Jos tuohon kohtaan vetoat, kannatat helluntalaista kastetta, koska järjestys on tuo.
Lainasin kirkon katekismusta. Siinä on oikein hyvin kuvattu se kasteen ja uskon merkitys.
1 tykkäys
Miten niin! Helluntailaisten vika on siinä, että he tekevät kasteesta teon, sillä hehän kutsuvatkin sitä kuuliaisuuden askeleeksi. Sen sijaan luterilaisuus ei opeta kastetta ihmistekona, vaan asettaa uskon kaikkien tekojen vastakohdaksi ja siksi kastekin voidaan vastaanottaa vain Jumalan teolla, uskolla, ei omana tekona.
Kristushan sanoo: »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Täten hän osoittaa uskon olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että se voi pelastaa ilman sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: »Joka ei usko eikä tule kastetuksi.»
Martti Luther
»Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.» Siten messukin voi hyödyttää ihmistä vain hänen oman uskonsa kautta eikä sen hyötyä voi mitenkään siirtää toiselle yhtä vähän kuin pappikaan voi antaa sakramenttia kenellekään toisen puolesta, vaan hänen täytyy antaa se erikseen kullekin läsnä olevalle. Sillä pyhittäessään sakramentin ja jakaessaan sitä papit ovat meidän palvelijoitamme, jotka tosin eivät tee meille aktiivisesti mitään hyvää tekoa, vaan joiden välityksellä saamme lupauksen ja merkin ja saamme passiivisesti osallisuuden Ehtoolliseen, mikä tapa on ollut käytännössä maallikkojenkin kesken. Sillä ei sanota, että he tekevät jotakin hyvää, vaan ottavat sitä vastaan. Mutta papit* ovat jumalattomuudessaan eksyneet tekemään Jumalan sakramentista ja testamentista hyvän työn, jonka he antavat ja lahjoittavat maallikoille, vaikka heidän pitäisi vain ottaa vastaan lahja.
Martti Luther
Usko on siis käsitettävä Jumalan kasteessa antamaksi lahjaksi, joka on tekoja vastaan ja jolla ainoalla kaste voidaan ottaa vastaan. Jos teet uskosta teon menetät sen, siis kasteesi hyödyn, mutta voit aina palata kasteeseesi Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla, onhan kristillinen elämäkin jatkuvaa jokapäiväistä uskolla kastamista. “Sinut on kerran kastettu sakramentaalisesti, mutta sinun on joka päivä tultava uskolla kastetuksi”, kuten Luther sanoo. Ei myöskään pidä asettaa uskoa ja kastetta kronologiseen aikajärjestykseen ja ajatella niitä ikään kuin ajassa perättäisinä tapahtumina, sillä Jumala ei toimi ajassa, vaan sen ulkopuolella, vaikka me koemmekin asioita ajassa ajan jatkumolla.
*Skolastiset papit.
1 tykkäys
Pelkästään järjestyksen takia. Kohta on Markuksen evankeliumista ensisijaisesti, toissijaisesti luterilaisesta katekismuksesta. Jos sanajärjestyksellä olisi merkitystä, olisi näkemys helluntailaisten mukainen, ensin usko, sitten kaste. Sama järjestys on tietysti Raamatussakin, joten vaikeaa on @tortoise n vedota tähän raamatunkohtaan asiassa, jonka hän nosti viestiäni vastaan. Siis että kaste pelkästään ei pelasta (tai minun sanoillani riitä mihinkään) , jonka ilmaisin, vaan tarvitaan myös usko, vaikka kaste jo sinällään pitää lupauksen Jumalan lapseudesta, jonka myös edellisessä totesin ja joka ei @tortoise lle riittänyt.
Toki luterilainen ja vanhakirkollinen käsitys ilmaisee kasteen liittävän kastettavan kirkkoon, mutta pelkkä jäsenyyskään ei ketään pelasta, vaan usko. En toki tätä jälkimmäistä osaa edelliseen viestiini liittänyt käytännön syistä, koska puhe oli alunperin pelastumisesta ja lapseudesta, ei kirkon jäsenyydestä. Mietin, jos liittäisin muutaman Muroma-kommentin aiheeseen, mutta toistaiseksi tämä riittää. Tämä ei ole vielä luterilaisuudesta irti, mutta kuitenkin raamatullinen näkemys.
Miksi haluat pelata kasteen ja uskon toisiaan vastaan sillä kaste pelastaa juuri antaessaan uskon ja vastoin Muromaa luterilainen Tunnustus opettaa, että myös lapset uskovat, koska usko on täydelleen riippumaton ihmisen antropologisista edellytyksistä. Jumala rakastaa ihmistä riippumatta siitä millainen tai minkä ikäinen ihminen on tai millaisia tekoja ihminen tekee. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä yhtä paljon, silllä samalla rakkaudella, jolla Kolminaisuuden persoonat rakastavat toisiaan. Siksi hän antaessaan kastekäskyn käski kastaa kaikki kansat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, erittelemättä ja Pyhä Henki vaalii ja syventää tätä kasteessa Kristuksen ja ihmisen välille uskon kautta syntyvää yhteyttä.
2 tykkäystä
En halua, sillä kirjoitin jo edellä:
Tämä on totta, Muroma piti sitä katolilaisilta perittynä harhana.
Aivan, näin ajattelen itsekin. Kyseinen viestini oli vastine Okan välittämään ihmetykseen, miksi Pekka Simojoki puhuu Kirkolliskokouksessa vastoin muuta toimintaansa yhteistyössä muiden seurakuntien kanssa. Ongelma ei ole minun, olen vain pyrkinyt ymmärtämään Simojoen toimintaa, ehkä oikein, ehkä väärin. Itselläni ei ole ongelmia näiden asioiden ymmärtämisen tai yhteensovittamisen kanssa.
Anteeksi, että vaivaan vielä, mutta en malta olla kysymättä mitä Muroma piti katolilaisilta perittynä harhana, sitäkö, että lapset uskovat kasteessaan vai mitä tarkalleen?
Sitäkin ja yleensä kasteen pelastavuutta ilman uskoa. Liitän pari sivua: kirja siis Salattu elämä Herrassa.
Kyllä lapsi tarvitsee oman uskon, mutta usko ei ole intellektin akti, ratkaisu, niin kuin Muroma opetti. On surullista, että me emme pääse tässä kasteasiassa yksimielisyyteen, vaikka monessa muussa asiassa olemmekin voineet olla samaa mieltä. Mutta annan vielä puheen vuoron Huovisen Eerolle, joka kirjoitti mestariteoksen Lutherin käsityksestä lapsen uskosta. Teksti voi tuntua sinusta luotaantyöntävältä kun siinä puhutaan lähinnä uudestikastajia vastaan, mutta sama käsityshän teillä on kasteesta.
Lapsen usko tarkoittaa Lutherin mukaan siis, että lapsi tulee reaalisesti pyhäksi ja autuaaksi. Tätä pyhyyttä lapsi ei saa ilman omaa, hänelle lahjoitettua uskoa. Uudestisyntyminen ei näin ollen toteudu pelkän kasteen vaikutuksena ilman lapsen omaa uskoa. Kaste ja usko ovat kumpikin välttämättömät: kaste vaikuttaa lapsessa uskon ja sen kautta lapsi saa omakseen Jumalan vanhurskauden ja pyhyyden. Luther rinnastaa lapsen uskon ja pyhyyden toisiinsa seuraavasti: “Sillä jumalallisissa asioissa ei saa olla epävarma, vaan niissä pitää pelata varman päälle. Jos uudesti kastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, samoin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä (gepot) eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta (nicht kan umb sonst gehen).”*
Lutherin käsityksen ymmärtämiseksi on tärkeää huomata, että lapsi ei saa pyhäksi tullessaan ainoastaan pyhyyden ominaisuutta yleensä, vaan hän saa itsensä Jumalan oman pyhyyden. Kasteessa lapsi saa nimittäin yhtä aikaa sekä uskon että “Hengen” eli siis Pyhän Hengen eli itsensä Jumalan. Pelkän yliluonnollisen armon vaikutuksen asemesta lapsi tulee osalliseksi itse Jumalasta.
Eero Huovinen, Fides Infantium, s. 193.
*Martti Luther WA 26, 159, 12-18.
Ja sitten vielä Jumalan sanaa:
- Piet. 3: 21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.
Millä ihmeen verbaliikalla jauhat tyhjäksi tämän sanan?
1 tykkäys
En ole mitenkään ilmaissut mitään erityistä kantaani. En nyt kyllä ymmärrä mihin viittaat? Mutta ei sillä niin väliä. Muroma edustaa aikaansa, hänellä on paljon hyviä ajatuksia, mutta en kaikesta ole läheskään samaa mieltä välttämättä. Ennenkaikkea hän on liian ehdoton. Minä olen vapaa ajattelemaan omalla tavallani ilman mitään oppi-isiä. Älä tee liian helppoja johtopäätöksiä tai oletuksia.
No saanko kysyä sitten mikä on kastekäsityksesi? Saako lapsi kasteessaan Jumalan lahjana uskon?
1 tykkäys
Ei pieni lapsi mistään mitään ymmärrä. Uskoo mihin uskoo. Koko käsitteellinen ajattelukyky on vielä kehittymättä. En laskisi kovin paljon tuon varaan. En välittäisi kyllä käydä tätä keskustelua lainkaan. Ei kiinnosta.
Minulta ei kysytty mutta voin silti vastata: Saa, koska usko on elämää Kristuksessa, ja kaste liittää kastettavan - iästä riippumatta - osaksi Kristuksen elävää kirkkoruumista. Kastettavan ei tarvitse toistella mitään mantroja tai omata mitään tiettyjä teoreettisia vanhurskautuskäsityksiä voidakseen elää täysipainoisesti seurakuntalaisen elämää. Oikeat shibboletit eivät ole kovin kummoinen osoitus siitä, että henkilö uskoo/on uskomassa/on “tosiuskova” tmv. Seurakunnan mukana eläminen - vaikkapa sitten äidin sylissä tutti suussa - sen sijaan todistaa uskosta paljon konkreettisemmin.
5 tykkäystä
No niin, niin kuin sanoin, usko on teille intellektin akti. Tulee mieleeni kysyä klassinen kysymys tässä kohtaa, milloin ihminen saavuttaa riittävän älyllisen tason, jotta hänen uskonsa läpäisee näin määritellyn seulan? Eikö tällöin uskosta tule ihmisteko, sellaista johon ihminen kykenee luonnollisin voiminsa? Mutta sinä et halua keskustella enää lainkaan asiasta, joten jääköön sitten tähän.
1 tykkäys
Kun nyt pyynnöstäni huolimatta jatkat tätä aihetta, joka ei ole sen paremmin minun aloittama kuin edes vahvasti itse omaa kantaani julki esittänyt, jos sellaista edes onkaan, niin selvennän vielä jotain. Ensin kysymyksiisi.
Puhut älystä ja sen vaatimuksista ja omista voimista, mutta usko ei ole älyn asia. Uskossa ei myöskään luoteta ihmisen omiin voimiin. Jos puhutaan vauvan, sanotaan nyt muutamaviikkoisesta muutaman kuukauden ikäiseen, niin tällaisen ajatusmaailma ei pidä tuolloin sisällään kovin käsitteellisiä asioita. Hyvä jos ymmärtää eleitä ja mistä ravintoa saa ja nekin vaistonvaraisesti. Minkäänlainen uudestisyntymä tai uskonelämä ei tulle kysymykseen. Näin kastetaan kyllä ja niin minut ja sinutkin on kastettu, näin ymmärtäisin.
Voidaan tietenkin ajatella, että vanhojen kirkkojen lapsikaste on liiton merkki, kuten ympärileikkaus oli juutalaisille. Tämä on täysin käsitettävä ajatus, en tosin tiedä onko siihen kyllin hyviä perusteita tai onko sellainen edes tarpeellista. Raamattu puhuu kristillisestä kasteesta ensijaisesti ja lähes ainoastaan jo uskoon tulleiden kohdalla. Myöhemmin mainitaan myös perhekuntien kasteet, jossa koko perhe liitettiin seurakuntaan ja tästä kai lapsikasteen käyttö on saanut alkunsa. Eli uskoon tulleet kastettiin edelleen lähinnä aikuisina, mutta uudet syntyneet jäsenet jo pieninä vauvoina. Ja koska uusia jäseniä tuli käytännössä lähinnä syntyneistä lapsista, lapsikasteesta tuli myöhemmin käytännössä vakiintunut käytäntö ja sääntö.
Koska vanhoissa ensimmäisten vuosisatojen kirkoissa oli suuria ristinmuotoisia portailla varustettuja kastealtaita, joissa käytettiin upotuskastetta, näitä olen nähnyt mm. Efesossa, oli kastekäytäntö pitkään kuitenkin pääosin muuten raamatullinen, eli aikuisiällä uskoontulleet uudet jäsenet kastettiin altaassa joko yksin tai koko perhe yhdessä. Myöhemmin käytäntö supistui enemmän symboliseksi lapsen pään kasteluksi. Raamattu ei puhu käytännössä kuin vain uskovien kasteesta. Lisäksi sitä aiemmin oli käytössä Johanneksen parannuksen kaste, jolla myös Jeesus kastettiin, mutta se on eri asia.
Samoin on eri asia myöhemmin ensimmäisenä helluntaina tullut Pyhän Hengen vuodatus, jota voisi nimittää Pyhän Hengen kasteeksi, jolla ensimmäiset alkuseurakunnan jäsenet kastettiin. Tämä ei ollut vesikaste, vaan Pyhän Hengen kaste siinä annettuine armolahjoineen ja Pyhän Hengen muine ilmenemismuotoineen. Paavali esimerkiksi tapasi Efesossa seurakuntalaisia, joita oli kastettu vain Johanneksen parannuskasteella, mutta jotka eivät olleet kuulletkaan koskaan mitään Pyhästä Hengestä, kun Paavali kysyi, saitteko te Pyhän Hengen, kun teidät kastettiin. Tämän jälkeen Paavali laski kätensä heidän päälleen ja nämä täyttyivät Hengellä ja armolahjoilla puhuen eri kielillä.
Minut ja sinut on siis kastettu lapsikasteella. Jos otetaan puheeksi siteeraamani Urho Muroman käsitys asiasta, enkä sano että tämä olisi ainoa oikea, niin se on jotain vanhojen kirkkojen, Lutherin ja helluntailaisuuden väliltä. Muroma ei vastustanut lapsikastetta, hän sanoi vain, ettei se riitä vielä muuhun kuin seurakunnan jäsenyyteen. Lisäksi hänen mukaansa tarvitaan ehdottomasti myöhemmin uskoontulo, jota hän nimitti uudestisyntymäksi. Samaa termiä käyttää Raamattukin ja samassa merkityksessäkin. Muroma oli luterilaisen evankelisen papin poika, mutta itse saanut voimakkaan herätyksen norjalaisen evankelistan, Albert Lundenin, pitämästä saarnasta, jonka seurauksena Muroma omien sanojensa mukaan tuli uskoon, koki voimakkaan hengellisen heräämisen ja vaikka oli lapsena kastettu ja oli koko lapsuutensa papin poikana varmaankin ollut tietoinen uskonasioista, hän eli ja kulki silti sanomansa mukaisesti kohti kadotusta. Vasta uudestisyntymisen kokemus pelasti ja muutti hänet.
Muroma oli napit vastakkain niin kirkon suuntaan, kuin uudestikastajiinkin, mutta oli sitä mieltä, että lapsena voidaan kyllä kastaa, mutta ilman uudestisyntymää se jää hyödyttömäksi. Hänen mukaansa myös vasta uudestisyntyessään hän sai Pyhän Hengen. Tätä hän nimitti myös henkikasteeksi, joka saa hiukan eri sisällön kuin helluntailaisilla, joilla uskoontulo on eri, sen jälkeen vesikaste ja myöhemmin henkikaste armolahjoineen. Tosin nämä kaksi viimeistä voivat olla myös samanaikaisiakin. Uskoontulo kutenkin aina edeltää kastetta, koska käytössä on uskovien kaste.
Lopuksi omaan näkemykseeni. Hyväksyn kaikki kristilliset kastetavat, pidän ehkä jotain kastetapaa raamatullisempana ja parempana, mutta en ole uudestikastamisen kannalla, uudestisyntymän kylläkin. Ja jos joku vielä lisäksi Pyhän Hengen kasteessa täyttyy Hengellä ja saa henkilahjoja, aina parempi. Ja Pyhä Henki ei täytä vain kertaluonteisesti, vaan se on toistuvaa, toisin kuin uskoontulo tai vesikaste.
Ja jatkokysymyksenä tästä, saavuttavatko kaikki ihmiset sitä tasoa koskaan? Käsittääkseni ainakaan kaikki “uudestikastaja” seurakunnat eivät kasta kehitysvammaisia.
5 tykkäystä
Tämä on totta. Uskon vapaus on, eikä tarkoitukseni ole haastaa riitaa eikä kuvitella että täällä kukaan muukaan voisi pakottaa toisia omaksumaan mitään oppeja ja uskonkäsityksiä.
Täällä on kuitenkin asiallista ja sopivaa keskustella kirkkojen opeista ja tunnustuksista. Ehkä se on jopa foorumin ydinaluetta!
Luterilainen oppi on dokumentoitu. Olen yleensä lainannut Katekismusta. Se on tällaiselle maallikolle tuttu. Ajattelen myös että on hyvä muistaa, mitä tälle kansalle on vuosisadat opetettu Katekismuksen avulla. Täällä on muita ja parempia asiantuntijoita, esimerkiksi 9x joka osaa tunnarit ja Lutherit kuin omat taskunsa. Minulle näissä perusasioissa on parempi ratkaisu “pysyä siinä mitä on minulle opetettu”.
Luterilainen oppi on siis että kasteessa saadaan Pyhä Henki ja usko. Kasteessa meistä tulee Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä. Tämä ei ole fraasi joka vain muodon vuoksi lausutaan jokaisessa kastetilaisuudessa. Uskomme siihen oikeasti.
Muita näkemyksiä voi perustella Raamatulla myös. Mutta kun kysytään mikä on luterilainen oppi, vastaus ei tule Muromalta eikä keneltäkään meistä. Se voidaan lukea tunnustuskirjoista.
Vaikka siis olemme uskossa veljiä ja sisaria, tästä opillisesta erosta huolimatta, eikä meidän tarvitse sitä aina korostaa, on asialla kuitenkin myös käytännöllinen merkitys. Tässä tulee esiin se mistä termin “evankeliointi” vierastaminen voi johtua. Olen nimittäin itsekin joutunut 70-luvulla koulupoikana hiukan kokemaan mitä uskonnollinen ahdistelu voi olla. Uskovan kodin lapsena en kelvannut. En oikein muista tarkkaan mutta luultavasti joku manööveri olisi tarvittu… Nykyään en tuota termiä pidä pahana. Mutta siitä pidän kiinni, että lapsikin voi uskoa ja uskossa voi vahvistua ilman erityistä kääntymisen kokemusta, ilman ratkaisun hetkeä, ilman toista kastetta, ilman toista uudestisyntymistä. Kaste on paitsi kertakaikkinen lapseksi otto, myös jatkuvan parannuksen ja uudistumisen lähde. Siksi ihmisiä ei tule jakaa minkään tietyn ja tietoisen kokemuksen perusteella kahteen leiriin. Kaikki me Kristukseen kastetut olemme Kristuksen päällemme pukeneet. Jumala kutsuu meitä eri tavoin ja jokaisella oma uskon taipaleensa kuljettavana. Evankeliumin pääsisältö on ilosanoma Jeesuksesta, ei ahdistava vaatimus jota ei koskaan koe varmasti täyttäneensä.
3 tykkäystä
E kai siinä keskustelussa ollut alunperin kyse mistään luterilaisesta opista, vaan helluntailaisen Okan ihmettelystä Simojoen esitykseen liittyen, jolle yritin vain valottaa Pekan mahdollisia motiiveja puhua siellä sitä ja toisaalla tehdä yhteistyötä myös muulla tavoin ajattelevien kanssa.
En tätä keskustelua käynyt mitenkään luterilaisuutta silmälläpitäen, vaan ihan muista lähtökohdista. Ja kuten sanoin, minua ei sinänsä mikään oppiaate tai suunta itsessään kiinnosta juuri lainkaan, vaan enemmänkin miten niitä perustellaan Raamatullisesti.
Luterilaisuus on puutteistaan huolimatta selvä uskonpuhdistuksen tuoma parannus. Menikö se loppuun asti, siitä voi tietysti olla monta mieltä. Vapaat suunnat ja tietyt herätysliikkeet ovat päätyneet toisiin päätelmiin. Muroma edustaa puhtaimmillaan ehkä sitä, miten itse ajattelen. Hänkin oli luterilainen pappi, isä Sleyläinen, mutta päätyi itse toisenlaisiin lopputuloksiin.
Siinä missä eniten eroan hänen näkemyksistään on ehdottomuus. Uskoontulo voi mielestäni olla myös pitempi prosessi kuten itselläni, eikä aina kertarysäys. Ihmiset ovat erilaisia, samoin elämäntilanteet.
Helluntailaiset tivasit minulta aikoinaan tätä uskoontuloa, siis sitä hetkeä jolloin olin uudestisyntynyt? Sanoin heille, että eikö minun lapsena kasteessa saatu usko tule ilmi joka hetki uskoessani. Ei kaste lakkaa olemasta kaste, vaikka joku ei usko, eihän usko tee kastetta kasteeksi, vaan Jumalan sana.
2 tykkäystä
Jokainen oikein kastettu on kasteensa hetkellä uskova, mutta lapsen uskon laatua aikuisen uskovan on vaikea ymmärtää. Kastettu on uudestisyntynyt, mutta missä vaiheessa (lapsen) usko muuttuu ymmärtävän torjunnaksi, sen vain Jumala näkee. Kaste ja uudestisyntymä eivät ehdottomasti liity yhteen, jos kastettava jo kasteelle tullessaan, sen aikana ja sen jälkeen koko ajan torjuu uskon. Kastehan ei ole uudestisyntymä sinänsä, vaan uudestisyntymän väline, ja Pyhän Hengen vaikutusta voidaan vastustaa silloin, kun hän toimii ja vaikuttaa välineiden kautta (sanassa ja sakramenteissa). Vauva ei tee näin.
4 tykkäystä