Kirkkopäivillä kuohuu, juhlapuhujat peruivat tulonsa


#156

Presidentti Koivisto oli kristitty. Samoin Ahtisaari, ehkä vielä avoimemmin ja myös kirkon työhön itse liittyen, lähinnä Namibia mielessäin…


#157

Toki toivon, että päättäjissä olisi vakaumuksellisia kristittyjä, jotka myös uskaltaisivat tuoda uskonsa esiin.

Liittyy kirkkopäivien keskusteluihin myös kirkon sisällä.

Esimerkiksi kun Raamatussa on selkeät sukupuoliroolit, niin eikö kristityn tulisi elää niiden mukaan, ja ajaa niitä? Kun nyt vaikkapa Espoon piispa kirkkopäivillä on sitä mieltä, ettei kansallismielisyys voi olla kristillistä. Mitäs jos minä olen sitä mieltä, että sukupuoliroolien alasajo ei voi olla kristillistä?

Tasapeli molemmat julistaa toisensa harhaoppisiksi. Aika tyypillistä luterilaisuutta hajota ristiriitoihin.


#158

Olivatko kristittyjä, vai ajoivatko kuitenkin ensisijassa muita ideologioita?


#159

No joo. Ristiriitoja on.
Mutta ihmettelin mitä siis tuolla vasemmistojutulla tarkoitat?

En sitoudu mihinkään puolueeseen mutta minusta kristitty päättäjä tai muu vastuunkantaja ns todistaa uskostaan teoillaan eikä välttämättä puheillaan tai kertomuksillaan omasta rukouksesta tms. Toki todistus henkilökohtaisesta uskosta on hyvä myös antaa tilaisuuden tullen.

Minusta esim Martti Ahtisaari toteutti hienosti rauhanneuvottelijana kristityn tehtävää.


#160

Eivät kumpikaan tietääkseni ajaneet ideologiaa.
Koivisto oli enemmän poliitikko mutta kokosi hyvin kansaa presidenttinä. Ahtisaaren jo mainitsinkin äsken ja sen että hänen kv.työnsä oli ihailtavaa.


#161

Vasemmistojutulla tarkoitan sitä, että sen juuri on ateistisessa filosofiassa. Joka on mielestäni koko juurisyy sille, miksi sen ajajien kanssa on mahdoton keskustella, ja kuinka sen kristityt kannattajat asettavat sen Raamattua ylemmäksi. Eli alistavat Jeesuksen palvelemaan aatettaan vääristäen koko evankeliumin sanoman.

Joka taas on juurisyy kristillisyyden jatkuvasti laskevaan kannatukseen.

Ei sillä ettäkö oikeistoa erityisesti arvostaisin, mutta se ideologia ei aja Jumalaa allensa.


#162

Ei vasemmistolaisuus eikä edes sosialistisuus edellytä uskontokielteisyyttä. Kyse on talousajattelusta. Se että reaalisosialismissa ilmeni uskontokielteisyyttä syntyi pitkälle siitä Parta-Kallen ajatuksesta että uskonto on kansan ooppiumia tarkoittaen sitä että uskonnolla kansa turrutetaan yhteiskunnallisesta ajattelusta.


#163

Nähdäkseni yleistät aika rankasti.
Ideologiat ja ismit ovat aina mahdollisia kristillisen uskon uhkia, jos ne alkavat kuljettaa ihmistä.
Ei kysymys ole siis pelkästään Marxista. Tai sosialismista ja kommunismista.
Nimellistä kristillisyyttä on paljonkin esiintynyt siellä missä todellinen jumala on mammona.


#164

750 alaikäistä lasta trans hoidoissa, koska se on heidän oma asiansa. Hoitojen lopputuloksena sukupuoli ei luonnollisesti muutu, mutta henkilö syö kehon täyteen elimistölle vieraita hormoneita, ja sukupuolielin muistuttaa etäisesti toista sukupuolta.

Kollektivismi tuon aiheuttaa. Vasemmistolla on se pakko siirtää maalitolpat yhteiskunnassa yhteispäätöksellä juuri siihen, kuin kollektiivisessa hulluudessaan sattuvat haluamaan.


#165

On ollut paljon kollektivismia, joka ei ole aiheuttanut transhoitoja tai niiden tarvetta tai ajatusta niistä. Juttu on vähän monimutkaisempi. Mikä se on a) siinä kollektivismissa, mistä transaktivismiin päädytään, tai b) mistä asiasta päädytään sekä transaktivismiin että kollektivismiin? Kerrotko sä, kerronko mä, vai unohdetaanko koko juttu?

Vai lukeeko joku itsenäisesti pätkän Voegelinia jos kaivan esiin viitteen?


#166

Kansa kesti yhteiskunnallista sortoa ja taloudellista riistoa, kun se vieroitti itsensä todellisuudesta uskonnolla - rahvaan oopiumilla. Kun ei aitoon huumeeseen ollut varaa - kuten hallitsevalla luokalla.
Tämä lienee Marxin ajatuksen kulku…


#167

Ketju lukkoon. Moderaattori siivoaa poliittisen keskustelun.


sulki #168

avasi #169

#170

Kaikkein eniten julkisuutta Halla-ahon esiintymiselle kirkkopäivillä ovat tuoneet pöyristyneet suvaitsevaiset.


#171

Anna Kontula on mm. esittänyt eduskunnassa insestin laillistamista. Ei kuulosta kovin kristilliselle.


#172

Moraalipoliittiset positiot määrittävät sen, onko henkilö kristitty?


#173

Olipa insesmin moraalittomuudesta mitä mieltä tahansa, niin se on ihan eri kysymys, pitäisikö poliisin ja oikeuslaitoksen voimavaroja käyttää sen tutkimiseen kuka on harrastanut seksiä kenenkin kanssa. Vaikka pidän insesmiä syntinä, niin mielestäni poliiseilla ja tuomareilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin tuollaisten juttujen käsitteleminen. Asian dekriminalisoinnin ajaminen politiikassa ei välttämättä tarkoita sitä, että suhtautuisi siihen sallivasti tai pitäisi sitä hyvänä tai haitattomana.


#174

Minusta Anna Kontula tuossa pitää insestiä sinänsä melko haitattomana.


#175

– Vaikka ymmärrän, että siihen liittyy moraalista pohdintaa ja vahvoja mielipiteitä, niin se ei ole asia, jota pitäisi säädellä lailla.

Kontula sanoo tuossa tekstissä, ja olen oikeastaan vähän samaa mieltä, aikuisista puhuttaessa, ei tietenkään missään tapauksessa silloin, kun toinen on lapsi, toinen aikuinen. Koska lakiin pitää liittyä seuraus, ja vaikka meitä luonnostaan ällöttäisi, että esim vanhoilla siskoksilla, jotka asuvat keskenään, olisi seksisuhde, niin mikä olisi järkevä rangaistus siitä? Ja kuka sitä valvoisi? Jos meillä ei ole mitään vastausta näihin, ei sitä minusta voi laissa kieltääkään. On paljon ällöttäviä asioita, joita emme kiellä lailla.