Väisänen on harhassa tehdessään kasteesta momentaanisen teon, jolla ei ole ulottuvuutta kastehetken jälkeen. Tässä niin ikään hyvä esitys asiasta, josta käy ilmi miten kasteen käsittäminen pelkäksi suoritukseksi vääristää sen. Tässä tekstissä on myös paljon käsillä olevaan keskusteluumme liittyvää muuta olennaista:
Kuten tästä distinktiosta käy osuvasti ilmi, kohdistuvat Lutherin lukijalleen osoittamat imperatiivit - ja niiden implikoima skolastiikan kritiikki - juuri “uskolla kastamiseen” eli jokapäiväiseen parannukseen. Itse asiassa Lutherin arvostelu sisältää ajatuksen, että “sakramentaalinen kaste” oli saanut skolastisessa teologiassa liian vähän painoa, koska sen vaikutus “laimentuneena” ja “heikentyneenä” ei enää ulottunut alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti ihmisen jokapäiväiseen elämään.
Myös Lutherin myöhemmästä tuotannosta käy ilmi, että Lutherin kritiikki katolista opus operatum -oppia vastaan ei kohdistu varsinaisesti itse sakramentin jakamiseen eikä sen vaikutukseen sakramentin antamishetkellä, vaan arvostelun kärki suuntautuu sakramentin myöhempään käyttöön. Toisilla käsitteillä ilmaistuna kritiikki ei siis kohdistu ensimmäisen vanhurskauden lahjaan, vaan siihen, miten toinen vanhurskaus toteutuu ihmisen jokapäiväisessä elämässä. Luther lausuu Von der Widertauffe -kirjeessään: “Heidän [= uudestikastajien] keskuudessaan on tekojen perkele (ein werck teuffel), joka puhuu uskosta, mutta tarkoittaa kuitenkin tekoja. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut) ja teko oli täytetty (so war es alles geschehen und das werck volnbracht).” (WA 26, 161, 35-162, 3).
Opus operatum -opin vääristymä oli siis siinä, että sen avulla oli syrjäytetty sakramentin jatkuva käyttö eli uskolla kastaminen. Kasteen vaikutus oli “lyhentynyt” hetkelliseksi ja siitä oli tullut pelkäksi momentaaniseksi toimitukseksi redusoitunut opus operatum. Näin sakramentti oli muuttunut käskyksi ja uskosta oli tullut teko. Tätä Lutherin kritiikkiä arvioitaessa on kuitenkin koko ajan tärkeää muistaa, ettei hänen arvostelunsa kohdistu “sakramentaaliseen kasteeseen” sinänsä eli itse toimituksessa realisoituvaan sakramentin vaikutukseen.
“Sakramentaalinen kaste” on siis se Jumalan vanhurskauttavan toiminnan paikka, jossa armo lahjoitetaan ihmiselle täysin riippumatta hänen omasta valmistautumisestaan. Juuri lapsikaste ja siinä lapseen vuodatettava usko ovat selvin esimerkki sakramentin objektiivisesta vaikutuksesta. Lapsikasteen yhteydessä tulee myös selvästi esiin Lutherin oma opus operatum -korostus, jota tosin De captivitate -teoksessa ei ole vielä formuloitu eksplisiittisesti ja joka jää usein Lutherin harjoittaman massiivisen polemiikin varjoon, mutta joka silti on Lutherin oman teologisen kokonaiskonseption olennainen osa.
“Sakramentaalisen kasteen” ja “uskolla kastamisen” erottaminen tekee myös loogisesti ymmärrettäväksi, että Luther voi yhtä aikaa toisaalta arvostella skolastiikkaa uskon syrjäyttämisestä ja silti toisaalta pitää kiinni sakramentin objektiivisesta vaikutuksesta. Yhdistävänä tekijänä näiden usein vastakkaisina pidettyjen trendien välillä on vanhurskauttamisoppi. Vaatiessaan nimittäin uskoa tekojen sijaan Luther ei ymmärrä uskoa ihmisen oman aktiviteetin tuotteeksi, vaan Jumalan vaikutukseksi ihmisessä. Ihmisen tekojen tilalle hän haluaa tuoda uskon eli Jumalan teon. Sakramentin ulkonainen toimittaminenkaan eli opus operatum ei saa muuttua ihmisen ansiolliseksi teoksi, vaan sen tulee säilyä Jumalan vaikuttamana tekona, jossa ihmiselle lahjoitetaan sakramentaalisesti vanhurskaus ilman hänen omaa disponoitumistaan.
Kun usko näin tulkitaan Jumalan ihmisessä vaikuttamaksi teoksi, silloin on myös loogisesti ymmärrettävää, että Luther saattaa puhua Jumalan lupauksen ja ihmisen uskon välisestä “vuorovaikutuksesta”. Siinä ei ole kysymys Jumalan ja ihmisen yhteistyöstä hereettisen synergismin merkityksessä, vaan siitä, että kasteessa ihmiseen yhdistynyt Kristus vaikuttaa ihmisessä sen uskon, joka toimii “kooperaatiossa” Jumalan lupauksen kanssa. Tämä lupauksen ja uskon välinen “vuorovaikutus” on se konteksti, jossa myös sakramenttien efektiivisyys on Lutherin mielestä “oikea ja mitä varmin”.
“Tiedämmehän, että kaikkialla missä on jumalallinen lupaus, siellä vaaditaan uskoa ja että molemmat ovat tarpeellisia niin, ettei kumpikaan voi olla vaikuttava ilman toista. Toisaalta ei -nimittäin ole mahdollista uskoa, ellei lupaus ole läsnä, ja toisaalta lupausta ei vahvisteta (stabilitur), ellei siihen uskota. Mutta kun molemmat ovat vuorovaikutuksessa keskenään (mutuae sint), niin ne saavat aikaan sakramenttien oikean ja mitä varmimman vaikutuksen (faciunt veram et certissimam efficatiam sacramentis).
Sen tähden on turhaa vaivaa ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin vaikutusta muualta kuin lupauksesta ja uskosta.” (WA 6, 533, 29-534,2.)
Anteeksi, että poimin vain tämän kohdan. En ehdi kaikkea nyt lukea, mutta sen huomaan, että ketjussa on perusteltu kasteen tärkeää asemaa kirkossamme, ja toisaalta vähätelty asiaa.
En nyt hoksaa ihan, mistä loanheitosta puhut. Voi olla, että sitä on ollut täällä, mutta itse en halua sellaista tehdä.
Olemme ennenkin huomanneet että kastekeskustelut ovat yllättävän tunteikkaita. Myös meidän luterilaisten kesken, saati sitten uudestikastajien tai muiden ottaessa yhteen vanhojen kirkkojen edustajien kanssa.
Itse ajattelen lyhyesti sanoen:
Olemme veljiä Kristuksessa, vaikka kasteopissa olisikin eroja. Näin sanon myös helluntailaisille, joiden kanssa koen uskon yhteyttä.
Mutta se ei estä sanomasta selvästi, jos kasteopista on nimenomaan puhe, että meidän kannaltamme asia on hyvin tärkeä.
Niinpä en halua heittää lokaa, vaan totean ihan kaikessa rauhassa: Luterilainen kasteoppi on hyvin lähellä vanhojen kirkkojen oppia, ja se on alkuperäinen kirkon ja Raamatun oppi. Kaste ja usko pelastavat. Molemmat ovat tärkeitä, kuten kastekäsky eli lähetyskäsky sanoo. Kasteen merkityksen vähättely on harha, eikä se ole luterilaisuutta.
En missään vähättele kastetta vaan kyseenalaistan uudestisyntymän kasteessa, se on eriasia.
Viittaan myös lähetyskäskyyn, kastamalla ja opettamalla.
Eikö opettaminen seuraa kastetta, eikä näin voi edes tapahtua yhtäaikaa kun pari viikkoa vanha lapsi ei vielä opettamista ymmärrä.
Okei, pahoittelen kun en ole ihan rauhassa kaikkia viestejä lukenut. Taisi olla Fratres, joka sinua vahvemmin totesi kasteesta siihen tyyliin, että se on vain ulkonainen toimi.
Tuo on aika räikeästi sekä kirkon opin että Raamatun vastainen muotoilu…
Sinullekaan ei näköjään ole riittävä tuo Tiituksen kirjeen kohta, jossa kasteeseen liitetään uudestisyntyminen.
Koko kasteoppi on tietenkin laajemmin yhteydessä käsitykseen uskosta ja Kristuksessa olemisesta.
Pelkästään Raamatun lauseita vertailemalla ei tarvitse asiaa pohtia.
Myös se tieto, että kristityt alusta asti kastoivat perheitä, eli myös lapsia, on tärkeä.
Antti Laaton kirja varhaisten kristittyjen kastekäytännöistä on hyvä lukea. Ei siinä yksioikoisesti rummuteta lapsikasteesta ja tuomita muita tapoja, vaan asiallisesti kerrotaan aiheeseen liittyvästä tutkimustiedosta.
Ok, olen hyvin tietoinen kasteen Apostolisesta alkuperästä, myös lapsien kastaminen oli yleistä, silloin kastettiin perhekunnittain, kun Jeesus kastekäskyn asetti.
Usein vedotaan niihin henkilöihin jotka kastettiin aikuisena, mm. Jeesus ja siksi lapsia ei tulisi kastaa.
Tuo on tietenkin absurdia, tottahan aikuisia kastettiin, kun heitä ei oltu kastettu tietenkään ennen kasteen asettamista.
Lapsien kastaminen tietenkin yleistyi sitä mukaa, kun kristinusko lisääntyi, jne…
Tämä on ihan hyvä. Olet varmasti ihan hyvä luterilainen. Mutta näkemyksesi poikkeaa ortodoksisesta näkemyksestä, mikä on myöskin ihan legit.
Tätä taustaa vasten tuntuu kuitenkin hieman huvittavalta tuohtumus siitä, että ortodoksit saattavat kyseenalaistaa luterilaisen kasteen pätevyyden. Josko luterilaisten kesken on epäselvyyttä siitä, mikä on kasteen merkitys, ei ortodoksien epäselvyys luterilaisuudesta ole kauhean dramaattista.
Jotta päästäisiin vähän eteenpäin tässä keskustelussa niin pyytäisin sinua määrittelemään mitä on usko? Tyhjentyykö mielestäsi usko johonkin tunnetilaan tai älylliseen vakuuttuneisuuteen Raamatun sanasta?
Omalla kohdallani tuohtumus johtui siitä, että yksi kaste. Kasteen merkitys ei synny siitä mitä ihmiset siitä ajattelevat, vaan siitä minä Jumala sitä pitää. Johannes ja Jeesus jo kinastelivat kasteesta. Jeesus kuittasi sen sillä että se on Jumalan tahto. Se on kyllä Jeesukselta hyvin sanottu. Foorumi huutakoon, mutta kaste on yksi.
En ole hyvä missään muussa, kuin ehkä ammatissani silloin, kun olin työelämässä.
Mitä tää muu on, en ymmärrä ?
En tiedä, en ole edes väittänyt ortodoksisesta kasteesta yhtään mitään, enkä siitä mitään tiedäkään.
Olen kokoajan kirjoittanut kasteesta miten sen Raamatun ja luterilaisuuden valossa näen.
Kannattaisiko lukea mistä olemme keskustelleet, kun olet jo kolmas, joka kirjoittaa käsittämämättömiä ?
Sitten on vielä tämä mielenkiintoinen Apostolien tekojen kuvaus, kun Paavali tuli Efesoon ja tapasi paikallisia seurakuntalaisia, jotka oli kyllä kastettu Johanneksen mukaisella parannuksen kasteella,mutta he eivät olleet kuulleetkaan mitään Pyhästä Hengestä.
Paavali kysyi heiltä, että saivatko he Pyhän Hengen, kun heidät kastettiin ja kielteisen vastauksen saadessaan Paavali laittoi kädet heidän päälleen ja kastoi Pyhällä Hengellä. Mielenkiintoista tässä on esim se, että mainittu Pyhän Hengen kaste on aika samantyyppinen, miten helluntailaiset kuvaavat varsinaisen kasteen jälkeisen Pyhän Hengen kasteen. Heidän mielestään, näin olen käsittänyt, ensimmäinen kaste on heti uskoontulon jälkeen ja myöhemmin tulee vielä Pyhän Hengen kaste käsien päällepanon kautta, joka Paavalinkin tapauksessa aikaansai kielilläpuhumista ja profetoimista.
Ja tämä taas eroaa Urho Muroman esittämästä Pyhän Hengen kasteesta (kirjassa Kristuskaste), jossa hän pitää sitä uskoontulona ja myöhempiä kokemuksia Hengellä täyttymisinä. Näistä on siis ties kuinka monta erilaista käsitystä, joista Apostolien tekojen kuvaus lienee kuitenkin autenttisin.
”Kun Apollos oli Korintissa, Paavali kulki ylänköseutujen läpi ja tuli alas Efesokseen. Siellä hän tapasi muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: ”Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?” He vastasivat hänelle: ”Emme ole edes kuulleet Pyhästä Hengestä.” Hän kysyi: ”Millä kasteella teidät sitten on kastettu?” He vastasivat: ”Johanneksen kasteella.” Niin Paavali sanoi: ”Johannes kastoi parannuksen kasteella ja kehotti kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, nimittäin Jeesukseen.” Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heidän päälleen ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.” Apt. teot 19:1-7 FINRK
Yksi kaste toimitetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Paavalin tapaamat opetuslapset eivät olleet kuulleetkaan Pyhästä Hengestä. Heitä ei oltu kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vaikka niin Jeesus käski. Huono kaste. Johanneksen kastaessa Jeesuksen, oli läsnä PH ja Isän äänikin kuului taivaasta. Se oli the kaste joka toimitetaan yhä edelleen yhdessä kasteessa.
Jos joku lankeaa kasteesta, mistä kasteesta hän lankeaa? Siitäkö joka on annettu lapsena, vai siitä kasteesta joka on saatu viimeisimmässä uskoontulossa? Vai siitä, joka on saatu ensimmäisessä uskoontulossa?
No Muroman mukaanhan annettavia kasteita tulee olla vain yksi, lapsikaste. Myöhempi uskoontulo on hänen mielestään henkikaste, jossa Pyhä Henki myös varsinaisesti annetaan. Tässä jälkimmäisessä ei kukaan kasta ketään vedellä, vaan tapahtuu siis uskoontulo.
Näin ajattelen itsekin. Silti mietin, miksi nuo Pyhän Hengen merkiksi annetut lahjat kovin harvoin toteutuvat esim lapsikasteessa. Sen sijaan käsien päällepanon kautta ja muullakin tavalla tiedän näin tapahtuneen. Eikä pelkästään helluntailaisilla vaan muillakin.
Ei tietenkään tyhjenny mihinkään noista, mutta riittääkö että siteeraan tässä Paavalia ? Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Määritteleminen on vaikeaa, mutta kun Jumala vetää ihmistä parannukseen, syntyy synnintunto, joka taas aiheuttaa sanan nälkää j n e.
Pyhän Hengen lahjojen toteutumatta jääminen lapsikasteessa on minusta ihan ymmärrettävää. Lapsen mahdollisuudet esim. kielilläpuhumiseen, tms ovat rajalliset. Ongelma on varmaan se että Pyhän Hengen lahjat sidotaan Pyhän Hengen saamiseen ja kasteeseen liian tiukasti. Kasteessa saadaan Pyhä Henki joka vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala niin haluaa. Joskus Jumala voi haluta että saat ne lahjat 40-vuotiaana halkoja hakatessa. Joskus voit saada ne sanankuulemisen kautta ilman kastetta.
Niin no Muromhan kirosi Lutherin “Sidotun Ratkaisuvallan” sanoen sen olevan perkeleestä. Tällöin ei ole yllättävää, että hän näki uskon ihmisen omana ratkaisuna.