Missasinko jotain?
Glacialis kysyy näin
Oh, ilmeisesti takana on liian pitkä aika ruudun tuijottamista.
Missasinko jotain?
Glacialis kysyy näin
Oh, ilmeisesti takana on liian pitkä aika ruudun tuijottamista.
Sisäinen varmuus, joka perustuu sanaan. En ole missään sanonut, että sisäinen varmuus ei perustuisi kristinuskossa sanaan.
Viittasin sisäisen varmuuden asiassa esim. tähän:
“Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä.” (1 Joh. 5:10)
Pojasta ilmoittaa sana.
Jos todistus on ihmisessä itsessään, se on sisäinen varmuus. Ef. 1:13-14.
Minä en näin väitä. Tämä on UT:n opetus.
P.S. Ymmärrän, jos ortodoksin voi olla vaikea tätä hyväksyä.
Ulkopuolisesta näkökulmasta ehdottomasti vaikuttaa siltä, että 1 Joh. 5:10 kuvaa emotionaalista vakuuttuneisuutta. Koska (mielestäni) näet usko ei perustu vuorenvarmoille empiirisille ja järkeä vakuuttaville todistuksille, jolloin itse asiassa tarvitsisi luottaa vain päivänselvään asiaan, joka on kaikille epäilyksetön, niin se varmuus vaikuttaa emotionaalisesta tilasta riippuvaiselta. Jos joku ei horjuisi uskonvarmuudessaan lainkaan, ei silloinkaan, kun on rutikuiva ja ahdistunut, niin silloin kyse olisi varmaan täysin ei-emotionaalisesta vakuuttuneisuudesta. Mutta koska moni uskova horjuu uskonvarmuudessaan, en saa vaikutelmaa, että varmuus olisi emotionaaliseen tilaan perustumaton. Tässä on siis ristiriita minun näkökulmastani, koska näen siis UT:n opettavan sisäistä varmuutta, joka perustuu Pyhään Henkeen ja sanaan, mutta toisaalta tiedän tuntemistani uskovista, että “varmuus” horjuu. Toki tässä voi vedota siihen, että liha on heikko. Syntinen luonto ajaa ei-emotionaalisen varmuuden pois. Toisaalta kun itse muistelen “varmuuksiani”, ne olivat monesti riippuvaisia fyysisestä tilasta. Oli helpompi olla varma esim. juuri kofeiinia pitkästä aikaa nautittua kuin maallisten asioiden ahdistamana.
Mutta miten tämä nyt liittyy uudestisyntymiseen?
Ihminen, joka uskoo UT:n Jeesukseen, on uudestisyntynyt. Uudestisyntymisen tietää kristillisen teologian mukaan siitä, että uskoo Jeesukseen. Jos uskot Jeesukseen, olet uudestisyntynyt. Opettaako kirkkosi toisin?
P.S.
Tässä se on päivänselvästi sanottu: “Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt.” (1 Joh. 5:1)
Jumalasta syntynyt tietenkin yhtä kuin uudestisyntynyt.
Tässä on kuitenkin hyvä erottaa uudestisyntyminen ja uudestiluominen toisistaan kuten mm. Aksel Valen-Sendstad tekee Dogmatiikassaan. Uudestisyntynyt ja uskova kun ei ole olemukselllisesti vanhurskas, vaan hänen peroonassaan asuvan vanhan ihmisen tähden kaikin tavoin vielä vajavainen ja siten vielä “matkalla,” jolloin hänet vain luetaan vanhurskaaksi, eikä hän ole muuttunut siksi. Tästähän me olemmekin olleet yksimieliset.
Eikun siitä, että on kastettu.
Siitä, että on kastettu, ja siitä, että uskoo Jeesukseen, vaikka ei olisi vielä kastettu.
Tiedän kirkkoon kuuluvia lapsena kastettuja ateisteja. He eivät ole uudestisyntyneitä. Kasteensa ei ole merkki siitä, että ovat uudestisyntyneitä eli Jeesukseen Kristukseen uskovia.
En saa Uudesta testamentista käsitystä, että täällä jo oltaisiin niin kuin rajan tuolla puolen, joten olen samaa mieltä.
Liittyen siihen, että uudestisyntymisensä tietää Johanneksen kirjeen mukaan siitä, että uskoo Jeesukseen Kristukseen. Siitä, mikä on oikeaoppinen tai -sisältöinen UT:n Jeesus, on toki kiistelty ja kiistellään kristittyjen kesken edelleen, joten miten voi olla sataprosenttisen varma kristitty siitä, että uskonsa kohdistuu oikeaan Jeesukseen? Tiedän toki, että esim. vapaiden suuntien puolella on äärimmäisen itsevarmoja uskovia. He eivät epäile. Heille on päivänselvää, että ovat uudestisyntyneitä ja ainoassa oikeassa uskossa. Olen törmännyt sellaisiin. Ovat esim. täysin tuominneet lapsikasteen. Oppituomioita on lennellyt tietenkin myös kirkkohistoriassa ja esim. Suomen herätysliikehistoriassa. Jeesus sanoo:
“Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’.” (Matt. 7.21-23)
Heidänkin syntinsä on sovitettu. Kasteessa heidät on nimeltä kutsuttu. Kutsu on voimassa vaikka he tällä hetkellä sen torjuvat.
Lapsena he ovat voineet uskoa. Onko lapsen usko mielestäsi uudestisyntymätöntä uskoa?
Montako kertaa ihminen voi uudestisyntyä?
Jos kysyt minun mielipidettäni (et siis tulkintaani siitä, mitä UT opettaa), niin sanon, etten usko vauvan ainakaan uskovan yhtään mihinkään. Melkoista uskonhyppyä vaatisi uskoa siihen, että vauva uskoo johonkin metafyysiseen.
Lapset, jotka eivät enää ole vauvoja ja kieltä osaamattomia, varmasti uskovat sen mukaan kuin heille opetetaan. (Ainakin suurin osa lapsista. Teininä tai aikaisemminkaan ei enää nykyaikana olla monestikaan yhtä uskovaisia vanhempien ja muun lähiympäristön syöttämään sanomaan.)
Eino Sormusen katekismus opettaa muistaakseni kahta uudestisyntymistä. Eli jos lapsen usko menetetään ja eletään esim. vuosikymmeniä johonkin toiseen uskontoon uskovina tai täysin uskomattomina, mutta sitten tullaan uudestaan uskoon, niin kyse on toisesta uudestisyntymisestä. UT ei missään mainitse kahta uudestisyntymistä, mutta se eksplisiittisesti sanoo, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, on Jumalasta syntynyt, jolloin on mielestäni syytä pitää kristillisenä ajatusta, että jos ihminen ei usko enää Jeesukseen, hän ei ole enää myöskään uudestisyntynyt. (Vai ovatko mielestäsi yhteensopivat: olla uudestisyntynyt ja uskomaton tai esim. antikristillisen uskonnon kiihkeä kannattaja?) Fyysisesti on mahdotonta syntyä kahta kertaa maailmaan, mutta ehkä on mahdollista kristillisesti ajatella, että hengellisesti voi uudestisyntyä toisenkin kerran. Järjetöntä joka tapauksessa minun mielestäni on ajatella, että esim. ateisti ja muhamettilainen, jotka on vauvoina kastettu kristillisesti, olisivat uudestisyntyneitä.
Kyllä ovat. Uudestisyntyminen on kristinuskossa tietyssä aikapisteessä tapahtuva asia. Jos on kastettu, on uudestisyntynyt.
Tarkoitin tietenkin, että eivät ole uudestisyntyneitä ja ateisteja tai esim. antirkristillisen uskonnon edustajia yhtä aikaa. He siis OLIVAT uudestisyntyneitä, mutta eivät ole enää. Tai toisilla sanoilla sanottuna: he OLIVAT Jumalan lapsia, mutta eivät ole enää Jumalan lapsia
Kysyn, ettei tarvitse vemputtaa loputtomasti: onko mielestäsi vauvana kastettu aikuisena antkristillisen uskonnon kiihkeä kannattaja Jumalan lapsi?
Mitä tarkoittaa Jumalan lapsi?
Uudestisyntyminen ei ole tila, vaan tapahtuma. Ei se historiallinen tapahtuma häviä minnekään.
Laitoin jo aikaisemmin näkyville yhden raamattulainauksen, seuraavan: “Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta.” (1 Joh. 5:1)
Maijasta on syntynyt Pekka. Pekka on vanhempansa lapsi. Jumalasta syntynyt on Jumalan lapsi.
Kirjoitin myös jo aikaisemmin, että uudestisyntynyt on kastettu, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, tai ihminen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, mutta ei ole vielä ehtinyt saada kastetta.
Vieläkö pitää selittää?
Jälkimmäiseen kommenttiisi: Jos ei usko Jeesukseen Kristukseen, ei ole uudestisyntynyt.
P.S. Kun usko häviää jo ennen kuolemaa, uskominen on menneisyyttä. Se on historiaa. Mitä iloa sellaisesta on kristillisestä näkökulmasta?
“Olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.” (2 Tim. 4:7-8)
Jos oletetaan, että ihminen uskoo vauvakasteessa tai viimeistään myöhemmin lapsena, ja että uudestisyntyminen kasteessa ratkaisee ihmisen ikuisuuskohtalon, niin miksi Paavali kirjoitti ilahtuneena siitä, että hän on uskonsa säilyttänyt? Jos esim. kiihkeä antikristillisen uskonnon edustajakin pelastuu, kunhan hänet on vain kastettu vauvana, niin ei tarvitsisi uskon sisältöön tai sen puutteeseen aikuisena kiinnittää mitään huomiota. Ihminen voisi antkristillisen uskonnon kiihkeänä kannattajanakin olla Jumalan lapsi ja siis tiedostamattaan Jeesukseen uskova (1 Joh. 5:1).
Noin määriteltynä kaikki kastetut ovat Jumalan lapsia.
Et ole lukenut viestiäni, johon vastasit. Kirjoitin, että uudestisyntynyt on ihminen, joka on kastettu JA uskoo Jeesukseen Kristukseen. (Lainaan itseäni: “Uudestisyntynyt on kastettu, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen.”) Kaikki kastetut eivät usko Jeesukseen Kristukseen (esim. kiihkeät antikristillisen uskonnon kannattajat, jotka on kastettu lapsena). Kaikki kastetut eivät siis ole Jumalan lapsia. Uskova on Jumalan lapsi.
Kysyit mielipidettäni ja vastasin kysymykseen. Tällä rahalla saa tällaista.
“Sentähden sanotaan: “Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!”” (Ef. 5:14)
Muistaakseni Väisänen selittää sitä, ettei toista uudestisyntymistä tarvita, osittain yllä näkyvällä jakeella. Kyse olisi siis “nukkumisesta” niiden kohdalla, jotka on kastettu lapsena, mutta eivät ole uskoneet kristillisesti tai ovat uskomattomia. Kuinka vakuuttavaa tämä mielestänne on? Tämä ei ole Väisäsen teologian kritisointia, koska (a) voin muistaa väärin tuon jakeen yhtenä perustelunaan, ja (b) jos muistan oikein, se ei taatusti ole ainoa perustelunsa teologiassaan.
Jos uskotaan vain yhteen uudestisyntymiseen ja siihen, että Ef. 5:14 sopii kasteaiheeseen, jolloin Jeesukseen uskomiseen palaaminen vauvana kastetun aikuisen kohdalla on “kuolleista nousemista”, se ei voine olla hengellisesti kuolleen nousemista, koska ei nähdäkseni voi olla niin, että on yhtä aikaa uudestisyntynyt tai Jumalan lapsi ja hengellisesti kuollut. Jos väisäsläistä mallia puolustetaan kohdalla Ef. 5:14, se ei ole mielestäni vakuuttava jae mallin puolustamisen suhteen.
Toki ehkä puhdasoppista luterilaistakin kasteteologiaa, joka ei opeta kahta uudestisyntymistä, voisi yllä näkyvällä jakeella puolustaa. Vai olenko väärässä?