Arvelin, että tällainen huomio voisi tulla. Tarkennan, että puhuin luodun näkökulmasta, luodun mielen toiminnasta maailmasta. Realistihan ajattelee, että luotu mieli havaitsee tai voi havaita todellisesti olemassa olevia suhteita, kun taas nominalisti ajattelee, että mieli tahdollaan muodostaa suhteet asioiden välille. Ehkä aiheesta realismi-nominalismi voi jatkaa toisessa ketjussa.
Onhan siitä puhuttu. Itseäni viehättää ajatus siitä että Jumalan silmissä elämme ikään kuin kahdessa todellisuudessa jossa realismi on olemassa nominalistisessa todellisuudessa. Ne eivät ole ristiriidassa, ne ovat vain ontologisesti eri tasoilla. Ja ihmisen mieli pyrkii, kiitos syntiinlankeemuksen, jumalalliselle tasolle, pyrkii olemaan itse nominalistinen keskus todellisuudelle.
D
Tarvitseeko lapsikaste perusteluikseen tiedostamattoman uskon käsitteen?
Jatkan edelliseen.
Nimittäin jos lapsikaste tarvitsee tällaisen perustelun, saatetaan päätyä mielenkiintoiseen kysymysten ketjuun.
Jo nyt lapsikasteen puolustajat kyselevät, mikä on matalin ikä jonka ikäisenä lapsi voi ilmaista tiedostetun uskon. Nämä kysymykset voidaan kääntää muotoon missä iässä ihmiselle ei voida enää tehdä lapsikastetta, sellaista kastetta missä lapselta itseltään ei kysytä uskooko hän.
Tästä päädytään kysymään voidaanko aikuinen kastaa ilman että häneltä kysytään hänen uskoaan. Ja jos häneltä sitä kysytään, onko usko ennalta muotoiltu formula asioita joista pitää olla samaa mieltä vai onko se jotain henkilökohtaisempaa, esimerkiksi ymmärrys siitä että Jeesus pelastaa juuri hänet itsensä.
Ja sitten kysymys eskaloituu päässäni nopeasti muotoon voidaanko kastaa vaikka koko maailma rituaalinomaisesti kristityiksi, kastettavan uskoa kysymättä.
Jos uskominen olisi tiedostamatonta, millä sen olemassaolon todistaisi?
Jos tiedostamaton usko olisi dogmi, joka aikuisen kristityn pitää vain uskoa ymmärtämättä sitä järjellään, mihin raamatunkohtiin se dogmi perustuisi?
Se, että aikuinen kristitty nukkuessaan ei usko, ei tarkoita, että hän siitä syystä ei ole silloin kristitty. Ei uskominen tai luottaminen Jumalaan tai hänen lupauksiin nähdäkseni kristinuskon mukaan ole sellaista, että joka hetki pitää uskoa ollakseen Jumalan lapsi. Eihän pieni lapsikaan unissaan tai päiväsaikaan joka hetki luota vanhempiinsa tai joka hetki ajattele heitä. On hän silti lapsi.
Tämä menee kyllä mielenkiintoiseksi.
Eli siis onko yksi lapsikasteen pätevyyttä selittävä tekijä se että koska aikuinenkaan ei koko aikaa ajattele eikä tiedosta uskovansa, niin lapsikin voi hyvin elää ensimmäiset vuotensa kastettuna tiedostamatta uskoaan?
Mietin vielä omia kuvioitani: eli siis jos vauva kastetaan, hän ei koskaan ala itse omalla päätöksellä kristityksi ja elämän elettyään lopulta kuolee kastettuna vaikka ei aikuiselämässään koskaan ole tiedostanut uskovansa, onko hän kuitenkin kasteensa perusteella uskonut?
Tuleeko kasteesta tässä tapauksessa merkki Kristuksen kuoleman kautta tapahtuneesta sovituksesta joka on kaikille annettu mahdollisuus eikä niinkään merkki sekä kuolemasta että ylösnousemisesta; uudestisyntymisestä jonka omistavat sen kohdalleen uskoneet?
Voiko olla niin että tällä pohtimisella ei ole mitään merkitystä ja kasteet ovat Jumalan tarkoittamia kasteita, riippumatta siitä mitä niistä ajatellaan, tai jopa riippumatta siitä tiedetäänkö mikä kasteen Jumalan asettama tarkoitus on?
Viittasin (asiaa selittämättä) edellisen viestini viimeisessä kappaleessa siihen muistini mukaan kuulemaani väitteeseen, että aikuinen kristitty tiedostamattaan nukkuessaan uskoo, joten vauvakin voi uskoa tiedostamattaan. Mielestäni aikuinen ei nukkuessaan usko (eikä koomassakaan), ellei näe unta, jossa uskoo. Ei siitä, että aikuinen kristitty ei unessaan tiedostamattaan usko, seuraa siis, ettei hän ole (silloin) kristitty. Ei kristinuskon mukaan Jumalaan tarvitse jatkuvasti uskoa, eikä Jumalaa tarvitse jatkuvasti/keskeytyksettä ajatella. Silti kristitty pysyy kristittynä.
2 tykkäystä
Niinpä. Eli ihminen (kerran uskottuaan), jatkaa olemasta kristitty niidenkin hetkien yli jolloin hän ei tiedä uskovansa.
Kysymys kuuluu, voiko kristittynä oleminen alkaa ihmisen sitä tietämättä. Joidenkin kuulemieni mielipiteiden mukaan näin voisi päätellä.
Seuraavan kohdan mukaan nähdäkseni ihminen voi olla tietämätön siitä, kuka Jeesus todella on, mutta siitä ihminen ei voi olla tietämätön, että hänelle on tapahtunut jotain ihmeellistä Jeesuksen toimesta.
He kutsuivat toistamiseen miehen, joka oli ollut sokea, ja sanoivat hänelle: “Anna kunnia Jumalalle; me tiedämme, että se mies on syntinen”. Hän vastasi: “Onko hän syntinen, sitä en tiedä; sen vain tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen” (Joh. 9:24-25)
Mistä kohtaa Uudesta testamentista löytyisi sellainen kohta, jossa Jeesus tekisi jotain ihmiselle, mutta ihminen ei tiedostaisi siitä mitään, ei myöskään Jeesuksesta? Sellaista kohtaa ei löydy. Sellaisia kohtia löytyy, joissa Jeesus, joka tekee ihmeitä, tunnistetaan Jumalan Pojaksi, ja löytyy edellä näkyvä kohta, jossa Jeesuksesta ollaan epävarma; mutta sellaisia kohtia ei löydy, joissa Jumalan voima ilmenee, mutta kohde ei olisi siitä tietoinen, eikä myöskään siitä, kuka sen teki. Jos evankeliumi on Jumalan voima myös vauvalle (Room. 1:16) siinä mielessä, että vauva ihan henkilökohtaisesti alkaa uskoa kasteessa, se on voima, joka ei näy eikä tunnu eikä kuulu missään, paitsi vauvan sisäisessä mystisessä maailmassa.
Jos pienelle vauvalle avataan pankkitili, jolle talletetaan hänelle iso summa rahaa tulevaa käyttöä varten, niin onko sen rahan olemassaolo tilillä riippuvainen tämän lapsen ymmärryksestä? 
3 tykkäystä
Tämän analogian paikkansapitävyys kristillisessä kontekstissa pitäisi pystyä jotenkin osoittamaan.
Esim. lähteä liikkeelle kysymyksestä voiko toisen puolesta uskoa, voiko laittaa ‘sivuun’ uskoa jotain toista henkilöä varten.
Kirkossa on jo tehty sellainen ratkaisu että kuolleiden puolesta ei voi itseään kastattaa. Voiko siis elävien puolesta? Voiko ilmoittaa jonkun kastetuksi tulevaisuuden mahdollista uskoontuloa varten?
Tuon analogian lapsen ei tarvitse käyttää noita rahoja koskaan vaikka ne ovatkin siellä pankkitilillä. Pitääkö kaste käyttää myöhemmin?
Jos tai kun jokaiselle tällä hetkellä Suomessa elävälle aikuiselle kuuluu kristinuskon mukaan lupaus pelastuksesta, jos se otetaan uskolla vastaan, niin eihän siitä, että pelastus aarteineen on varma tai periaatteessa jokaisen taivaan “tililtä” vastaanotettavissa, seuraa, että kaikki suomalaiset ovat (jo nyt) uudestisyntyneitä tai siis uskovia. Aarre tulee omaksensa sitten, kun uskovat. Tiedostamattaan eivät voi olla uskovia. Samoin jos vauvalle kuuluu sama lupaus pelastuksesta aarteineen, se tulee osaksensa vasta sitten, kun vauva kieltä ymmärtäväksi kasvaneena uskoo. Kyse ei ole silloin imeväisen uskosta. Pointtina tässä on käsittääkseni keskustella imeväisen tiedostamattomasta tai ulkopuolisille käsittämättömästä uskomisesta. Missä Raamatussa siitä puhutaan tai missä se asetetaan dogmiksi?
1 tykkäys
Pitää toki. Kaste ei pelasta, samalla tavalla kuin pankkitilin saldoa ei voi syödä. Jos lapselle on pienenä ja ymmärtämättömänä avattu säästötili, mutta jätetty kertomatta hänelle sen olemassaolosta, hän ei hyödy näistä rahoista yhtään millään tavalla. Jos hän ei usko rahojensa olemassaoloon, vaan pitää pankin yhteydenottoja asiasta pelkkinä huijausyrityksinä, hän voi aivan hyvin vaikka kuolla nälkään iso rahapotti tilillään. Ei pelasta. Mutta jos hän uskoo, ja ottaa rahat käyttöönsä, ne todellakin pelastavat. Ja niiden arvo on aivan sama riippumatta siitä, mitä niiden omistaja kunakin hetkenä asiasta ajattelee tai tietääkö koko asiasta mitään.
2 tykkäystä
Kun Jeesus paransi 10 pitaalista, vain yksi palasi kiittämään. Mutta yhdeksän eivät hengellisessä mielessä ymmärtäneet Jeesuksesta yhtään mitään samoin kuin seuraavassakin kohdassa:
Joh 6:26: "Jeesus vastasi heille ja sanoi: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi.”
He siis etsivät Jeesusta vain ajallisen hyödyn tähden, eivätkä ymmärtäneet hökäsen pöläystä siitä kuka hän oli.
Ihmisen luontainen järki käsittää hänet Jumalan Pojaksi on sokea. Siihen tarvitaan aina Jumalan Pyhän Hengen uudestiluova työ.
Raamatun mukaan vanhurskauttavan uskon kohteena on meidän ulkopuolellamme oleva Kristus eli evankeliumin lupaus, ja siitä johtuen se on aina tarttumistoiminto (fides actualis) ja tahdon kannalta syntien anteeksiantamuksen tahtomista eli kaipaamista (velle gratiam, velle accipere gratiam, desiderium gratiae). Siitä huolimatta on väitetty, että vanhurskauttava usko on uskoa meissä olevaan Kristukseen, nimittäin uskoa juuri sikäli kuin se sallii Pyhän Hengen vaikutuksen ja ottaa hänet vastaan ihmissydämeen. Raamatun mukaan vanhurskauttava usko on pelkästään väline, siis selvä vastakohta kaikelle, mikä on lain tekoa. Siitä huolimatta sitä on luonnehdittu siveelliseksi suoritukseksi, siveelliseksi suhtautumistavaksi, omakohtaiseksi ratkaisuksi jne., huolimatta siitä, että Raamatun mukaan ihmisellä voi olla pelastava usko hänen olemattaan tietoinen siitä, että uskoo, on uskoa kuvattu Jumalan armon yksinomaan tietoiseksi vastaanottamiseksi. Raamatun mukaan vanhurskauttava usko ei kohdistu omaan itseensä, vaan suoraan Kristukseen eli evankeliumin lupaamaan syntien anteeksiantamukseen.
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 333.
Meillä on siis kasteessa syntien anteeksiantamus johon me tartumme uskolla. Emme kuitenkaan saa uskoa aikaan itse, emme voi uskoa omasta ymmärryksestämme vaan Pyhä Henki saa aikaan uskon, jolla me tartumme Kristuksen tekoon, jossa meillä on syntien anteeksiantamus, meidän uskomme ei kuitenkaan saa sitä aikaan, vaan se on jo olemassa ennen uskoa.
Kol. 2: 11-13. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
2 tykkäystä
Se kymmenen parantunutta pitaalista kuuluu kategoriaan ihme tai voimateko huomataan, mutta kaikki eivät ymmärrä voimateon tekijää, ei kategoriaan, missä ihminen ei tiedostaisi mitään (ihmettä, voimatekoa), ei myöskään Jeesusta. Huomasivathan näet pitaliset parantuneensa. Jos vauva uskoisi tiedostamattaan (kasteen vaikutuksesta), silloin olisi kyse “voimateosta”, jossa ihminen ei tiedostaisi mitään, ei myöskään Jeesusta.
Millä toisella raamatullisella perusteella laatikoimani raamatunkohta liitettäisiin imeväisten uskoon? Uskoisin, että kirjeen vastaanottajat olivat ottaneet kasteen aikana, jolloin ymmärsivät kieltä, joten ei voi nähdäkseni olettaa, että kirjeen kirjoittaja sulkee lainaamaani kohtaan myös imeväiset imeväisinä. Se että kastetta verrataan ympärileikkaukseen, ei nähdäkseni tarkoita, että niinpä kastekin suoritetaan aina lapsuudessa (tiettyjen päivien jälkeen syntymästä). Muutoinhan aikuiskaste ei olisi pätevä.
Lapsikaste voidaan antaa, vaikka ei uskottaisi siihen, että imeväinen alkaa uskomaan Jeesukseen kasteessa, mutta luterilaisuuden mukaan lapsi uskoo kasteessa sakramentin, sanan ja Hengen vaikutuksesta, eikä voida ajatella, ettei uskoisi, kun kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen ja se tunnistetaan siitä, että uudestisyntynyt uskoo. Onko imeväisen usko luterilaisuuden mukaan tiedostettua uskoa, vaikka vauva ei ymmärrä puhetta (eikä siksi myöskään tunnusta syntejä, kiitä eikä ylistä)?
2 tykkäystä
Jumala solmii kanssamme kasteessa liiton, syntien anteeksiantamuksen liiton ja tämä liitto on aina voimassa riippumatta uskostamme.
Tästä näet, miten rikas kristitty eli kastettu ihminen on. Hän ei nimittäin voi tuhota pelastustaan, vaikka tahtoisikin ja vaikka hänellä olisi kuinka suuria syntejä tahansa, paitsi jos hän kieltäytyy uskomasta. Mitkään synnit eivät voi tuomita häntä, ainoastaan epäusko. Mutta jos usko kastetulle annettuun jumalalliseen lupaukseen palaa takaisin tai säilyy, niin tämä usko tai oikeastaan Jumalan totuus nielee hetkessä kaikki muut synnit. Jumala ei nimittäin voi kieltää itseään, jos sinä vain tunnustaa hänet ja uskollisesti pysyt kiinni hänen lupauksessaan.
Martti Luther, WA 6, 529.
Uskon varaan ei pidä kuitenkaan rakentaa, sillä silloinhan et tiedä varmuudella ovatko syntisi anteeksiannetut, vaan jäät epävarmuuteen.
On totta, että kasteeseen on uskottava, mutta uskon varaan ei kenenkään pidä itseään kastattaa. On aivan eri asia olla uskossa (den glauben haben) kuin jättäytyä uskon varaan (sich auff den glawben verlassen) ja kastattaa itsensä sen varaan.).
Martti Luther, WA 26, 164.
On siis todella suuri lohtu saada perustaa syntien anteeksiantamus Jumalan solmimaan liittoon kanssamme kasteessa keskellä kaikkia omantunnon kauhuja kun synti, Saatana ja kuolema kaikella raivollaan hyökkäävät kimppuumme oli tilanteemme mikä tahansa, olimmepa miten syntisiä tahansa ja oli meillä mitä ja miten kauheita syntejä tahansa, sillä Jumala pysyy uskollisena solmimalleen liitolle, vaikka me olisimme uskottomat. Tuollaisessa tilanteessa on vaikea tutkia sisintään ja kaivaa uskoa itsestään ja perustaa sen varaan, siitä seuraa “päivänkakkaran” lehtien repiminen “uskon, en usko”…tehden näin uskoni teoksi. Puhun kokemuksestani, sillä olen ollut monessa kuumassa saunassa tämän asian tähden ja paininut Jaakobin painia Jumalan kanssa.
1 tykkäys
Tähän maailmaan luoduksi tuleminen ei ole syntyvän oma valinta. Mielestäni samasta syystä kristillisesti ajateltuna hänet voidaan pelastaa ilman että häneltä kysytään, haluaako hän tulla pelastetuksi (jos uskotaan perisyntiin); tulla pelastetuksi ainakin siihen asti, kunnes hän ymmärtää kieltä, tulee vastuuntuntoiseksi ja kykeneväksi tekemään valintoja. Lapsi voidaan kastaa nopeasti syntymänsä jälkeen ja myöhemmin hän saa valita, haluaako hän pysyä kasteessaan. “Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta.” (Jes. 46:3)
3 tykkäystä
Markus 10:13-16
13 Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.”
16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.
Kyllä tämä Jeesuksen asenne puoltaa sitä, että Jumalan valtakuntaan pääsy ei kehittynyttä ymmärrystä vaadi. Opetuslapset nuhtelivat tuojia. Ilmeisesti siksi, että Jeesuksen luo tulleet lapset olivat niin pieniä, ettei heillä sitä kehittynyttä ymmärrystä vielä ollut. Jos ne lapset olisivat olleet varttuneempia, mitä syytä opetuslapsilla olisi ollut estellä?
Usko ei ole mitään rakettitiedettä.
3 tykkäystä
En jaksa nyt tutkia kreikan tekstiä, mutta suomenkielisen käännöksen kohta “sallikaa lasten tulla” tuo mieleeni sen, että ne lapset osasivat ainakin kävellä, eli ilmeisesti eivät olleet imeväisiä. Muutenhan sanottaisiin “kantakaa lapset luokseni” tai muuta vastaavaa. Luultavasti ymmärsivät jo puhetta. Mikä kohdassa viittaisi siihen, että eivät olisi ymmärtäneet puhetta?
Miten muuten esim. @tortoise, jonka hengellisyydessä kaste on luullakseni aika keskeisellä paikalla, sovittaa vähintään näennäisen ristiriidan, joka on mielestäni siinä, että uskossa on kyse persoonan suhteesta Persoonaan, mutta kristinuskossa on oppeja, joihin uskotaan ja joista keskustellaan. Aika epäpersoonallista tai yksipuolisesti persoonallista: ihmispersoonan suhde oppiin. “Tilikin” viittaa kuitenkin pohjimmiltaan persoonalliseen. Kun menen pankkiin, tili ei ole mikään persoona.
Suhde oppiin on mahdollista pelkästään järjen tasolla ilman henkilökohtaista uskoa. Kun aikuinen uskova, joka saa hengellistä ravintoa kasteesta, kohdistaa ajatuksensa kasteopetukseen, ainakin sellaisen ihmisen, jolle kaste ei ole tärkeä, on vaikea ymmärtää, mikä siinä kastehengellisyydessä on persoonan suhdetta Persoonaan.