Kuula on minusta monessa jutussa väärässä, mutta en itse uskaltaisi väittää, että ainakaan hän sanoo mitä sanoo vain tai edes merkittävässä määrin pitääkseen veronmaksajat kirkossa. Hän tuntuu olevan suht johdonmukainen, ja yrittää perustellakin juttunsa. Ja myös keskustelee.
1 tykkäys
Muistelen linkitetyn kirjoituksen kirjoittaneen nimisen henkilön itse asiassa esittäneen takavuosina, että kaikkien pappien ei olisi pakko olla teologista teoreettista tutkintoa yliopistossa suorittaneita, vaan että pappiskoulutukseksi voisi sopia myös käytännönläheisempi ammattikorkeakoulu. Perusteluna taisi olla mm. se, että vaikkapa kastaminen tai ehtoollisen toimittaminen ja monet muut papin yleiset tehtävät eivät ole sisällöltään sellaisia, että niiden tekemään oppiminen vaatisi monivuotisen ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistosta teologian alalta. Menneisyydessä Suomessa saattoi papiksi vihkimyksen saada tietyissä tilanteissa myös alemmalla korkeakoulututkinnolla teologiasta.
1 tykkäys
Tarkoittaako tämä pappisseminaaria?
En tarkoittanut sitä. Viittasin siihen, että vielä 2000-luvun alussa Suomen ev. lut. kirkon piispainkokouksen voimassa oleva päätös papeilta vaaditusta koulutuspohjasta oli se, että 120 opintoviikon laajuinen kandidaatintutkinto teologiassa riitti, jos oli maisterin tutkinto joltain muulta alalta. Linjaus oli annettu opintoviikkoina, kun taas nykyään käytetään pääasiassa opintopisteitä. Esimerkiksi muuntokertoimella 1,5 se tarkoittaisi 180 opintopisteen laajuista teologian kandidaatin tutkintoa. Alla sitaatteja piispainkokouksen päätöksestä Nro 84 vuodelta 2002), joissa opintovaatimuksista kerrotaan:
“Kirkkojärjestyksen 5 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu ylempää korkeakoulututkintoa vastaava tietomäärä katsotaan olevan henkilöllä, joka on suorittanut yliopistossa tai korkeakoulussa kandidaatin tutkinnon tai sitä vastaavan yliopistollisen tutkinnon sekä saanut sen lisäksi muuta yliopiston tai korkeakoulun tutkintoasetusten mukaisesti järjestettyä koulutusta ja suorittanut opintosuorituksia niin monta opintoviikkoa, että niistä edellä mainitun tutkinnon kanssa yhteensä muodostuu 160 opintoviikon laajuiset opinnot. Näihin lisäopintoihin on sisällytettävä pääaineen syventävät opinnot tai vaatimustasoltaan niitä vastaavat opinnot, elleivät tällaiset opinnot sisälly edellä mainittuun yliopistolliseen tutkintoon tai korkeakoulututkintoon.”
ja
“Kirkkojärjestyksen 5 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuina tarpeellisina tietoina pappiskoulutukseen kuuluvissa aineissa pidetään yliopiston teologisen tiedekunnan teologian kandidaatin tutkintoa, joka sisältää vähintään 120 opintoviikon laajuiset teologiset opinnot.”
Vuoden 2013 piispainkokouksen päätöksessä Nro 114 puolestaan on todettu, että pappisviran kelpoisuusvaatimuksena on minimissään teologian maisterin tutkinto:
“Pappisvirkaan antaa kelpoisuuden yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen mukainen teologian maisterin, teologian lisensiaatin tai teologian tohtorin tutkinto.”
ja
“Jos henkilö on suorittanut korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen (464/1998) mukaisen soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon tai soveltuvan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, kelpoisuuden pappisvirkaan antaa yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen mukainen teologian maisterin, teologian lisensiaatin tai teologian tohtorin tutkinto.”
Vielä 2000-luvun alussa siis pappisvihkimyksen saattoi saada, jos oli joltain muulta alalta vähintään maisteri ja suoritti teologiasta kandidaatin tutkinnon. Teologian opinnoiksi siis riitti, että suoritti vaikka ulkomailla alemman korkeakoulututkinnon teologiasta. Nykyään niissä tilanteissa vaatimuksena on maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon suorittaminen teologiasta. Teologian maisteriksi toisaalta yliopistot Suomessa nykyään antavat valmistua suorittamatta teologian kandidaatin tutkintoa, jos on alempi korkeakoulututkinto joltain muulta alalta, ja jos tällä todetaan olevan valmiudet suoraan maisterin tutkinnon opiskeluun. Maisterin tutkinnosta aika huomattavan osan muodostaa itse asiassa gradu.
1 tykkäys
– Kun seurakunta kokoontuu sosiaalisessa mediassa tai kirkossa, ei ole tarvetta siteerata Raamatusta kohtia, joilla on tarkoitus olla epäkunnioittava toiselle. Se on hengellistä vallankäyttöä, ei seurakunnan kokoontumista edistävä asia, sanoo Heli Yli-Räisänen. Hän on sateenkaarimessun järjestäneen Rekolan seurakunnan tiedottaja.
Lihavointi minun tekemä. Ilmeisesti Raamattua pitää seuloa, jotta kukaan ei pahastu.
Ja jutun lopussa:
Otamme nuorten toiminnassa ja rippileireillä erityisesti huomioon sen, että mukana voi olla monin eri tavoin seksuaalisesti suuntautuneita henkilöitä. Olemme lisänneet unisex wc-tiloja, kertoo Vantaankosken kirkkoherra Hannu Pöntinen .
Tämä vessahömpötys on todella rasittavaa.
6 tykkäystä
Voi Pöntistä, on hänelläkin huolen aiheita.
2 tykkäystä
Tuon lauseen voi kyllä tulkita myös siten, että on väärin loukata toista tahallisesti, vaikka se tapahtuisikin poimimalla sopivia raamatunlauseita uuteen kontekstiin. Kyllä Raamattua voi siihenkin käyttää. En tosin itsekään usko että tämä on se mitä tuolla on alunperin tarkoitettu, mutta pointtiakin asiassa on. Ja itsekin kyllä seurakunnan someviestintään valitsisin sellaisia raamatunkohtia, jotka ovat helposti ymmärrettäviä ja käsittelevät evankeliumin ydinasioita. Someviesti lähtee helposti leviämään alkuperäistä kohdeyleisöä laajemmalle ja voi saada silloin hyvin outoja tulkintoja.
1 tykkäys
Ainakin tuo sitaatti kuulosti siltä kuin olisi puhuttu rajoituksesta sosiaalisessa mediassa kokoontuvalle seurakunnalle. Puheen voisi tulkita tarkoittaneen mahdollisesti mm. sitä, mitä kohtia Raamatusta seurakuntalaiset ja seurakunnan työntekijät saavat sosiaalisessa mediassa kokoontuessaan (eli mm. siellä keskustellessaan, ja toinen toistensa tekstejä lukiessaan) siteerata Raamatusta. Seurakunnan tiedottajat tiedottavat seurakunnan someviestintänä mitä tiedottavat, mutta ainakin itse tulkitsin tuon viestin puheen sosiaalisessa mediassa kokoontuvasta seurakunnasta viitanneen mm. siihen, mitä viestejä sallitaan seurakuntalaisten lähettävän sosiaaliseen mediaan, eikä vain tiedottajien omaan toimintaan.
1 tykkäys
Marttyyriksi eli veritodistajaksi sanotaan henkilöä, joka kärsii kuoleman uskonsa tähden. Marttyyri-sanaa ei Raamatussa mainita. Marttyyrius liittyy helluntaina syntyneen kirkon vaiheisiin, kun kristityt kuolivat vainoissa Kristus-uskonsa takia.
Ensimmäisen kristityn marttyyrikuolema eli veritodistaja Stefanoksen kuolema on kuitenkin kuvattu Apostolien tekojen 7. luvussa. Sen jälkeen marttyyrikuoleman kärsivät Jaakob vanhempi, Paavali, Pietari, Jaakob (Jeesuksen veli) ja Andreas.
Sinänsä ihan tuttua käyttää marttyyri -sanaa jutun yhteydessä, mutta vähän (omituisesti) huvittavaa, että seurakuntalehdessä ei ole keksitty muuta termiä.
Käsittämätöntä sanasekoilua ja newspeakia.
Ai ettäkö suurilla marttyyreillä olisi leimaavana heikko itsetunto?
Huonon itsetunnonko takia heitä on ristiinnaulittu jne? Huonoon itsetuntoonko Masada kaatui?
1 tykkäys
Nyt piispa Laajasalo puhuu asiaa: "kirkko ei erotu puhumalla ilmastosta vaan Kristuksesta. "
Onnellisen lapsuuden jälki näkyy siinä, että aikuisiälläkin Laajasalo on niin sanottu jouluihminen. Häntä harmittaa, että yhteiskunnasta on moniarvoisuuden nimissä siivottu joulusta pois sen varsinainen kristillinen sanoma.
Kannattaa lukea tuo juttu kokonaan. Nyt kyllä nousi Laajasalon pisteet minun silmissäni.
5 tykkäystä
Vastasin kirjoitukseesi toisessa islamia käsittelevässä ketjussa
1 tykkäys
Päätoimittajan ajatuksia:
Kirkko julistaa Jumalan rakkautta jo pelkästään seisomalla toisten rakennusten seassa. Sellainen hiljainen seisomajulistus on hyvin virkistävää keskellä sanojen paljoutta ja toinen toistaan oikeauskoisempaa jumaluusopillista kissanhännänvetoa.
Päätoimittaja on puhunut, ugh.
Hiljainen seisomajulistus on Agoran tuntemattoman jumalan julistusta. Se vaatii jonkun sanomaan että “Kristus!”.
D
6 tykkäystä
Tämä on vanha juttu, mutta Kari Mäkinen oli ennen arkkipiispuuttaan piispa, ja juuri tuohon hän vetosi kun piispantarkastuksessa jotkut tohtivat huolestua siitä että ihmiset eivät kävisi enää jumalanpalveluksissa. “Kirkko julistaa jo rakennuksena, vaikkei siellä käytäisikään”. Valojen palamisestakin puhuttiin - ja leukavat sitten jatkoivat, että “viimeinen sammuttaa valot”. Postkristillisen ajan kuvia.
Onhan tuossa toki myös hyvä ajatus. Esimerkiksi nyt pandemian aikana tietoisuus siitä, että kirkko on, siellä sytytetään alttarin kynttilät, paikalla on pappi ja pari muuta. Ja he rukoilevat seurakuntansa ja kaupunkinsa puolesta. Tämä on kyllä hyvä. Ja vielä parempi, jos tuo kirkon olemasaolon sanoma näkyisi verkossa ja tiedotusvälineissä mahdollisimman paljon. Ihmiset ovat sellaisia, että heihin vaikuttavat monet asiat. Myös ne, joita voimme vähätellä kun haluaisimme suurempaa ja mahtavampaa.
Mutta tietenkin viittaus oikean uskon ja opin ei-virkistävyyteen ja ehkä jopa typeryyteen on pöhköä. Ei Jumala rakennuksilla saarnaa, jos seurakunnalla ei ole oikeasti toivoa annettavana sitä kautta että Jumala on rakastanut maailmaa äärettömän paljon.
2 tykkäystä
Kirkkorakennuksista Mäkinen puhui myös arkkipiispana. Siteeraan Turun Sanomien tulkintaa Mäkisen haastattelusta vuodelta 2013:
– Kirkkorakennukset ovat viimeisiä, joista kannattaa luopua. Niillä on yhteisöille oma merkityksensä. Ne kertovat, että täällä on perimmäinen turva ja käydään vuoropuhelua Jumalan kanssa. On hyvä, että kirkkoja koskevat aika tiukat säädökset. Kirkkoa ei voi helposti muuttaa muuhun käyttöön.
– Minun mielestäni vähennetään sitten vaikka lämmitystä ja pidetään kylmänä aikana jumalanpalvelukset jossain muualla, Mäkinen ehdottaa.
Itsekin uskon kyllä siihen, että kirkko rakennuksena jo olemassaolollaan muistuttaa monia ihmisiä kristinuskosta ja sen merkityksestä monille ihmisille. Jos kirkkoja ei katukuvassa olisi, tai näkymässä näkyisi vain moskeijoita, katukuva viestisi jotain muuta. Toisaalta se, mitä rakennus olemassaolollaan julistaa, nivoituu siihen, mitä mielleyhtymiä rakennuksen katsoja kirkkoon yksilönä liittää.
1 tykkäys
Kas, tuossa Mäkinen on ollut aivan oikeassa. Itse asiassa suomalaiset ortodoksit ovat tottuneet toimittamaan palveluksia kylmissä pyhäköissä.
Muistan kerrankin kun olin eräässä tsasounassa lukijana talvipakkasilla ja otin ohutpohjaiset kesäkengät mukaan, koska ajattelin, että pitäähän sitä lukiessa olla plankatut puvunkengät. Palveluksen alussa palelin, koska tsasouna ei ollut ehtinyt lämmetä, joten lattiasta hohkasi kylmää jalkapohjiin. Jalkapohjat kankottuivat ja puutuivat. Kotona lämmitin niitä sitten kuumassa suihkussa.
1 tykkäys
Niin suomalaiset luterilaisetkin, kunnes kirkkotiloja alettiin 1800-luvun lopulta lähtien lämmittää. Osassa seurakunnista kirkkojen lämmitys alkoi vasta 1900-luvun puolella. Tuossa ei kuitenkaan ehdotettu paluuta kylmiin jumalanpalveluksiin, vaan jumalanpalvelusten siirtoa kirkoista aiempaa enemmän muualle kylmänä vuodenaikana. Monessa pienessä seurakunnassa, jossa kirkko on väkimäärään nähden iso, eli joissa olisi paljon lämmitettävää, talviajan jumalanpalvelukset toteutetaan seurakuntataloissa.
Onhan siellä kirkon katolla risti, joka julistaa ilman sanoja.