Minun on kai turha ruveta keskustelemaan siitä, minä teillä pidetään Raamattua.
Heille, varhaisille kristityille, se näkyy olleen Jumalan sanaa.
Ei kai tässä nyt ollut kysymyskään siitä, minä “heillä” pidetään Raamattua, vaan siitä historiallisesta kysymyksestä, kuinka kauan Raamattuun on viitattu Jumalan sanana. Tähän asti ei ole kukaan esittänyt asiasta todisteita suuntaan tai toiseen.
Onkohan sellainen keskustelu vain saivartelua?
Kuningas Josia toteaa 2. Aikakirjan 34. luvun mukaan, kuinka temppelistä löytynyt kirja on Jumalan sanaa ja siinä tilanteessa selvä normien normi.
Meillä luterilaisilla ei ole tämän suhteen ongelmaa
19 Kun kuningas kuuli, mitä laissa sanottiin, hän repäisi vaatteensa. 20 Hän sanoi Hilkialle sekä Safanin pojalle Ahikamille, Miikan pojalle Abdonille, kirjuri Safanille ja hovimiehelleen Asajalle: 21 “Menkää kysymään Herralta, mitä meidän nyt on tehtävä, kun tämä kirja on löytynyt. Kysykää sitä sekä minun että kaikkien muidenkin Israelin ja Juudan asukkaiden puolesta. Herran viha on ankarana yllämme, koska isämme eivät ole noudattaneet hänen sanojaan eivätkä ole eläneet kaikessa sen mukaisesti kuin tähän kirjaan on kirjoitettu.”
[purnausta] Tällä palstalla yritän välttää liian tieteellistä kielenkäyttöä, koska oletan, ettei yleisö halua sellaista lukea. Mutta nyt harmittaa, kun tulin lyhyyden vuoksi valinneeksi pikkuisen moniselitteisen ilmauksen “jumalansana”; oitis sitä alettiin ymmärtää väärin. Niinpä on pakko täsmentää ja dokumentoida. Nyt vähän monisanaisemmin; koettakaa kestää:[/purnausta]
Raamatun pitämisenä jumalansanana tarkoitan sitä, että näiden kirjoitusten uskotaan olevan sillä tavalla kaikesta muusta kirjallisuudesta poikkeavaa, että niiden sisältö on peräisin Jumalalta. Tämä oli ilmeistä jo apostolien ajan juutalaisille, vaikka nämä eivät pitäneetkään uusitestamentillisia kirjoja ilmoituksena. Johdanto-oppi (R. Smend, Vanhan testamentin synty, Yliopistopaino 1989, s.4-6) kuvaa tätä näin mm. historioitsija Josefusta lainaten:
Uuden testamentin kuvaamat uskovat ajattelivat Vanhasta testamentista juuri samoin. Jeesus vetoaa Raamattuun sanomalla “kirjoitettu on” (Matt.4:3-10); sama suhtautuminen Raamattuun näkyy Johanneksen kuvaamissa kiistakeskusteluissa (Joh.5:39, 6:45, 7:23, 7:38 ym.) Matt.1:22 ei sano siteeraavansa profeetan sanaa, vaan sitä mitä “Herra on puhunut profeetan kautta”. Ap.t.4:25 kuvaa, mitä Pyhä Henki on puhunut Daavidin suun kautta (siis ei sitä, mitä Daavid asiasta ajatteli).
Kristityt ovat alusta alkaen pitäneet myös apostolisia kirjoituksia Jumalan ilmoituksena. 1.Piet.1:11-12 rinnastaa Pyhän Hengen toiminnan toisaalta vanhan liiton profeetoissa, toisaalta uuden liiton apostoleissa. Apostolien kirjoitukset ovat itsestään selvästi yhtä luotettavia kuin heidän suullinen sanansa (1.Joh.1:3,4, 2.Tess.2:15). - Asiasta kiinnostuneet löytävät lisää todisteita F.Pieperin Kristillisestä dogmatiikasta (luku “Pyhä Raamattu”).
On aika helppo todistaa, että kristikunta on alusta asti pitänyt Raamattua Jumalan ilmoituksena (1700-luvulle saakka). On lähinnä viisastelua kysellä, kuka käyttää sellaisia ilmaisuja kuin Jumalan sana ja jumalansana, kuka taas ei käytä; itse asiasta ei luulisi olevan mitään epäselvyyttä. Etten ihan teitä pitkästyttäisi, luettelen vain muutaman esimerkin:
- Apostoliset isät lainaavat Raamattua kuin Jumalan sanaa ainakin. Selatkaapa H. Koskenniemen suomennosta (Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163, Jyväskylä 1989), jossa Raamatun lainaukset on selvästi merkitty tekstiin kursiivilla ja reunukseen viittauksilla. Lainauksia on valtavasti.
- Tuomas Akvinolainen (1200-luvulla) perustelee kannanottojaan tyypillisesti (mm.) Raamattua lainaamalla.
- Trenton kirkolliskokous (1500-luvulla) määritteli heti alkuvaiheessa käyttämänsä Raamatun kaanonin, jotta olisi selvää, mihin sen päätökset perustuvat.
- Jopa tähtitieteellisiin kysymyksiin saatettiin soveltaa Raamattua; Kopernikuksen teoriaa vastustivat 1500-luvulla sekä katoliset että protestanttiset teologit, molemmat (myös) Raamattuun vedoten.
Historiallinen tosiasia on, että kristikunnassa ruvettiin laajemmin epäilemään Raamatun luotettavuutta ja inspiraatiota vasta 1700-luvulla. Sikäli ihmettelen suuresti, mitä asiailmiötä @SanGennaro tarkoittaa kyseenalaistaessaan sen, että kristityt olisivat vuosisatoja pitäneet Raamattua jumalansanana. (Paitsi jos halutaan alkaa vääntää sanoista ja sanamuodoista.)
1 tykkäys
Ei useinkaan pelkästään tätä. Tuossa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta ilmaus ei nähdäkseni tyhjene tuohon. Puhe Raamatusta Jumalan sanana nähdäkseni implikoi jos ei nyt ihan suoraan sola scripturaa niin kuitenkin merkityskenttää, joka aktiivisesti väheksyy muuta kristillistä perinnettä. Joko opin muodostuksessa tai laajemmin muutenkin.
Tämän takia nuiva suhtautuminen ko. ilmaisuun. Jumalan Sana on Kristus kapeassa merkityksessä ja laajassa merkityksessä koko kristillinen perinne.
Siguainesta.
1 tykkäys
Minusta tuntuu vähän, että osaan avata tätä kysymystä. Joten luultavasti minun sitten täytyy. Eli keskeinen juttu on se, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan Raamatusta käsitteellä “Jumalan sana”. On oikeasti olemassa protestantismin ja valistuksen myötä tullut ajattelu, jossa kyseinen käsite sai uuden ja erilaisen merkityksen.
Asiaa voisi havainnollistaa siten, että kyse on Raamatun suhteesta Jumalaan tahona, joka on puhunut, ilmoittanut tai artikuloinut Raamatun (ja tietyssä merkitysessä puhuu Raamatun kautta koska tahansa kun Raamattua luetaan sillä tarkoituksella, mikä vastaa sitä, mihin se on puhuttu).
Verrattuna plasmafysiikan oppikirjaan voisin sanoa, että kun katson siinä olevia kenttäyhtälöitä, joissa on monia peräkkäisiä ja sisäisiä integraaleja, niin toki osaan lukea sitä. Voin tutkia symbolien merkityksen jostain. Ja tiedän, että siinä kuvataan matematiikan avulla fysikaalista ilmiötä. Mutta kirja “puhuu” minulle vain, mikäli kykenen tavoittamaan sen tarkoituksen, mikä sen kirjoittajalla on ollut. Jos kaavat välittävät minulle saman ymmärryksen plasman käyttäytymisestä, niin olen ymmärtänyt kirjan ajatuksen.
Raamatun ajatuksena on, että Jumala ilmoittaa sen kautta itsensä. Jumala ilmoittaa itsensä lahjan antajana, jonka lahja on kaikki hyvä, mitä ihminen voi koskaan arvostaa; kaikki tosi, mitä ihminen voi koskaan tietää; ja kaikki kaunis, mitä ihminen voi koskaan haluta. Ja Jumalasta kertoo sekin, miten ovat toimineet ne ihmiset, joille Jumala on ilmoittanut itsensä. Ja Jumalasta kertoo se, miten Jumala toimii silloin, kun ilmoituksen kohteena oleva ihminen ei aivan tee kaikkea nuottien mukaan.
Lapselle isä ei ole pelkästään juridinen hahmo, jolla on tietty positio perheessä. Lapsi on kiinnostunut siitä, onko isä kiinnostunut hänestä. Lapsi haluaa oppia isältä asioita. Samaan aikaan isä asettaa lapselle sääntöjä, jotka ovat lapsen turvaksi ja kehittymistä auttamaan. Koska lapsi ei tietenkään noudata aina kaikkia, niin lapsen ja isän suhteesta kertoo myös se, miten isä suhtautuu lapsen laiminlyönteihin, hairahduksiin ja kapinointiin. Tai siihen, jos lapsi ei joskus osaa tai jaksa. Myös sisarukset keskenään näkevät, miten isä kohtelee toisia eri tilanteissa.
Tai ajatelkaa tällaista esimerkkiä: Ajatellaan, että olen jonkun toisen foorumilaisen kanssa todella hyvä kaveri tai pitkäaikainen tuttu. Minulla olisi tiedossa hieno viikonlopun mittainen tapahtuma, mihin hän ei ole tulossa, mutta mihin itse haluan. Teen kuitenkin päätöksen, että jätän tapahtuman väliin ollakseni tämän kaverin kanssa. Nyt on kaksi mahdollista tapaa, miten hän suhtautuu: Joko hän on ilahtunut, ja teemme jotain hienoa yhdessä. Tai hän on kiusaantunut ja kokee, että ei hänellä mitään niin hienoa ole, että tapahtuma olisi pitänyt väliin jättää. Ja minä koen, että tahtomattani syyllistän häntä tai teen itsestäni marttyyrin.
Jos kaverini olisi sosiaalisesti taidoton tai hieman autistinen tai narsistinen, niin hän ei ymmärtäisi kokea päätöstäni sen enempää arvokkaana ja ilahduttavana kuin velvoittavana tai syyllistävänä. Se olisi hänelle pelkkä fakta, että “sä olit menossa sinne, mutta sä tulitkin tänne”. Vähän kuin olisin ihminen, joka vain satunnaisina aikoina menee satunnaisiin paikkoihin.
Eli Raamattua voi ajatella siten, että Jumala ilmoittaa itsensä persoonana, johon ihminen voi olla suhteessa. Raamattu kertoo siitä, minkälainen Jumala on suhteen toisena osapuolena. Jos noita esimerkkejä alkaa purkamaan, niin Raamattu on myös mahdollista nähdä kokoelmana Jumalasta riippumattomia faktoja. Raamattu sisältää moraalisia ajatelmia, joiden ihminen huomaa kokemukseensa peilaamalla olevan totta. Raamattu sisältää historiallisia yksityiskohtia. Raamattu sisältää ohjeita elämän eri osa-alueille, joita ihminen voi pitää toimivina ja hyödyllisinä.
Tuossa kaveriesimerkissä tapahtumaan menemisen perunut hahmo on Jumala ja vierailun kohde on ihminen. Sen sijaan, että ihminen tuntisi Jumalan päätöksestä jotain tai kokisi sen kohdistuvan itseensä, hän voi pelkästään pitää sitä “Jumalan hienona henkilökohtaisena draamana” ja itseään yleisönä, joka odottaa lopputulosta vähän kuin hallituksen päätöstä. Eli valistuksen myötä Jumala katosi Raamatun taustalta, ja Raamattu sai oman, Jumalasta riippumattoman elämän. Raamattua ei enää lueta kertomuksena Jumalasta, vaan vähän kuin yhdistyksen sääntöjä tai tietokoneen ohjelmaa, joista on ihmeen kautta tullut äärimmäisen hieno tai paras mahdollinen.
Josta on seurannut se, että pietistit ja fundamentalistit kun argumentoivat Raamatun olevan Jumalan sanaa, eivät korosta sen olevan ilmoitus persoonasta, joka otetaan vastaan persoonana. Vaan että se on faktojen, sääntöjen, ohjeiden ja toteamusten tasolla oikein. Jolloin vaikka ihminen sanoisi Raamatusta mitä tahansa, niin hänelle jää lopulta käteen siitä sama vaikutelma kuin matemaattisesta todistuksesta.
1 tykkäys
Se tuntuu hurjan vaikealta ajatella, että Kristus laajasti ymmärrettynä on koko kristillinen perinne. Se sisältää niin paljon sellaista tavaraa, jota alunperin ei ollut tarkotus.
Jumalan ilmoitus päättyi Kristuksessa, eikä perinne ole kaikki Pyhän Hengen inspiroimaa.
Luterilaiset ovat ottaneet onneksi sen asenteen,. että kaikkia kirkon opettajia on voitava arvostella kirjoitetun sanan rinnalla.
Ei, vaan varhaiset isät nimenomaan yleensä viittaavat itse pyhiin tapahtumiin kirjoitusten sijaan. Siis siihen, että israelilaiset kulkivat Punaisen meren halki ja lähtivät Egyptistä. Siihen, että p. Mooses näki palavan pensaan. Siihen, että Jumala antoi mannaa. Siihen, että Jeesus meni sinne-ja-sinne ja teki niin-ja-noin. Heille jumalallinen ilmoitus oli itse asioissa, niissä teoissa, joita Jumala teki ja tapahtumissa, jotka koettiin. Se oli ja on jumalallista ilmoitusta. Päästäkseen osalliseksi jumalallisen ilmoituksen tapahtumisesta ihmisen on oltava osallinen siitä Jumalan kansasta, jolle Jumala on vuodattanut ja yhä vuodattaa ilmoituksensa ja siunauksensa.
Toki ne isät voivat mainta kirjoituksetkin tyyliin “niin kuin pyhä apostoli se-ja-se tästä kirjoittaa”, mutta fokus on aina historiallisissa tapahtumissa, joissa Jumala on ilmaissut itsensä ja ilmoittanut tahtonsa teoillaan.
En nyt ihan näin äkkiä odottanut, mutta käyhän se näinkin.
Minusta on arvokasta pitää Jeesusta esikuvana, ja hän vetoaakin kirjoituksiin lapsena synagogassa, opettaessaan kansaa, taistellessaan Saatanan kanssa ja ilmestyessään opetuslapsille Emmauksen tiellä…
Paavali ja Pietari siteeraavat puheissaan Kirjoituksia ihan suoraan.
Niin heidänkin opetuksistaan vakuuttuvat kuulijat saadessaan verifioida sen Kirjoituksilla, kuten tapahtui Bereassa.
Pelkään, että Jumalaa ei miellytä Raamatun arvovallan vähentäminen.
Tuon lauseen käsittäminen edellyttää sitä, että siitä tehdään seuraava päättelyaskel. Se on tuollaisenaan ymmärrettävissä vain, mikäli ajatellaan, että valistuksen ajalla syntynyt tapa ymmärtää se on ainoa oikea tai ainoa mahdollinen. Eli 1) millä tavalla niiden sisältö on peräisin Jumalalta? Ja 2) mihin piirteeseen niissä se vaikuttaa tai 3) minkä kautta se ilmenee?
Se, että Jumala sanasta sanaan ja kirjaimellisesti tarkoitti Raamatun sisällön olemaan tasan jotain sisältää sen ajatuksen, että ihminen myös ottaa vastaan, kokee, käsittää ja uskoo asiat vain niiden loogisen ja älyllisen sisällön kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisellä ei voi olla moraaliin liittyviä tuntemuksia tai motiiveja, joita Jumala tahtoisi puhutella, vaan Raamattu edustaa yksinomaan sääntöjen noudattamista vailla tunnetta. Ensin siksi, että Raamattu jotain sanoo. Sen jälkeen siksi, että järki tai kokemus tarjoaa perusteluita Raamatun tueksi.
Room. 2:4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
Kärsivällisyys ja pitkämielisyys ovat persoonan ominaisuuksia. Eivät koneen, mekanismin, ilmiön tai byrokratian. Kun joku puhuu, että “Raamattu on peräisin Jumalalta”, niin väitettä on mahdotonta käsittää ilman, että kuulee myös, mitä se väite esittäjälleen merkitsee. Se, että Raamattu voisi olla peräisin Jumalalta siten, että tuo lausahdus on yksiselitteinen, on myös oire siitä, että asiaa koskeva ajattelu on kaventunut dialektiselle tasolle. Eli luetteloksi asioita, jotka “ovat niin” tai “eivät ole niin”.
Dialektisessa ajattelussa Jumalaa kiinnostaa vain ihmisen teot. Eli ne ovat pahoja ja ne saa anteeksi koska Jeesus kärsi niistä rangaistuksen. Tästä johtuen uskovan on järkevää ja moraalista haluta “elää pyhästi” ja vähentää pahan tekemistä. Tai siis siitä, että Jumala on pelottava ja tottelemisesta on hyötyä. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen tahto ja tunteet ovat vain korruptoituneita haittatekijöitä. Jumalalla ei ole niitä varten muuta suunnitelmaa kuin lakkauttaa ne. Tai ainakin saattaa ne tiukkaan kontrolliin.
Kun taas esteettisessä ja orgaanisessa ajattelussa ihmisen tahto ja tunteet on luotu hyväksi. Siitä ne ovat langenneet, harhautuneet ja korruptoituneet. Mutta Jumalan kanssa tekemisiin tuleminen alkaa muuttaa niitä (tyyliin San. 2). Tämä tarkoittaa, ettei riitä eikä hyödytä mitään yksin se, että Raamatussa on tietyt sanat tai tietyt kirjaimet. Uskon ennemmin, että Raamattu on Jumalan sanaa siksi, että se ilmoittaa tietyt asiat.
Kun luen Roomalaiskirjettä, niin muistan yhden aikaisemmin pohtimani teeman. Normaalisti sanotaan, että Jeesuksen elämä on lakia. Jeesus eli niin pyhästi, että meidän ei ole mahdollista niin pyhästi elää. Se tarkoittaa, että esimerkiksi Vuorisaarna on vähän kuin syntisen ihmisen pilkkaamista.
Matt. 6:25 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Ja Jeesus alleviivaa sitä, että miten tyhmiä mekin tänään olemme kun käymme töissä ja kaupassa tai pidämme vaatteet käyttökunnossa. Sen sijaan risti on armoa. Eli Jeesus sai rangaistuksen, jotta kukaan meistä ei saisi rangaistusta. Emme pahuudestamme. Emmekä siitä, että emme luota Jumalaan, vaan murehdimme hengestämme, ruumiistamme, vaatteistamme ja ruoastamme.
Kun taas jos nämä kääntää takaperin, niin Jeesuksen täydellinen elämä on armoa. Vuorisaarna on alusta loppuun lupaus siitä, minkälaista elämää, ihmisyyttä ja valtakuntaa Jeesus on tarjoamassa. Ja armon haluaminen on yhtä kuin sen kaiken luvatun haluaminen. Tosin ihminen joutuu hyväksymään, että ei syntisenä voi sitä saavuttaa. Jolloin kysymys jää vaille vastausta vielä hetkeksi.
Room. 6:20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. 21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
Room. 7:9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
Tällä tavalla laki täyttää tehtävänsä jokaisen ihmisen kohdalla siinä, että ihminen kuolee. Saman ajatuksen mukaan Jeesus ei “täyttänyt lakia” elämällä täydellistä elämää, vaan kuolemalla täydellisen kuoleman. Samoin ensin laki valmistaa ihmisen pelastukseen kertomalla, että syntisen on kuoltava. Ja jos ihminen hyväksyy tämän kuoleman, hän kuolee yhdessä Kristuksen kanssa ja samoin nousee myös ylös. Ja tällä kertaa siihen elämään, jota armossa oli luvattu.
Summatakseni vähän: Jos Raamattu nähdään pelkkinä faktoina, niin ainoa looginen tapa on nähdä Jeesuksen elämä mallisuorituksena ja kuolema selkäsaunana. Jos taas Raamattu nähdään niin, että Jumala esittelee itsensä, eikä vain tahtoaan, niin kuvio kääntyy päinvastoin.
1 tykkäys
Ei näitä. Keskustelijat edustavat palstalla itseään, eivät Jumalaa.
1 tykkäys
Kiitos Kahdesta peräkkäisestä kirjoituksestasi. Avasivat hienosti uutta näkötapaa Raamattuun ja Jumalaan ei-uskovallekin. Nuo pitää laittaa kirjanmerkeiksi ja palata niihin ajan kanssa miettien. Parasta antia pitkään aikaan.
Ei kyllä ole ihan näinkään. Uuden testamentin kirjoituksissa nähdään sellainen tulkintatraditio, jossa jopa Kirjoituksien yksittäisen sanan muodolla on erityinen merkitys. Siitä on voitu lukea mitä suurimpiakin oppeja. Tällaista harjoitti mm. P. Paavali. Ja sillä oli tietysti juurensa juutalaisessa raamatunselitysperinteessä. Evankeliumien tapa lukea irralliselta vaikuttavia profetioita on myös tällaista tulkintaa. Samanlainen traditio on erittäin vahvasti läsnä vanhan kirkon isillä. Kiinnitetään huomiota sanamuotoihin, lukumääriin jne.
Keinotekoista on tehdä tuollaista erottelua muutenkin. Jumala toimii kansojen vaiheissa ja valitun kansan historia on erityisellä tavalla typologisessa suhteessa uuden liiton kansaan. Se, mitä on tapahtunut on ilmoitettu Pyhän Hengen inspiroimissa kirjoituksissa, jotka ovat siis se, miten me voimme tavoittaa nuo teot ja miten ne tulevat meille läsnäoleviksi.
4 tykkäystä
Ei se ole keinotekoinen, kun pyhässä Raamatussa on kohtia, joissa sen kirjoittajat itsekin sanovat, että “tämän sanon nyt omana mielipiteenäni”, “päättäkää itse, miten asia on” jne. Näin mm. p. apostoli Paavali. Jumala ei ole kirjoittanut Raamattua, vaan ihmiset sen ymmärryksen pohjalta, joka on saatu niiden tapahtumien yhteydessä, joissa Jumala on toiminut, vaikuttanut asioihin, puuttunut peliin ja ilmaissut teoillaan tahtonsa ihmiskunnalle. Jumalan ilmoitus on Jumalan teoissa, ja Raamattu on ihmisten kirjoittama kokoelma näiden jumalallisten ilmoitustapahtumien kautta saadusta ymmärryksestä. Se on myös näiden tapahtumien todistajien todistuskertomusten kokoelma sekä koettujen tapahtumien kommentointia.
Pitää osata erottaa se, mikä on jumalallista ja mikä on inhimillistä. Muuten päätyy palvomaan Raamattua (epä)jumalana. Olennaisinta on olla osallinen siitä Jumalan kansasta, joka elää toiminnallisessa suhteessa Jumalan kanssa. Jumala on näet ilmaissut tahtonsa kansalleen, ja Kirkko uskoo edelleenkin, että Jumalan tuntemisessa olennaista on nimenomaan se, että pääsee osalliseksi siitä ymmärryksestä, jonka Jumala vuodattaa kansansa jäsenille sen pyhien sakramenttien, rukouselämän ja koko elämäntavan kautta.
Pelkkä Raamattu ei riitä. Ulkopuolinen ei edes ymmärrä pyhiä kirjoituksia lukemalla, ellei joku Jumalan kansaan kuuluva ja salaisuudet tunteva niitä hänelle selitä. Raamattu ei selitä itse itseään, vaan avautuu vain osana kirkon elämää, sen elämän kautta. Silloin asiat eivät myöskään jää abstraktioiksi, vaan ne ovat todellisen historiallisen yhteisön elämästä kertovia - kuninkaallisen suvun sukuhistoriaa.
Raamattukäsityksesi eroaa siitä, miten kirkossa on aina opetettu. Samalla kun hylkäät Raamatun, hylkäät myös tradition.
Raamattua ei ole kirjoitettu inhimillisen viisauden ja tiedon pohjalta, vaan sen varsinainen auktoriteetti on Jumala. Ihmiset ovat sen kirjoittaneet ja se näkyy siinä monella tavalla. Raamatun sisältö on kuitenkin juuri sellainen, millaiseksi Jumala sen halusi. Paavali erottelee esimerkiksi maallisella tasolla asioita, niitä mistä hänellä oli suorat Herran sanat (siis joko näkyilmoituksessa tai tradition kautta saadut ipsissima verba Christi) ja missä hän kirjoitti sellaista, mistä tuollaista ei ollut. Ne ovat silti inspiroitua Jumalan sanaa.
En edusta sen enempää Raamatun palvomista epäjumalana kuin ajatusta, että pelkkä Raamattu riittää. Raamatulla on oma paikkansa.
Meillä on Suomen ev.lut kirkossa kaunis virsi, joka alkaa näin:
“Sun sanas suojaa Jumala,
sen vastustajat masenna…”.
Virsi 258
Pyhä Henki ei näytä paljon saavan merkitystä näissä pohdinnoissa.
Kun ennakoi tapahtumia 1.3.2017 jälkeen Suomen evlut kirkossa,
tai miettii menneitä vuoden 1986 jälkeen, niin mielenkiintoisella tavalla Raamattu on avautunut “osana kirkon elämää”.
Luopumus etenee kansoissa.
Kun ei haluta uskoa, että Raamattu on Jumalan sanaa, säästyy pohtimasta mikä traditiossa ja kirkon perinteessä on hylättävää ja mikä ei.
Ei todellakaan implikoi perinteen väheksyntää.
Tämä kuuluisi kai eri ketjuun, mutta voisiko joku tämän palstan (useista) Pieperin nuivijoista joskus kertoa, asiaperusteita esittäen, mitä vikaa on Pieperissä? Viittasin Pieperiin ihan vilpittömässä mielessä, siksi että joku muu kuin @SanGennaro voisi olla asiasta kiinnostunut ja kaivata lisäperusteita. Pieper on ihan kätevä hakuteos kaikille niille, joita kiinnostaa tietää, missä raamatunkohdissa otetaan kantaa mihinkin opinkohtaan.
En ihan saa kiinni ajatuksestasi. Jokainen “pietisti ja fundamentalisti” tietää, että Jumala on persoona ja että ihminen on persoona. “Faktojen, sääntöjen, ohjeiden ja toteamusten tasolla” Raamattu on sellainen kuin Jumala on hyväksi nähnyt, ja jokainen tekstikohta on ymmärrettävä asianmukaisesti - mikä tietysti voi olla paikoin vaikea ongelma.