No kyllä sitä pitäisi tulla ainakin rippikoulussa. Ja ainakin mun kohdalla se on myös toteutunut, mutta olinkin herätysliikeriparilla. Ihan viralliseen opetussuunnitelmaan kyllä kuuluu esim. kymmenen käskyn käsittely rippikouluopetuksessa. Toki ihan kaikkia yksityiskohtia ei mitenkään pysty siinä yhteydessä käsittelemään, mutta tietynlainen peruspaketti pitäisi tulla. Olen kuitenkin tietoinen siitä ilmiöstä, että täysi-ikäisen yksityisrippikoulu saatetaan joissain tapauksissa hoitaa enemmän äkkiä pois alta -periaatteella ja kuitata koko homma lähinnä vapaamuotoisilla keskusteluilla. Tällainen on väärin ja pöljää, enkä tiedä täyttyykö siinä kirkon wirallisten sääntöjen kirjainkaan.
Mä kävin rippikoulun yksityisinä tapaamisina parin kuukauden aikana viikonloppuisin ennen häitä.
Käytiin läpi uskontunnustus ja Isä Meidän ja 10 käskyä, ja puhuttiin lähinnä siitä uskonko Jumalaan.
En muista että mitään moraaliasioita olisi puhuttu tarkemmin. Avioero oli jo silloin hyväksyttyä evlutissa eikä säännöllistä kirkossa käymistä eikä synnintunnustusta opetettu.
Edelliseen kommentoisin vielä että johtuikohan saamani opetuksen vähyys nimenomaan siitä luterilaisesta perusoletuksesta että kasteen toimittaminen sinänsä tekee kaiken mitä tarvitseekin.
Katolilaisillahan on sitten kirkkoon liitettäessä pitkä, koko elämän käsittävä parannuksen ja katumuksen sakramentti. Siinä tulee käsiteltyä sitten kaikenlaista ja jää sellainen tuntu että asioita haluaa alkaa arvioimaan uudelta kantilta ja käymään ripillä toistekin.
Sellaista opetusta olisin kaivannut jo paljon aiemmin, kaipasin mutta en osannut määritellä että mitä kaipaan.
Mihin tämä perustuu? Ilmeisesti omiin kokemuksiisi?
Eihän luterilainen kirkko opeta eikä oleta noin.
Et varmaan lukenut tuota linkkiä, jonka postasin, mutta siinä asiaa selitetään näin;
" Opetuslapseuttaminen
Kansat tulee tehdä opetuslapsiksi, mihin kuuluvat oppiminen ja kiinteä suhde opettajan persoonaan. Opettajan omalla esimerkillä ja vaikutuksella on suuri merkitys. Kristillisessä opetuslapseudessa on ennen kaikkea kysymys yhteydestä oppilaan ja opettajan, Kristuksen välillä. Opetuslapseuteen kuuluvat henkilökohtainen kiintymys ja suhde, joka muokkaa koko elämää ja persoonaa. Sille on ominaista sitouttaminen ja sitoutuminen Jeesuksen persoonaan, kuuliaisuus, yhdessä kärsiminen ja Kristuksen palvelutyön jakaminen. Kyseessä on elinikäinen kasvuprosessi."
Tämä on käytännössä varmaan vanhempien tehtävä, mutta mikäli heille sattuu jotain, kummit ovat käsittääkseni seuraavaksi ne, joiden tehtävä se kuuluisi olla.
Myöhemmin rippikoulut/ leirit, kuten ylempänä esim. Anskutin kertoi.
3 tykkäystä
Kastettujen vanhemmatkaan eivät aina huolehdi, eivätkä kummit.
Itse olin kastamaton, ei siis kummeja, eivätkä vanhemmat huolehtineet. Koti ei ollut edes tavallinen perus hyvä uskonnoton koti, vaan oli avioero, lyhyitä suhteita, päihteitä ja väkivaltaa.
Aikuisten kasteessa pitäisi siis oman käsitykseni mukaan huolehtia erittäin hyvin siitä että opettaminen toteutuu. Samoin lapsikasteiden yhteydessä pitäisi olla tarkempi siitä mitä lapsi saa kotona ja mistä mahdollisesti jää paitsi.
2 tykkäystä
Minä luulen että ongelma näissä keskusteluissa ei ole kasteen yhteydessä tapahtuva uudestisyntyminen vaan se mitä käsitteellä uudestisyntyminen tarkoittaa. Isossa katekismuksessa sanotaan:
Siellä, missä Jumalan nimi on, siellä on välttämättä myös elämä ja autuus. Siksi on oikein kutsua tätä vettä jumalalliseksi, pelastavaksi, voimalliseksi ja armoa tulvivaksi vedeksi. Se saa näet sanasta voiman olla “uudestisyntymisen pesu”. Tällaista nimitystä Paavali (Tit. 3:5) siitä käyttää Titukselle osoitetun kirjeen kolmannessa luvussa.
Luterilaisessa viitekehyksessä se ei tarkoita sitä että ihminen pamahtaa uskoon kastehetkellä. Jossain toisessa viitekehyksessä se tarkoittaa sitä ja voi se luterilaisuudessakin tarkoittaa sitä, että kastehetkellä ihminen saa voimakkaan kokemuksen Jumalasta. Mutta se on kokemukseni asiasta, itse asia on Jumalan työtä. Mutta kyllä kyseessä on ihan raamatullinen termi:
οὐκ ἐξ ἔργων τῶν ἐν δικαιοσύνῃ ⸀ἃ ἐποιήσαμεν ἡμεῖς ἀλλὰ κατὰ τὸ αὐτοῦ ἔλεος ἔσωσεν ἡμᾶς διὰ λουτροῦ παλιγγενεσίας καὶ ἀνακαινώσεως ⸆ πνεύματος ἁγίου,
hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Titus 3:5
Uudestisyntymisen (λουτροῦ παλιγγενεσίας) pesu ja uudeksitekeminen (ἀνακαινώσεως) ovat ne asiat joilla meidät pelastetaan. Tämä uudeksitekeminen on hieman samaa kuin kaste- ja lähetyskäskyn opettaminen. Opettamalla meidät tehdään uusiksi. Ja Jumala opettaa monella tapaa.
Mikään tuossa Tiituksen kohdassa ei kuitenkaan liity siihen, että kaste pamauttaa kerralla uskoon. Se on johdonmukainen Jeesuksen omien sanojen kanssa kaste- ja lähetyskäskyssä.
Luterilainen voi sanoa että kaste on uudestisyntymisen pesu, mutta luterilainen joutuu hieman nielemään sitä että kaste on sama asia kuin uudestisyntyminen, mikäli uudestisyntymisellä tarkoitetaan uskoon tuloa.
Tässäkin korostuu uudestisyntymisen kokemuksellinen luonne. Onko uudestisyntyminen kiinni siitä, koenko minä sen, vai onko se objektiivinen asia joka kasteen yhteydessä lahjoitetun Pyhän Hengen vaikutuksesta vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala niin tahtoo.
Kaste on raamatullisesti uudestisyntymisen pesu, vaikka Jumala vaikuttaisi ja ihminen kokisi uskovansa vasta vuosia myöhemmin.
D
6 tykkäystä
Juuri näitä sanoja käytti myös Luther! Toisaalla hän sanoi, ettei kaste ole turha, vaikka usko tulisi myöhemmin.
1 tykkäys
Tai oikeammin Melanchton kirjoitti CA:n jossa nuo sanat ovat. Saattavathan ne olla jossain Lutherinkin tekstissä. En ole kaikkea Lutheria lukenut.
D
2 tykkäystä
Ja vielä joissain viitekehyksissä se tarkoittaa sitä että uskoontulo on tapahtunut, sen merkiksi ihminen kastetaan, ja sitten usko saa kasvaa seurakuntayhteydessä täysi-ikäisyyteen. Jumalan työtä kaikki nämä.
Varmaankin näin! Mutta olisi mielestäni hassua jos Jumala sansssaan käskee kastaa, eikä sillä olisi mitään merkitystä niin kuin sakramenttien vastustajat antavat ymmärtää. Olisi mielenkiintoista kuulla millä perusteella he katsovat olevansa kristittyjä jos siis lähtökohtaisesti torjuvat armonvälineet, vai onko heillä Zwinglin käsitys, ettei henki tarvitse sanan ja sakramenttien tapaisia kulkuneuvoja?
Keitä nämä ovat tässä keskustelussa ?
1 tykkäys
Ne, jotka sisällyttävät uudestisyntymiseen joitain omalähtöisiä elementtejä, mitä tahansa, oman osuuden, vaikka kuinka vähäisen tahansa.
1 tykkäys
He käsittävät uudestisyntymisen eri lähtökohdista ja kuitenkaan eivät usko evankeliumin sanaa kokonaisuudessa eli armovälineitä. Varmaankin heillä uudestisyntyminen jotain näkyvää, koska heillä on tietty kaava kaiken mittarina. Todistaminen uskosta.
Näinä viimeisinä päivinä hän on puhunut meille Pojan kautta. Hebr. 1:2 Tämä on siis pakanoiden ja kristittyjen välinen ero heidän puhuessaan Jumalan kanssa: pakanat puhuvat hänen kanssaan sydämensä ajatusten mukaan ilman ja ulkopuolella Jumalan sanaa ja lupauksia, kristityt puhuvat sen Jumalan kanssa, joka on puettu sanaansa ja lupauksiinsa ja niissä ilmoittanut itsensä. Koska tämä Jumala on lupaustensa kauniissa ja ihanassa puvussa, hänet voidaan käsittää, ymmärtää ja häntä iloiten uskossa katsella.
Mutta ilman sanaa Jumala on kuin rautamuuri, jota vastaan juokseva loukkaa itsensä. Siksi saatana lakkaamatta koettaakin saada meidät juoksemaan tälläistä Jumalaa päin ja siten vahingoittaamaan sen armon, jonka Jumala on osoittanut meille Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa.
Otin Lutherin kirjasta; mannaa Jumalan lapsille osan selityksestä.
2 tykkäystä
Tämä on upea ja kaunis kuvaus Lutherilta.
Tuo resonoi sen kanssa mitä olen jo monesti lainannut Bonhoefferin psalmeja koskevasta kirjasta (ei DB varmaankaan tuota keksinyt vaan muotoili Lutherin ja kirkkoisien teologian pohjalta?). Kirjassa minulle avautui kirkkaammin kuin koskaan miten Kristus ja Pyhä Henki on sanassa. Meidän ei tarvitse luoda eikä edes odottaa uusia sanoja Jumalasta eikä Jumalalle. Niinkuin Jeesus opetti “Rukoilkaa te siis näin”, niin ovat psalmit ja monet muut Raamatun kirjat täynnä niitä sanoja, joita Hän antaa ravinnoksi, ja oikeastaan antaa siinä itsensä.
2 tykkäystä
Mutta ihmisiähän ylipäänsä kastetaan siksi, että he uudestisyntyisivät ylhäältä, “vedestä ja Hengestä” ja vapautuisivat pahojen henkien vallasta (Joh. 3). Siksi kastettu - pienokaisen tapauksessa kummi hänen edustajanaan - sanoutuu irti Saatanasta ja hänen teoistaan. Kristus on tosiaan voittanut maailman, mutta maailmassa meillä on ahdistus (Joh. 16). Maailma on tämän maailmaan ruhtinaan vallassa ja meillä on sota “tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa” (Ef. 6). Jos kaikki olisi Jeesuksen elämän vaiheiden jälkeen ollut valmista, eihän Kristuksen ruumiille maailmassa muuten olisi ollut tarvetta enää inkarnaation, ristinkuoleman, ylösnousemuksen, taivaaseen astumisen ja Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen. Kaste kyllä siirtää poist ihmisen pahan vallan alaisuudesta, mutta samalla aloittaa kilvoittelun Kristuksen puolella.
En malta olla lainaamatta jälleen Konstantinopolin patriarkka Jeremias II:sta:
Kirjasta "Augsburg and Constantinople, s. 85-86 käänt. engl. George Mastrantonis
Lisäksi, jos halajatte tietää, miksi ihmiset luotiin ja asetetiin paratiisiin, ja miksi heitä on sittemmin verrattu älyttömiin eläimiin ja heistä on tullut niiden kaltaisia, kun he ovat langenneet saastattomasta kunniasta, tietäkää, että tämä tapahtui tottelemattomuuden takia, että meistä on tullut omien himojemme tähden lihan orjia [ks. 1 Joh. 2:17]. Olemme siirtäneet itsemme autuudesta, elävien maasta; meidät on otettu vangeiksi [ks. Luuk. 15:13], istumme yhä Baabelin virtain varrella [ks. Ps. 137:1]. Ja koska olemme vielä orjia Egyptissä, emme ole vielä perineet maidon ja hunajan luvattua maata [ks. Ex. 3:8 tai 2. Moos. 3:8]. Sydämiämme ei ole vielä pirskotettu Jumalan Karitsan verellä. Haadeksen ansa ja pahan koukku on yhä juurtunut niihin. Emme ole vielä saaneet Kristus-pelastajamme iloa, sillä meitä lävistää kuoleman ota. Me emme ole vielä pukeneet yllemme uutta ihmistä, joka on luotu, Jumalan mukaisesti, pyhyyteen ja vanhurskauteen [ks. Ef. 4:24]. Me emme ole vielä luopuneet vanhasta ihmisesta, joka on pilaantunut petollisten himojen mukaan [ks. Ef. 4:22]. Me emme ole vielä panneet yllemme taivaaallista kuvaa ja mukautuneet Hänen kunniaansa [ks. 1. Kor. 15:49], sillä kannamme vielä maallista kuvaa [ks. Fil. 3:21]. We emme ole vielä palvoneet hengessä ja totuudessa Jumalaa [ks. Joh. 4:23], sillä synti silti vallitsee kuolevaisessa ruumiissamme [ks. Room. 6:12]. Me emme vielä ole nähneet turmeltumattoman Jumalan kunniaa [ks. Room. 1:23], sillä olemme yhä pimeyden erottamia. Me emme ole vielä pukeneet valon haarniskaa [ks. Room. 13:12], sillä emme ole vielä riisuneet pois pimeyden haarniskaa ja tekoja. Me emme ole vielä muuntuneet mielemme uudistamisella [ks. Room. 12:2], sillä mielemme turhamaisuudessa yhä sopeudumme tähän aikaan [ks. Ef. 4:17]. Me olemme vielä lihan kiusauksissa ja siveettömissä haluissa. Meistä ei ole vielä tullut Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperijöitä [ks. Room. 8:17].
Meissä elää yhä orjuuden eikä lapseuden henki [ks. Room. 8:15]. Meistä ei ole vielä tullut Jumalan temppeliä ja Pyhän Hengen asuinsijaa [ks. 1. Kor. 3:16], sillä me olemme yhä idoleiden temppeleitä ja epäpuhtaiden henkien astioita himollisten intohimojemme taipumusten vuoksi. Totisesti, totisesti, emme ole vielä saavuttaneet käytöksen puhtautta ja sielun kirkkautta. Me emme ole vielä tulleet kelvollisiksi järjen puhtaaseen maitoon, emmekä ansiollisiksi hengelliseen kasvuun. Päivä ei ole vielä saapunut meille, sillä aamutähti ei ole vielä syttynyt sydämessämme. Me emme ole vielä yhdistyneet vanhurskauden aurinkoon [ks. Mal. 3:20], emmekä ole alkaneet loistaa sen koittavien säteiden kanssa. Me emme ole vielä vastaanottaneet Herran kaltaisuutta [ks. 1. Joh. 3:2; 1. Moos. 1:26], eikä me ole tulleet osallisiksi jumalallisesta luonnosta [ks. 2. Piet. 1:4]. Meistä ei ole vielä tullut tahratonta kuninkaallista purppuraviittaa, eikä puhdasta jumalallista kuvaa. Meitä ei ole vielä haavoittanut jumalallinen eros, eikä meitä ole haavoittanut ylkän hengellinen rakkaus. Me emme ole vielä tulleet tuntemaan näkymätöntä ja salaista yhteyttä. Lyhyesti sanottuna, meistä ei ole vielä tullut “valittua sukua, kuninkaallista papistoa, pyhää kansaa” [1. Piet. 2:9], sillä me olemme käärmeitä, kyykäärmeen sikiöitä [ks. Matt. 23:33].
Kuinka emme ole käärmeitä, me jotka ryömimme maassa ja ajattelemme maallisia ja joilla ei ole valtakuntaa taivaassa [ks. Fil. 3:19-20]. Entä kuinka emme ole kyykäärmeen sikiöitä, me, jotka emme tottele Jumalaa, vaan pikemminkin olemme tottelemattomia ja seuraamme omia halujamme? Kuinka en itkisi ääneen ja kyynelin Häntä, joka on kykenevä poistamaan harhan, joka on ympärilläni ja sisälläni? Kuinka tuhoan himot, jotka ovat sisälläni ja tulen osalliseksi Jumalan kunniasta? Aion pyrkiä vilpittömästi olemaan viaton Jumalan lapsi ja astumaan sisään siihen asumukseen, johon kävi sisään Jeesus Kristus meidän edelläkävijänämme [ks. Heb. 4:1; 6:20]. Vuodatan kyyneleitä virtanaan. Joka yö minä itken vuoteeni vesille [ks. Ps. 6:6], jotta minä, synnintuntoni ja sydämeni ahdingon tähden saisin armon ja jotta minä, joka ole valinnut hyvän osen kuten Maria [ks. Luuk. 10:42], tulisin kuulluksi ja sen arvoiseksi, että saisin taivaallisen leivän.
[Seuraa pitkä lainaus Pyhältä Basileiokselta, jota en ole kääntänyt.]
Kuinka siis me, jotka pidämme enemmän himollisesta elämästä kuin elämästä, joka on kuulainen käskyille, voimme pitää varmana, että meillä on pyhien siunattu elämä ja valtakunta sekä enkelten ylistys Kristuksen luona? [Ef. 2:19].
Katolisella puolella Summassa Aquinas kirjoittaa sakramenttien vastaan ottajan vilpittömyyden ja oikean motiivin tärkeydestä.
Nykyäänkään katolinen pappi ei välttämättä kasta vauvaakaan jos on vahva epäilys että lasta ei kasvateta kristillisesti.
Silti Akvinolainen ei varmasti olisi kastamassa toiseen kertaan sellaista, joka on kerran kastettu oikeaoppisesti. Tuomas kirjoittaa, että kasteen vaikutus ei riipu kastajan eikä kastettavan vanhurskaudesta vaan Jumalan voimasta. (Ks. Summa Theologiae III. q.68, a. 8 (eli 3.68.a8)). Ortodokseilla on periaatteessa sama, että lasta ei välttämättä kasteta, jos vaikuttaa siltä, että hän jää kristillistä kasvatusta vaille. (Ks. esim. polemiikki piispa Elpidoforoksen suorittamasta eräästä kasteesta Kreikassa.) Syynä on sama: että vältettäisiin ajatus mysteerioista jonkinlaisina taikakaluina. Hengellinen elämä on kokonaisuus.
Viime vuosien tutkimus anabaptisteista on tuonut ulottuvilleni uuden, Raamatusta johdetun, tavan nimetä sakramentteja. Ne ovat merkkejä niin kuin mm. 5. Moos. 6:22
Tuo sakramentit merkkeinä on klassisen kristinuskon perusperiaatteita. Mutta merkki on myös todellisuutta. Anabaptistien sakramentti-teologian taustalla tosiaan vaikuttaa olevan nominalismi, joka kiistää muiden kuin mielten luomien suhteiden olemassaolon, mikä johtaa siihen ajatukseen, että luonnollisia merkkejä ei olisi vaan kaikki merkit perustuisivat mielen toimintaan maailmassa. Mysteeriot ovat tietenkin merkkejä mutta myös todellisuutta, kuten monet muutkin merkit. Tuossakin Raamatun kohdassa Herran tunnusteot olivat samalla todellisia tapahtumia, joilla oli todellisia vaikutuksia.
1 tykkäys
Kuinkahan tämä pitäisi ymmärtää…
“Minä kiitän Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään…” (1.Kor 1:14) 
“Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan.” (1.Kor 1:17)
Entä jos se mieli onkin Jumalan mieli? Silloin, Jumalan näkökulmasta, elämme realisteina pohjimmiltaan/syvimmältä olemukseltaan nominalistisessa maailmassa.
D
Gal. 5:16-26
Minä sanon teille: kulkekaa Hengen voimalla, niin ette toteuta ruumiinne itsekkäitä haluja. Ruumiissahan on haluja, jotka vastustavat kiihkeästi Henkeä ja joita Henki vastustaa. Ruumis ja Henki sotivat toisiaan vastaan, ettekä siksi tee mitä tahtoisitte. Jos kuljette Hengen voimalla, ette ole lain alaisia. Ruumiin aikaansaannoksia näkee kaikkialla. Niitä ovat luvattomat seksisuhteet, saastaisuus ja kohtuuttomuus, epäjumalien palvominen ja noituus, vihamielisyys, riita, kiihkoilu ja raivo, oman edun tavoittelu, erimielisyys, kuppikuntaisuus ja kateus sekä tolkuton juhliminen ja juopottelu. Niitä ovat kaikki muutkin asiat, joista olen teitä varoittanut ja varoitan taas: ne, jotka tekevät sellaista, eivät saa periä Jumalan valtakuntaa.
Hengen hedelmää sen sijaan ovat rakkaus, ilo ja rauha, kärsivällisyys, lempeys ja hyvyys sekä uskollisuus, maltti ja itsehillintä. Niitä ei mikään laki kiellä. Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat kuitenkin ristiinnaulinneet ruumiinsa himoineen ja haluineen. Jos elämme Hengen ohjauksessa, meidän on syytä seurata Henkeä. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää tai kadehtia toisiamme.
En tiedä voidaanko näitä asioita, ainakaan kaikkia, täysin objektiivisesti tulkita, mutta tässä mielestäni tuodaan hyvin esille kuinka kuinka uudestisyntyminen näkyy.