Tarkoitatko että aika ikäänkuin lakkaa olemasta lineaarista. Jos kasteen ja kasteen lupauksen omaksumisen välillä on vaikka 20 vuotta niin periaatteessa kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen vasta sillä hetkellä kun kastettu omaksuu kasteen lupauksen, vaikka itse kaste on tehty jo 20 vuotta aiemmin.
Menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat toisiinsa sakramentin ajattomuudessa.
Vai, tarkoittaako tämä kuitenkin yksinkertaisesti vain sitä että kasteen hetkellä kastettava omaksuu kasteen lupauksen ja siis uudestisyntyy vaikka kokemuksellinen uskoontulo tapahtuisi vasta paljon myöhemmin.
Tarkoitan sitä, että kasteen hetkellä Pyhä Henki aloittaa työnsä, joka sitten ilmenee joko välittömänä uskona tai myöhemmin. Augsburgin tunnustuksen uskonkohta 5 muotoilee sen näin:
Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.
Tämän mukaan voisi periaatteessa olla mahdollinen se tilanne että aikuinen kastamaton ihminen kuulee sanaa, saa lahjaksi Jumalan hyväksi näkemänä Pyhän Hengen evankeliumia kuullessaan ja alkaa uskoa. Evankeliumin uskominen vaikuttaa sitten kaiketi vanhurskautumisen. Jos henkilö on todella uskonut evankeliumin, hän ilmeisesti Jeesuksen käskyn mukaisesti hakeutuu kasteelle (opetuslapseutuakseen?) vaikka kasteelle ei tuntuisi tässä tapauksessa jäävän paljon merkitystä muuta kuin tuo opetuslapseutuminen kirkon piirissä.
Lapsena kastettu ei kuitenkaan nähdäkseni voi hypätä yli evankeliumin uskomista ja opetuslapseutumista vaikka onkin kastettu jo varhain, ennen omaa aktiivista sanan kuuloa.
Jokainen uskova, joka on minulle sanonut olevansa varma Jeesuksesta ja pelastuksesta, on viitannut Raamatun sanaan perustana. Pakanauskovat ja muut uskomattomat lukevat myös Raamattua, mutta ei se heitä vakuuta. Kristillinen selitys on näkyvillä esim. Ef. 1:13-14. Minä en ota kantaa siihen, mikä on mahdollisesti oikea varmuus vai onko kaikki harhaisuutta tai vain subjektiivista ja häilyvää “varmuutta”.
Tämä on kyllä niin ytimekäs kohta tähän asiaan kuin olla voi.
Selityksiä ja kommentaareja voi olla monenlaisia mutta ne jotka omalta kohdaltaan tietävät, niiden ei tarvitse selitellä.
“Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.” (Room. 8:16-17)
Minä en ymmärrä, kuinka asia voisi kristillisesti olla jotenkin toisin, kuin yllä näkyvä(kin) kohta antaa selvästi ymmärtää.
Tietenkin jos uskotaan johonkin kirkolliseen auktoriteettiin, joka selittää mainitut kohdat olemattomiksi tai vain menneen ajan ihmisille tarkoitetuiksi, tilanne on toinen. Silloin ei uskota Uuteen testamenttiin vaan johonkin toiseen auktoriteettiin.
Luulisin että se menee ainakin vähäisellä ymmärrykselläni kuvailtuna niin että varsinainen Jumalan kohtaaminen omassa sismmässä, jossain sielun sopukassa ihmisen hengen tultua Pyhän Hengen elävöittämäksi, tilanne ei ole emotionaalinen, ei järjellinen, eikä varsinaisesti edes kokemus vaan ehkä eksistentiaalinen olotila.
Kuitenkin ihminen on ehyt kokonaisuus, Jumalan väliintulo ihmisessä on kuin veteen heitetty kivi joka aiheuttaa koko ihmisessä keskeltä ulospäin suuntautuvat väreet. Väreet kokemusmaailmassa, emootioissa ja järjellisen intellektin alueella.
Joka tapauksessa lähden siitä, että Pyhä Henki aloittaa kasteessa työnsä jonka primaarisena päämääränä on uskon synnyttäminen. Enkä oikein osaa olla ottamatta huomioon tuon lineaarisen aikakäsityksen murtamista ja siirtymistä ajattomaan aikakäsitykseen siinä mielessä, että Jumalalle on jokainen hetki aina läsnä. Hän kaikkitietävänä tietää tarkalleen milloin usko syntyy, mitä ei tietenkään saa sekoittaa ennalta määräämiseen, joka on eri asia. Tätä en tietenkään tarkoita miksikään uskonopiksi, vaan ajaudun vain itse ajattelemaan näin. Tässä mallissa Jumalalle siis uskon syntyminen ei olisi aikasidonnainen, vaan se olisi hänellä jo läsnä ennen kuin se on saanut ilmentymänsä meidän lineaarisessa ajassa. Raamatussa on nähdäkseni aivan suoraakin tekstiä tällaiseen ajattomuuteen perustuen. Esim.
Joh. 3: 5-6. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä. Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
Tässä siis näyttäisi olevan kysymys siitä, että uskova on luopunut ja joutunut vanhan aatuna valtaan. Hänestä sanotaan, ettei hän ole nähnyt Jumalaa eikä häntä tuntenut? Tämähän on selvää että luopio ollen vanhan aatunsa hallinnassa ei voi tuntea Jumalaa, eikä ole koskaan voinutkaan. Mutta kuten sanoin en esitä tätä minään uskonoppina, vaan ajatteluni vain kuljettaa minua näin.
Näistä ei varmaan saa täysin loogista ja kaikenkattavaa mallia rakennetuksi kukaan. Jumalan salaisuuksia ovat pelastuksen asiat. Erityisesti mieleeni tulee tässä se, että on täysin kiistattomasti olemassa ihmisiä, jotka uskovat ennen kastettaan. Jos uudestisyntyminen, Pyhän Hengen saaminen yms. tapahtuvat vain kasteessa, niin uskovatko nämä henkilöt siis ilman uudestisyntymistä ja Pyhää Henkeä?
Ehkäpä Jumala on tehnyt tämän kasteasiankin niin vaikeaksi ymmärryksellemme, että joutuisimme siinäkin myöntämään avuttomuutemme saada siitä kokoon täysin ehyt rationaalinen malli?
Paavali sanoo, että evankeliumi on Jumalan voima (Room. 1:16). Miten suhteutat sen omaan kääntymykseesi (en tarkoita vain sinua)? Jos sillä voimalla ei olisi mitään vaikutuksia, joita ihminen voi kokea tai tiedostaa, aika voimaton olisi se voima, tai sen voiman vaikutus olisi vain Jumalan omalle mielelle havaittavissa. Jos näin olisi, silloin ihminen voisi olla uudestisyntynyt tietämättään. Ei voisi missään nimessä käydä näin: “Teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.” (Mal. 3:20)
Sellainen ihminen, joka on anhedoninen ja jonka kyynelkanavatkin ovat kuivettuneet, ei voi riemuita uskossa elämää sykkivän nisäkkään tavoin. Hän luottaa sanaan niin kuin luotettavan ystävän sanaan liittyen johonkin ystävän antamaan lupaukseen.
Jätitkö tarkoituksella huomiotta että parissa kommentissa ehdotettiin varovasti sisäisen varmuuden olevan jotain muuta kuin emotionaalinen kokemus?
Vaikka olisit toista mieltä, olen silti itse sitä mieltä että Jumalan antaman sisäisen varmuuden ydin ei ole emotionaalinen kokemus, vaikka tuo ydin ihmispersoonan ‘ulkokehää’ kohti liikkuessaan aiheuttaa kaikenlaista tuntemusta ja oivallusta.
Olen hämmentynyt kaikesta siitä mitä on tapahtunut uskoontuloni jälkeen, se voima joka on sen saanut aikaan on jotain, mitä en ymmärrä.
Sen aiheuttanut voima on täysin omaa luokkaansa.
Ei ole ollut vain kivaa, niin kuin on ymmärrettävää, valtava voima ei ole mikään kivuuden ilmentäjä. Voima on mullistavaa, henkeäsalpaavaa ja aiheuttaa samankaltaisia tuntemuksia kuin silloin jos on vähällä joutua ison aallon tai merivirran tempaamaksi, mutta olen kyllä muutaman kerran hyppinyt kuin syöttövasikka, ja varmasti vielä ennen Paruusiaa, Paruusian aikana ja jälkeen, hypin vielä lisää, riippumatta siitä mitä minulle Paruusiassa tapahtuu.
