Katolilaisuus, parisuhteet ja kommuunio

[Max]

Haureus perinteisesti ei tarkoita pettämistä avioliiton aikana, vaan ennen sitä. Avioliiton aikana puhutaan huoruudesta.

Mutta tokihan Raamattu ei ole kirjoitettu suomeksi, joten nämä nyanssit eivät ole olennaisia. Kreikaksi tuo sana on porneia, jonka ainakin monet katoliset lähteet tulkitsevat tarkoittavan ”vääränlaista” avioliittoa, esim sukulaisten välillä. Mitenkään yksiselitteisesti tekstistä ei voi vetää johtopäätöstä, että pettäminen oikeuttaa menemään jonkun toisen kanssa naimisiin.

Tässä pohdintaa aiheesta englanniksi.

[Mauriina]

Ei porneia tarkoita “vääränlaista avioliitoa esim sukulaisten välillä”. Tuo on katolisen kirkon jälkeenpäin keksimä selitys. Katolinen kirkko kielsi avioerot 1100-luvulla, mutta porsaanreiäksi keksittiin nullifikaatio. Länsi-Euroopan ylimystössä kaikki olivat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen tai lankousuhteessa, joten nullifikaatio oli suhteellisen helppo saada “pätemättömän avioliiton” takia.

Porneia Uudessa Testamentissa on yleiskäsite, joka tarkoittaa kaikkia seksuaalisia syntejä. Se sisältää sekä haureuden että huoruuden.

[JohannesK]

Kiitos vastauksestasi Max, vaikka sen jälkeen olen entistä hämmentyneempi. Mutta on totta, että Jeesuksen sanojen “jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen” näyttäisi olevan ainakin suomennoksessa muualle kuin siinä, että Jeesus hyväksyisi avioeron pettämisen synnin takia. Kärki on eroavan osapuolen syyllisyydessä, ei jätetyksi tulevan oikeuksissa. Näin tämän kohdan joka tapauksessa ymmärrän. Tämä tosin jättää auki kysymyksiä, joita aiemmin esitin.

[Leijona]

@Max

Kreikaksi tuo sana on porneia, jonka ainakin monet katoliset lähteet tulkitsevat tarkoittavan ”vääränlaista” avioliittoa, esim sukulaisten välillä.

”apostolien dekreetissä” Ap. t. 15:29 eräitä pakanoiden sallimia mutta juutalaisilta kiellettyjä sukulaisavioliittoja. Ne on dekreetin mukaan purettava, kun puolisot liittyvät seurakuntaan – eritoten sellaiseen, jossa on myös juutalaisia. Apt ei ole suositus vaan käsky. Katoliset taitavat kuitenkin tietää porneia sanan laajan merkityksen, joka ei rajoitu pelkästään avioliittoon tai ennen sitä.

[Henrikki]

Katolisella kirkolla on virallinen määritelmä haureudelle, vuoden 1997 katekimuksen kohdassa 2353: naimattoman miehen ja naimattoman naisen ruumiillinen yhtyminen avioliiton ulkopuolella.

[9x]

Vähän kapea on määritelmä näin luterilaisesta vinkkelistä.

[Mauriina]

Porneia on yleiskäsite, jonka piiriin kuuluu kaikki siveettömyys. En ole lukenut vuoden 1997 katolista katekismusta. Mielestäni kuitenkin katolinen kirkko on muuttanut yhteistä apostolista uskoa tässä(kin) asiassa. Ei Jeesus sanonut, ettei avioeroa ole, tai että sitä ei voi olla, vaan että on synti ottaa avioeroa paitsi tietyissä tapauksissa. Juutalaiset miehet voivat ottaa avioeron vain kirjoittamalla vaimolleen erokirjan.

[Leijona]

@9x

Vähän kapea on määritelmä näin luterilaisesta vinkkelistä.

parektos logou porneias ”paitsi haureuden tähden” (vrt Matt. 19:9). Avioliiton aikainen luvaton seksi ei ole haureutta (porneia) vaan aviorikos (moikheia), mistä toora säätää molemmille osapuolille kuolemanrangaistuksen. Toisaalta Israelin epäjumalanpalvelusta sanotaan haureudeksi ja aviorikokseksi. Jos porneia on pätevä avioeron aihe, on moikheia sitä sanomattakin. Mielestäni ”muun kuin haureuden tähden” on tilapäinen poikkeus, missä kovasydämisyyttä ja haureutta ei esiinny, siellä ei poikkeuksia tarvita.

[Leijona]

@JohannesK

Vaikuttiko tässä entisen/nykyisen vaimon elossaolevuus ratkaisevasti eli muuttuuko valo vihreäksi, jos ex-vaimo kuolee?

Jos vaimo ei halua tulla takaisin, eikö sellainen vastaa uskomattoman puolison kuolemaa? 1 Kor 7:39.

[TV2]

@Max

Tuohon vielä kommentoisin, että katolisuudessa eroaminen ei sinänsä ole vastoin yleistä käsitystä mikään “anteeksiantamaton synti”. Eronnut voi aivan hyvin saada synninpäästön ja käydä kommuuniolla, vaikkei palaisikaan puolisonsa luokse. Se, mitä ei voi tehdä, on uuteen suhteeseen ryhtyminen. Avioliitto nimittäin ei ole synti, vaan hyvä teko, eikä sitä siksi voi “saada anteeksi” ja aloittaa uutta suhdetta. Kerran annetut hyvät lupaukset ovat edelleen voimassa.

@Anskutin

Tässä on kuitenkin edelleen se ongelma, että uuden avioliiton solmiminen on tavallaan se anteeksiantamaton synti. Eli jos havahtuu hengellisiin asioihin vasta siinä vaiheessa, kun uusi avioliitto on jo solmittu, on ainoa tapa palata ehtoollisyhteyteen se, että uusi avioliitto tai ainakin sen seksielämä päättyy. Eikö niin?

Niin, voidaan miettiä, onko se ongelma tässä Maxin esittämässä katolisessa kannassa vai siinä, että tuo hengellisiin asioihin havahtuminenhan pitäisi periaatteessa tapahtua kasteessa eikä vasta sitten sen jälkeen kun takana on “luja putki rilluvuosien”, ja toisaalta voidaan huomioida sekin, että Jeesuksen mukaan jotkut voivat olla (varsinaiseen) avioliittoon kelpaamattomia jo kohdusta lähtien.

@Anskutin

Tämän voi nähdä siinä mielessä ongelmallisena, että herää kysymys, millä tavalla toisenkin suhteen rikkominen tekee yhtikäs kenenkään asioita millään tavalla paremmiksi. Suurin osa luterilaisista ajattelisi nimenomaan niinpäin, että tässä tapauksessa paras ratkaisu on elää uskollisena viimeisimmässä avioliitossaan eikä enää erota yhtään enempää.

Tämä on täysin maallinen ja pragmaattinen näkökohta, johon kaipaisin jotain teologista perustelua. Jos lähdetään siitä, että tuo uusi avioliitto on syntiä, niin siinä eläminen ei voi olla paras ratkaisu. Jos lähdetään siitä, että se ei ole syntiä, niin sen synnittömyys pitäisi pystyä teologisesti perustelemaan.

[TV2]

@Filonilla

En todellakaan tiedä tästä mitään, tämä on kaikki pelkkää spekulaatiota. … Henkilö on ortodoksiseen kirkkoon liityttyään sen täysivaltainen jäsen ja pääsee ehtoolliselle niin kuin kuka tahansa ortodoksi, edellyttäen, että hän käy synnintunnustuksella niin usein kuin rippi-isä määrää.

Kiitos vastauksista. Ne toivat osittaista valoa asiaan, mutta varsinaisen kysymyksen osalta jäin yhä epätietoiseksi ortodoksikirkon suhteen. Kysymys koski sitä, voiko lueteltujen tapausten henkilö osallistua ehtoolliselle kirkossa, tässä tapauksessa ortodoksisessa kirkossa. Onko niin, että kaikissa tapauksissa voi osallistua ehtoolliseen, kunhan menee sinne synnintunnustuksen kautta?

@Max

Esimerkiksi jos liittoa solmittaessa on päätetty, ettei ikinä haluta lapsia, jo se riittää tekemään liiton pätemättömäksi.

Entäpä jos noin on alun perin sovittu, mutta siitä huolimatta jossain vaiheessa lapsia tulee (joko vahingossa tai mielen muututtua). Oliko avioliitto silloin alunperinkin pätevä vai muuttuiko se lasten syntymisen myötä pateväksi vai muuttuiko se jo mielen muutoksen myötä päteväksi vai oliko se koskaan pätevä?

[Filonilla]

@TV2

@Filonilla

En todellakaan tiedä tästä mitään, tämä on kaikki pelkkää spekulaatiota. … Henkilö on ortodoksiseen kirkkoon liityttyään sen täysivaltainen jäsen ja pääsee ehtoolliselle niin kuin kuka tahansa ortodoksi, edellyttäen, että hän käy synnintunnustuksella niin usein kuin rippi-isä määrää.

Kiitos vastauksista. Ne toivat osittaista valoa asiaan, mutta varsinaisen kysymyksen osalta jäin yhä epätietoiseksi ortodoksikirkon suhteen. Kysymys koski sitä, voiko lueteltujen tapausten henkilö osallistua ehtoolliselle kirkossa, tässä tapauksessa ortodoksisessa kirkossa. Onko niin, että kaikissa tapauksissa voi osallistua ehtoolliseen, kunhan menee sinne synnintunnustuksen kautta?

Spekulaatio: Kaikissa tapauksissa voi osallistua ehtoolliseen.

[Anskutin]

@TV2

Tämä on täysin maallinen ja pragmaattinen näkökohta, johon kaipaisin jotain teologista perustelua. Jos lähdetään siitä, että tuo uusi avioliitto on syntiä, niin siinä eläminen ei voi olla paras ratkaisu. Jos lähdetään siitä, että se ei ole syntiä, niin sen synnittömyys pitäisi pystyä teologisesti perustelemaan.

Elämän monimutkaisissa tilanteissa, joissa optimaaliseen ratkaisuun ei ole mahdollista päästä, ei välttämättä aina voi soveltaa muita raamatunkohtia kuin kultaista sääntöä ja rakkauden kaksoiskäskyä. Siis miettiä sitä, millainen ratkaisu aiheuttaisi mahdollisimman vähän kärsimystä kanssaihmisille. Ehkä se on pragmaattista, mutta mun mielestä hyötyetiikka ja pragmaattisuus eivät ole kristillisen etiikan kanssa automaattisesti ristiriidassa. Jos lähtee uudesta avioliitosta, vaikka ensimmäiseen avioliittoon ei ole mahdollista palata, koituu haittaa uudelle puolisolle ja mahdollisille lapsille, mutta hyötyä ei oikeastaan kenellekään. Miten se olisi lähimmäisenrakkauden mukainen toimintamalli?

[TV2]

Alkuperäinen tarkoitukseni oli tarkastella asiaa siltä kannalta, kuinka katolinen kirkko asiaan suhtautuu, ja vähän myös sitä, kuinka kirkon pitäisi suhtautua asiaan. Jos kirkko ottaa tuon Anskuttimen esittämän pragmaattisen kannan, niin se tarkoittaa sitä että kirkko hyväksyy uudet avioliitot. Näinhän on mm. Suomen evlut kirkossa, enkä ole ihan varma onko se “lähimmäisenrakkauden mukainen toimintamalli”.

Jos tarkastellaan asiaa yksittäisen kristityn kannalta, niin kuin Anskutin näyttää tekevän, niin tuolla kristityllähän on useita eri vaihtoehtoja, ja valinta näiden välillä riippunee siitä kuinka hän itse suhtautuu toiseen avioliittoonsa, mahdolliseen selibaattiin, ehtoollisen tarpeellisuuteen ja eri kirkkokuntiin. Oletetaan, että hän elää toisessa avioliitossa, jossa maallisin silmin katsottuna asiat ovat hyvin.

(1) Jos hänen nykyinen kirkkonsa hyväksyy tuon uuden avioliiton, ja hän haluaa pysyä siinä kirkossa, niin mitään ongelmaa kirkon suhteen ei ole. Hän voi pysyä tuossa suhteessa, tai tarvittaessa jopa erota ja mennä kolmanteen avioliittoon.

(2) Jos hänen nykyinen kirkkonsa hyväksyy tuon uuden avioliiton, mutta hän haluaisi vaihtaa toiseen kirkkokuntaan, joka ei hyväksy tuota avioliittoa, niin hän voi (2a) jatkaa suhteessa ja pysyä nykyisessä kirkossaan, tai (2b) jatkaa suhteessa ja vaihtaa kirkkokuntaa saamatta siellä kuitenkaan kommuuniota, tai (2c) jatkaa suhteessa pitäytyen selibaattiin ja vaihtaa kirkkokuntaa saaden siellä ehtoollisenkin, tai (2d) erota suhteesta eläen selibaatissa ja vaihtaa kirkkokuntaa saaden siellä ehtoollisen.

(3) Jos hänen nykyinen kirkkonsa ei hyväksy toista avioliittoa, niin hän voi (3a) pysyä suhteessa ilman ehtoollista, tai (3b) pysyä suhteessa selibanttina ja saaden ehtoollisen, tai (3c) erota suhteesta, pysyä selibaatissa ja nauttia ehtoollista, tai (3d) pysyä suhteessa ja vaihtaa kirkkokuntaa sellaiseen jossa uusi avioliitto hyväksytään.

[Anskutin]

@TV2

Jos kirkko ottaa tuon Anskuttimen esittämän pragmaattisen kannan, niin se tarkoittaa sitä että kirkko hyväksyy uudet avioliitot. Näinhän on mm. Suomen evlut kirkossa, enkä ole ihan varma onko se “lähimmäisenrakkauden mukainen toimintamalli”.

Itse asiassa en tarkoittanut sanoa, että pitäisi hyväksyä uudet avioliitot. Ei pitäisi. Mutta jos uusi avioliitto on kaikesta huolimatta ehditty solmia, ei tämän virheen “korjaamiseksi” tule erota uudesta avioliitosta. Siinä vaiheessa tehtyä ei enää saa tekemättömäksi, vaan pelataan niillä korteilla jotka silloin on kädessä. Tämä on eri asia kuin se, mitä ohjeistetaan ihmiselle joka on juuri eronnut tai eroamassa.

[TV2]

@AnttiValkama

Minä taas mietin uuden avioliiton statusta, josta tuossa ei puhuta. Ja nimenomaan kristinuskon kannalta ja sillai, että eronnut katuu eroa syntinä.

Voi olla ihan johdonmukaista ajatella Mooseksen lain tapauksessa, että kun kerran ero on väärin niin myös uusi liitto (heh) on ongelmallinen, vaikkakin mahdollinen. Mutta se ei suoraan vastaa asiaan kristinuskon ja syntien anteeksisaamisen näkökulmasta.

Luulen, että meillä on tässä sellainen ero ajattelun lähtökohdissa, että sinä katsot synnin olevan siinä, että erotaan avioliitosta, mikä on ajallisesti punktuaalinen tapahtuma, ollutta ja mennyttä, minkä voi saada täysin ja kertakaikkisesti anteeksi; minä puolestani olen taipuvainen ajattelemaan enemmän tuolla Maxin selittämällä katolisella tavalla, että varsinainen avioliitto on elinikäinen eikä siitä voi erota, joten synti on siinä uudessa “avioliitossa” elämisessä, mikä on ajallisesti edelleen jatkuva tapahtuma.

[TV2]

@Anskutin

Itse asiassa en tarkoittanut sanoa, että pitäisi hyväksyä uudet avioliitot. Ei pitäisi. Mutta jos uusi avioliitto on kaikesta huolimatta ehditty solmia, ei tämän virheen “korjaamiseksi” tule erota uudesta avioliitosta. Siinä vaiheessa tehtyä ei enää saa tekemättömäksi, vaan pelataan niillä korteilla jotka silloin on kädessä. Tämä on eri asia kuin se, mitä ohjeistetaan ihmiselle joka on juuri eronnut tai eroamassa.

Okei, kuinka sinun mielestäsi sitten kirkon tulisi suhtautua toisessa avioliitossa eläviin? Hyväksytäänkö uusi avioliitto ja jaetaanko ehtoollinen vai ei?

[TV2]

@JohannesK

Koska edellisestä kysymyksestäni seurasi niin vilkas hiljaisuus …

Tämä on raskas aihe, ja vaatii hyvän tilaisuuden ja riittävästi voimia kirjoitella tähän. Vastausten puuttuminen ei välttämättä tarkoita kiinnostuksen puutetta tai edes sanottavan puutetta vaan ehkä kirjoittajat vain välillä keräävät voimia. Näin ainakin minulla. Erityisen kiinnostava kysymys sinulla oli tämä: “muuttuuko valo vihreäksi, jos ex-vaimo kuolee?”

[Leijona]

@TV2

Maxin selittämällä katolisella tavalla, että varsinainen avioliitto on elinikäinen eikä siitä voi erota, joten synti on siinä uudessa “avioliitossa” elämisessä, mikä on ajallisesti edelleen jatkuva tapahtuma.

Katolinen tapa ajatella. Tässä tulee eteen se ongelma, pitäisikö erota uudesta liitosta. Vai elää jatkuvassa synnissä. Entä jos on liittyy katoliseen kirkkoon mitään sakramentaalista avioliittoa ei edes ole ennen toimitusta.

Käsittääkseni uuteen avioliittoon voi mennä syytön osapuoli. Katoliset ajattelevat ilmeisesti toisin, kaikissa tapauksissa.

Jos toinen ei halua palata, mielestäni sitä voisi verrata kuoleman kaltaiseen analogiaa. Vihreä valo.

[TV2]

@Max

Kreikaksi tuo sana on porneia, jonka ainakin monet katoliset lähteet tulkitsevat tarkoittavan ”vääränlaista” avioliittoa, esim sukulaisten välillä.

Nämä UT:ssa käytetyt kreikan sanat, joilla viittataan seksuaalisiin synteihin, moikheia, porneia, ja oliko niitä vielä jotain muitakin, eivät itsessään ilmaise mitenkään tarkkaan, minkä tyyppisestä tekosesta on kyse(*), eikä asiaa kovin yksityiskohtaisesti avata Raamatussakaan, joten kaikki olemme tässä pitkälti epäsuorien päätelmien ja inhimillisten arvausten varassa. Joidenkin tutkijoiden hakemat terminologiset rinnastukset antiikin pakanallisiin teksteihin eivät mielestäni ole kovin relevantteja kristinuskon täysin toisenlaisessa moraalisessa positiossa. Tuo sukulaisavioliitto-tulkinta ei minusta ole uskottava, mutta myönnän että tämäkin on yhtä pitkälti arvaus kuin tuon tulkinnan kannattaminenkin. Terminologista tarkastelua hyödyllisempää on minusta tulkita UT:n lausumia VT:n seksuaalisuutta ja avioliittoa käsittelevien kohtien kontekstissa.

(*) Käsitykseni perustuu omiin tutkimuksiini joskus tämän vuosituhannen alkupuolelta.