Eiköhän sen oppimäärän tuossakin ajassa saa motivoituneille aikuisille luennoitua. Teineille pitää kehittää kaikenlaista ryhmäytys- ja kiinnostuksenherättelyhässäkkää, kun voivat olla aika vastahakoisiakin koko hommaan. Aikuisille ei välttämättä tarvita sitä kaikkea höttöä ympärillä, vaan voi mennä suoraan asiaan. Moni muukin koulutus on aikuisille tiiviimpi ja lyhyempi kuin teineille.
Mutta tietysti sitten, jos pienemmästä tuntimäärästä osa käytetään siihen höttöön, on tilanne toinen. Ja jos kovasti keskitytään vain riparilaisten omiin kysymyksiin, jääkö kristinuskon perusteiden opetus ohueksi? Kirkkokuntaa vaihtavalla taas on ihan erilainen tilanne, kun kristinuskon perusteet ovat sinänsä tuttuja ja opetettavaksi jää vain luterilaisuusspesifi osuus. Voikohan noin heterogeenistä ryhmää käytännössä niputtaa yhteen kovinkaan hyvin tuloksin?
Seuraava askel “kehityksessä” on varmaan sellainen, että klikkaamalla nettisivua ja maksamalla 10 euroa saa postista printatun todistuksen kurssin suorittamisesta.
Tällaisia “tutkinto”-saittejahan mualiman verkosta löytyy jo vaikka mille alalle.
Tässäpä vaihteeksi ihan otsikon mukainen juttu. Tällä kertaa päätoimittajalta ihan hyvä kirjoitus.
Pyhäinpäivänä me paljastamme päämme kuoleman majesteetin edessä. Me kristityt kuitenkin uskomme, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Elämän Puu palaa. Viimeisen sanan sanoo rakastava Jumala, joka – kuten Jobin kirjassa Raamatussa sanotaan – on viimeisenä seisova multien päällä.
Nyt on Vantaankosken seurakunnassa nipistetty lähetysjärjestöjen tukisummia. Tämä ei sinänsä ole mitään uutta etelän seurakunnissa. Ellen ihan väärin muista, niin viimeksi vastaavassa tilanteessa määrättyjen lähetysjärjestöjen tuki nousi, koska yksityiset lahjoittajat reagoivat siihen voimakkaasti. Kävinpä minäkin heti kättelyssä laittamassa Kylväjälle satasen.
Vantaankosken seurakuntaneuvosto päätti 18.11., että Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Lähetysyhdistys Kylväjän saamaa tukea vähennetään kolmanneksella. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (SLEY) menettää 400 euron tukensa täysin. Tukisummat suunnataan muille kirkon sopimusjärjestöille. Päätös koskee vuoden 2021 kansainvälisen tuen määrärahaa.
Seurakuntaneuvosto äänesti päätöksestä äänin 8−8, jolloin puheenjohtajan ääni ratkaisi äänestyksen. Puheenjohtajana toimii Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra Hannu Pöntinen .
Myös Vantaan seurakuntien yhteisessä kirkkoneuvostossa äänestettiin 6. lokakuuta siitä, tukeeko Vantaan seurakunnat yhteisesti jaettavasta osuudestaan jatkossa kaikkia lähetysjärjestöjä. Mahdollisia tuen leikkaamisen syitä olivat kielteinen suhtautuminen naisten pappeuteen ja tasa-arvoiseen johtajuuteen sekä samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin.
Kirkkoneuvosto päätti äänin 8−4, että se jatkaa kaikkien lähetysjärjestöjen tukemista. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kirkkovaltuusto.
Minulla on jotenkin jäänyt mieleen, että Hannu Pöntinen olisi ihan fiksu kaveri. Ei varmaan ole kovin helppo tilanne tuommoinen, kun on tasapeli ja se täytyy ratkaista. Tee niin tai näin, niin puolet porukasta pahastuu…
Tuo tekee yhteensä 8000€ lovea Kylväjän ja Kansanlähetyksen tuelle. Se on iso raha talousvaikeuksissa toimiville lähetysjärjestöille. Mekin olemme tukeneet kumpaakin järjestöä, vaimo lähinnä, minä taas muita. Ja sitten se summa annetaan Kirkon ulkomaanavulle, joka kunnostautui Israelin palestiinalaisalueiden tukemiseen, kohteissa joita on paljastunut terrorismin tukemiseen. Tosin tuo tuki taidettiin juuri hiljattain poistaa. Mutta se kertoo mitä se lähinnä on, poliittista ja humanitaarista tukea ilman evankeliumia.
Tuo Kirkon Ulkomaanavulle Kylväjän ja Kansanlähetyksen tuen siirto on kyllä minustakin kovin kyseenalaista. Olen itse Sleyn väkeä, mutta jos kerta Sleytä ei haluta tukea niin Elylle rahojen siirto on perusteltavissa, sekin kun tekee lähetystyötä ja se on taustaltaan samaa evankelisuutta kuin Sleykin. Sen sijaan lähetykseen tarkoitettujen rahojen siirto järjestölle joka ei tee lähetystyötä on väärin, vaikka Kirkon Ulkomaanapu varmaan tekee myös hyvää diakonaalista työtä (vaikka, kuten Fratres toikin esiin, sillä on myös luurankoja kaapissaan).
Tuo Sleyn osuus oli vain niin pieni, 400€, etten sitä maininnut. Mutta kuvaavaa on tämä toiminta. Samoin kuin Lahden Kohtaamispaikka-järjestöltä tilojen vieminen yhtä huonolla syyllä.
Kohtaamispaikassa on ilmeisesti ollut laajemmin mukana toiminnassa lapsia ja nuoria kuin mitä on monissa evankelisluterilaisen kirkon pienissä seurakunnissa. Seurakuntaneuvoston päätöksenteon yhteydessä oli liitteenä anomus tiloista, johon Kohtaamispaikan edustajat olivat todenneet mm., että “Toiminnassamme ei syrjitä ketään sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi.” Sen lisäksi aineistossa todettiin, että naispappeusasiaan liittyen oli esitetty tarkentava kysymys naispapin asettamaan ehtoolliseen suhtautumisesta Kohtaamispaikan hallitukselle, johon ei ollut saatu vastausta. Seurakuntaneuvoston pöytäkirjan esittelytekstissä naispappeuteen liittyvään kysymykseen vastaamattomuus todettiin taustoituksena, ja virallinen perustelu sille, miksi tiloja ei haluttu luovuttaa oli, että seurakunta tarvitsee lisää vapaita aikoja kirkkoonsa voidakseen suunnitella omaa toimintaansa pitkällä aikajänteellä:
"Suhtautumista naispapin asettamaan ehtoolliseen kysyttiin Kohtaamispaikan hallitukselta. Vastausta ei saatu avustusanomuksen käsittelyn yhteydessä.
Joutjärven seurakunnan toiminnan kehittäminen tarvitsee lisää vapaita aikoja kirkon tiloista. Tärkeää olisi pystyä suunnittelemaan omaa toimintaa pidemmällä aikajänteellä vapaita kirkkotiloja hyödyntäen. Työntekijöiden tavoitteena on ryhtyä kehittämään erityisesti sunnuntaille iltapäivä- ja iltapainotteisia tilaisuuksia ja messuja. Suunnitelmissa ja myös seurakuntalaisilta tulleissa toiveissa on esiin noussut esim. musiikillisten iltamessujen, lastenkonserttien sekä diakonisten messuruokailujen järjestäminen. Rippikoulutoiminnan yhteyteen on tavoitteena saada rippikoululaisten perheille ajallisesti hyvin soveltuvia messuja. Tämä uusi toiminta tukee niitä seurakuntalaisia, joille iltatilaisuudet ovat parempia. Seurakuntalaisille tarjotaan mahdollisuutta olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa uusia tilaisuuksia (esim. maallikoiden messuryhmät, nuorten musiikkitoiminta)."
Joutjärven seurakunnan nettisivujen perusteella Joutjärven kirkossa ei ole nykyisin juuri lainkaan toimintaa. Sunnuntaisten klo 10 messujen lisäksi seurakunnan tapahtumakalenterissa on yhden käden sormilla laskettavissa oleva määrä tapahtumia viikossa, eli hyvin vähän. Osin asia johtunee korona-ajasta, jonka takia osa aiemmin olleista toimintamuodoista lienee tauolla. Kohtaamispaikka on käyttänyt kirkkoa ilmeisesti yhtenä päivänä viikossa joka toinen viikko, järjestäen tilaisuutensa klo 16.
Toisaalta eikö kirkkoherra voisi vain myhäillä tyytyväisenä, jos toiminta on järjestetty seurakunnan sisällä Kohtaamispaikka-järjestön toimesta? Sehän täyttää hyvin tuon tarpeen ja vapaaehtoisvoimin ihan ilmaiseksi. Vain oliko tässä kilpatilanne, jossa järjestö järjesti toiminnat vetävämmin ja siitä tulikin suositumpi, joten heikkoitsetuntoinen johtaja päättää lopettaa koko toiminnan. Luultavasti Kohtaamispaikka järjesti vain hommat paremmin.
Oletan, että päätöksen taustalla on oikeasti jotain muuta(kin) kuin pöytäkirjassa mainittu naispappeuskysymys tai seurakunnan omat tilatarpeet. Pöytäkirjoihin saatetaan jättää kirjaamatta monia oikeasti taustalla vaikuttavia syitä. Jos taustalla olisi vaikka mainitsemasi kilpailutilanneasia, sitä ei todennäköisesti silti kirjoitettaisi syyksi pöytäkirjaan. Tai jos taustalla vaikuttaisi henkilötason huono kommunikointi tai vaikka opillisia kysymyksiä, sitäkään ei luultavasti kirjattaisi ainakaan suoraan. Pöytäkirjaan ei voida myöskään kirjata, että päätökseen on vaikuttanut se, että seurakuntalainen A on sanonut seurakuntalainen B:lle jotakin, ja C D:lle. Erilaiset huhut voivat myös vaikuttaa tosiasiallisiin päätöksiin, mutta pöytäkirjoihin sellaisia ei kirjata. Pelkkien julkisten pöytäkirjojen pohjalta ulkopuolisen on aika mahdotonta tietää, mistä oikeasti kokonaisuudessaan on ollut kyse silloin, jos ja kun pöytäkirjaan kirjataan perusteiden kokonaisuudesta vain sellaiset asiat, jotka päätöksen esittelijä haluaa perusteluista ulospäin näyttää. Seurakuntaneuvostossa asiasta käytyjen keskustelujen sisältöjä ei kirjata pöytäkirjaan.
Jopa on tekstiä Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Jutun kirjoittaja voisi osoittaa otsikon kehotuksen itselleen.
Joka joulu on mahdollista tyhjentää sielun temppeli omista kuvitelmista ja suostua odottamaan avutonta lasta. Katsoa kasvoista kasvoihin pelastajaa, joka ihmeen kaupalla säästyy sylilapsena tapolta ja vainolta. Kuningasta, joka ratsastaa aasilla ja kiirehtii riehumaan pyhiin paikkoihin. Jumalan Poikaa, jonka suurin ja ihmeellisin lahja ei ole hänen voimansa tai vaikutusvaltansa vaan hänen inhimillisyytensä. Joka joulu on mahdollista odottaa vierelläkulkijaa, jonka käsi on samalla tasolla ja aina lähellä.
Kaikeksi hämmästykseksi jumalanpalvelukset ovat jääneet kaikkein tärkeimpien asioiden laatikkoon. Vähemmän tärkeitä ovat muun muassa yhteisöruokailut tai kulttuuritoiminta.
Minulla on kyllä semmoinen käsitys, että jumalanpalveluksiin ei ole koskaan semmoista tunkua kuin esimerkiksi kirkkokonsertteihin. Yhteisöruokailut taas ovat semmoisia, että niissä on pakko ottaa maski pois ja se kyllä lisää tartuntoja.
Minua on jo pitkään kummasttanut sangen monien nuorten pappien asenne, etteivät ne jumalanpalvelukset niin tärkeitä ole.
Kirkko on kai näiden mielestä vain yksi (usein vielä poliittinen) hyväntekeväisyysjärjestö lukuisten muiden joukossa. Raamattuakaan harva heistä on kunnolla tutkinut, liekö edes kertaakaan läpi lukenut. Tuollaiseen käsitykseen pääsee kun kuulee heidän saarnojaan, tai polemiikkiaan samanhenkisen median ulostuloissa.
Olipas melkoinen teksti Naatukselta. Ensinnäkin häneltä lienee jäänyt kokonaan huomaamatta se, että jumalanpalvelusten priorisoiminen ei ole peräisin kirkon omista päätöksistä, vaan valtiovalta kohtelee uskonnonharjoittamista eri tavalla kuin esimerkiksi konsertteja. Ja pitääkin kohdella! Toisekseen, jumalanpalvelusten erilainen kohtelu ei perustu niiden merkitykseen koko kansakunnalle, vaan uskonnonvapauteen. Toiminta on tärkeää niille, jotka siellä käyvät harjoittamassa uskontoaan, eikä kukaan muu voi tulla siihen sanomaan, että ei tuo oikeasti ole tärkeää. Tässä asiassa käsittääkseni myös kaikki uskontokunnat ovat samalla viivalla, evlutilla ei ole mitään erityisoikeuksia.
Isompi teologinen kysymys on se, kuinka tärkeää on ensinnäkin ehtoolliselle pääseminen ylipäätään, ja toisekseen se että saa ehtoollisen nimenomaan livenä osallistutussa jumalanpalveluksessa, sen sijaan että muut osat olisi katsottu nettistriimistä. Olen koronan myötä päätynyt näissä hieman erilaiselle kannalle kuin miten olen ehtoollisen merkityksestä joskus nuorempana ajatellut. Koronan alkuvaiheessa kirkko laittoi itse ovet kokonaan kiinni ja ohjeisti vain kaipaamaan ehtoollista, koska kaikenlaisiin erityisjärjestelyihin suhtauduttiin negatiivisesti. Myöhemmin linja on muuttunut, mutta kunnon perusteluja tälle en ole nähnyt.
Niin, ja ruoanjakoa ja muuta liveläsnäoloa vaativaa auttamistyötä pitää toki saada järjestää. Ei ihmistä saa jättää olemaan nälässä vain siksi, ettei saisi koronaa!
Kirkko ja kaupunki on monipuolisempi kuin ennen. Tai en minä sitä koskaan ole paljoa lukenut…
Mutta esim kielimies ja professori Janne Saarikiven haastattelu on ihan jees:
"Siitä huolimatta, että Saarikivi on suomentanut jouluevankeliumin uudestaan, hän ei erityisemmin pidä siitä, että jotkut haluavat uskontoon ihan uudenlaisen sanoman.
– Mulle tää on ongelma, Saarikivi myöntää.
– Minä haluan aina sen saman vanhan sanoman. En halua uskoa trendikkäästi eri tavalla kuin kirkko opettaa vaan samalla tavoin. Vaikka en edes ihan tarkkaan ymmärrä, miten kirkko opettaa.
Saarikiveä vieraannuttaa sellainen touhu, että pannaanpa koko kirkon homma uusiksi.
– Ei panna, en halua. Kaikkialla muualla on aina joku uusi muoti, ei kirkossa tarvitse olla."
Kirkko vastaa itse omasta lainsäädännöstään, joten sikäli se on kirkon oma päätös. Eduskunta voi joko hyväksyä tai hylätä kirkolliset lainkohdat, mutta ei vaikuttaa niiden sisältöön.
Kirkkolain 2 luvun 2 §:n mukaan kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia kaikesta, mikä koskee ainoastaan kirkon omia asioita, sekä kirkkolain muuttamista ja kumoamista. Kirkon ehdotuksen tekee kirkolliskokous. Kirkolliskokouksen ehdotuksen tutkiminen ja vahvistaminen on tasavallan presidentin ja eduskunnan tehtävä. Kirkolliskokouksella on myös oikeus tehdä esityksiä kirkkoa koskevasta muusta lainsäädännöstä.k Lisäksi kirkolliskokouksen tekemää kirkkolakiehdotusta tutkittaessa voidaan oikaista ehdotuksessa oleva sellainen lainsäädäntötekninen virhe, joka ei vaikuta kirkkolakiehdotuksen sisältöön.
Suomen kirkkolakijärjestelmässä ehdotuksen kirkkolaiksi antaa kirkolliskokous. Eduskunta voi hyväksyä tai hylätä ehdotuksen, mutta ei muuttaa sitä. Eduskunnan hyväksymisen jälkeen kirkkolaki on osa valtakunnassa sovellettavaa oikeutta.
Tuossa kyse on käsittääkseni uskonnonvapauslainsäädännöstä, ei kirkkolaista. Uskonnonvapauden takia messujen rajoittaminen olisi hankalampaa kuin muiden tilaisuuksien.
