Ei varmaan ole mitään todellista vikaa sinun opinselityksessäsi. Ehkäpä @Kierkegaard myös ampui hiukan ohi liittäessään tähän “ei uskon kautta, vaan uskon tähden” -vinouman. Sehän kyllä on nähtävissä ratkaisukristillisesti painottuneessa puheessa. Ihmisen oma uskominen, uskossa olo ja uskoon tulo uhkaa silloin ylittää pelastuksen lahjaluonteen. Tämmöisiähän sinä et opeta ja julista. Siteeraat ansiokkaasti Lutheria, Raamattua jne. -Teemu Kakkuri kirjoitti herätysten ja kirkon historiaa kuvatessaan siitä miten kristinuskon fokus on selvästi viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikana kääntynyt yhteisestä kirkkona olemisesta yksityiseen uskonnollisuuteen. Ehkä myös Jumalan tekemisistä ihmisen tekemisiin. En tiedä oliko kuvittelua, että oivalsin tuon lukiessa jotain ja siitä saakka olen arvioinut vähän kaikkea sillä silmällä.
Mikä mättää, tosi vaikea sanoa… Onko vaatimuksen tunne omassa sydämessäni? Tai siis, luenko “kaste ei riitä, pitää uskoa” rivien väliin? Miksi en näe puhetta automaattisista sakramenteista perusteltuna luterilaisuuden kontekstissa?
Onko tässä mättämässä se mikä merkitys on sanalla usko? Hyvin tuot esiin sen, että se ei ole ihmisen teko vaan lahja. Silloin Luther ja 9x eivät tarkoitakaan kovistella, vaan ikäänkuin todeta asioita. Olenko oppinut kuulemaan usko-puheen eri tavoin kuin mitä tarkoitatte?
Timo Nisula kertoi eräässä esityksessään järjen ja tunteen suhteesta varhaisessa kirkossa. Kirkon ensimmäiset opettajat painottivat järkeä. Antiikin maailmassa tunne oli jonkinlaista heikkoutta ja vähäarvoista. Kirkon miehet liittivät tämän ajattelun siihen että samoin krisitityn tulee hallita tunteitaan, koska ne ovat esteenä Jumalan tahdolle tai johtavat syntiin. Pohdimme tilaisuudessa, että nykykristityllä asia on usein päinvastoin: aikamme kristillisyys korostaa tunteita. Nisula käsitteli sitten lyhyesti myös sitä että (erityisesti?) Luther toi tuohon vanhaan järki/tunne -erotteluun kolmannen osapuolen. Siis Uskon. Usko on se minkä Jumala antaa ja jonka kautta ollaan häneen yhteydessä. Usko ei olisi tunnetta eikä järkeä vaan jotain muuta. Tuossa on tolkkua, jos ymmärretään että usko on “vierasta”, ihmisen käsityskyvyn ja henkisten ominaisuuksien todellisuudesta riippumatonta yhteyttä.
Jos ajatellaan vielä hiukan sitä, mistä tämä keskustelujakso käynnistyi. Kysymyksestä: Mitä kasteessa tapahtuu? Saadaanko siinä oikeasti Pyhä Henki? Mihin se katoaa kun ihminen ei koe uskoneensa kuin vasta aikuisena uudestisyntymisen ja uskoontulon jälkeen?
Nämä pohdinnat ovat tärkeitä. Jos vastaus olisi, että Jumala ei vaikuta kasteessa mitään muuta kuin antamalla mahdollisuuden myöhemmin uskoa, kun tietoinen ratkaisu on mahdollinen tehdä, se kai sotisi Raamatun opetusta vastaan. Kasteessa Jumala näet synnyttää lapsekseen ja pesee synnistä. Usko olisi silloin järkeilyä, tunnekokemusta - tai molempia. Avuksi tulee edellä mainittu opetus uskosta joka on “se kolmas”. Usko on salaisuus, sen syntyminen ei riipu ominaisuuksistamme.
Luther tosiaan painotti uskoa kasteen lahjan vastaanottamisen välineenä. Ei pelkkä vesi, vaan siihen liittyvä sana ja lupaus johon uskotaan. Mutta ei vain merkki tai mahdollisuus vaan ihan todellinen tapahtuma - sitä on kaste. Jos tässä ja nyt kasteesta kyselijälle uskomisen tärkeydestä puhuminen luo kuvan sakramentista vähäisenä asiana, se ei liene Lutherin vika. Lieneekö syynä myöhemmät opetukset siitä mitä usko oikein on? Joka tapauksessa pidän luovuttamattomana ja ihanana evankeliumina sitä että jo kasteessa Jumala ottaa omakseen. Siihen on aina hyvä palata ja vedota, erilaisissa ja monissa epäilyn hetkissä.
