Ilmoitat kuitenkin olevasi evankelisluterilainen, joten jossakin vaiheeessa sinun on täytynyt käydä myös luterilainen rippikoulu. Aikuisriparilla opetetaan samat asiat kuin nuorillekin. Itse muistan vielä ihan hyvin, mitä evlut riparilla opetettiin, vaikka rippikoulusta on kulunut yli 50 vuotta.
Moderaatiohuomio: Tässä ketjussa puhutaan sitoutumisesta uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden oppikäsityksiin.
En ole käynyt evankelis-luterilaista rippikoulua, liittyminen ko. kirkkoon kävi ihan ilmoituksella. Ortodoksinen kaste ja kristinoppikoulu kelpaa luterilaisille, ei sitä tarvitse uusia.
Miksi halusit luterilaiseksi? Yleensä muuttoliike käy luterilaisesta kirkosta ortodoksiseen kirkkoon eikä päin vastoin. Ortodoksiksi ei voi kääntyä käymättä noin puolen vuoden pituista katekumeenikurssia.
Käytännön syistä. En mm. pääsisi nykyisessä asuinpaikassa ja elämäntilanteessa käytännössä koskaan jumalanpalvelukseen, jos en kuuluisi evankelis-luterilaiseen kirkkoon (vapaita suuntia kun en tunne oikein omikseni). Mutta kirkkokuntahan ei sitä sinänsä kerro, miten yksittäinen jäsen uskoo, ja oma elämäni on ollut sellaista, että ainakin tässä hetkessä olen mahdollisesti käsityksiltäni osin sekä luterilainen että ortodoksi (ja näin varmaan olisi, vaikka kuuluisinkin vielä ortodoksiseen kirkkoon). Kumpaankin perinteeseen olen kasvanut eri osilta (ja enemmän tai vähemmän) kiinni.
Jaoin eri ketjuun yleisempänä aiheena, koska en halua henkilöittää keskustelua.
Tämä on ymmärrettävä, mutta mielestänin outo lähestymistapa. Etkö liittyessäsi kokenut halua sitoutuvasi sen yhteisön uskoon, johon liityit? Miksi sitten liityit siihen?
Tällä en tahdo syyttää, vaan ymmärtää.
Palstan ortodoksit ovat tosiaan sitä mieltä, että he palvelevat eri Jumalaa kuin luterilaiset. Luterilaiset eivät niin ajattele. Minusta tuo teidän sakinhivutus on rumaa.
Niin, mitäpä tähän nyt sanoisi. 
En osaa suhtautua uskonasioihin ns. lahkolaisesti, eli niin, että jonkun tietyn tunnustuskunnan opinkäsitys olisi varsinaisesti se, mikä pelastaa ja tämä oikea uskonkäsitys olisi vain jollakin tietyllä yhteisöllä ja kaikki muut kristityt olisivat sitten automaattisesti kadotettuja. Uskon kristinuskon Jumalaan, joka on käsittääkseni sama oli sitten helluntailainen tai katolilainen, luterilainen tai ortodoksi jne., eli en jotenkin osaa ajatella niin, että virallinen tunnustuskunta olisi se mikä pelastaa, vaan se, että uskooko Jumalaan ja Kristuksen sovitustyöhön jne. ja yrittääkö parhaan taitonsa ja ymmärryksensä mukaan elää kristittyä elämää. Enkä usko että olen ainoa, joka on virallisen tunnustuskuntansa valinnut käytännön syyt edellä, eli vaikkapa sillä, että pääseekö ollenkaan käymään jumalanpalveluksissa vaiko ei. Kaikki eivät asu suurkaupungeissa jossa voi valita kymmenistä eri vaihtoehdoista sen kirkon tai tunnustuskunnan, joka on kaikin tavoin itselle mieluisa. Elämässä on tehtävä kompromisseja ja harva asia on niin mustavalkoinen, mitä haluaisi.
En nyt ihan niinkään sanoisi, mutta en kuitenkaan voisi kyselyssä vastata uskovani luterilaisen kirkon Jumalaan. Ortodokseilla on hiukan toisenlainen kolminaisuusoppi kuin lännen suurilla kirkoilla. Uskomme, että Jumalan Poika syntyy Isästä iankaikkisuudessa ja Pyhä Henki lähtee Isästä iankaikkisuudessa. Roomalaiskatolinen, luterilainen ja kai anglikaaninen kirkkokin uskovat, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Kolminaisuusoppi on meille tärkeä. Se opetetaan alustavasti jo aivan pienille lapsille samalla, kun heille opetetaan ristinmerkin tekeminen. Samoin opetetaan myös kristologinen dogmi: Kristus on Jumala ja ihminen.
Näinhän olen yrittänyt koko foorumihistoriani ajan toitottaa. Hyvä että meni viimein perille.
@Lumimarja, en minä kysynyt pelastuksesta mitään. Kysyin uskonnolliseen yhteisöön sitoutumisen kokemuksesta.
En ihan oikeasti tiedä, mitä haluat minun vastaavan tai mitä tähän pitäisi vastata. 
Ehkä ajattelen tätä asiaa jotenkin niin eri lähtökohdista, etten oikeastaan ymmärrä koko kysymystä. En sitoudu ensisijaisesti yhteisöön vaan Jumalaan ja Kristukseen, ja parempi olla ja käydä edes jossakin kirkossa kuin ei yhtään missään. Onko tämä oikeasti näin vaikeaa ja vakavaa? En ymmärrä. Ajattelen tälläistä asiaa ensisijaisesti käytännön kannalta.
Ei tuo ole lainkaan vaikeaa. Ihan ymmärrettävä positio.
Mutta ei se kysymykseen vastaa. Minäpä yritän avata. Nähdäkseni uskonnolliset yhteisöt ovat vähän niinkuin firmoja tai puolueita. Firmoilla on tuotteita, puolueilla on ohjelma. Autotehtaan työntekijä ei yhtäkkiä voi päättää, että minäpäs nyt teenkin pesukoneita, koska se nappaa enemmän. Demari ei nyt vain voi ajaa esimerkiksi libertarismia, koska demaripuolue.
Siksi minua hämmentää uskonnolliseen yhteisöön liittyvä, joka ei sitoudu uskonnollisen yhteisönsä uskoon.
Seka-avioliittojen lapsilla ei toisen vanhemman puolelta tulleeseen kirkkokuntaan sitoutuminen ole aina kovin voimakasta,varsinkaan, jos on lapsesta asti käynyt molemmissa kansankirkoissa. Silloin voi helposti siirtyä kirkosta toiseen. Yleensä kuitenkin kirkkokunnasta toiseen siirtyminen on vaikea ja aikaa vievä prosessi. Sitä ihmettelen miksi luterilaisen kirkon puolelta seurakunnan vaihto oli pelkkä läpihuutojuttu. Onneksi meidän kirkossa asiaan suhtaudutaan vakavasti.
Niin no, voidaanhan me lähteä esimerkiksi siitä, etten ollut edes uskossa kun liityin kirkkoon (uudestaan sen jälkeen kun siitä olin pari vuotta aiemmin eronnut). Eli ei siinä paljoa oppeja mietitty, vaikka uskonkin omaavani melko hyvän kuvan luterilaisuuden keskeisistä opetuksista kun olen ollut evankelis-luterilaisessa uskonnonopetuksessa peruskoulusta lukioon. Tälläiset kysymykset kirkon x oppiin sitoutumisesta eivät tunnu hirvittävän oleellisilta tavallisen arkisen uskonelämän ja henkilökohtaisen jumalasuhteen kannalta, vaan pikemminkin joltain teologiselta hifistelyltä. En minä vain näkisi oikein järkeä siinä, että kuuluisin johonkin kirkkoon jonka opista olisin enemmän samaa mieltä kuin sen, johon kuulun, mutten voisi käytännössä sen elämään koskaan osallistua. Onko oltava valmiiksi täydellinen ja täydellisen uskossa, että voi liittyä kirkkoon? Ei minusta. Siihen voi kasvaa hiljalleen. Eiväthän terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat, ja olisikin hassua, jos kirkkoon saisi tulla vasta, kun hyväksyy täydellisesti kaiken, mitä kirkko opettaa. Ei sellaisilla kriteereillä kirkoissa taitaisi montaa jäsentä olla.
Ei. En minä moralisoi enkä tuomitse, minä en ymmärrä. Et ole nyt mitenkään altavastaajana tässä asiassa. Minusta sellaiset uskonnolliset yhteisöt, jotka jättävät uskon sisällön jäsenen omaksi valinnaksi, ovat ihan viehättäviä. Tältä pohjalta tavallaan symppaan kveekareita, unitaariuniversalisteja ja Vapaata Katolista kirkkoa.
Mutta minusta on hassua liittyä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, jonka ääneenlausuttuun ohjelmaan kuuluu periaatteessa sitoutuminen tiettyyn hyvinkin eksplikoituun oppijärjestelmään, jos ei itse koe tarvetta sitoutua tuohon oppijärjestelmään. Tämän vuoksi ihmettelen.
Minusta on ihan ok liittyä sellaiseen kirkkoon, jonka oppi on riittävän lähellä omia käsityksiä (ja/tai joka on käytännön ratkaisuna paras mahdollinen). Ja kun oma hengellinen ymmärrys eri opinkohdista ajan ja elämän myötä lisääntyy, niitä voi sitten hiljalleen hyväksyä lisää. Tai todeta, että tämä yhteisö ei ole minua varten. Mutta ajatus täydellisten kirkosta tuntuu vieraalta. Kukaan meistä ei kumminkaan ole tässä elämässä vielä päätepisteessä uskossaan, vaan vasta matkalla. Hiljaa hyvä tulee, ja tutkailen vakuuttavalta vaikuttavien kirkkojen oppeja avoimin mielin sitä mukaan, mitä ehdin. Ja varmaan jossain kohtaa jonkun kirkon opit alkavat tuntua muita vakuuttavammilta. Mutta ennen kuin olen siinä pisteessä, tyydyn olemaan luterilaiseen kirkkoon kuuluva yleiskristitty.
Niinhän se käytännössä helposti menee, että on valittava tarjolla olevista vaihtoehdoista vähiten huono. Oon myös siinä mielessä “yleiskristitty”, että en usko minkään yksittäisen kirkkokunnan olevan The Kirkko tai “kirkompi” kuin muut. Todelliseen Kirkkoon kuuluu Jeesukseen uskovia ihmisiä kaikista tai ainakin lukuisista kirkkokunnista. Toisaalta oon kyllä sitäkin mieltä, että kirkkokuntaan liittymisvaiheessa olisi hyvä suurinpiirtein hyväksyä sen tärkeimmät opit. Ei pidä liittyä pelkkien käytännön syiden takia, vaikka niitäkin pitää toki miettiä.
Jos kotiseudullasi on SLEY:n toimintaan tai vaikkapa Luther-kirkko, kehottaisin tutustumaan. Siellä ollaan valmiita vastaamaan niihin kysymyksiin mitä juuri sinulle uskon tiellä eteen tulee.
Sinänsä pidän hyvänä, että jumalalliset asiat otetaan vakavasti ja vastauksia etsitään, mutta sellaiset yhteisöt, joissa joka kysymykseen löytyy loppuun asti pureskeltu ja lukkoon lyöty vastaus kyllä tappavat sen, mikä uskonnossa on tärkeitä, nimittäin tien kulkeminen ja vähittäinen oman ymmärryksen laajeneminen kun kukaan ei pakota sitoutumaan yhteen tiettyyn järjestelmään.
Joo,
Minusta on kiva, että karttaan on suot ja vuoret merkitty ja tie, jota Herramme viitoitti…
Ei tarvitse itse ruveta kolmionmittaustornia pykäämään jokaisen esteen ja valkoisen läikän kohdalla, ei liioin suunnistaa oikopolulle, joka paljastuukin harhapoluksi…
.