Piispa tai pappi antaa synninpäästön katolisessa kirkossa niin kuin ortodoksisessakin.
1 tykkäys
Olen tosiaan lukenut palstaa monta vuotta edelliseltäkin foorumilta alkaen, ja lukenut paljon tätä erinomaisuuden korostamista ei-dialogisessa hengessä. Niin hyvä intentio kuin monilla kirjoittajilla lienee ollutkin, vaikutelma on ollut yläpuolelta mestaroiva ja luotaantyöntävä.
2 tykkäystä
Näin aavistelinkin ja näin ollen tätä voinee pitää klassisen kristinuskon oppina.
1 tykkäys
Nice try. Ei estä puhumasta eikä puolustamasta luterilaista rippiä. Kyseessä ei ole jakamattoman kirkon dogmi, vaan käytäntö.
D
1 tykkäys
Kasteen autuaallinen ja hengellinen sanoma on evankeliumi Kristuksesta. Valmiin pelastuksen osallisuus Kristuksen kuolemaan kasteessa ja osallisuus ylösnousemuksesta uskon kautta, vanhurskautettuna. Jos me olemme yhtä Hänen kuolemastaan, niin olemme myös ylösnousemuksesta. Kaste ei tehtynä tekona ketään autuaaksi saata.
Kaste on kuolemista synnille ja ylösnousemista uskon kautta uuteen elämään.
Joka kerta, kun poiketaan kasteen evankeliumista, niin se johtaa vääriin tulkintoihin. Kaste on Jumalan teko eli Kristuksen valmiin pelastuksen omistaminen Jumalan tekona. Syntisen pelastuminen. Evankeliumi todistaa kasteen Jumalan tekona.
3 tykkäystä
Ilmeisesti on niin, että kun katolilaiset puhuvat siitä että kaste puhdistaa perisynnin ja tekosynnin syyllisyyden niin monet muut kristityt vetävät herneitä nenään siitä että katolilaiset heidän mielestään uskovat kasteeseen tehtynä tekona. Jos näin ajatellaan niin unohdetaan se, että katolilaiset kasteensa jälkeen “kilpailevat hyvää kilpailua” koko loppuelämänsä mikä ei tarkoita omia tekoja vaan kasteen arvossa pitämistä myös sanoin ja teoin ja asenteissa. Kaste ei ole siis katolilaisen konkreettisessa ja arkisessa uskon elämässä pistemäinen hetki ja kerralla loppuun saatettu asia vaan asia, joka mahdollistaa hyvän kilpailun Jumalan yhteydessä. Tätä mahdollistamista ei tarvitse saada kuin yhden kerran, vaikka kasteen jälkeen kuinka sitä halveksisi ja polkisi sitä lokaan. Kaste pysyy mahdollistamassa ihmisen oloa ja eloa Herran kasvojen edessä, lankeemuksien jälkeen uudelleen ja uudelleen. Se käydään jopa ripittäytyen muistamassa ja muistuttamassa itselleen.
Näiltä osin katolilaisten ja luterilaisten suhtautuminen kasteeseen on lähes identtinen, erityisesti lähellä toisiaan verrattuna monenlaisiin muunlaisiin käsityksiin kasteesta. En ihan ymmärrä sitä intoa mikä nykyluterilaisilla on viitata Lutherin ajan teologiseen keskusteluun ja siihen vedoten väittää että nykykatolilaiset ajattelevat jollain tavalla, usein kysymättä nykykatolilaisilta itseltään. (Joilta vastauksia tulee tietysti monen suuntaisia, niin kuin luterilaisiltakin.)
Itse pidän omaa, henkilökohtaista, kirkkokunnista riippumatonta kastekäsitystäni tervehenkisesti Raamattuun pohjautuvana, jossa on tietysti oman historiani ja persoonallisuuteni muovaamia painotuksia. Ei minua ole kovin outona pidetty luterilaisten kanssa keskustellessa, vaikka he tietävät taustani. Enkä ole tällä foorumilla esittelemässä sellaisia ajatuksia kasteesta joiden pitäisi olla muidenkin mielestä totta. Kaste on pastoraalinen kysymys minun elämässäni. Minulle ei ole millään tavalla relevanttia kilpailuttaa eri teologisten koulukuntien näkemyksiä toistensa kanssa vaan minua kiinnostaa lähinnä se, miksi tietyille ihmisille on tärkeää painottaa tiettyjä kasteeseen yhdistettyjä merkityksiä.
Painotan myös sitä että tavoitteeni ei ole tehdä kastekäsityksestäni systemaattista teologiaa vaan tarkastella asiaa omien, henkilökohtaisten pastoraalisten tarpeideni kautta.
Itselle on tärkeää korostaa sitä että Jumala on täysin ja kokonaan tehnyt ihmisestä kasteessa sellaisen, joka pystyy olemaan tekemisissä Jumalan kanssa suoraan, ei ehkä kasvoista kasvoihin vielä, mutta yhtenä lihana Jumalan Pojan kanssa.
Ef. 5:32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa
1 tykkäys
Israelin kansa oli myös papisto. Mutta ei kuitenkaan jokainen uhrannut. Samoin kristittyjen yleinen pappeus on kollektiivista, ei sellaista, että jokainen olisi suorittamassa papillisia tehtäviä.
2 tykkäystä
2 Sam. 12:13
Silloin Daavid sanoi Natanille: »Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.» Natan vastasi: »Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.
Natan ei ollut kai pappi.
D
Ja Jaakobin kirje kehottaa tunnustamaan syntejä toinen toisilleen. Ilman mainintaa kuka ja kenelle. “Irlantilaista” rippiä ei tosiaan ollut olemassakaan yli viiteensataan ensimmäiseen kristilliseen vuoteen. Silti noinakin aikoina varmasti luettiin noita Jaakobin kirjeen sanoja.
Se, että papit ovat alkaneet kuuntelemaan rippejä siinä laajuudessa minkä irlantilaisen ripin suosio tuotti, on luultavasti osaltaan ollut vilpitön yritys tehdä yksityisasioitten kertomisesta turvallisempaa ja vähemmän altista juoruille ja muille väärinkäytöksille. Toisaalta, se oli askel klerikalismin suuntaan, eikä se suunta ole tehnyt mitään hyvää kirkolle.
Klerikalismi on tuottanut maallikoiden keskuuteen mm. epäterveen papiston ihailun kulttuurin joka on ollut osaltaan pahentamassa 1900-luvun laajoja papistoa koskevia skandaaleja. Epäterve papiston ihailu johtaa epäterveeseen papiston suojeluun ja naiiviin tapaan ajatella että papit ovat parempia kristittyjä.
Klerikalismi on tehnyt kirkosta paljon heikomman kuin mitä se olisi jos kaikki kastetut lähtisivät samalta arvostusasteikolta. Nyt meillä on myös sääntökuntalaiset/luostarilaitos joille ollaan antamassa superkristityn asemaa. Näin ei pitäisi olla. Kristitty voi olla täysivaltainen ja Hengen täyttämä kristitty ilman mitään erityisasemaa kirkossa. Ja kristityn pitäisi ottaa enemmän vastuuta kirkkonsa toimista eikä sysätä sitä vastuuta papeille. Tällä hetkellä papit eivät tosin usein edes anna maallikoille vastuuta ja monin paikoin kirkko kouluttaa maallikkonsa puutteellisesti.
2 tykkäystä
Mitä tarkoittaa “irlantilainen rippi?”
Diakoni käytti termiä jokin aika sitten. Pidän sitä hyvänä terminä. Tarkoittaa sitä miten yksityinen rippi muodostui aikaisintaan 500-luvulla irlantilaisten munkkien keskuudessa ja levisi Manner-Eurooppaan 600-700 -luvuilla. Tapa ja sen taustalla oleva teologia saapui mantereelle kun tuohon aikaan irlantilaiset munkit tekivät laajaa lähetystyötä ja heistä tuli myös merkittävä ryhmittymä kirkollisessa hallinnossa.
Tätä taustaa vasten nykyistenkin kirkkojen tulisi arvioida rippikäytäntöjä mahdollisimman laajasti. Yksityisen ripin kehitys on varsin myöhäinen tulokas kristinuskoon, sen tausta on luostarilaitoksen käytännöissä johon kuului luultavasti jo 300-luvulla jokailtainen yhteinen päivän sujumisen arviointi, ei rippi, mutta oman käyttäytymisen arviointi ja sen mahdollinen pahoittelu. Tämä tapa on edelleen osana Kompletorio-rukousta. Tästä saatiin sitten aikaiseksi sakramentti, jonka uutuudesta katolilaiset ja ortodoksit harvoin edes mainitsevat.
Sinänsä looginen kehitys, kun ajattelee mitä ahdistusta paikoitellen ensimmäisillä vuosisadoilla koettiin kasteen jälkeisten syntien suhteen, jopa niin että kastetta siirrettiin lähelle kuoleman hetkeä. Olisiko sitten ennemminkin pitänyt vahvistaa kasteteologiaa ja sen ymmärtämistä, oliko yksityisen ripin painottaminen jonkinlainen virhe. En tiedä. Pastoraalisesti yksityinen rippi on hyvä työkalu, olen ehdottomasti sen kannalla, (niin kuin Lutherkin 
), mutta yhdistettynä klerikalismiin se on varsinainen pommi. Myöskään turhan omantunnonherkät ihmiset eivät kokemukseni mukaan hyödy siitä että heitä kannustetaan ripittäytymään usein.
2 tykkäystä
Kiitos selvennyksestä!
Luterilaiseen rippieetokseen kuuluu kaikenlaisen pakon välttäminen. “Ripistä olemme aina opettaneet, että sen tulee olla vapaa” (Martti Luther: En minä kuole - vaan elän. Antologia. s 216).
D
5 tykkäystä
Rippi -katumuksen sakramentti- on niitä juttuja, jonka kanssa en koskaan oikein ole päässyt tutuksi…
Näin me ollaan erilaisia persoonia kristittyinäkin. Itselleni katumus oli varsinkin viitenä ensimmäisenä vuotena uskoontulon jälkeen ihan keskeisimpiä asioita kristillisessä elämässä. Ehtoollisen rinnalla tietysti, ei siitä erillisenä.
Näihin liittyvää historiaa.
How the Irish Changed Penance: The History of a Sacrament
Tuossa sanotaan, että irlantilaiset ottivat vastaan idässä syntyneen käytännön eli, että tapa ei syntynyt 500-luvulla Irlannissa, kuten edellä kirjoitit. Todennäköistä on, että tapoja oli aluksi erilaisia, jotka sitten säännönmukaistuivat pikkuhiljaa.
1 tykkäys
Siellä sanottiin että eurooppalainen luostarilaitos, Irlannin luostarilaitos mukaan lukien otti katumuskäytäntöihin mallia Egyptin luostarilaitoksesta lähinnä Cassianuksen matkadokumenttien välityksellä.
The Irish monks refined the work of Cassian, developing a system of confession in which the private recitation of sins was followed by the private performance of penance. Crucially, they not only adopted this practice themselves, but introduced it to the faithful outside the monastery, making it applicable to all sins and available to all sinners.
Irlantilaiset munkit jalostivat Cassianuksen työtä kehittämällä rippijärjestelmän, jossa syntien yksityistä lausumista seurasi yksityinen katumuksen suorittaminen. Ratkaisevaa oli, että he eivät ainoastaan omaksuneet tätä käytäntöä itse, vaan esittelivät sen myös luostarin ulkopuolisille uskoville, tehden siitä soveltuvan kaikkiin synteihin ja kaikkien synnintekijöiden saataville.
Egypti on läntisimmillään samalla pituuspiirillä Bulgarian kanssa. Niin irlantilaiset munkit, kuin läntisen luostarilaitoksen isä pyhä Benediktus, jota myös irlantilainen luostarilaitos seurasi oman traditionsa ohella, pitivät luostarielämän oppi-isänään Cassianusta. Cassianus oli kotoisin joko Dobrujasta, Bulgariasta tai Galliasta. Dobruja oli ilmeisesti hänen lapsuutensa aikoihin Konstantinopolin patriarkaatin jurisdiktiota, vaikka se oli ollut vielä 3. vuosisadalla Rooman jurisdiktiota. Myöhemmin Dobruja oli autokefalisen Tomisin romanialaisen hiippakunnan aluetta, joka vastasi toimistaan Konstantinopolille. Kyseessä oli kuitenkin 4. vuosisadan jakamaton kirkko.
Cassianus joutui noin vuonna 404 tilanteeseen, jossa hän haki riitatilanteessa turvaa Rooman paavista. Tähän hänet neuvoi Johannes Krysostomos, joka joutui keisarillisen perheen epäsuosioon eikä enää voinut omalla asemallaan suojella Cassianusta. Myöhemmin Cassianus perusti egyptiläisten oppien mukaisen luostarin Marseilleen.
Joka tapauksessa, luostarielämästä peräisin olevat katumuskäytännöt, ei siis sellaisenaan sakramentaalinen ripittäytyminen, jotka inspiroivat irlantilaisia munkkeja heidän kehittäessään noita ajatuksia eteenpäin kohti nykyistä tuntemaamme yksityisrippiä, olivat peräisin Egyptin erämaaluostareista. Alkuperäinen egyptiläisten kilvoittelijoiden harrastama käytäntö tunnetaan nykyään läntisessä kilvoittelumaailmassa nimellä capitulum culparum ja se on edelleen käytössä luostareissa. Se ei ole sakramentti, siinä ei kaduta syntejä eikä saada synninpäästöä.
Erittäin loogista tämä Vapiksen ja muiden anababtistien toiminta. Toinen juttu sitten on miten noin opillisesti siihen pitäisi suhtautua. Ristiriita luterilaiseen oppiin on sovittamaton ja nähdäksen sitä luokkaa että voidaan jo puhua täydestä heresiasta, ei vain pienestä teknisestä erimielisyydestä. Ja hereetikkoihin pitää suhtautua kuten Paavali ohjeistaa Korinttolais-kirjeessään. Eli heitä tulee karttaa.
1 tykkäys
Kiinnostavaa tässä on se, että Johannes Siinailainen mainitsee Portaat-kirjassaan katujat. Se näyttää koskevan vain osaa munkeista.
Samaan aikaan oli myös maallikkoseurakunnissa katujia. He olivat niitä jotka oli erotettu määräajaksi ehtoolliselta.
Uudessa systeemissä ehtoolliselta erottamisia ei tehdä, ainoastaan katumustyö.