En ole lukenut tätä ketjua enkä aio lukeakaan, mutta lisään tänne skeemamunkkidiakoni Damaskinoksen kirjoituksen Pride-aiheesta:
PRIDE JA ORTODOKSINEN KIRKKO
Tällä viikolla Helsingissä vietetään Suomen suurinta erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattua juhlaa, Helsinki Pridea. Vastaavia tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa samalla nimellä. Suurin osa ortodoksisista paikalliskirkoista on suhtautunut erittäin kriittisesti näiden tapahtumien järjestämiseen. Jotkut reaktiot ovat ehkä olleet yliampuvia tai pastoraalisesti harkitsemattomia, mutta niiden kokonaisviesti on selkeä: ortodoksinen kirkko ei voi hyväksyä Pride-festivaalin tai sen pääjärjestäjän HeSetan pyrkimyksiä saattaa erilaisten seksuaalisten suuntautumisten, sukupuoli-identiteettien ja perhekäsitysten rinnasteisiksi kirkon ihmiskäsitykselle, jonka mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, siunannut heidän sukupuolisen yhteiselämänsä vain heidän keskinäiseen avioliittoonsa sekä antanut tämän Kristus-keskeisen liiton hedelmäksi lapset.
Olen aiemmissa kirjoituksissani nostanut esiin homoseksuaalisuus- ja sukupuoli-identiteettikysymyksien ja ortodoksisen hengellisen perinteen välisen suhteen ongelmia. Ortodoksinen kirkko perinteisesti korostaa kaikkien ihmisarvoa sekä kaikkien yksilöiden kohtaamista rakkaudella ja huolenpidolla, mutta samalla hylkää himollisuuden ja synnin sekä kutsuu ihmisiä katumukseen. Kirkko on siunannut seksuaalisuuden toteuttamisen miehen ja naisen väliseen avioliittoon, mutta pitää erityisen arvokkaana neitsyydessä kilvoittelua. Tämä jälkimmäinen elämäntapa toteutuu niin luostarissa kuin joidenkin maailmassakin elävien kohdalla.
On selvää, että homoseksuaaleja ja sukupuoli-identiteetiltään perinteisestä mies–nainen-jaottelusta poikkeavia ihmisiä on olemassa. Ortodoksinen perinne ei kiellä näiden ilmiöiden olemassaoloa, mutta se ei pidä niitä ihmisluontoon kuuluvina asioina: tällä ei tarkoiteta sitä, etteikö kyse olisi vaikkapa biologisesti havaittavissa olevasta seikasta, vaan siitä, että nämä piirteet eivät kuulu ihmisen paratiisilliseen olomuotoon. Kirkko näkee kaikki nämä biologiselta kannalta ”luonnolliset” mutta kirkon kannalta ihmisluontoon kuulumattomat asiat syntiinlankeemuksen seurauksina, ihmisen etääntymisenä alkuperäisestä tehtävästään ja jumalyhteydestään.
Syntiinlankeemuksen tila koskee kaikkia ihmisiä ja koko luomakuntaa, halusimme tai emme. Siksi kirkko kutsuu kaikkien muidenkin ihmisten lailla myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä katumukseen ja Jumalan armovoiman aikaansaamaan kokonaisvaltaiseen muutokseen kirkon sakramentaalisen elämän yhteydessä. Katumus edellyttää kuitenkin synnintekemisen lopettamista. Siksi kirkko ei suosittele kenellekään esimerkiksi esiaviollisia suhteita, homoseksuaalisuuden toteuttamista tai sukupuolenvaihdosleikkauksia. Ihmisen tehtävänä on evankeliumin mukaan kieltää itsensä ja seurata Kristusta: kun tämän seurauksena Kristus elää meissä, pyhitymme ja jumaloidumme. Tämä on ihmiselämän tarkoitus.
Ortodoksinen kirkko on Kristuksen ruumis ja sen pyrkimyksenä on saattaa kaikki ihmiset tähän Kristuksen ruumiin yhteyteen. Siksi apostoli Paavali kysyy opetuslapsiltaan: ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? - - Joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. - - Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!” (1. Kor. 6:15, 17, 19–20).
Miten me siis tuotamme ruumiillamme Jumalalle kunniaa? Kirkko antaa tähän välineiksi ruumiillisen pidättyväisyyden, johon kaikki kristityt on kutsuttu. Toteutamme tätä paastolla, ruumillisella vaivannäöllä ja myös seksuaalisella pidättyväisyydellä (kirkko kehottaa myös aviopuolisoita pidättyväisyyteen esimerkiksi paastopäivinä). Kun näin teemme, saamme Pyhän Hengen asumaan itseemme, täyttämään meidät jumalallisella kirkkaudella ja uudistamaan koko olemuksemme.
Munkkidiakoni Damaskinos Ksenofontoslainen