Katolisen kirkon suojissa – Miksi lasten hyväksikäyttöä yhä peitellään?

Tuollainen suhtautuminen room.-kat. piispan taholta on kyllä täysin käsittämätön. Kuvitteleekohan hän, että tuon mittaluokan asiat voisi vieläkin hoitaa pelkällä retoriikalla? Totuus on, että kirkkokuntanne pedofiiliskandaalit - eivätkä ainoastaan ne, vaan myös tapa jolla niihin on reagoitu tai jätetty reagoimatta tai aktiivisesti peitelty niitä - ovat vakavasti vahingoittaneet koko kristikuntaa. Läntisten pappien ja saarnaviranhoitajien perinteisesti arvostusta nauttinut asu on muuttunut koko maailman halveksunnan kohteeksi. Kristikunnalle aiheutunut vahinko on todennäköisesti korjaamaton ja pysyvä.

1 tykkäys

Minusta olisi olennaisen tärkeää että katolilaiset itse, tarkoitan kirkkokansaa, maallikkokatolilaisia, lakkaisivat selittelemästä tätä parhain päin, ja että koko suhtautuminen voisi muuttua niin että hyssyttely loppuisi, ja asia nostettaisiin niin kauhistelematta kuin punastelematta esille ja käsittelyyn.
Tämä voi olla se opetus jonka olemme tarvinneet että seksuaalisuuteen aletaan suhtautumaan luontevan avoimesti ja tabufiilis ja nolostelu loppuu ja niitä lakataan kutsumasta terveeksi häveliäisyydeksi ja luonnolliseksi siveellisyydeksi.

Tähänastinen suhtautuminen seksuaalisuuteen, se tabu ja negatiivisuus, on ollut omiaan luomaan sopivan ilmapiirin peittelylle ja kaksinaismoralismille.

1 tykkäys

Tuo on kyllä ikävä tosiasia mitä Timo_k mainitsee, tällä on vaikutus varmasti koko kristikuntaan, negatiivinen leima kaikille. Tämä toivottavasti toimii herättäjänä myös muille kirkkokunnille tai ihan erilaisille harrastus- tms. järjestöille siinä, että silmät on oltava auki ja asioihin on puututtava kovalla kädellä heti. Tämä on niin käsittämättömän hirveä asia ja yksi mikä minua kuvotti vielä entisestään oli näiden pappien uskonnollissävytteiset menot näiden kamalien tekojensa yhteydessä. Ja se, että hyväksikäyttänyt pappi oli pyytänyt apua ylemmältä taholta siihen, että hän oli tehnyt järkyttävän teon ja häntä oli vain tyynnytelty, että ei tuosta vielä jää lapselle traumoja. Näistä ainakin MTV3 nettisivujen uutisissa oli, ehkä ollut muuallakin.

1 tykkäys

Se että katolisten pappien lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on haavoittanut koko kristikuntaa vaan vahvistuu sillä että asiaa kauhistellaan paheksuvasti niin katolisen kirkon sisältä kuin ulkopuolelta. Asia on niin vakava että paheksunta ei auta, vaan asiallinen ja avoin suhtautuminen ja toiminta.

Minua dokumentissa kosketti myös se että Vatikaanissa siinä jossain komiteassa jossa on tarkoitus tutkia asiaa ja tehdä asioille jotain oli se yksi irlantilainen nainen, itsekin uhri, ja hän katsoi joutuvansa jättämään komiteatyön koska asioita vain pyöriteltiin eikä oikeasti tehty mitään.

Paheksunta jos mikä on täysin asiallinen suhtautumistapa tuohon. Ei sitä tarvitse “yrittää ymmärtää”. Eikä siinä tarvitse miettiä syypäiden seksuaalisuutta, vaan varmistaa lasten turvallisuus tilanteessa kuin tilanteessa.

1 tykkäys

Ehkä minä en nyt ihan osaa sanoa mitä tarkoitan.
Siis ei todellakaan pidä hyväksyä. Mutta on sellaista paheksumista joka on vaan skandaalinhakuista kauhistelua ja toisten syyttelemisestä saatavaa mielihyvää. Sellainen on minusta turhaa paheksuntaa, joka ei motivoi toimimaan ja ottamaan vastuuta.

Paheksumisen tavoitteena tuntuu usein olevan sairastuneen eutanasiointi tai sitten ollaan vaan välinpitämättömiä ja nautitaan vaan hetkellisestä paheksumisen kautta saavutetusta paremmuuden tunteesta.
Kun taas asiallisesti huomataan epäkohta, otetaan asia kuin vakava sairaus jota lähdetään hoitamaan, tavoitteena sairastuneen tervehtyminen.

Tällainen negatiivisen paheksumisen asenne on johtanut kirkon sisälläkin vääristyneesti korostamaan sitä että kaikki pitää vaan hiljaa kulisseissa hoitaa ja saatu hyssyttelyllä aikaan ilmapiiri jossa tuntuu uskottavalta että eihän tässä kenellekkään mitään haittaa jää pysyvästi

1 tykkäys

Ihmettelen, että moderointi ei puutu tällaiseen suoranaisen herjaavaan viestiin.

Mikäs tuossa oli herjaavaa?

@Plautilla osittain pystyn ymmärtämään mitä haet takaa edellisillä kommenteilla mutta en sitten ihan täysin kuitenkaan. Minusta ns. Rivikristittynä on täysin luonnollista ja oikeutettua kauhistua noista asioista ja paheksua sitä, miten katolinen kirkko on asiaa hoitanut aikaisemmin. On oikeutettua myös tuntea surua siitä, että tämän tapaiset kohut satuttavat samalla myös koko kristittyjen yhteisöä, ovathan nämä asioita jotka näkyvät myös niille ei uskoville ihmisille ja antaa täysin vääristyneen kuvan kirkosta ja uskosta. Ei tietenkään riitä, että nyt tässä tapauksessa katolisen kirkon johto tyytyy kauhistelemaan ja voivottelemaan asiaa. Nämä ovat minusta asioita, joihin on ainakin maallikon vaikea suhtautua vain ”asiallisesti ja todeta ongelma” ja että ”negatiivisen paheksunnan” takia kirkko on ajautunut tähän peittelyyn. Kummallinen asetelma, että ne jotka kauhistuivat asiasta ja joiden aikaisempi suhtautuminen ja luotto pappeihin ja kirkkoon osittain romuttuu tästä ovat reaktiollaan hakemassa mielihyvää toisten syyttelystä ja nauttivat esim paremmuuden tunteesta. Käsittämätöntä asian kääntämistä päälaelleen.

Johtaako kauhistelusi ottamaan vastuuta ja tekemään asioille jotain? Jos ei, kauhistelusi on yhtä lailla kiusaukseen lankeamista ja siis samanlaista syntien kerrannaisvaikutusta kuin itse lasten hyväksikäyttöön lankeaminenkin.
Kauhistelu on luonnonllinen hetkellinen reaktio, ei siinä mitään pahaa ole, mutta siihen ei pidä jäädä makaamaan.

Niin, että johtaako minun henkilökohtainen kauhistumiseni näistä asioita katolisen kirkon kykyyn/keinoihin hoitaa asiaa? Ei yhtään sen enempää kuin se, että suhtautuisin tähän neutraalisti ja odottaisin vain sairaan tervehtymistä. Minusta on aika terve reaktio paheksua tätä asiaa ja kokea se hirvenä asiana. Ja aika käsittämätön rinnastus tuo minun kauhistumiseni vs lasten hyväksikäyttöön lankeaminen. Käytännön työ tuon rikosvyyhdin selvittämiseen on jonkun muun käsissä ja siinä on todellakin tehtävä muutakin kuin kauhisteltava. Mutta se että, rivikristityn pitäisi suhtautua asiaan neutraalin asiallisesti on ihmeellistä rikollisen asian ”normalisointia”. Normalisointi ei nyt ole ihan se mitä haen mutta siis suhtautua kuten mihin tahansa arkiseen sairauteen tai arkipäivän ongelmaan.

2 tykkäystä

Näin kirkko opettaa synnistä ja pyhityksestä. Ihmiset on kiedottu samaan syntiin ja samaan pelastukseen yhtä aikaa.
On tietysti aistein havaitsemattoman todellisuuden verhoon jäävä salaisuus mitkä asiat vaikuttavat suoraan yksittäiseen tiettyyn asiaan, mutta näin synti maailmassa etenee, yksi tekee teon, toinen traumatisoituu siitä ja kolmas kauhistelee sitä. Kauhistelusta ja traumatisoitumisesta seuraa uusia haittaa aiheuttavia tekoja jne. jne.
Onneksi pelastus ja pyhitys toimii samalla tavalla, yksi on noussut kuolleista, toinen pyhittynyt ja muut nauttivat hyvistä kerrannaisvaikutuksista.

Minä myös koen tämän erittäin surullisena ja traagisena asiana, jopa hirveänä asiana, mutta on rukoiltava ettei lankea kiusaukseen omalla kohdallaan eli siirtämään syntiä omalla reagoinnillaan eteenpäin.

Eli näin asennoitumalla ja näin tähän hyväksikäyttöön suhtautumalla sinä et jatka synninvyyhtiä? Neutraalilla suhtautumisella pedofiliaan ja parantumiseen luottamisella?Tietysti minä tarkastelen asiaa katoliseen kirkkoon kuulumattomana, joten en konkreettisesti toimillani voi asiaan puuttua, sinä ehkä puolestasi voit jotenkin vaikuttaa myös kirkon sisällä, kenties.

Minun mielestäni kristitty voi kyllä kokea empatiaa ja myös paheksua rikollista käytöstä,puhutaan kai oikeasta moraalista. Tai puhua itsessään heräävistä ajatuksista näiden pahojen asioiden äärellä. On aika kylmäkiskoista rinnastaa hyväksikäyttäjien teot empatiaan ja pyrkiä siten puolestaan sulkemaan suut ihmisiltä, jotka ottavat kantaa näihin pahoihin tekoihin tai surevat kristikunnan tämän hetkistä tilaa. Tästä tilanteesta tulee varmasti paljonkin kirkkoon ja pappeihin ym kohdistuvaa lieveilmiötä, josta timo_k:Kin mainitsi. Tällä voi olla vaikutusta monellakin taholla. Varmasti osa esim. mediasta käyttää tätä,kuten muitakin tragedioita, asialla mässäilyyn ja yleiseen mustamaalaamiseen. Sen näen kyllä vähän erilaisena kuin yksittäisen kristityn pohdinnan kristillisellä foorumilla.

Kuva. Merkit täyteen.

Se havainnollisti sitä, miten kr. pastoreihin suhtaudutaan kirkollisten piirien ulkopuolella. Minusta tuntuu, että monet uskovat elävät kuplassa, jossa he vielä kuvittelevat, että esim. pappeihin suhtauduttaisiin yleisesti arvostaen niin kuin joskus kymmeniä vuosia sitten yhtenäiskulttuurin aikaan. Totuus on raadollisempi.

2 tykkäystä

Tämä on ihan totta… Tiedän erään opettajan, josta leviteltiin perättömiä huhuja. Oli tietysti hänelle erittäin traumatisoiva kokemus. Onneksi juorujen levittelijät myönsivät keksineensä koko jutun.

Siitä huolimatta, on kyllä kamalaa, että asioita ei ole kunnolla hoidettu. Katolinen kirkko ei tässä ole yksin, vaan esim. Amerikassa tapauksia löytyy. Partiojärjestö, elokuvateollisuus, urheilu jne. ovat olleet esillä. Ja nyt suuren laulajatähden Aretha Franklinin poismenon myötä on saanut lukea uutisista hänen pastori-isänsä järjestämistä seksiorgioista kirkossa, joiden johdosta Aretha sai ensimmäisen lapsensa 12-vuotiaana ja toisen 14-vuotiaana.

Moderointikeskustelu omaan ketjuunsa.
@timo_k n viestissä ei ollut minusta mitään herjaavaa.
Olen itse aika pitkälti samaa mieltä hänen kanssaan että on harmi että kristillisyyden maine näin pahasti skandalisoi ei-kristittyjä tällä hetkellä.
Silti tämä voi olla hyvä mahdollisuus osoittaa että kristinusko on todella hieno maailmankatsomus. Se että kaikki menee kuin Strömsössä ei välttämättä välitä sitä niin hienosti kuin se, että tiukoista tilanteista selvitään. Toistaiseksi kyllä selviäminenkin on ollut aika ontuvaa…

En minä noin sanonut, vaan että roomalais-katolisen kirkon skandaalit lokaavat koko kristikunnan maineen. Läntisestä pappien ja pastoreiden tunnetusta sokeripala-asusta on tullut synonyymi pedofiilin asulle. Kun ei-kristityt (hindut, muslimit, buddhalaiset ymv.) näkevät kenet tahansa läntisen pastorin asussa, he ajattelevat, että onkohan tuo yksi niitä pappeja.

Idässä vaikenemisen muurit ovat vielä vankkaa tekoa. Sortuvat ne joskus vielä sielläkin.

Kazanin hiippakunnassa tuli jokunen vuosi sitten julkisuuteen, että seminaaria johtanut pappi oli käyttänyt lukuisia pappisopiskelijoita seksuaalisesti hyväkseen. Paikallinen piispa vastasi kohuun syyllistämällä asiasta kertoneet ja sanoi tämän olevan hyökkäys häntä itseään vastaan.

2 tykkäystä