Lieneekö tässä jonkinlainen käsitysero sanan “vanhurskaus” merkityksen kohdalla. On kaiketi selvää, että fariseukset eivät olleet Jumalan valtakuntaan kelvollisia, ja että kelvollisuuteen tarvitaan paljon enemmän kuin heidän tilansa oli. Niin paljon enemmän, että ihmisen ainoa mahdollisuus on saada se kelvollisuus lahjaksi - uskon kautta. Eli kyllä, fariseusten vanhurskaus oli ohitettavissa ja ylitettävissä, mutta ei tietenkään kenenkään ihmisen omalla vanhurskaudella.
“Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room 3:22-24).
Pelastettu tekee vanhurskaita asioita.
Totta kai, mutta se ei liity puheena olevaan kohtaan vaan pyhitykseen:
“Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta…” (1.Tess 4:3)
“Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room 12:2)
“Tervehdyksen lähettää teille teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän puolestanne, että te pysyisitte täydellisinä ja täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto.” (Kol 4:12)
“Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1.Tess 5:18)
“Sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä.” (1.Piet 2:15)
“Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.” (1.Piet 3:17)
Hämmästelen sitä, että luterilaisen kanssa joudun taittamaan tämmöisestä täysin päivänselvästä asiasta. 
