Kehitysvammaiset ovat olleet osa elämääni. Kerron vain yhden lähes elämänimittaisen suhteen. Se alkoi 1961, kun tutustuin Jukkaan, josta tuli paras ystäväni. Hänellä oli vanhempi Peppe-veli, tuolloin vähän yli 20-vuotias. Peppe oli koko ikänsä 1-2 vuotiaan tasolla. Hän kuoli 72 vuotiaana. Hänessä tuli todeksi Jeesuksen sana:
Matt.19:14 Niin Jeesus sanoi: “Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta”.
Tässä viitataan lapsiin joita tuotiin, sylissä Jeesuksen tykö ja jotka tulivat itse kävellen vanhempiensa tuomana.
Eli Jeesus antoi tulkintavapaan vastauksen tähän sinunkin minulle esittämään kysymykseen. Peppe kuoli samassa otollisessa, Taivaan Valtakunnan kansalaisen tilassa, kuin hän oli syntyessään.
Tämä tapaus on Oulun Helluntaiseurakunnasta. Siellä oli paljon kehitysvammaisia uskovia, siis sellaisia, jotka olivat vähän kehittyneempiä kuin Peppe ja sellaisia, jotka pystyivät lukemaan, kuten Väinö. Hän kävi pyhäkoulussa 40-vuotiaaksi asti Pienet Laulajat-kirja kainalossaan. Väinön usko ei jättänyt häntä toimettomaksi.
Kehitysvammaiset seurakunnissamme ovat olleet vilpittömimpiä, onnellisia uskossaan, eikä heitä koskaan laitettu mihinkään syrjäpenkkiin. On siis kyse uskoontulosta, jonka uskon Pyhä Henki saa aikaan. Kaikilla tasoilla Jeesus muuttaa asumaan sydämeen, joka Hänet vastaanottaa.
Kysyin, koska todellakin olen kertonut yksityiskohtaisesti nämä kehityisvammaisten yhteyteni ja tämän Peppen tapauksen olen selittänyt. Silloin ja nyt mainitsin, että missä tapaus on ollut ja että se oli Oulun Helluntaiseurakunnassa. Uskon, että kaikki neljä tapausta ihmettelevää tietää, ettei helluntalaisuudessa kasteta lapsia ja että he ovat Jeesuksen sanan mukaan kelvollisia, Taivaan Valtakunnan kansalaisia. Jos kehitysvammainen on muutaman vuotiaan tasolla hän on autuas “ikänsä” perusteella.
Mainitsemani Väinö kastettiin 20-vuotiaana ja hän antoi uskostaan todistuksen ennen kastetta, kastetilaisuudessa ja aivan kuolemaansa asti.
Tein uuden ketjun. Kiinnostaisi tietää, miten luterilaisuudessa ja vanhemmissa kirkoissa toimitaan, jos kasteelle tulisi jo nuoreksi tai aikuiseksi ehtinyt kehitysvammainen henkilö. Useimmiten kaikki kastetaan jo vauvaiässä mutta varmaan tällaisiakin tapauksia eteen tulee?
Veljeni kastettiin lapsena ainoaan oikeaan uskoon: Kristuksen kirkon jäseneksi! Ja itsekin kastaisin empimättä kehitysvammaisen. Kehitysvammainenkin saa kasteen lahjaksi Jumalalta. Kehitysvammaisten kastamattomuus “iän perusteella” on järkyttävää.
Minäkin ihmettelen. Ja raamatullista pohjaa on vaikea löytää ihmisten erottelulle.
Aikuisen tapauksessahan luterilaiseen kirkkoon haluava käy jonkinmoisen rippikoulun, se on varmaan sitten helpotettu versio, jos kyseessä on kehitysvammainen aikuinen?
En tiedä, mikä on ainoa oikea usko, johon viittaat, mutta ilman muuta kehitysvammainen on oikeutettu kasteeseen. Kehitysvammaa on monenlaista ja -tasoista. Tuntuu täysin mielivaltaiselta, että ihminen ottaa oikeudekseen päättää, kuka on kelvollinen saamaan kasteen. Ihmisellä ei ole kykyä sellaiseen erotteluun.
Olin yli 20 v töissä kehitysvammaisten keskuslaitoksessa, huoltopuolella. Laitoksessa oli oma pappi tekemässä hengellistä työtä kehitysvammaisten asukkaiden parissa. Hän veti rippikouluja ja toimitti joka pyhä messun. Koskapa asukkaat osallistuivat ehtoolliseen, täytyi heidän myös kastettuja olla.
Talosta löytyi myös ortodokseja, ja heille piti Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijä omaa kerhoa. Muutama kerta vuodessa toimitettiin myös pyhä liturgia. Moni asukas tuli vuosien mittaan hyväksi tutuksi. Puhuttiin joskus jopa politiikkaa ja uskon asioistakin.
Luterilaisessa kirkossa taas kastetaan kaiken ikäisiä ihmisiä. Yhä pienempi osuus syntyvistä vauvoista kastetaan, joten varmasti tulevaisuudessa kirkkoon liittyjissä on yhä enemmän sellaisia, joita ei ole kastettu lainkaan.
Luulisin, että ev.lut. kirkossa edellytetään rippikoulun käymistä kaikilta kirkkoon liittyviltä yli 15-vuotiailta, myös kehitysvammaisilta. Evlutissahan on tosiaan eri “tasoisia” rippikouluja erilaisille erityisryhmille. Kaikkein vaikeimmin kehitysvammaisille, jotka eivät esim. puhu lainkaan, järjestetään “olemuskielisiä” rippikouluja, joissa ilmeisesti yritetään jotenkin sanattomasti välittää Jumalan rakkauden kokemusta. Voi olla että ymmärrykseni aiheesta on kovin puutteellinen, mutta en jotenkin oikein osaa pitää tätä varsinaisena kristillisenä opetuksena. Mielestäni rippikoulun järjestäminen aivan vauvan tasoisille ei ole oikein järkevää.
Luulisin kuitenkin, että jos kehitysvammainen aikuinen haluaa kirkkoon liittyä, on kyseessä silloin sen verran asioita tajuava henkilö, että pystyy itse ilmaisemaan tällaisen toiveen. Tällöin varmasti jonkinlainen erityisrippikoulu ennen kastetta tulee kysymykseen. Olisi erikoista, jos aikuinen kirkkoon liittyjä olisi sellainen, joka ei itse kykene ottamaan asiaan kantaa. Kuka tällaisen henkilön kastamisesta yhtäkkiä tekisi aloitteen? Edunvalvontako?
Mutta mielenkiintoisempi kysymys on se, mitä pitäisi ajatella kehitysvammaisten ehtoollisesta.
En ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että kehitysvammaisia vauvoja ei lut.kirkossa kastettaisi. Hehän ovat ymmärrykseltään samalla tasolla kuin muutkin vauvat. Jos ei ole saanut kastetta, mutta haluaa tai vanhemmat haluavat sen hänelle, se tulisi antaa ja opetusta sen mukaan, mitä kykenee ottamaan vastaan. Jumalan edessä me tässä suhteessa normaalit emme ole sen kummempia.
Mielestäni heille kuuluu myös ehtoollinen täysin riippumatta vammaisuuden asteesta.
Tästä sitä onkin kähisty oikein kunnolla. Toisten mielestähän ehtoollista ei pidä toimittaa niille jotka ovat mielisairaita, kehitysvammaisia ja niin edelleen, he kun eivät kykene tiedollisella tasolla erottamaan Kristuksen ruumiista ja verta muusta syömisestä ja juomisesta. Toiset taas ovat sitä mieltä, että ei pitäisi tässä kohden puhua ollenkaan tiedollisesta, kognitiivisesta tasosta, vaan ainoastaan uskosta ja katsovat että sellaiset ihmiset eivät kykene erottamaan Kristuksen ruumista ja verta muusta syömisestä ja juomisesta, jotka eivät usko. Heidän mielestään ehtoollisen nauttiminen epäuskossa on sama asia kuin sanan kuuleminen epäuskossa, molemmat paaduttavat ja koituvat tuomioksi.
Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta, sanoi Jeesus. Kognitiivisilla kyvyillä ei ole mitään tekemistä ehtoollisen nauttimisen kanssa. Jos Jumalan lahjojen saamiseen asetetaan vaatimus, että pitää olla tietyn tasoinen älyllinen ymmärrys, ihmiset jaetaan kahteen ryhmään, kelvollisiin ja kelvottomiin. Sellaiseen erotteluun ihmisillä ei ole oikeutta eikä edes kykyä. Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja päinvastoin.
Kelvotonta Herran ruumiin ja veren nauttimista on enemmän niillä ns. täysjärkisillä, jotka käyvt ehtoollisella vain tavan vuoksi tai velvollisuudesta tai osoittaakseen hurskauttaan ja hengellistä kelvollisuuttaan.