Katolisen kirkon suojissa – Miksi lasten hyväksikäyttöä yhä peitellään?


#102

Jos kerran homot on hyväksikäyttäjiä, niin kai asialle pitää jotain tehdä. Ihan lasten ja nuorten suojelemiseksi. olen tällainen käytännönläheinen mies, jolle pelkkä teorisointi on yhtä tyhjän kanssa, jos se ei johda johonkin oikeisiin toimenpiteisiin.


#103

Kuka muu kuin sinä on täällä kirjoittanut, että homot ovat hyväksikäyttäjiä? Jotkut homot ovat, se on valitettavasti fakta. Samoin jotkut heterot. Nuorten hyväksikäyttöä tai ahdistelua ei voi pistää minkään pedofilia-nimikkeen taakse, on sitten puhe homoista tai heteroista. Tuollainen provosointi ja liioittelu ei myöskään mitään hyödytä. On selvä, että on sekä homoja että heteroita (ja molempia paljon, tietysti heteroita määrällisesti enemmän), jotka ahdistelevat nuoria sukukypsiä mutta kuitenkin alaikäisiä lapsia. Ja he eivät ole pedofiileja. Kiusaus olisi sanoa, että usein miehiä, mutta valitettavasti myös naiset tähän lankeavat.

Minusta tästä ylipäätään pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin. Esim nuorten kanssa työskentelevien kanssa. Nykyinen pedofiilipuhe peittää sen tosiasian, että kun opettaja esim on esillä luokan edessä, nuorilla on paljon ihastumisia. Joillakin opettajilla (erityisesti miehillä ja nuorilla naisilla) ihastuivia oppilaita voi olla hyvinkin paljon. Ja ihmisen luonnollinen reaktio on toki olla imarreltu ihastumisesta, ja helposti vähän vastatakin ihastukseen. Vastuullinen aikuinen tajuaa, että millään tavalla ei opettaja voi käyttäytyä tällaisten tunteiden mukaan, mutta jos näistä ei koulutuksissa tms koskaan millään lailla puhuta, se minusta lisää väärien toimintamallien todennäköisyyttä.


#104

Edellä joku jo ehdottikin, että lakattaisiin vihkimästä homoja papeiksi. Jos tahdot keskustella asiallisesti, voisit ottaa kantaa ehdotuksiin, jotka joku on ehdottanut. Sen sijaan innostut liioittelemaan ja vastustamaan sellaista, mitä kukaan ei ole tässä kannattanut.


#105

Ja ehkä juuri pederastia on sellaista, mihin suhtautuminen ei välttämättä olekaan aina niin kielteistä. Ainakin se, miten kreikkalaisesta instituutiosta puhutaan nykyään. Siinä halutaan huomio kiinnittää miehen ja pojan kasvatukselliseen suhteeseen ja seksuaalinen ulottuvuus koetetaan siirtää pois keskustelusta. Ja syylliset instituution huonoon maineeseen vieritetään ahdasmielisille kirkkoisille ja viime vuosisadan antiikintutkijoiden ennakkoluuloihin.


#106

Tässä olisi taas paljon sellaista mikä tulee mieleen, mutta yllättäen hyppäsi netistä esiin tällainen uutinen.

Ikävä juttu tietenkin, mutta faktaa.

Mitä metamfetamiiniin tulee, niin se on ilmeisesti homoseksuaalien parissa yleinen aine. National Geographicin TV-sarja Huumebisnes Oy:ssä oli eräs jätkä joka myi ********* ja käytti metamfetamiinia. Siellä kerrottiin aiheesta enemmänkin mutta nyt on unohtuneet kaikki yksityiskohdat, löytyy kyllä Youtubesta jos on tarpeen.

Pointti lienee lähinnä se, että homous ei ole sellainen “kauhean kiva ja söpö” asia niinkuin erityisesti monet naiset uskovat. Naiset eivät näköjään edes osaa tulkita sellaisia selviä juttuja kuin sadomasokistinen homoporno Tom of Finland.


#107

Joo olen tuota sarjaa katsonut… Enemmän siellä on ollut vastaavia naisia…

Ja jostakin luin miten saalistavat papit oli jossain koulukodissa syöttäneet huumeita lapsille ja sitten hyväksikäyttäneet.

Että ei se pappeus ole sellainen kiva ja söpö asia…


#108

Ei pappeus, ei lääkäriys, ei opettajuus, ei heterous eikä homous. Se on koko kristinuskon lähtökohta ja perusidea. Ihmiskunta on langennut. Kukaan ei ole synnistä vapaa. Sen enempää papit kuin homotkaan.


#109

Ollessani nuori n. 13- 14v pienen paikkakuntani julkihomo nimenomaan haali meitä nuoria kotiansa sillä varjolla, että saatiin kaljaa tai viinaa.
Sitten tuo homo sekoitti pillereitä viinan joukkoon ja yritti hyväksikäyttää mm. allekirjoittanutta, mutta huomasin tuon toiminnan ja poistuin paikalta.
Sitä en koskaan saanut tietää, kunka monen kohdalla tuo onnistui.

Edit; Tuosta väitteestäsi;" jossain koulukodissa syöttäneet huumeita lapsille" olisi kiva saada jotain näyttöä, koska koulukodeissa ei tietääkseni ole koskaan ollut “saalistavia pappeja” ?
Olen nimittäin itse ollut koulu/ poikakodissa ja siellä ei ollut yhtään pappia töissä, ainoastaan sunnuntaisin kävi paikallisen seurakunnan pappi pitämässä Jumalanpalveluksen, joka oli jo silloin vapaaehtoinen (-60- 70 luvulla).


#111

Huonolaatuinen lataus 90-luvun dokkarista mutta tämä aika hyvin summaa homojen vapautuksen seuraukset: räjähtävästi leviävä HIV


#112

No tämä.

Sitkeästi väitetään, että homot eivät noin keskimäärin elä sen holtittomammin kuin muutkaan. Mutta juuri AIDSin varhaisvaiheet todistavat muusta. Sehän tuli 80-luvun alussa Lännessä tunnetuksi nimenomaan homojen tautina, “homorutostakin” taidettin jossain vaiheessa puhua.

Sitä varmemmin AIDSiin sairastuu, mitä useamman partnerin kanssa harjoittaa suojatonta seksiä. Homoja on maksimissaan 5 % väestöstä, mutta varhaisissa HIVin kantajissa heitä oli suurin osa. Syy tähän on itsestään selvä. “Iloluontoisuudella” (gayness) on seurauksensa, tekisi mieleni sanoa: oikeudenmukainen ja ansaittu seurauksensa…


#113

Aidsin nimi alkuaikoina oli GRID (Gay-related immune deficiency)


#114

Toinen juttu samaan henkilöön liittyen:


#115

Nyt ollaan jännän äärellä. Kardinaali Cupich on jo kiirehtinyt ilmoittamaan, etteivät häneen kohdistuvat syytökset pidä paikkaansa.

Paavi Franciscus on sanonut, ettei vastaa mitään itseensä kohdistuviin syytöksiin. (Arkkipiispa Viganò väittää hänen tienneen kardinaali McCarrickin toimista ja siitä huolimatta vapauttaneen tämän paavi Benedictuksen määräämistä rangaistuksista.)


#116

Seuraavassa hyvä artikkeli aiheesta. Juttu on pitkä, perusteellinen ja hyvin dokumentoitu, se kannattaa lukea huolella; myös linkitetyt artikkelit ovat valaisevia. Koko tämän murheellisen keissin ytimessä on kirkkoon viime vuosikymmeninä pesiytynyt “laventelimafia” (=homomafia). Kirjoittaja on isä Oskari Juurikkala.


#117

Hesari päätti sitten nostaa olennaisen määreen otsikkoon asti. :thinking::expressionless:


#118

Ketjun käsittelystä puuttuu se olennainen, eli että merkittävä osa, jollei jopa suurin osa, lapsena koetuista seksuaalisen hyväksikäytön tapauksista joita ei käsitellä välittömästi on valemuistoja.

Sitten tälläkin palstalla innolla ristiinnaulitaan ne, joita vastaan esitetään ikivanhoja syytöksiä vailla todisteita.


#119

Tässä tapauksessa ei tätä hyväksikäyttökohua voida lukea valemuistojen piikkiin, enkä ymmärrä, miksi niistä pitäisi tässä yhteydessä puhua. Keitä on täällä ristiinnaulittu innolla ilman todisteita? Hyväksikäyttö kirkossamme on ollut todellista ja kauhistuttavan järjestäytynyttä, kuten mm. isä Oskari yllä linkitetyssä kirjoituksessa kuvaa. Herra, armahda – kunpa nämä kauheudet saataisiin nyt viimein kirkon hierarkiasta edes jossain määrin kitkettyä. Pahuutta tulee olemaan kaikkialla missä ihmisiä toimii, mutta kirkon rakenteissa on nyt jokin pahasti pettänyt, kun kulissien takana on voinut pyöriä vaikka millaisia hyväksikäyttörinkejä ja ilmeisesti jotkut seminaaritkin ovat olleet skandaalia täynnä.


#120

Ai ei ole ristiinnaulitsemista tuoda nimiä esiin?

Tosiaan totuus on se, että näissä jutuissa on paljon valemuistoja aina. Mitens tuon huomioiden osoitat jonkun syylliseksi vuosikymmenten takaiseen? Lukuunottamatta harvoja tapauksia, joissa yhdellä henkilöllä on hyvin suuri määrä uhreja (joista tällöin vain osa valeuhreja).


#121

Vaikka pitäisikin paikkansa se, että lapsuusajan hyväksikäyttömuistot ovat useimmiten valemuistoja, niin ei sillä tähän nyt käsiteltävään tapaukseen ole suurta vaikutusta; hyväksikäytön kohteina kun eivät useimmissa tapauksissa ole olleet pienet lapset vaan teini-ikäiset pojat. En usko, että valemuistoilla on mitään roolia tässä. (Joissakin tapauksissa saattaa olla kyse tietoisesta valehtelusta, mutta eivät nekään ns. suurta kuvaa tässä muuksi muuta. Valitettavasti.)


#122

Miksi? Miksi teini-ikäiset pojat muka olisivat vapaita siitä, ettei ajanjaksosta synny mieleen valemuistoja?