Naispappeuden osalta toki on muistettava, että jokunen tuhat (laskenta on hieman vaikeaa) kokoontuu kirkon sisällä vanhan virkakäsityksen omaavien järjestöjen messuihin. Jos näitä messuja aletaan nyt rajummin rajoittaa, kuten tällä hetkellä vaikuttaa, niin näistä voi tulla jossain kohtaa jonkinlainen kertarysäys. Juuri näiden yhteisöjen vuoksi eivät monet naispappeuden vastustajat ole vielä lähteneet kävelemään. Ei kai sitäkään hajoamiseksi sitten jonkun mielestä lasketa.
Ja eronneiden vihkimisessä on tosiaan se ero, että aika harvinainen kanta taitaa olla, ettei eronneita saisi koskaan vihkiä, vaan enemmän on ollut kyse siitä millä edellytyksillä voidaan vihkiä.
Minä ajattelin tässä periaatteellisuudella sellaisia kavereita, joiden mielestä on periaatteellisesti väärin kuulua edes muodollisesti yhteisöön, joka vihkii homoja, eronneita, naispappeja jne. Kahden jälkimmäisen vastustus varmaan korreloi ensimmäisen vastustuksen kanssa.
Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, että edes erillismessujen vastustus karkottaisi nykyjäsenistöä. Veikkaisin että monelta osin porukka on aika saturoitunut käytäntöihin, joita muodollisesti itse vastustaa. Mutta voi toki olla, että tässä ortoutumisen myötä tuntuma evl.fi piireihin on vähän hävinnyt.
Järjestöjen messut ovat tarjonneet mahdollisuuden naispappeuden vastustajille osallistua seurakuntaelämään evlutkirkon sisällä. Jos ne tehdään kokonaan mahdottomiksi, pitää seurakuntayhteys tavalla tai toisella hakea kirkon ulkopuolelta, koska tämä porukka haluaa seurakuntayhteyden. Se, että saman kirkon sisällä esim. vihitään homoja, on eri tavalla teoreettinen asia. Se tapahtuu jossain muualla, jonkun muun henkilön toimesta, ja oma yhteisö on asia erikseen.
Mutta tämä ketju ei ole naispappeusketju. Ja järjestömessujen kohdalla pitää aina myös pitää mielessä se, että ne eivät ole pelkästään naispappeuden vastustajien yhteisöjä.
Mietiskelen että kelpaiskohan matalakirkollisemmalle poolille jonkinlainen pelastusarmeijahenkinen malli, että varsinaisesti sakramentteja ei kaivata, kunhan jonkinlaisia seuroja järjestyy. Kai jostain aina löytyy tuttu pappi kastamaan lapset ja varmaan edes evl.fi ei lähde jahtaamaan naispapittomia ristiäisiä.
Itse asiassa jahtaa sikäli, että mikäli pyytää seurakunnasta papin toimitusta varten tulee se, joka on työvuorossa. Sukupuolitoiveita ei saa esittää ja olen kuullut, että miespappia ristiäisiin pyytäbeelle on annettu vaihtoehdoksi vain naispappi.
Voi kai, jos sinulla on tuttu pappi vihkimään. Mekin pyysimme herätysliikejärjestön papin. Mutta jostain niiden järjestöjen pitää saada uusia pappeja, ja ehkä yllättäen kaikki naispappeutta vieroksuvat eivät tunne herätysliikkeitten pappeja.
Mitenkä paljon nykyisellään on ns. konservatiiveja, joilla ei ole kontaktipintaa herätysliikeväkeen? Ajattelin piirien olevan suhteessa niin pieniä, että käytännössä aina löytyy joku tuttu ja tutun tuttu, jota kautta saa ristiäiset hoidettua. Ikävää säätöä toki, mutta noin niinkuin sosiologisesti mahdollinen malli.
Tosin onkohan vähän epähienoa minulta lähteä spekuloimaan tällaista, kun on kokonaan ulkona skenestä ja asia on monelle läheinen. Asia vain kiinnostaa uskontohistoriallisesti.
Tässä on sitten myös se, että yleensä naispappeuden vastustajat kuitenkin pitävät naispapin toimittamaa kastetta oikeana, kun taas ehtoollisen kohdalla on enemmän hajontaa. Jos miespappia ei löydy kastetta toimittamaan, harva sanoisi, että silloin on parempi jättää kastamatta kokonaan. Jos taas miespapin toimittamaa ehtoollista ei löydy, jäädään kotiin.
Hyvä kysymys. Sellainen joukko ainakin on (johon itsekin kuulun), joka osallistuu ongelmitta toisten ristiäisiin, häihin ja hautajaisiin papin sukupuolesta riippumatta. Tämä siksi, että se on tässä tapauksessa kutsuvan osapuolen asia, ja näissä toimituksissa ei varsinaisesti tarvita pappia siihen, että ne olisivat päteviä. Morsiusmessussa olemme kerran sitten jääneet koko perhe penkkiin ehtoollisenvieton ajaksi.
Tätä varmaan muuten moni tarkoittaa, kun kyselyissä on tiedusteltu naispappeuskantaa ja moni vastaa, ettei hyväksy, mutta osallistuu naispapista huolimatta.
Olen lukenut Hirvosen mainion tutkimuksen tästä teemasta. Teen vain siitä monelta osin eri johtopäätökset kuin hän. En myöskään pidä näitä kahta rinnasteisina jo edellä mainitsemistani syistä: Raamatun valossa eronneiden uudelleen vihkiminen voi olla joskus mahdollista, samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen puolestaan ei koskaan.
Seurakunnan jäsenellä on oikeus saada omasta seurakunnastaan kirkollista toimitusta toimittamaan toivomansa pappi, jollei perusteltu syy sitä estä.
KJ:ssä säädetty oikeus saada seurakunnasta kirkolliseen toimitukseen toivomansa pappi koskee vain saman seurakunnan jäseniä. Toiveen voi esittää myös listaten toivejärjestykseen laittaen useampiakin pappeja.
Olen ymmärtänyt että monissa seurakunnissa ei tosiaan voi toivoa pappia sukupuolen perusteella - ja se koskee molempia sukupuolia. Sen sijaan aina voi toivoa nimeltä jotain tiettyä pappia ja sen toiveen seurakunta pyrkii toteuttamaan. Eikä siinä kysellä, onko pappi tuttu, joten nimellä pyytämällä saa yleensä toivomansa sukupuolta olevan papin.
Minä olin pari vuotta sitten tilanteessa, jossa vainaja oli halunnut ehdottomasti miespapin, kaksi vierasta ehdottomasti naispapin naiselle, loput parikymmentä välinpitämättömiä. Jyväskylä järjesti viime tipassa vaihdokkaan miespapin Helsingistä, joka sattumoisin oli jo Jyväskylässä käymässä.
Ei voida testata jos ei oteta edes käsittelyyn. Yhdenvertaisuu lain perusteluihin on pultattu ettei ko. lakia voi soveltaa kirkolliseen vihkimiseen. Samoin sinne on erikseen pultattu että lakia sovelketaan kirkon virkasuhteisiin.
