Yle pyysi Jolkkosta kommentoimaan pastoraalista ohjetta kirkon tilojen käytön osalta, mutta hän kieltäytyi haastattelusta ja kirjoitti sähköpostin.
– En pidä hallinnollisesti tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena, että paikallisseurakuntien pitäisi tehdä erillisiä päätöksiä tilojen käyttämisestä samaa sukupuolta olevien vihkimisiin, Jolkkonen kirjoittaa.
Jolkkosen mukaan asia on ollut lyhyesti esillä piispan ja kirkkoherrojen työneuvotteluissa ja kertoo ohjeistaneensa suullisesti.
– Sama periaate todetaan myös äsken hyväksytyssä piispainkokouksen pastoraalisessa ohjeessa, ja olen siitä samaa mieltä.
Toivoakseni asia on papeille paremmin selitetty. Jos ei, niin minusta pitäisi määrätä sakko epäselvästä työnjohdosta. Minusta rivityöntekijän oikeuksiin pitäisi kuulua oikeus saada selkeitä ohjeita joista tietää mitä tehdä.
Tuli mieleen… Raamatussa useasti kehotetaan ymmärryksen ja harkintakyvyn kehittämiseen. “Uudustukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida mikä on Jumalan tahto…”
Onko esim lupa tehdä lepopäivänä hyviä ja tarpeellisia tekoja, koska Jeesus erikseen antoi siihen luvan? Vai olisiko se pitänyt jo silloin ihmisten itse tajuta?
Että loukkaantunutta ihmistä ja eläintä saa auttaa, vaikka on selvästi kielletty toimittamasta “mitään askaretta”?
Eli onko tarkoituskaan, että kaikki tulisi voida “perustella Raamatulla”?
Itse ajattelen, että Raamattu kertoo miten asiat ovat. Kuten mitä ja mikä avioliitto on. Luomisen perusteella miehen ja naisen välinen liitto ja tarkoitettu elinikäiseksi.
Ja tältä pohjalta täytyy itse ymmärtää tai opetella ymmärtämään ja löytämään Jumalan tahto.
Käyttää järkeä, viisautta ja osoittaa armollisuutta.
Järkeä, viisautta ja armollisuutta käyttäen ja soveltaen, miten voisi olla väärin, että hylätty saa solmia uuden avioliiton, jos Jumala antaa hänelle uuden kumppanin?
Ei ihminen tiedä eikä pysty luullessaankaan tietämään Pyhän Jumalan tahtoa. Se mahdollisuus kuoli Paratiisin mukana ja palautetaan sitten joskus näkyvästi. Nyt elämme parhaan kykymme mukaan langenneessa maailmassamme ja pahalta näyttää. Onneksi on Jeesus Kristus puolestamme.
Kyllä on tarkoitus käyttää Raamatun tulkinnassa myös omaa järkeä, joka on Jumalan antama sekin. Samoin on tarkoitus käyttää isoja periaatteita kuten lähimmäisenrakkaus, eikä yksittäisen jakeen tulkinta saa olla sellaisten kanssa ristiriidassa. Raamatun ohjeista ei käy ilmi niiden soveltamistapa jokaisessa yksittäisessä tilanteessa, joten on jopa välttämätöntä miettiä erilaiset käytännön tilanteet monista eri näkökulmista.
Eron ja uuden avioliiton suhteen mietin kuitenkin erityisesti sitä näkökulmaa, miten tietoisuus uuden avioliiton mahdollisuudesta vaikuttaa olemassa oleviin avioliittoihin. Olen tästä joskus kirjoittanutkin. Mun mielestä nimenomaan ajatus siitä, että puolison voisi vaihtaa toiseen, aiheuttaa sen, että avioliittoon ja puolisoon ei sitouduta kunnolla eikä olla valmiita näkemään vaivaa suhteen eteen. Tietoisuus siitä, että puolison kanssa ei ole pakko elää jos asiat menevät mahdottomiksi, ei sitä samalla tavalla tee. Jos uuden avioliiton mahdollisuutta ei lähtökohtaisesti ole, ei liitosta lähdetä pikkuasioiden takia, koska silloin edessä on elämä yksin, vaan erotaan vain silloin, kun tilanne on oikeasti niin mahdoton että loppuelämä yksin on pienempi ongelma.
Tätä kuviota ja kokonaisuutta ei riko se, jos nähdään mahdollisena, että eronneen uuden avioliiton kohdalla on mahdollista erityistapauksissa tehdä poikkeus. Ongelma tulee siitä, jos käy niinkuin konservatiivisissakin piireissä on pitkälti käynyt, että käytännössä lähes jokainen eronnut kokee olevansa se poikkeus. Ja siis käytännössä lähes kaikki uskovat eronneet menevät jossain vaiheessa uusiin naimisiin. Tämän käytännön todellisuuden kun näkee, on helppoa tehdä se johtopäätös, että puolison voi käytännössä aina halutessaan vaihtaa uuteen. Ja näin se ei saa olla.
Homoavioliittojen hyväksyminen ei muuten vastaavalla tavalla rapauta yleistä moraalia, koska suurin osa ihmisistä ei ole homosuhteista muutenkaan kiinnostuneita eikä homoparien näkeminen itsessään aiheuta halua tehdä itse samoin.
Samaa mieltä, sinänsä monessa kohtaa. Helposti antaa itselleen niitä vapauksia, sallii jotain, mikä voi olla väärin ja vahingoksi.
Jokaisen on kilvoiteltava etsien ja kysellen Jumalan tahtoa omalla kohdallaan. Se on uskovan osa, johon tuo lainattu raamatunkohtakin viittaa. Mielen uudistumisen kautta opetellaan arvioimaan ja tunnistamaan se mikä on Jumalan tahto. Taistellen samalla kiusauksia ja omia helmasyntejä vastaan.
Toinen kysymys on keitä kirkko voi vihkiä. Ehkä ei pitäisikään vihkiä avioliittoon uudestaan. Mutta harkinnanvaraisesti voisi siunata ihmisten yhteisen elämän ja kodin.
Tätä voisi pyytää ja alistua samalla arvioinnin alle. Olisi keskustelu asiasta. Tämän pitäisi herätellä omaatuntoa, tilanteessa, jossa on ehkä itse halunnut eroa, kyllästynyt puolisoon tai rakastunut toiseen.
Että ei ainakaan vihittäisi määrättömiä kertoja likuhihnalta, kuten nyt tehdään.
Hankalia kysymyksiä, kun ei käsityksemme mukaan Jumala ole mikään ‘henkiopas’, joka ohjaa kädestä pitäen korvasyyhyymme, vaan Raamatun ohjeet ovat ihanne ja ns. nyrkkisääntö.
Ei pitäisi avioitua kevyin perustein, on se niin vaikea ihmissuhde ylipäätään. Lähtökohta on aina, kunnes kuolema meidät erottaa. Haureuden synti on hyvin pahaa Jumalan silmissä.
Mielenkiintoinen kysymys, kun rinnakkaista kirkollista rakennetta ei tässä vaiheissa vielä ole rakenteilla. Kirkkokansan jumalanpalvelusyhteisöt muodostavat verkoston, mutta eivät kirkollista rakennetta.
Päivi Räsäsen Niilo puoliso on kirkkomme pappisvirassa, eikä ole tiettävästi vielä harkinnut siitä luopuvansa.
Lähetyshiippakunta toki on sellainen, mutta en myöskään usko hänen suuntaavan sinne, kun hänellä on käsittääkseni seurakuntayhteys Kansanlähetyksessä ja mieskin pastorina siellä. Mutta ehkä hänen pohdiskelunsa on hänen suunnaltaan julkista kehotusta pohdintaan tuollaisen rakenteen perustamisesta tai sellaiseen pyrkimisestä. Kiinnostavaa, että ulostulo on tehty Daniel Nummelan toppuuttelevan linjapuheen jälkeen. Tai no toki se oli kirjoitettu etukäteen kolumniksi, mutta hän kuitenkin jakoi sen nyt ilman mitään lievennyksiä, pikemmin päinvastoin.
Ev.lut kirkon tilanne ei minulle enää kuulu, kun ole enää sen kirkon jäsen, mutta laitoin videolinkin kuitenkin tuohon alle. Onhan asialla kuitenkin yleistäkin lainsäädännöllistä merkitystä ja voi jotakin kiinnostaakin.
Tuossa alla on aika mielenkiintoinen video koskien piispojen ”pastoraalista ohjetta”.
Kirkossa solmituista avioliitoista selvästi puolet ei ilmeisesti pääty edelleenkään eroon. Asiasta ei kuitenkaan ole kattavia tilastoja julkaistuna missään, kun avioerotilastot eivät erottele sitä, onko avioliitto solmittu kirkollisena vihkimisenä vai siviiliavioliittona. Avioliitoista keskimäärin noin puolet päättyy eroon.
En usko, että “lähes kaikki” uskovat eronneet menevät uusiin naimisiin. Ainakin oma vaikutelmani on, että aktiivisesti kirkolliseen toimintaan osallistuvilla uudelleenavioituminen on edelleenkin selvästi harvinaisempaa kuin muilla avioeronneilla. Asiaa estää käytännössä jo tilastoistakin näkyvä asia, että 1. avioliiton solmineet ovat keskimäärin noin 10 vuotta nuorempia kuin 1. avioliitosta eronneet keskimäärin. Kun avioliittojen solmiminen on myöhentynyt, nykyisin tilanne on se, että 1. avioliitosta eronneet naiset ovat keskimäärin iässä, jossa alkaa olla monen vaikea saada lapsia ilman lääketieteellisiä toimenpiteitä. Miehet ovat noin 2 vuotta vanhempia. Kaiken kaikkiaan toisia avioliittoja on noin 21 % solmituista avioliitoista ja kolmansia 4 %.
Noin 75 % Suomessa solmituista avioliitoista on ensimmäisiä avioliittoja.
Näin on. Mielestäni sanamuoto olisi hyvä ihan korjata, koska olla jollakin työmantajalla pastorina tarkoittaa aivan eri asiaa ja foorumilla on hyvin paljon käyttäjiä ja lukijoita, jotka eivät tiedä henkilöä.
Kyllä hän kuitenkin ihan virallisesti luterilaisen kirkon pappi on ja toisinaan pitää jumalanpalveluksia liperit kaulassa. Olen itsekin sellaisessa messussa ollut. Sivumennen sanottuna hän on mies paikallaan ja omaa nöyrän asenteen ja Kristuksen mielen. Paljon hyvää sanottavaa.
Juu. Mutta jos hän jostain syystä menettäisi pappisoikeutensa, niin ei hän sen takia kuitenkaan kenkää saisi Kansanlähetysopistolta. Hänen tehtävä siellä on sellainen, jota mitä suurimmalla todennäköisyydellä voisi hoitaa muukin kuin pappi. Tilanne on siinä mielessä erilainen kuin vaikka messuyhteisöjen papeilla, jotka tekevät hengellistä työtä ja joiden edellytetään olevan jonkun kirkon pappeja.
