Eikä kai ristiinnaulituksi antautuminenkaan ollut omiaan parantamaan 3-kymppisen ihmisen psyko-fysiikan luonnonmukaista toteutumista.
Jeesus kehoitti meitä ottamaan ristimme ja kuolemaan itsellemme.
Paavali: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. "
Ja: “Olisiko minun kannattanut taistella Efesoksessa petoja vastaan, jos asiaa ajatellaan vain tavalliseen ihmistapaan? Ellei kuolleita herätetä eloon, niin “syödään ja juodaan, huomenna kuollaan”.”
Törmäsin netissä lyhennelmään väitöskirjasta, jossa osoitettiin, että keskeiset Jeesuksen puheet ja käskyt ovat selkeästi “hengellistä väkivaltaa” luterilaisen kirkon määrittelemien kriteerien perusteella. Ehkä se löytyy joskus.
Onnellisuus, mahdollisimman täydellinen psyko-fyysinen hyvinvointi, elämästä nauttiminen, vitaalisuus, “sydämen kuuntelu” ja itsensä toteuttaminen ovat pseudoarvoja, joiden mukaan nykyään elämää määritellään. Seksuaalisuuden toteuttaminen on vielä aivan erityisasemassa. Pidetään suorastaan vaarallisena viettien hillitsemistä tällä alueella ja siksi kaiken muun on alistuttava seksin edessä.
Erityisesti terapiakulttuurin ja humanismin kyllästämät naispapit ovat nielleet karvoineen tämän tämänpuoleisen ja pakanallisen kultin fiiliskeskeisen arvottomuuden.
Esimerkkinä käy Hesarin juttu pari vuotta sitten keski-ikäisestä kolmen lapsen äidistä, joka ihastui naiseen, jätti miehensä ja rikkoi perheensä, liittyi vapaa-ajattelijoihin ja keksi kampanjan, jossa Raamattuja vaihdettiin pornolehtiin. Olennaista olivat lukijoiden kommentit: suurin osa piti hienona tätä “oman seksuaalisuuden löytämistä” ja vähemmistö edes jollain tavoin kritisoi perheen hajottamista ja kyseenalaisti täydellisen lesbouden -oikeutetusti- sen perusteella, että sentään 3 lasta oli pitkän avioliiton aikana tehty.
Vaikka jotenkin nainen olisi löytänyt itsensä täytenä lesbona, niin eikö se olisi aidosti rakkaudellista(agape) ja kunnioitettavaa, että hän tuossa tilanteessa olisi valmis jäämään vaille seksuaalisuutensa täyttä nautittavuutta perheensä ja lastensa hyväksi? Ja olisi valmis jopa kamppailemaan vahvistaakseen heteroseksuaalisia taipumuksiaan?