minulle kuitenkin jää käteen kaikkien näiden seikkailujen jälkeen varmuus Jumalan armosta ja armahtavaisuudesta.
Minusta tämä kuulostaa ihan normaalilta kristinuskolta. Ei kai ainakaan ortodoksisesta vinkkelistä Jumala armo riipu sakramenteista. Sakramentit toki ovat ovat normaaleja kanavia Jumalan armolle, mutta mikseipä Jumalalla halutessaan olisi muunkinlaisia kanavia. Seraphim Rose taisi puhua, että tällä ei ollut mitään vaikeuksia pitää protestanttien uskonnollisia kokemuksia Jumalan armon vaikutuksena, kun tällaiset kuitenkin johtavat syntien katumukseen ja elämäntavan muutokseen.

Kristitty ihmisestä tulee silloin kun hän armon vahvistamana päättää ottaa ristinsä ja alkaa elää Jumalan ohjeiden mukaisesti, omista lähtökohdistaan käsin toteuttaen Jumalan tahtoa.
Tämä minun käsitykseni. En oleta että muut ovat samaa mieltä.
En minäkään ole ihan tasan samaa mieltä, koska oman käsitykseni mukaan ihmisestä tulee kristitty, kun hän uskoo Jeesukseen Kristukseen. Lapsella se voi varmaankin olla tiedostamatontakin. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että minut on vauvana kastettu.
Näkemykseni mukaan uskoaan ei kukaan voi itse ratkaista, mutta ihminen voi päättää, että hän ryhtyy seuraamaan hyvää eikä pahaa. Toteuttamaan Jumalan tahtoa, ja toki armontunnossa eikä ansiossa.