Kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen - evl.fi:n kirkolliskokousaloite 2017

Silloin, jos tämä malli menee läpi ja kirkossa ruvetaan vihkimään. Voidaan vain todeta, että kuinka suureksi heidän pahuutensa siitä vielä kasvaa, koska pahuus vain kasvaa, kasvamista.

No, tänään pitkäperjantaina meidän olisi kuitenkin syytä ennen kaikkea katsoa kärsivää Jumalan poikaa ristillä. Kenen syntien tähden hän suostui piinattavaksi ja kuolemaan? Meidän ! Me olemme niitä joiden pahuuden tähden hän suostui. Me kaikki.

Väärin on tuo esitys tietenkin. Ei tule hyväksyä tuota suuntaa mutta ei saa myös unohtaa että pahuuden päivittely ei ole oikea keino peittää omia syntejämme. Tämä tapahtuu niin kovin helposti kun juuri tässä asiassa itse emme ole langenneet.

Synti turmellus tässä avioliittokäsityksessä, joka siten nähdään, luetaan Raamatun lehdiltä. Se on paljon vaikeampi asia, joka on maistanu totuutta ja hylkää sen synnin tähden. Monesti johtaa suurempaan sanan hylkäämiseen. En ole tehnyt itsestäni synnitöntä. Kristus totisesti lunastanu koko maailman.

Emerituspiispa Eero Huovinen näyttää valitettavasti pitävän piispijen aloitetta hyvänä kompromissina: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010319647.html Hän on sen verran arvostettu, että voi näkemyksellään kallistaa ainakin joitain epävarmoja aloitteen taakse.

3 tykkäystä

Ikävä kyllä, vaikka muuten olen arvostanutkin häntä. Luin aamulla.

4 tykkäystä

Voi ei. Yllättävän ylioptimistinen käsitys kirkon tulevaisuudesta Huoviselta. Tai sitten niin taktinen että hämää molempia puolia.

Joku sanoi että piispat tekivät ehdotuksen jonka läpimenoon eivät itsekään usko. Se olisi vain periaattellinen osoitus että yritystä yhteyteen on. Huovinen näyttää nyt kyllä haluavan vaikuttaa päätökseen oikeasti sillä eihän hänen tarvitsisi ottaa kantaa.

1 tykkäys

Haluaisin kuitenkin muistuttaa ihan kaikkia siitä, että suunta on minusta selvä. Ennen pitkää näemme Suomen kirkossa tilanteen, jossa samaa sukupuolta olevat parit tulevat vihille.

Ymmärrän kyllä, miksi joku joka on kasvanut ja elänyt viimeisen puolen vuosisadan aikana (tai pidempäänkin), on langennut tällaiseen edistysuskoon. On tapahtunut huimaa teknologista muutosta (kehitystä?) ja sen rinnalla yhteiskunnallisien asenteiden muutoksia, ja kuten Luoma sanoo, sen suunta on ollut selvä, ‘vapaus’ ja tasa-arvo. Kun on kerran naispappeuden hyväksyneen kirkon kaitsijana, eli upotettujen kustannusten harha vaikuttaa kun on jo kerran taivuttu, ja joutuu toimimaan yhteiskunnassa, joka ympärillä maallistuu ja ajautuu väistämättömän tuntuisesti kauemmas ja kauemmas, niin ymmärrän kyllä tuon demoralisaation ja fatalismin. Mutta ei se silti ole kristityltä sopiva asenne: “Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon”.

Tämän esityksen allekirjoittaja on joko aktivisti, jolle tämä on totta kai iloinen asia ja luonnollisesti menee Raamatun edelle, tai sellainen piispa joka on aikaisemmin ajatellut perinteisesti mutta pitää tätä muutosta siitä huolimatta väistämättömänä “kirkon ykseyden” vuoksi. Jälkimmäinen on yksinkertaisesti demoralisoitu ja murrettu mies.

1 tykkäys

Minä en kuullut tuossa puheenvuorossa ylioptimistisuutta. En edes juuri optimistisuutta. Puheenvuoron ydin vaikutti olevan siinä, mitä ei väitetty, vaan kysyttiin. Puheenvuoron tiivistelmä laittamalla sen kysymykset peräkkäin oli tällainen:

Löytyisikö silti sopu, edes laiha? Kysymys kuuluu: voisimmeko kirkkona elää yhdessä, erilaisina mutta rinnakkain, vaikka meillä onkin avioliitosta erilaisia käsityksiä? Osaammeko ja haluammeko pysyä yhdessä? Voisimmeko opetella puolustamaan niidenkin oikeutta, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavoin kuin minä?

Eli puheenvuoron ytimenä vaikutti olevan huoli riskistä, että kirkko näyttäisi olevan hajoamassa. Emerituspiispa kyseli, että voisiko löytyä edes laiha sopu, jolla kirkko pysyisi kasassa - ja että osaammeko ja haluammeko enää edes pysyä yhdessä. Näihin kysymyksiin hän ei itse ihan suoraan vastannut, vaikka lukija saattoi rivien välistä jotain päätelläkin. Kirjoituksen päätti virke, joka vastasi viimeiseen kysymykseen:: “Silloin minäkin voisin odottaa kunnioittavaa suhtautumista muilta.”. Vastaus oli muotoiltu monitulkintaisesti niin, että sitä saattoi tulkita joko niin, että emerituspiispa itse ei ole välttämättä kokenut saaneensa kunnioittavaa suhtautumista muilta ja että hän odottaisi sellaista jatkossa, tai niin että minän paikalle pitäisi tulkita lukija.

Muutama asia kiinnitti puheenvuorossa huomiota. Ensinnäkin se, että emerituspiispa esitti kahden henkilön väliseksi liitoksi vain homoliittoja, eikä pohtinut edes mahdollisuutta sille, että osa saattaisi jatkossa edustaa sellaistakin teologiaa, jossa miehen ja naisen välisen liitonkin tulkittaisiin jatkossa olevan kahden henkilön välinen liitto:

“Enemmistö avioliitoista olisi tulevaisuudessakin miehen ja naisen välisiä liittoja. Jokainen, joka haluaa, voisi edelleen pysyä tällä kannalla. PERINTEISEN avioliiton rinnalla olisi kuitenkin myös toinen malli, kahden henkilön keskinäinen liitto. Kirkkojärjestykseen kirjattaisiin oikeus ja mahdollisuus samaa sukupuolta olevien parien avioliitolle. Vaikka tällaisia liittoja on määrällisesti vähän, niille kuuluisi kirkossa täysi olemassaolon oikeutus.”

Puheenvuoron ehkä painotetuin väite oli tämä, jonka sisältöä oli nostettu toimituksessa ingressiinkin:

“Olen ymmärtänyt piispojen esityksen niin, että ketään ei vaadita omaksumaan sellaista toimintamallia, jota ei itse voi sydämestään kannattaa. Riittää, että toisella tavalla ajattelevia kunnioitetaan ja kaikille kuuluu kokonainen kotipaikkaoikeus kirkossa.”

Tämä on kirkollisen yhteyden eräänlaisen miminiperiaatteen kuvausyritys. Eli ajatuksena on, että ketään ei vaadita omaksumaan sellaista toimintamallia, jota ei itse voi sydämestään kannattaa ja riittää, että kaikilla on kotipaikkaoikeus ja kunnioitusta. Sinänsä kauniin muotoilun käytännön ongelmana on toki se, että piispojen esityksen sisältö on kirjallisista kaunisteluista huolimatta vaikutusarviointien pohdinnan jälkeen ilmennyt sellaiseksi, että ehdotuksen sisältö nimenomaan vaatisi monia ihmisiä omaksumaan sellaisia toimintamalleja, joita ei itse voi sydämestään kannattaa - eli kaunistelu ja ehdotuksen tosiasiallinen sisältö ovat sisällöllisesti selkeästi ristiriidassa keskenään, jos yhtään pohtii ehdotuksen käytännön seurauksia. Piispojen esityksessä itsessään ei vaikutusarviota ole esitetty - mahdollisesti siksi, että asia olisi ollut niin jännitteinen kysymys. Esimerkiksi sellaiset kirkkoherrat, jotka eivät saman sukupuolen liittoja hyväksy, pakotettaisiin niitä ehdotuksessa kuitenkin edistämään, mikä on ajatuksena aivan ristiriidassa emerituspiispan kuvailun kanssa. Myös ne kaikki seurakuntalaiset ja kirkon työntekijät, jotka katsovat samaa sukupuolta olevien liitot asiana, josta pitäisi varoittaa muitakin tai jotka katsovat perinteisen avioliittokäsityksen torjuttavana, pakotettaisiin omaksumaan toimintamalleja, joita eivät voi sydämestään kannattaa.

Huovinen on todella taitava retoriikan käyttäjä. Mutta kaunistellun retoriikan alle voi joskus hautautua myös sellainen asia kuin totuus. On aika ilmiselvä asia, että väite “ketään ei vaadita omaksumaan sellaista toimintamallia, jota ei itse voi sydämestään kannattaa” ei sisällöllisesti vastaa sitä, mitä piispojen ehdotus käytännössä tarkoittaisi. Itsekin jäin miettimään, miksi emerituspiispa kirjoitti tällaisen kirjoituksen, jossa yhtenä perusteluna esiintyi kohta, joka on ilmeisessä ristiriidassa ehdotuksen sisällön kanssa - vaikka hänen ei tarvitsisi edes ottaa asiaan kantaa. Ehkä hänellä on nyt iso huoli kirkon hajoamisesta.

1 tykkäys

Pitäisi varmaankin vapaa-ajattelijana olla hiljaa, mutta… miten niin? Eikö sama kiista olisi edessä siitä, keiden liitot siunataan?

(Vertailuksi: Jos pappi kieltäytyy siunaamasta eriväristen siviilivihkimisellä solmittua liittoa, kai siitä nykysäädöstenkin mukaan jotkut rapsut tulevat? Tai kääntäen, jos siunaa parin joka ei ole päässyt juridisesti naimisiin koska toinen on alle 18-vuotias.)

3 tykkäystä

Nyt olisi ollut oppineella ja älykkäällä miehellä paikka seisoa muurilla ja puolustaa pyhän Raamatun mukaista avioliittoa, mutta ei. Kuten ei puolustanut aiemmin raamatullista paimenvirkaakaan.

Vaikka olisi kaikki maailman oppineisuus, niin ei se auta mitään, jos rakkaus maailmaa kohtaan on suurempaa kuin rakkaus Kristukseen. Eikä suurinkaan älykkyys auta mitään, jos Viisaus puuttuu.

On turhaa haihattelua odottaa nyt minkäänlaista ryhtiä niiltä, jotka ovat jo aiemmin kävelleet Raamatun auktoriteetin yli. Olivatpa kuinka sympaattisia hahmoja tahansa.

4 tykkäystä

20 vuotta sitten oli valtakunnan medioissakin jonkin aikaa esillä kysymys siitä, kuinka osa papistosta kieltäytyi hautaan siunaamisista niiden vainajien osalta, jotka eivät olleet kuuluneet kuolinhetkellään kirkkoon. Siunauksista kieltäytyneille papeille ei tainnut tulla mitään hallinnollisia seuraamuksia.

Kirkkojärjestyksessä ei ole kategorisesti kielletty siunaamasta sellaista paria, joka ei olisi päässyt Suomessa juridisesti naimisiin ikäsyystä, mikäli pari on kuitenkin mennyt naimisiin jossakin sellaisessa maassa, jossa he ovat täyttäneet paikalliset ikärajavaatimukset avioliitolle. Avioliiton ikärajat vaihtelevat eri maissa ja kulttuureissa. Ei ole vielä kovin montaa vuotta siitä, kun alle 18-vuotiaskin pystyi pääsemään Suomessakin naimisiin. Kun asiaa koskevaa valtion lakia joitain vuosia sitten muutettiin, lainvalmisteluaineistoissa oikeusministeriön virkamiehet kirjoittivat, että muutoksen jälkeen sitä on syytä tarkastella Suomessa tapauskohtaisesti, pidetäänkö ulkomailla alaikäisenä solmittua kutakin avioliittoa ennen molempien aviopuolisoiden täysikäisyyttä pätevänä vai ei Suomessa. Automaattisesti niitä ei pidetä Suomessa pätevinä, mutta ei epäpätevinäkään.

Jos ja kun seuraamme Lutherin opetusta, ehtoollisen pätevyys ei riipu laisinkaan ehtoollisen toimittajasta. Ahtoollisen asettaja on itse Kristus, eikä sitä voi kukaan omalla persoonallaan turmella. Seurakunnalta riittää oikea intentio viettää ehtoollista.

2 tykkäystä

Itse asiassa ei ole. Piispa Hintikka pitäytyy piispojen yhteisessä linjassa. Samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ei tule seuraamuksia, mutta kaikkien muiden piispojemme tavoin hän on itse sitoutunut ettei sellaista itse toimita ilman kirkolliskokouksen hyväksyntää.

1 tykkäys

Eihän pidättäytyminen kirkon opin vastaisista toimituksista ole ainoa asia missä piispan tulee toimia kirkon opin mukaisesti. En viitannut siihen. Viittasin siihen, että Hintikka on laiminlyönyt oman kaitsentatehtävänsä.

Piispa, joka pidättäytyy opin vastaista vihkimyksistä, mutta samalla sallii se alaisilleen, johtaa esimerkillään mutta hieman erikoisella twistillä: “Minä teen näin kuten kirkkomme opettaa, mutta tehkää te halutessanne toisin. Eli älkää siis tehkö kuten minä teen, vaan kuten minä sanon.”

9 tykkäystä

On kieltämättä aika omalaatuista organisaatiokulttuuria, jos organisaatiossa johto korostaa toimivansa itse organisaation linjausten mukaisesti, ja samanaikaisesti viestii julkisesti, että johto ei tule puuttumaan siihen, mikäli muut organisaatiossa toimivat organisaation virallisista linjauksista poiketen.

Kuten on jo aiemminkin taidettu mainita, myös esimerkiksi sellaiset tilojen käyttölinjaukset, joissa kirkon päätöksentekoelimissä tilakysymykset on näennäisesti eriytetty opista, voivat johtaa tulevina vuosina vielä käytännön johtamisongelmiin. Nämä päätökset ovat avanneet tien sille, että seurakunnilla on tulkittu olevan varsin itsenäinen päätösvalta tehdä tilojen käyttöpäätöksinä sellaisiakin linjauksia, jotka välillisesti koskevat esimerkiksi oppia tai kirkollisia toimituksia - ovat päätökset tilojen käyttöpäätöksinä sitten Kirkolliskokouksen opillisten päätösten kanssa linjassa tai eivät. Tätä on nyt joissain seurakunnissa hyödynnetty sellaisten asioiden tekemiseen, johon Kirkolliskokous ei ole antanut toimivaltaa, mutta periaatteessa tilojen käyttöpäätöksinä seurakuntatasolla voitaisiin päättää myös kieltää harjoittamasta seurakunnan tiloissa jotain sellaista toimintaa, jonka Kirkolliskokous on opillisella päätöksellä sallinnut. Tällöinkin voitaisiin (vastaavasti) väittää, että seurakunnalla on toimivalta sellaisia päätöksiä tehdä, koska kyse ei ole muodollisesti opillisesta päätöksestä, vaan vain tilojen käyttöpäätöksestä, joiden päätösten osalta lain mukaan toimivalta strategisten ja operatiivisten päätösten tekemiseen on nimenomaan paikallisella seurakunnalla, ei Kirkolliskokouksella.

2 tykkäystä

Keskiviikkona jatkuu, tässä välissä on saatu laintarkastustoimikunnan lausunto. Oletettavasti sama yksi vastaan muut -tulos, ja esitys lähtee toukokuun kirkolliskokoukselle hylättäväksi.

Laintarkastustoimikunta oli esittänyt muutosta, jossa esityksen kohta:

Avioliittoon vihkimisessä ja avioliiton siunaamisessa papilla on oikeus toimia kummankin 3 luvun 12 §:n 1 momentissa mainitun avioliittokäsityksen mukaisesti.

korvattaisiin esimerkiksi seuraavalla muotoilulla:

“Avioliittoon vihkimisessä ja avioliiton siunaamisessa papilla on oikeus valita, kumman 3 luvun 12 §:n 1 momentissa mainitun avioliittokäsityksen mukaan hän toimii”.

Lienee totta, että alkuperäinen muotoilu on monitulkintainen. Kun sen voi tulkita niin, että pappi voisi toimia joko jomman kumman tai sitten kahden avioliittokäsityksen mukaisesti. Uusi muotoilu selkeyttää sitä, että papin täytyy toimia jomman kumman avioliittokäsityksen mukaan kerrallaan, ja että on kiellettyä edustaa molempia käsityksiä avioliittoon vihkimisessä ja avioliiton siunaamisessa yhtä aikaa. Mutta ei laintarkastuskomitean oma muotoilukaan ihan ongelmaton liene.

Kirjaimellisesti tulkittuna uusi muotoilu tarkoittaisi sitä, että pappi saisi vihkimishetkellä valita, minkä avioliittokäsityksen mukaan hän vihkimistilanteessa missäkin tapauksessa toimii. Siinä voisi tulla kivoja yllätyksiä, jos pappi lopulta valitsisi toimia avioliittoon vihkimisessä tai avioliiton siunaamisessa eri avioliittokäsityksen mukaan kuin mitä pari kenties on odottanut. Toiminta voisi tällöin olla kuitenkin Kirkkojärjestyksen mukaista…

Ei liene käytännössä ongelma. Mutta noin yleisesti, kai näitä tulkitaan jotenkin s.e. piispainkokouksen mietintö on “lain esityö” eli rinnastuu vaikka hallituksen esitykseen lain taustalla?

Tuossa kävi nyt niin, että piispainkokous ilmeisesti hylkäsi laintarkastusvaliokunnan esittämän korvaavan muotoilun sillä perusteella, että esitetty muutos ei vastannut riittävän hyvin piispojen intentiota. Piispainkokous säilytti laintarkastusvaliokunnan näkemyksestä huolimatta alkuperäisen muotoilunsa esityksessään.

Mitä isoon kuvaan tulee, niin esittämäsi piispainkokouksen rinnastus lain esitöihin ei toimi kuin korkeintaan varsin vaillinaisesti. Piispainkokousten mietinnöillä ei käsittääkseni ole käytännössä juurikaan merkitystä Kirkkojärjestyksen myöhemmässä tulkinnassa. Ratkaisevaa on, mitä Kirkkojärjestyksessä lukee, ja toissijaisesti se, mitä Kirkolliskokouksessa asiasta on muilta osin linjattu, jossa siis piispat ovat itsekin päätöksentekijöitä.

Kirkolliskokoukselle tehdyt esitykset ja aloitteet menevät ensin täysistuntoon lähetekeskusteluun, ja sitten ne etenevät valiokuntaan valmisteluun. Kirkolliskokous päättää asioista valiokunnan mietinnön pohjalta. Olen itse tulkinnut asiaa niin, että valiokunnilla olisi kirkossa käytännössä suhteessa isompi rooli kuin mitä eduskunnan valiokunnilla on säädösten valmistelussa - jo johtuen siitä, että käsiteltäviä asioita valiokunnilla on vuositasolla lukumääräisesti aika vähän, ja jäsenistö taas niissä voi olla hyvinkin motivoituneita valiokuntatyöskentelyyn ja perehtyneitä substanssiin. Eduskunnan valiokunnat toimivat ilman ministereitä jäseninä, mutta piispoja on jäseninä Kirkolliskokouksen valiokunnissa osallistumassa näiden mietintöjen muotoiluihin. Siinä, missä eduskunnan valiokunnat koostuvat aika monessa tapauksessa lukuisia aiheita ainakin jonkin verran tuntevista poliitikoista, jotka ovat usein kuitenkin henkilökohtaisesti vailla syvällistä asiantuntijuutta aiheista, joita käsittelyssä on, Kirkolliskokouksen valiokunnissa jäsenistöstä merkittävä osa on käsiteltävien aiheiden asiantuntijoita itsekin. Se näkyy monista mietinnöistä.

Omassa aikatauluesityksessäsi asian päätökset olisivat edessä toukokuussa, mutta itse veikkaan, että toukokuussa asiasta käydään keskustelua Kirkolliskokouksen täysistunnossa, ja sitten Kirkolliskokous päättää lähettää piispojen esityksen jonkin valiokunnan käsittelyyn, josta asia palaa sitten loppuvuodesta Kirkolliskokoukseen. Pelkällä piispainkokouksen valmisteluaineistolla Kirkolliskokous tuskin tekee tuollaisesta asiasta päätöksiä ilman valiokunnan mietintöä, jossa on tarkasteltu piispojen esityksen sisältöä ja sen potentiaalisia vaikutuksia.

3 tykkäystä