Tärkeää on kuitenkin muistaa, että hyvitystekokin on teko, eli se on toisin sanoen tehtävä uskon seurauksena, sen seurauksena, että synti, joka on tehty on omaksuttu anteeksi Kristuksen teossa, hänessä, joka on tehnyt kaikki teot meidän puolestamme täyttäessään lain, siten myös hyvitysteot, muutoinhan ne ovat lain tekoja. Nythän puhumme opista ja sielunhoitokin on tässä kontekstissa opillinen asia, jonka on seurattava opillista paradigmaa. Jos nyt esimerkiksi olen rikkonut lähimmäistäni vastaan, niin on varmaa etten minä aidosti Jumalan edessä hyvitä tekoani millään muulla tavoin kuin uskomalla sen ensin anteeksi Jumalan edessä, jolloin Kristus on hyvittänyt kyseisen teon ja minun sitä seuraava hyvittämiseni lähimmäiselleni onkin siten jo Kristuksen teko. Usko on tehnyt kaikki hyvät teot, sillä se on maailman voittanut Kristuksessa; maailman, jonka moralistit, humanistit jne., jotka ovat uineet kirkonkin liiveihin tyrkyttämään tekojaan uskon turmioksi.
Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. Joh. 16:33.
Mutta kaiken tämän perustana, Kristuksen tehdessä heidät näin rohkeiksi ja puhuessa niin lohdullisesti heidän sydämeensä, on tämä: taistelu on jo voitettu, minä, minä olen voittanut maailman. Aivan oikein, sinä sanot, hän on maailman voittanut, mutta kuinka minun käy? Minäpä en puhukaan, hän vastaa, tätä itselleni, vaan teidän tähtenne. Ettekö kuule, teitä se koskee, tietäkää, että minä olen voittanut maailman, en itseni tähden, sitä varten minun ei tarvinnut astua alas taivaasta, vaan teidän tähtenne minä olen sen tehnyt ja teidän tähtenne minä siitä puhunkin. Sen tähden kätkekää se myös sydämeenne ja muistakaa, että minä olen saanut voiton. Voitto on saatu, ei ole enää vaaraa eikä murhetta. Meidän ei siis tarvitse ensin taistella ja ponnistaa, se on jo kaikki tapahtunut, maailma, perkele ja kuolema ovat voitetut, taivas, vanhurskaus ja elämä ovat voittaneet. Ei ole tarpeen muuta kuin vain julistaa tätä maailmassa ja veisata voitonvirttä ja iloista sanomaa: Kristus on noussut kuolleista, hän on kaiken tehnyt, antanut sulan voiton kaikille, jotka sen kuulevat ja uskovat. Meidän kristittyjen on siis totuttauduttava ajattelemaan Kristuksen voittoa, jossa kaikki jo on tapahtunut ja jossa meillä on kaikki, mitä tarvitsemme, ja edes päin elettävä ainoastaan sitä varten, että tätä levittäisimme ja saattaisimme muitakin ihmisiä varoittaen ja kehottaen, sanoin ja esikuvin siihen voittoon, jonka Kristus on meille hankkinut ja antanut. Tämä voittaja on näet toimittanut kaiken, niin ettei meidän tarvitse siihen tehdä mitään, ei pyyhkiä syntiä pois eikä voittaa kuolemaa. Minkä me vielä kärsimme ja taistelemme, ei ole mitään oikeata ottelua, vaan ainoastaan tämän voiton hedelmää ja sen tuottamaa kunniaa. Meidän kärsimisemme, jopa kaikkien ihmisten kärsiminen ja veri, eivät kykenisi hankkimaan meille voittoa; omin voimin emme voi lyödä syntiä, kuolemaa ja helvettiä ja tallata niitä jalkojen alle; voiton täytyy jo ennen olla voitettu, jos muutoin meidän on saatava lohdutus ja rauha. Minä, Kristus sanoo, olen sen jo tehnyt, ottakaa te ainoastaan se vastaan ja viljelkää voittoa, niin että siitä veisaatte ja kerskaatte ja olkaa hyvillä mielin.
Tällaiset ovat ne lohdulliset jäähyväiset, jotka Kristus ottaa omiltaan. Mielellään hän soisi sen olevan sydämeen puhuttua, vaikkeivat apostolitkaan sillä kertaa sitä ymmärtäneet, emmekä mekään sitä ymmärrä, niin kauan kuin meitä ei vielä koettelemus kohtaa Jumala antakoon meille kuitenkin rohkeuden hädässä ja kuolemassa tarttua tähän Kristuksen voittoon.
Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, SLEY 1952, s. 287-288.