Kirkko ja kaupunki-lehden pääkirjoitukset

media
kirkkojakaupunki

#62

On sellainen minusta kummallista, että kun elämänmittaisen seurakunnan jäsenyyteni aikana olen maksanut kirkollisveroa, jolla kyseinen propagandajulkaisu laaditaan, painetaan ja jaetaan, niin sisällön pitää olla sellaista, ettei tee mieli lukea ja usein kokee jopa tulleensa henkilökohtaisesti loukatuksi mielipiteidensä ja tulkintojensa takia.

Vaikka Raamtun mukaan ymmärtäisi olevansa kristitty ja yrittäisi elämässään eteenpäin kompastella, toki langeten ja epäonnistuen usein, mutta yrittäisi elää Raamatun mukaisesti. Ja luulisi, että kirkko johon kuuluu, olisi yhtä lailla kristitty kirkko? Mutta Raamatusta ja sen opista saa “kirkon” aviisista harvoin lukea, sen sijaan kaikenlaista trendikästä huttua tai poliittista paatosta ja tuomiota tuputetaan.

Nykyään kirkon tuomiot laittavat sitten “ideologisesti pahat” ihmiset virtuaaliseen jalkapuuhun pilkattavaksi “aatteellisesti kunnollisten” (punavihreiden?) tallaajien toimesta. Pysyisivät lestissään, eivätkä rupeaisi politrukeiksi.


#63

Tässä tapauksessa on totta kai mahdollisuus että lehdessä todella julkaistaan jotain mikä ei kristilliseen lehteen sovi, mutta noin ajatuksena en pidä kristillisen sitä, että kirkon sanoma on sen mukaan muokattavissa miten kirkkoa taloudellisesti ylläpitävät jäsenet vaativat.


#64

Tragikoomista suorastaan, että juuri tuostahan näyttäisi olevan kyse. Nyt sitten vain niin päin, että kirkko itse kokee että sen täytyy mukautua maailman menoon, jotta taloudellinen ylläpito ei lakkaisi. :slight_smile:


#65

Näinhän se on.
Paitsi että punavihreys tuskin on suuri selittävä tekijä ilmiölle. Oikeisto äänestää ja päättää kirkon asioista yhtä laillla ja samoin on sitoutumattomia vaikuttajia. Liberaaleja ja ajan hengen mukaisia ihmisiä on myös aktiiveissa. Eivät he ulkoa kaikki suinkaan tule.

Mutta edelleen kyse on siitä mitä asialle voi tehdä. Hesan seurakuntien päättäjät kai lehteä hallitsevat? Äänestäkää ja vaikuttakaa! Piispanne näytti ainakin olevan kriittinen lehteä kohtaan.


#66

Kirkko ja kaupunki on nykyään koko pääkaupunkiseudun yhteinen lehti, eli helsinkiläiset eivät sitä yksin kustanna. Lehden linjaa kyllä kovasti kritisoitiin etenkin edellisen päätoimittajan aikana, mutta se ei tuonut mitään eroa asiaan. Piispa Laajasalo ei suinkaan ole ainut, joka lehteä on kritisoinut, myös emerituspiispa Huovinen on kritisoinut lehteä.

Uudistusten myötä on muuten niin, että menoilmoitukset eivät enää toimi. Ennen oli messuista tiedot toimittajista ja sitten oli oma konsertteja kirkoissa -palsta. Mutta kun lehti nykyään ilmestyy harvemmin, niin ei tällaisia enää ole.


#67

Anteeksi arvoisa tortoise. K&k on nimenomaan valjastettu poliittiselle jalustalle.
Pääkapunkiseudun nimellisenä " valtavirran" kirkollisena julkaisuna. Ottamatta nyt kantaa edes Kotimaapalstan uskonsotureihin Kontula jne.

Polittiikka taitaa ikävä kyllä olla likaista peliä. Siksi näin kristittynä aina lohduttaa Lutherin jako maalliseen ja hengelliseen regimenttiin.


#68

Punavihreys ei ole ainoa poliittinen vaikuttaja, ei kirkossa eikä yhteiskunnassa.
Kun katsotaan esim sitä ketkä äänestävät avioliiton perinteisen merkityksen vastaisesti, niin on siellä Kokoomuksen kannattajia varsin paljon.

Mutta Ok, mikäli k ja k on punavihreästi toimitettu, niin mikäpä minä sitä kiistämään! En tunne lehteä.


#69

Kirkosta pitäisi saada kaikki politiikka ulos. Jeesus ei ollut poliitikko, ei puhunut minkään puolueen agendaa. Jeesus rakasti kaikkia ihmisiä, näiden puoluekannasta riippumatta. Jos kirkon edustajat alkavat jakaa kansaa, niin seurakuntalaisia kuin henkilökuntaansa vuohiin ja lampaisiin näiden puoluekannatuksen mukaan, niin he eivät seuraa Jeesusta eivätkä toimi kristillisesti.

K&K:n harjoittama persujen ja muiden epämieluisia ajatuksia esittävien demonisointi nykyajan spitaalisiksi tai muiksi untermenscheiksi on alkeellista ja matalaa, ja antaa ikävän kuvan koko pääkaupunkiseudun kirkosta.

kokoomuksessakin on vuosien varrella tapahtunut melkoista “punasiirtymää” vuosien mittaan arvopuolella. Slogania “Koti, Uskonto, Isänmaa!” ei enää sen propagandasta löydy, enemmän se on linjalla “Homoliitto, Multikulti, EU!”.

Ne, joille nuo vanhat arvot merkitsevät yhä jotain, ovatkin siirtyneet uudempiin ja pienempiin puolueisiin, joita valtaeliitti ja sen media haukkuu äärioikeistolaisiksi, vaikkeivat ole niijn alkeellisesti sijoitettavissa tuohon muinaiseen oikeisto-vasemmisto-jakoon.


#70

Olen väärä ihminen keskustelemaan täsmällisesti juuri kyseisen lehden linjasta. Sen verran olen silti vuosien varrella nähnyt lainauksina pääkirjoituksia (Simola) ja pilakuvia (Ranta) että ymmärrän niiden aiheittamia reaktioita.

Lieneekö meillä nyt mahdollisuuksia pysyä kapealla kannaksella jonka nimi on ”kristillinen näkökulma poliittisiin asioihin” luisumatta varsinaiseen poliittiseen vääntöön? Toivon että onnistumme.

Olen samaa mieltä siitä ettei kirkollinen lehti saa demonisoida ihmisiä eikä kirkon ylipäänsä pidä ajaa jonkun puolueen asiaa toista vastaan. Historiassa sitä on kyllä tehty monin tavoin. Uskon että sopassa on aina eri aineksia. Niinpä suoranaisen kirkon hyväksikäytön lisäksi on vilpitöntä ja ymmärtämätöntä sekoilua. Ollut ja on. Tarkoitan, että kristitty, olkoon pappi tai maallikko voi vakaasti uskoa ajavansa Jumalan tahdon mukaista asiaa poliittisin keinoin. Myös vastustajia etsien ja rusikoiden. Usein jälki on rumaa.

Sitoutumattomana kristittynä en ihan usko tuohonkaan että ns. vanhat suomalaiset arvot olisivat siirtyneet puolueista toisiin. Puolueet ovat menettäneet merkitystään. Sloganit ovat vain sanoja.
Kristittyjä on politiikassa monien ryhmien sisällä.

Yhteiskunnallisissa asioissa kirkon ja kristillisten julkaisujen tulisi edistää oikeudenmukaisuutta, rakkautta ja heikompien puolustamista. Se tuskin onnistuu pilkan vaan paremmin positiivisen vaikuttamisen kautta. Helppoa ei kaikissa asioissa ole ottaa kantaa astumatta jonkun varpaille.

Vanhan testamentin profeetoista esim Aamos on muuten yllättävän ajankohtaista luettavaa.


#71

Ilmeisesti et osaa lopettaa jankutusta, vaan tahdot aina viimeisen sanan.

En tiedä onko meillä kummallakaan totuutta hallussamme, mutta me koemme lukemamme/näkemämme eri tavalla. Tunteisiinsa on jokaisella oikeus. Hyväksy se.


#72

Jos ihminen tahtoo keskusteluareenalla kertoa tunteistansa ja kokee, että vastaan “jankkaaminen” on niiden tunteiden kieltämistä, niin minusta on reilua, että se ihminen itse pitää selkeän eron tunteidensa kuvaamisen ja maailmaa, muita ihmisiä ja instituutioita ym. määrittelevien väitteiden välillä. Ei se erottelu ole muiden tehtävä.


#73

Ai tämä oli minulle…
Kyllä minussa jankuttajan vikaa on. Kaunistellen voisi sanoa että tahdon päästä keskustelussa eteenpäin sen sijasta että kukin vain laukoo omat juttunsa toisista välittämättä.
En ole missään kai kieltänyt tuntemasta siten kuin teet.