Niin, mutta luitko mikä on armon edellytys, siis tuon Room.4:16? Uskohan sulkee teot pois, jolloin armo astuu kuvioon.
Room 4:16: “Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä”
Maalaisjärkeni (!) mukaan on parempi julistaa ehdotonta armoa. En ymmärrä tuota Room. kohtaa niin että voidaan käyttää sanaa “armon edellytys”.
Kristus kuoli puolestamme ristillä ja voitti kuoleman nousemalla haudasta.
Sitä on armo.
Meidät kastettiin Kristukseen, useimmat vauvana, ilman omaa valintaa. Näin tuo Kristuksen teko tuli meidän osaksemme.
Sitä on armo.
Me saamme Kristuksen ruumiin ja veren ehtoollisessa ja synnit anteeksi siinä.
Sitä on armo.
Nämä ovat Jumalan tekoja. Näihin meitä kehotetaan uskomaan, koska niin Raamattu neuvoo. Emme käsitä tästä paljoakaan, järkemme rimpuilee vastaan. Mutta Herra antaa sen uskonkin. Huomaamme uskovamme - mikä ihme!
Ei tässä kuviossa näy armolle edellytystä. Se on ensin, Jumala ehtii aina ensin. Uskollamme on kohde: Jumalan armoteot.
Kyllä, mutta sinun on tultava siitä osalliseksi. Ja osalliseksi sinä tulet siitä Jumalan vaikuttaman uskon kautta kasteessa, et minkään tekojen, kuten nyt vaikka pitäytymällä kasteeseen tekona tai uskoon tekona. Jumalan Pyhän Hengen vaikuttama usko sulkee kaikki teot pois ja silloinhan jäljelle jää vain armo.
Tuota kasteen teoksi käsittämistä olen aiemmin jo kuvannut tällä foorumilla jossain kun yksi Todistajaseuran puhuja Samuel Lohikoski kävi juovuksissa saarnaamassa ja sanoi puoludtuksekseen, että hän oli kasteessa uudestisyntynyt. Tästä harhasta aikoinaan kirkkoherra A.E. Salonen kirjoitti kirjankin “Lihan Pyhät” näitä näin opettavia vastaan.
Pointti oli siinä, että armolla ei ole edellytystä.
Armahtava Jumala ei sano: Usko tämä, niin saat armon!
Vaan: katso, mitä tein! Luota minuun!
No eihän sillä silloin ole edellytystä jos sen saamiseksi ei vaadita tekoja. Eihän Jumalan vaikuttama usko ole mikään teko, vaan lahja.
Ef 2:8-9: “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”
Noinhan sinä kirjoitit.
En ole eksegeetti, mutta epäilen ettei ko. kohdassa apostoli tarkoita edellytystä.
“Että olisi armosta” = että luottaisimme vain armoon pelastuksen asiassa?
Nimenomaan ja armoon sinä luotat vain uskolla, eli uskot armon olemassaoloon. Muutoinhan sinä luotat Jumalaan teoilla, eri pyrit ansioitumaan Jumalan edessä, eikä armo ole silloin enää armo.
Room 11:6: “Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.”
Jos usko on armon edellytys, niin tullaan kyllä aika lähelle uskonratkaisun vaatimusta. Jos kävelee kuin ankka, vaappuu kuin ankka jne.
Toistan:
Kol 2:12: "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan
olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
Missä tässä on usko esitetty ihmisen ratkaisuna?
Kasteessa lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon missä ja milloin (ja miten usein) Jumala niin hyväksi näkee. Kokemus uskoontulosta on vain kokemus, mitenkään sitä väheksymättä. Minä en ole tullut uskoon, mutta minulla on useita kokemuksia joissa usko on läsnä. Kokemuksellinen uskoontulon edellytys on jotenkin sama kuin jos sanoisin että kaikkien mielestä pitää nauraa jonkun komedian tietyssä kohdassa ja jos ei naura, niin ei ymmärrä komediaa eikä huumoria.
Uskoontulo voi joskus olla katkera kalkki eikä lainkaan hyvälle tai ihmeelliselle tuntuva asia.
D
Minäkin menen kohta ehtoolliselle, enkä tunne mitään fiboja uskosta. Tiedän minulla sen olevan sanan perusteella, eikä minun tarvitse sitä puristaa itsestäni.
Muuten tuosta uskon luonteesta vielä tuli mieleeni, ettenhän minä olisi mennyt eilen lainkaan Messuun ja ehtoolliselle, ellen olisi uskonut! En ole epäuskoisten taholta nähnyt tungosta tilaisuuksiimme.
Niin.
Mutta sitten tässä taas tullaan siihen yleisesti todettuun “ongelmaan” että emme me voi tietää toisten perimmäisestä uskosta varmasti. Onhan mahdollista että ihminen käy kirkossa tavan vuoksi ja sosiaalisen syyn vuoksi. Lisäksi kun paljon puhutaan joissain piireissä oikeasta uskosta, oikeasta opista, oikeasta uskoontulosta, palavasta uskosta jne jne - missä mitäkin - on mahdollista että moni ei tiedä onko hän uskossa tai ainakin että onko usko riittävää. Varmasti on ihmisiä jotka eivät osaa tai uskalla puhua omasta uskostaan ja myös niitä jotka eivät pidä itseään uskovaisten rientoihin kelvollisina.
Näistäkin syistä sakramenttien todellista lahjaluonnetta pitää mieiestäni saarnata ja opettaa. Koska “niin alhaalla ei kukaan kulje” jne.
Armo riittää! 
Näin näyttää todellisuudessa olevan. Jokaisella on oma tiensä ja aikansa Jumalan yhteyteen. Emme ole samasta muotista puristettuja emmekä ohjelmoituja robotteja. Jumala itse vaikuttaa tekemisen ja tahtomisen yms. oman mielensä mukaan. Uskomme ja rakkautemme koetellaan mielestäni joka päivä ja on pitkiä aikoja toivon varassa eläen, samoin yllättäviä epäilyn aikoja tulee sekä totena pitämisen, että oman kelpaavuuden osalta. Emme voi elää näkemisessä, kun on tarkoitus elää uskossa, vaikka Jumala on senkin perimmältään siis vaikuttanut. Emme todellakaan näe sydämeen niin kuin Jumala emmekä, miten yksilölle lopulta käy uskon kilvoituksissa ja kuitenkaan usko ei ole jokaisen.
On hyvä pöllyttää usein näitä asioita, vaikka niistä ei täällä täydellistä selvyyttä koskaan saa. Maailmamme todellakin hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Vaikka Jumalamme on rikas antaja, välillä tuntuu, että ei anna edes riittävän niukasti. Itse ei kyllä mitään ota, jos Jumala ei anna. Minusta varmuusopit vaikuttavat harhaopeilta.
"Armo riittää! "
Mitä sitten? Jos joku tulee Messuun, niin oletusarvona on, että hän uskoo. Emmehän me voi nähdä kenenkään sydämeen. Tästä johtuen suhtaudun varauksellisesti myös ns. suljettuun ehtoolliseen. Hyväksyn ehtoolliselta pidättämisen vain tapauksessa, jossa jonkun tiedetään/nähdään elävän julkisynnissä.
“Kaikki on armoa!” Pyhä Lisieuxin Teresa
“Paitsi synti”
-Ei niin pyhä Diakoni
Tässä aika puhutteleva ja mielenkiintoa ja kysymyksiä herättävä kuva armosta. Tässähän on armo jo olemassa, mutta eikö tuon pölkyllä olevan kaverin täydy uskoa sana “mene” ja mennä omistaakseen armon. Hänen uskonsa ei toki saa sitä aikaan, mutta omistaa sen. Näin kaiketi on suhtautuminen myös kasteen armoon, kaste ja usko kuuluvat yhteen. Uskolla kasteen armo otetaan vastaan, epäuskolla torjutaan.
Kuva on Apuristikosta josta kuvan nimeksi muodostui pystyriville nimenomaan “armo”.
Mm. helluntailaiset eivät pysty ymmärtämään kasteen armoa, koska itsepintaisesti näkevät kasteen omana tekonaan, joka muka tarvitaan Armoon Kristuksessa ja voidaan tehdä vain tietoisesti uskovalle. Tekohan se on tuolloin eikä armoa / lahjaa. He saavat kasteensa siis ansiona.
Ymmärtävät myös väärin, että lut. kaste ja ehtoollinen ovat siis omavanhurskauden tekoja eivätkä Jumalan Tekoja yksinomaan eivätkä ymmärrä meidän ansiottomuuttamme asiaan..
Kukaan helluntailainen ei kyllä aseta kastetta armon ehdoksi.
