Ei sitä tässä olomuodossa mielestäni löydetäkään, Jeesus lupaa toiselle ristiryövärille, Luuk.23: 43,
Niin Jeesus sanoi hänelle:" Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa".
1 tykkäys
Kirjoitin hiljattain toisessa ketjussa:
2 tykkäystä
Senkin tiedän, että risti on myös elämän puu. Sen kautta pääsee palaamaan Jumalan yhteyteen. Mutta Ilmestyskirjan loppulukujen mukaan paratiisissa on myös se sama puu, josta syntiinlankeemuskertomus puhuu. Sen lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
Ei tällä muuten ole oleellista merkitystä, mutta halusin osoittaa, miksi en pysty ottaman alkukertomuksia välttmättä kirjaimellisesti.
Paratiisi sijaitsi alkukertomuksien mukaan Eufratin ja Tigrisin tienoilla. Sitä ei siis tarvitsisi etsiä kovin isolta alueelta. Nämä tienoot ovat tietääkseni myös varsin tiheään asutettuja, joten jos paratiisi siellä jossain sijaitsisi, luulisi jonkun sen portille osuneen.
En kuitenkan usko näin tapahtunen tai edes voivan tapahtua. Paratiisi, josta Jeesus puhui, on käsittäkseni toisessa todellisuudessa.
Raamattu ei pyri, eikä sen pitäisikään vastata niihin kysymyksiin, jotka ovat ihmisten omasta mielestä heidän todellisia kysymyksiään, vaan se vastaa niihin kysymyksiin, jotka oikeasti ovat heidän todellisia kysymyksiään.
Ihminen sai syödä elämänpuusta, ja ehkä Aadam ja Eeva söivätkin. He olisivat voineet elää ikuisesti, jos eivät olisi langenneet syntiin. Synnin seurauksena kuolema tuli maailmaan, mutta Kristus on meidän elämänpuumme, jonka ansiosta me voimme voittaa ikuisen elämän, palata taas paratiisiin.
1 tykkäys
Kuulostaa aika epätodennäköiseltä, mutta tietysti mahdollista. Jumalan sanoista voi päätellä, että he olisivat voineet ottaa elämän puusta lankeemuksen jälkeenkin, mutta Jumala esti sen. Mikähän olisi ollut seuraus, jos näin olisi ehtinyt käydä?
Eivät nämä ole pelastuksen kannalta itselleni oleellisia kysymyksiä. Osaan kyllä mielestäni erottaa oleelliset epäoleellisista. Mutta minulle herää kysymyksiä, enkä yleensä selviydy niistä simsalabim-vastauksilla. Sitäpaitsi teologit saattavat väntää kättä yhdestäkin Raamatun sanasta ja saada aikaan riitoja. Ja voi miten paljon on väännetty kättä Ilmestyskirjankin muutamista ilmaisuista.
Koen selkeästi, että Jumala ei nipota siitä, jos kyselen rehellisesti mieltäni askarruttavista asioista. Perusasiat ovat selvät, mutta Raamattuun saa paneutua ja kysyä kaikkea, mitä pohtii. Jos joidenkin mielestä se on epäuskoa, niin ei haittaa minua.
1 tykkäys
Luin juuri eräästä kirjasta, että “`maallikkokin kykenee vakuuttumaan että tietämistä koskeviin perimmäisiin kysymyksiin ei ole olemassa tieteellisiä vastauksia.”
Miksi siis etsiä vastauksia järjen alueelta sellaisiin kysymyksiin, joista voi olla intuitiivisesti vakuuttunut, ettei niihin ole vastausta? Sillä tavoin löytää vain vääriä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Mutta jos jollakulla on voimakas halu kuitenkin etsiä vastauksia niihin kristinuskoon kuuluviin kysymyksiin, joista ei ole Raamatussa ilmoitusta, niin saahan sitä pohtia. Itse olen lopettanut tällaisten asioiden pähkäilemisen.
Saa epäillä. Kaikkea ei saa selitettyä. Uskokaan ei ole ensisijaisesti totenapitämistä.
D
Usko on totenapitämistä mutta myös enemmän, elämänyhteyttä Jeesukseen veljeemme ja Herraamme. Enkä koe kyselemistäni epäilemisenä, vaan haluan vain ymmärtää asioita pintaa syvemmin. Olen saanut monta oivallusta, kun olen rohjennut ryhtyä kyselemään ja pohtimaan.
Kyllä usko on ensisijaisesti ja kaikissa sijoissa totenapitämistä.
Tämä seuraava Hebrealaiskirjeen jae todella vahvistaa uskon luonteen, sen Jumalallisen luonteen. Eli se on Pyhän Hengen synnyttämä tila, uskoontulo.
Hebr. 11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
Seuraavassa Paavali kirjoittaa, "sillä me tiedämme (eido). Koska me vaellamme vain uskossa, mikä on enemmän kuin inhimillinen tieto ja ymmärrys:
2.Kor. 5:
1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
Minulla on kehitysvammainen veli. Selitäppä tämä asia niin että hänkin ymmärtää tämän totenapitämisen luonteen. Usko on olemisen, ei tietämisen tapa. Tietomme ei muutu uskoksi vaan epäuskomme muuttuu uskoksi.
D
3 tykkäystä
Kyllä tietokin voi muuttua uskoksi. Kun aloin saada tietoa kristillisestä uskosta, ja ymmärsin, että tää kaikki on totta, minussakin heräsi usko. Usko voi tosin syntyä muullakin tavalla, jotenkin suoremmin. Kyllä kai kehitysvammaisenkin täytyy saada tietoa Jeesuksesta, että voi uskoa häneen. Samoin lapsi.
Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala tahtoo.
Jos tässä on älyllistä pohdintaa välissä, niin se oivaltaa sen mitä Jumala haluaa sen oivaltavan tahtonsa mukaan.
Minä olen uskonut aina. Tietokaan ei ole saanut uskoa pois minusta. Mutta kullakin on tiensä.
D
3 tykkäystä
Kiinnostaisi tietää, mikä tieto on yrittänyt saada uskoa pois sinusta, siis uhannut uskoasi.
Luen aika paljon. Puhun ihmisten kanssa paljon, työksenikin. Pakotan itseni joskus lukemaan myös sellaista joka eksplisiittisesti julistaa epäuskoa, epäilystä jne. Tällä foorumillakin törmää ajoittain vihjailuihin luterilaisen uskon kelpaavuudesta.
D
1 tykkäys
En äkkiseltään muista kohdanneeni vuosikymmeniin enää sellaista tietoa, joka olisi pystynyt haastamaan uskoani. Äskettäin luin Dawkinsin jumala -kirjan, eikä hänen argumenteissaan ollut mitään vakavasti otettavaa.
Kun on tarpeeksi tietoa, niin uskon perusteista kuin maailmasta yleensäkin, ei tarvitse pelätä kenenkään mielipiteitä eikä alati muuttuvan tieteenkään löytöjä.
2 tykkäystä
En minäkään sellaista tietoa tarkoita joka saisi itseni epäilemään. Sanoin vain että sellaista tietoa olen kohdannut jonka pointti on saada epäilemään Jumalaa.
Dawkinsia en viitsisi edes mainita. Surullinen tapaus.
D
2 tykkäystä
Hei vaan!
Postasin aiemmin “Kristinusko ja tiede opillisesta näkökulmasta” -ketjuun historiallisen blogisarjani kaksi ensimmäistä osaa maailmankaikkeuden ajasta ennen ihmistä sekä ihmisen esihistoriasta Afrikan apinoista jääkauden loppusuorille (huh!). Jännyys oli huipussaan, mutta keskusteluinto laskussaan. Linkkaan silti sarjan neljännen osan tähän ketjuun. Onko korjattavaa tai lisättävää?
Tuossa esitetään aika jänniä ja minun unohtamia tai minulta huomaamatta jääneitä yhtymäkohtia Raamatun ja historian välillä, kuten vaikka tuo Raamatussa ohimennen mainittu mahtikaupunki Uruk tai sumerilaisten lukusymboliikan periytyminen juutalaisuuteen. Blogini nostaa esille myös Genesiksen Kansojen taulun eli selityksen sille, miten eri kansat syntyivät vedenpaisumuksen jälkeen. Enpä muistanut 1. Mooseksen kirjan mainitsevan esimerkiksi kreikkalaisia! Historiallinen katsanto kuitenkin kyseenalaistaa Genesiksen kerrontaa. Tulvanarraatio näyttää yksinertaistavan historiaa raskaalla kädellä. Genesiksen mukaan yksi ja sama mies keksi pronssin ja raudan taonnan vaikka historiassa innovaatioiden välillä on yli 2 000 vuotta.
Tässä myös blogisarjan kolmas osa vuodesta 13 000 - 4000 eKr.
Liittyypä tuokin ketjun aiheeseen, vaikka raamatullinen aika on tuosta vielä kaukana. Seuraavaan blogiini liittyen - mikäli ei mene liian off-topic - joku voisi ehkä ystävällisesti kertoa minulle (jo vihdoin) mistä ihmeestä Raamatun vaikemmassa jakeessa 1. Moos. 6:4 on oikein kyse. Onko tuo kenties kommentti johonkin sumerilaisiin myytteihin? Samaan syssyyn voisitte ystävällisesti vinkata parhaan lähdeteoksen Vanhan testamentin kirjoitusten ajoittamiseen. Minulla on hyllyssä vain vanha ja semihyvä(?) Rudolf Smendin Vanhan testamentin synty.
1 tykkäys